Mökki-iloa

Heippa, kotona taas! Muutama aurinkoinen ja yksi sateinen päivä vietetiin isännän kanssa mökillä. Tatuointi täytti vaaditut kaksi viikkoa joten pääsin jo saunaan ja uimaankin, ja voi miten mukavalta se tuntui. Eikä hassumpaa ollut uittaa varpaitaan laiturilta ja seurustella nuijapäiden kanssa, joita taas saa siivilöidä saunavesistä.

Muutama muukin viihtyi vedessä, Pinja ja Veera kisailivat kumpi ehtii ekana hakea kepin vedestä. Ronja tyytyi kannustamaan rannalla.

Mikäs oli koirienkin mulatessa kun vesi oli ihan uimalämpöistä. 

Jotain kummaa on tapahtunut. Vihreä keiju on tainnut käydä rokottamassa minua vihreällä neulalla. Olen puutarhurin tytär, mutta en ole ikinä pitänyt itseäni minään puutarhaihmisenä. Mutta tänä kesänä en muuta tekisikään kuin kykkisin mökki- tai kotipihalla kupsuttamassa. Onneksi sitä kupsuttamista riittää! Ja kasvit taitavat olla kuin lapset, kasvavat vahvoiksi rakastamalla. Vai mitä sanotte kukkakukkulani kuosista nyt:

Ihan valtavaa on kasvu siihen nähden miten vähän tuossa kukkulalla on multaa. 

Valkohärkki on alkanut levittäytyä kivikkoreunaa pitkin alaspäin:

Sekin lähti alkuun muutamasta pikku juuresta, joita bongailin rikkaruohojen seasta.

Keltamaksaruoho availee hiljalleen kukkiaan, luulen että juhannuksen aikaan samme nauttia toden teolla keltaisesta kukinnasta:

Päivänlilja lupailee nupuillaan lisää keltaista:

Lähes kaikki kukkulan kukat on siirretty mökin pihapiiristä lähes umpeen kasvaneista paikoista. Siitä ne ovat pikku aluista lähteneet leviämään ja silmää ilahduttamaan.

Aina välillä sekaan putkahtaa joku luonnonkukkakin:

 Näitä en todellakaan ole tänne siirrellyt, vaan ovat ilmaantuneet omia aikojaan kukkulalle. Kaikille annetaan mahdollisuus.

Tiilillä rajatulla pikku ryytimaalla kasvaa salaattia, tilliä ja persiljaa.

Kasvu on mökillä selvästi hitaampaa kuin kotipihalla, missä kasvattelen samoja kasveja laatikossa lämpimällä seinustalla. Mutta ehtivät nämäkin, aikanaan.

Tässä on se paikka mistä raivasin keväämmällä vatukon pois. Säästin saniaisten juurakot, ja nyt ne nostavat pontevasti päätään:

Pienellä taimella ovat myös ne kesäkukat, joiden siemeniä tuonne sekaan heittelin, joten toiveita on saada tähän kohtaan loppukesästä kunnon kukkaniitty, josta varmaan sitten riittää maljakkoonkin kerättävää.

Pienet mansikan taimet ovat myös heränneet henkiin, ja ilahduttavat kukinnallaan. Räksille ruokaa, kuten isäntä sanoi. Minä en suosi verkkoja mansikkamaalla enkä marjapensaiden päällä, on niin ikävää jos niihin menee siilejä tai lintuja kuolemaan. Ehkäpä meille kaikille riittää satoa. 

Rantakaislikkoon oli ilmestynyt näin kaunis kukka, jonka nimi piti ihan kasvikirjasta tarkistaa. Se on vehka, läheistä sukua hautajaiskallalle ja tuo kaunis valkoinen kukka onkin oikeastaan lehti. Kaikessa viattomassa kauneudessaan kovin myrkyllinen. 

Tupasvilla kukkii rannoilla runsaina mättäinä:

Haikeana jätimme taas mökkimaisemat. Loppuviikosta on kaikenlaista muuta ohjelmaa ja sateita ja viilenevääkin kaiketi luvassa. Ensi viikolla ehkä taas automatkaillaan johonkinpäin. Nyt pitää viettää hiukan aikaa pienen punatukkaisen tyttöni kanssa, joka on hoidellut kotipihan kasveja kesätyönsä ohessa. Kotipihallakin rehottaa yhtä ja toista, pitääpä kuvailla niitäkin tässä kunhan taas ehdin.

 Tässä teille vielä näkymä laituriltamme:

Mukavaa loppuviikkoa!