myTaste.fi

Tietoja minusta

Oma valokuva
Äiti ja vaimo, henkinen hippi, viherpiipertäjä, mökkihöperö, lukutoukka, lankahörhö, kipuilija, metsässäkulkija, ilon ja valon etsijä

tiistai 2. syyskuuta 2014

Ihanat kamalat risuparrat

Koirakolmikkomme vilahtelee tekstissäni ja kuvissani tämän tästä. Koirien metkut ovat monille teistä lukijoistani jo tuttuakin tutumpia, mutta koska tänne on eksynyt paljon uuttakin lukijakuntaa, niin ajattelin kertoa taas hiukan näitä iloisia sattumuksia koiraihmisen elämästä.

Meidän laumahan on siitä vähän kummallinen, että meille on kertynyt snautsereita joka kokoa, kaikki mustia. Ensimmäisten snautsereidemme, iki-ihanien käppänä Sirun ja riiseni Bertan tarina päättyi surullisesti, enkä näihin tarinoihin tässä nyt palaa. Muistelen heitä aina lämmöllä ja lähettelen rapsutuksia sinne sateenkaarisillalle. 

Ronja-käppänä tuli meille 11-viikkoisena, pentueensa hurjimpana riiviönä. Olimme miettineet sille kaikkia sivistyneitä nimiä, kuten Nitaa tai Nanaa, mutta jo kotimatkalla autossa päätimme, että tämä tulokas ei ole mikään hieno neiti vaan sai nimensä Ryövärintyttären mukaan. 
Pieni kuin kirppu mutta mikä ego! Pennusta asti se on rakastanut kaikkia mutta ei kunnioittanut ketään. Ihmisille se on maailman ystävällisin otus. Tämä ominaisuus on auttanut sen kotiin myös lukuisilta karkureissuilta. Ronja menee aina ihmisten luo, ja pannassa oleva puhelinnumero on useamman kerran auttanut hätääntyneitä etsijöitä saamaan karkulaisen kotiin. Ronja on mestari luikahtamaan tiehensä kun silmä välttää tai ovi jää raolleen. Mökillä se saattaa kuhkia jossain lähipöpelikössä, eikä lotkauta korvaansa vaikka sitä huutaisi äänensä käheäksi. 
Kuluneen kesän aikana sitä ei muuten tarvinut kertaakaan etsiskellä. Onkohan se kasvanut aikuiseksi nyt 7-vuotiaana? Varma keino saada Ronja paikalle mökillä on heitellä keppiä kahdelle isommalle koiralle. Kun Pinja ja Veera haukkuvat, Ronja kipittää korvat lepattaen paikalle. Leikkiin mukaan! 

Saihan Ronjasemme kaikenlaista aikaiseksi pentuna ollessaan. Äipän silmälasit tuli pureskeltua sekä muutamat kännykät. Jos iskä heitti sen illalla nukkumaan tullessaan tyynyltään pois, se kävi kostoksi lirauttamassa pianohuoneen matolle, väänsipä usein kikkaratkin pianon viereen. Tämäkin tapa on jäänyt viime aikoina pois, tosin Ronjaa ei ole enää viime aikoina sänkyyn huolittukaan, se kun kuorsaa varsin äänekkäästi. 

Tyttäremme on Ronjalle se ykkösihminen. Tytölle Ronja "juttelee"   ihan omalla Ronja-kielellä. Tätä kunniaa ei juuri muille suoda. 

Vuosi Ronjan meille tulon jälkeen se sai "pikkusiskon", keskikokoisen snautserin Pinjan. Siitä lähtien meille ei ole pinjansiemeniä ostettu, ettei vaan kasva uusia Pinjoja.
Pinja on tavattoman kaunis snautseri, mutta luonteeltaan erittäin vaativa. Se on arka ja läheisriippuvainen, ja arkuuttaan räyhää kaikille muille koirille. Tätä remmirähinää ei ole saatu kitkettyä pois, vaan päinvastoin se on tarttunut muihinkin koiriimme. 

Pinja on koko ikänsä ollut minuun liimautunut. Ronja saa tulla lähelleni, kun on ollut talossa ennen Pinjaa, ja perheenjäsenet tietenkin. Kaikkien muiden onkin sitten syytä varoa, ja varsinkin kun talossa on lapsia, pitää olla tarkkana. Pinja on  joskus ärähtämisellään pelästyttänyt jonkun pienen pahanpäiväisesti, kun lapsi on tullut minun ja Pinjan väliin. Pinja ei voi nukkua muualla kuin vieressäni, ja alkuun kehitteli aina jonkun oksennus- tai ripulitaudin kun olin parikin yötä poissa kotoa. Nyt voi jo jäädä muiden perheenjäsenten tai pojan ja miniän hoitoon. 

Pinjan pentuajat olivatkin sitten luku sinänsä. Se järsi pari nahkasohvaa sekä makuuhuoneen seinät, puhumattakaan kengistä ym pikkujutuista. Kaikki ovet se on raapinut syville naarmuille, eli sitä on turha yrittää sulkea mihinkään jos ei halua sen repivän ovea säleiksi. Sillä kesti reilun vuoden oppia sisäsiistiksi, siihen asti se lorotteli huoletta juuri siihen kohtaan missä hätä sattui yllättämään. Laminaatit kupruilevat vieläkin Pinjan jäljiltä. Kun väki on poissa kotoa, Pinja hyppii keittiön pöydälle ja tähystää sieltä tielläliikkujia. Nykyään muistamme useimmiten jo nostaa tuolit pöydälle lähtiessämme, mutta jos ne unohtuvat, niin mustat karvat pöydällä paljastavat touhut.Koirakoulusta Pinja suunnilleen naurettiin pihalle, siellä meitä lohdutettiin että ko. rodun koirat rauhoittuvat 5-vuotiaana. Pinja on nyt 6, ja yhä odotamme tuota ihmettä.

Pinja on väsymätön lenkkikaveri säällä kun säällä. Eräretkeilyä harrastava poikani ottaa usein Pinjan mukaan reissuille, se kun ei kavahda pakkasta eikä vesisadetta eikä sitä saa juoksuttamalla väsymään (tai ainakin se retkeilijä väsyy aikaisemmin).
Pinja tykkää kyllä lämmöstäkin ja viihtyy auringossa ja takan ääressä.

Veera tuli meille aikuisena kodinvaihtajana, 6-vuotiaana. Edellinen omistaja oli kouluttanut Veeran todella mallikelpoiseksi suursnautseriksi. Oli myös harrastanut sen kanssa paljon, esim. tokoa ja agilityä. Mikään näyttelykoira Veera ei ole koskaan ollut. Sillä on upea luonne, tulee toimeen kaikkien koirien ja ihmisten kanssa. Meidän hurjien seurassa se on tosin oppintut kaikenlaisia ei-toivottavia tapoja. 
Veera ei aina muista olevansa hyvin iso koira ja tulee mielellään syliin, sekä änkee itsensä koriin mihin se ei todellakaan mahdu! 

Veera rakastaa ihmisten lisäksi ruokaa. Se ei voi jättää ruokaa syömättä jos sitä on jossain näköpiirissä. Nyt olemme jo oppineet korjaamaan kaiken syötäväksi kelpaavan pois Veeran ulottuvilta, mutta alkuun sattui kaikenlaista pientä hässäkkää. 

Ensimmäisenä jouluna meillä ollessaan Veera söi kokonaisen taatelikakun, jonka olin jättänyt sulamaan kyläreissun ajaksi. Voileivät katoavat mystisesti pöydältä kun selkänsä kääntää. Veeran ensimmäisenä kesänä meillä grillailimme ja teimme pihatöitä samalla. Grillissä paistui 700 g painava, valkosipulihuuruinen lärvilauta. Kun käväisin viemässä roskia kompostiin, oli lärvilauta kadonnut grillistä - raakana. Silloin pelkäsin että Veeralle käy köpelösti, mutta se ei saanut edes ripulia. 

Eräänä iltana olimme tyttären ja miniän kanssa zumbailemassa, ja tein pizzan valmiiksi illaksi nälkäisille liikkujille. Kotiin tullessa oli pellillisestä pizzaa pelkät leivinpaperit jäljellä.

Kerran oli jääkaapin ovi ilmeisesti jäänyt rakoselleen, ja silloin koirilla oli ollut bileet! Veera tuli ilosena ovella vastaan broilerisuikalepaketti suussa. Meidän sängylle oli kannettu avattu koiranruokapurkki, jota oli ilmeisesti hartaasti pyöritelty, että sieltä saataisi kaikki ulos. Juu, päiväpeitto meni pesuun...600 gramman Oivariinipurkki oli nuoltu erittäin puhtaaksi. Ilmeisesti koirilta oli loppunut aika kesken, koska nakki- ja broilerisuikalepaketit oli vaan kannettu olkkariin tarjolle mutta ei vielä avattu. Aukinaiset leikkelepaketit oli kyllä tuhottu. 

Roskikset on levitelty useaan kertaan pitkin keittiötä ja eteistä, jos niissä on ollut jotain hyvälle tuoksuvaa. Kaikkea ei voi muistaa...
 Lurps!

Älkää käsittäkö väärin tätä kirjoitusta. Rakastamme kaikki tätä kolmikkoa valtavasti. Suremme jo nyt sitä, että Veera täyttää jo ensi kuussa 9 vuotta, eikä sillä enää ole parhaassakaan tapauksessa montaa vuotta elonpäiviä edessä. Ronja ja Pinja pienempinä koirina ovat varmaan ilonamme vielä pitkään. Tästä eivät koirat enää lisäänny, vaan saavat nyt vähentyä luonnollisen poistuman kautta.

On silti vaikea kuvitella koiratonta elämää. Kuka meitä sitten lenkittää? Tuleeko lähdettyä metsään kulkemaan tuntikausiksi? Joskus, kun koirat ovat isännän kanssa mökillä ja minä kotona, kuulostelen koko ajan kynsien rapsutusta lattiaa vasten. Koirat ovat läsnä, vaikka nukkuvat eivätkä pidä mitään ääntä. Hiljaisuus on erilaista ilman koiria, jotenkin tyhjempää. Saamme myös paljon juttukavereita koirien kanssa ihmisten ilmoilla liikkuessa, moneen kertaan saa selittää että kukaan ei ole kenenkään pentu ;).

Tänään tämä reipas kolmikko on iloisena ja terveenä kanssamme, ja siitä iloitsen joka päivä. Koskaan ei tiedä mitä seuraava päivä tuo tullessaan....kerronpa siitä sitten taas kun on jotain uutta kerrottavaa!

Nyt omppuja keittelemään, mukavaa viikon jatkoa!

4 kommenttia:

  1. Kiva lukea vähän lisää sun ihanista karvakorvistasi! Kuulostaa mainiolta kolmikolta ja upeaa että saitte kaikkia kokoja ja vielä samassa värissä :D Musta on aina ihana lukea koirajuttuja ja sun juttujasi muutenkin. Kivaa omppujen keittelyä, mitäs teet niistä, hilloa vai mehua vai mitä? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva jos viihdyt näitä meikäläisen tavallisia turinoita lukemassa. Koirista kyllä aina riittää kerrottavaa. Pehmittelin omppuja hiukan kattilassa ja soseutin sauvasekoittimella, sitten pakastin. Omenasose on hyvää aamupuuron kaverina!

      Poista
  2. Kuin myös, oli kiva lukea karvakorvistasi - meille kun ei voi koiraa ottaa isännän allergian vuoksi. Tai niin kuin poika pienenä sanoi: "iskä on alreekinen".

    Oletkos muuten maistanut omenasosetta ruisleivän päällä? Ei tarvitse rasvaa lainkaan, pelkkä omenasose riittää ja on herkkua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heips, kiva kun poikkesit lukemassa ja kommentoimassa! Pitääpä testata omppusose ja ruisleipä, voi tosiaan olla herkullista!

      Poista

Kommenttisi ilahduttaa, kiitos siitä!