Hae tästä blogista

Tietoja minusta

Oma kuva
Elämäniloa ja maailmantuskaa. Valosta varjoon - ja takaisin. Tervetuloa matkalle mukaan!

torstai 10. maaliskuuta 2016

Mustikkaherkku

Vieläkö Sinulla on mustikoita pakastimessa? Jos, niin kokeilepa tällaista herkkua. Yleensä olen tehnyt tätä kaurapaistosta omenoista, mutta mustikka toimii myös vallan mainiosti. 

Mustikka-kauraherkku
5 dl mustikoita (tai esim. mustikka-vadelmasekoitusta) pakastimesta
vähän perunajauhoja 
6 dl kaurahiutaleita
200 g voita
2 dl raakaruokosokeria
1 tl vaniljasokeria 
Tarjoiluun jäätelöä tai vaniljakastiketta

Voitele piirakkavuoka, pyörittele jäiset marjat perunajauhoissa ja laita vuokaan. Sulata voi ja lisää sokerit ja kaurahiutaleet. Levitä seos marjojen päälle, ripottele muutama marja päälle koristeeksi. Paista 200 asteessa noin puoli tuntia. Tarjoa kylmänä tai lämpimänä jäätelön tai vaniljakastikkeen kanssa.

Viimeiset mustikat upposivat tähän. Keräsin syksyllä melkein 30 litraa mustikoita ja mansikoita pakastimme 10 kiloa, nyt on kaikki syöty. Monta monituista aamua on aloitettu kaurapuurolla ja mustikoilla, paljon on tehty myös marjarahkaa ja smoothieta. Silti oli yllätys että kolmen hengen taloudessa marjat ovat huvenneet tätä tahtia. No, hyvä niin, onpa saatu vitamiineja talven pimeydessä. 

Vietän tässä loppuviikon eläkepäiviä. Tätä päivää aloittelen keittiökaappeja siivoamalla ja aurinkoa odottamalla. Sitten päivällä kunnon lenkille Ronjan kanssa. Kohta pitäisi alkaa kassiakin pakata, sunnuntaina autoilen pitkän matkan Ouluun kuntoutusviikolle. 

Jonkinlainen selitys keuhkokuumekierteellekin on löytynyt, voit lukea sen täältä.

Mukavaa päivää!

3 kommenttia:

  1. Ihana ohje, siinä ei ole vehnäjauhoja! Meillä on mustikkaa ja mansikkaa vielä pakkasessa - pitäisköhän kokeilla leipomista, taas vierähtänyt pari vuotta kun viimeksi leivoin! :D Toi näyttää niin namilta ja helpolta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeile ihmeessä, on tosiaan vehnätön. Ja sokeriakin voi hyvin vähentää tuosta. Luulen että fariinisokeri ja hunaja kävis myös.

      Poista
  2. Mustikoita vielä riittää paljon - kiitos ohjeesta.

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa, kiitos siitä!