Ihania, kuulaita syyspäiviä on saatu viettää! Nämä ovat omiaan Herra Fibron karkoitukseen, se kun tykkää enemmän kosteista rähmäpäivistä.Nyt kun vielä sairaslomailen niin meillä on ollut sellainen työnjako, että isäntä roudaa puita sisään ja minä lämmitän torppaa. Samalla leivinuunissa voi paistella vaikka viikonlopun mökkieväät.
Tänään uunissa paistui kahta eri suolapalaa, lohipiirakkaa ja sienipiirakkaa. Koska sienisato on vielä tänä syksynä ollut niukanlainen, jatkoin sienipiirakkaa pakastimesta löytyneellä, valmiksi paistetulla ja maustetulla jauhelihalla. Vaikka tuo liha on ollut pitkään ei-ei -listalla, yritän olla heittäytymättä ihan absolutistiksi sen suhteen.
Tein molemmat piirakat samalla pohjalla, tässä siis ohje yhteen pyöreään piirakkavuokaan.Jos teet kaksi piirakkaa, tuplaa määrä.
100 g voita
1 dl juustoraastetta
3 dl vehnäjauhoja
0,5 dl vettä
Pyöräytä pohjan aineet yleiskoneessa tai käsin notkeaksi. Painele piirakkavuoan pohjalle ja reunoille.
Lohipiirakka, täyte:
150-200 g lohta (tuoretta, graavisuolattua tai kylmäsavua, minulla tässä tuota kylmäsavustettua)
2 kananmunaa
1 dl kuohukermaa
100 g tuorejuustoa, esim. mustapippuri-tilli
tilliä, tuoretta tai kuivattua
Lado lohiviipaleet piirakkapohjan päälle, sekoita muut täytteen aineet ja kaada lohiviipaleiden päälle. Paista 200 asteessa n. 40 minuuttia..
Tarjoillessa piirakan päälle voi ripotella keitettyä kanamunaa hakattuna.
Sienipiirakka, täyte:
3 dl esikäsiteltyjä metsäsieniä, esim suppiksia tai kanttarelleja
tai 1,5 dl sieniä ja 1,5 dl jauhelihaa
voita tai öljyä paistamiseen
1 dl kuohukermaa
1 prk smetanaa
2 munaa
1 pussi juustoraastetta, esim. Emmental
Paistele sienet (ja jauheliha) pannulla. Mausta hyvin (mielesi mukaan). Sekoita sieniseokseen smetana, kerma, munat ja juustoraaste. Kaada täyte pohjan päälle.Paista 200 asteessa n. 40 minuuttia.
Molempien piirakoiden päälle ripottelin vielä Auramurua, kun sitä oli jääkaappiin jäänyt pussin pohjalle. Säveltäminen sallittu!
Nam, nam. Herkkua!
VastaaPoistaNam nam..otinpa ohjeen. Kiitos!
VastaaPoistaMaistuu kyllä mökillä syystöiden lomassa. Kiitos ma-te, kirpeää on keli mutta on tässä syksyssä oma viehätyksensä. Ennemmin näin kuin jatkuvaa vesisadetta :-)
VastaaPoista♥oooi, näyttääpä maukkaalta!
VastaaPoistaNyt tuli piirakkanälkä :) Täytyykin kokeilla, ovat hieman erilaisia kuin omani.
VastaaPoista