myTaste.fi

Tietoja minusta

Oma valokuva
Äiti ja vaimo, henkinen hippi, viherpiipertäjä, mökkihöperö, lukutoukka, lankahörhö, kipuilija, metsässäkulkija, ilon ja valon etsijä

torstai 31. heinäkuuta 2014

Karavaanarimatkailua kesä 2014, osa 3

Kiitos paljon edellisen postauksen kävijöille ja kommentoijille! Itse olen nyt laiskasti vieraillut blogeissa, kun kelit ovat olleet sellaiset että vähemmän on tullut koneella aikaa vietettyä. Syssymmällä lupaan käydä taas ahkerasti kylässä! Tätä jatkokertomusta kesälomareissusta yritän nyt jatkaa, kun tuppaavat nuo asia unohtumaan. 

Nyt kun toista kertaa Rengastietä ajelimme, niin halusimme tehdä retken myös spitaalisten ja mielisairaiden saarelle.
Kaunis saari, karu historia. 1600-luvulla Seiliin alettiin kuljettaa laivalla spitaalisia. "Ken tästä käy, saa kaiken toivon heittää", kirjoitti Topelius Seilin saaresta. Saarelta ei ollut paluuta, ja taru kertoo että spitaalisilla oli saareen tullessaan mukanaan laudat arkkuunsa. 1755 spitaalisten kuskaaminen saarelle lopetettiin, ja sinne perustettiin mielisairaala, sekin "toivottomille tapauksille", esim. parantumattomasti sairaaksi luokitelluille naisille. Hoitomuotoina oli esim. "jäitä hattuun -terapia", jossa potilaan päähän laitettiin jäällä täytetty metallihattu. Mielisairaala lakkautettiin vuonna 1962. Spitaaliin ei lääkettä ollut, vaan lääkkeenä käytettiin "lähdevettä ja Herran sanaa". 

Nykyään Seilissä toimii Saaristomeren tutkimuskeskus. Se on Natura-luontokohde, joten siellä saa kulkea vaan merkittyjä polkuja pitkin. Me hyppäsimme koirinemme ihanasta Nauvon vierassatamasta yhteysalus Österniin, joka kuljetti meidät Seilille. Koirien kanssa saa paljon tuttuja, ja eräs eläkeläisporukka ihastui kovasti koiriimme ja jututti ja rapsutteli niitä mennen tullen. Laivan kannella sai ihailla saaristoluontoa, bongailla esim. historiallisia merimerkkejä luodoilta. Onnistuimme saamaan myös lähes varman havainnon merikotkasta (laivaporukan kanssa kollektiivisesti päätimme, että ko. kotka oli kyseessä, vaikka emme sitä ihan läheltä päässeet ihailemaankaan). Kotkahavaintoja on tuollapäin todistettavasti tehty.

Oma lukunsa olivat sitten nuo vihatut merimetsot, jotka olivat kalkinneet kokonaisia luotoja ulosteellaan valkoisiksi, ja haju tuntui selvästi laivan kannelle saakka. En kyllä ihmettele, että saariston asukkaat eivät ole kovin ihastuneita tähän vieraslajiin.
Meillä ei ollut opasta saarella, vaan kuljimme omin päin lehmien seassa. Seilin kirkko on yksi Suomen vanhimpia puukirkkoja, joita tuli ei ole tuhonnut.
Kirkon kellotapuli oli vaatimaton.
Sisällä kirkossa oli oma sisäänkäynti ja karsina "tarttuvia tauteja sairastaville".

Terveiden puoli oli erotettu aidalla, ja sinne ei spitaalisilla ollut asiaa. "Karsinan" etuosassa on vaatimaton alttaripenkki.

Kirkko on edelleen käytössä esim. vihkikirkkona.


Noina aikoina kirkkokuri oli kova, ja rikkomuksista päätyi jalkapuuhun häpeämään.
Kirkon takana oleva pieni hautausmaa on sekin edelleen käytössä. Spitaalisia ei ole haudattu tähän, vaan kauemmas saareen hiekkaharjuun. Saaren hiekkainen maaperä on ehkä yksi syy miksi Seili on tähän käyttöön otettu, sinne on ollut helppo kaivaa hautoja.
Spitaalisten muistomerkkinä on ainoastaan vaatimaton puuristi kirkon edessä.
Karun historian vastapainona saari on kovin idyllinen.
Tällainen jasmikepensas oli lapsuudenkodissani, ja mielin sellaista myös kotipihallemme!

Vaatimattomia villejä ruusupensaita kasvoi saaristossa monin paikoin. Vaatimattomuudessaan viehättävä kukkiessan:
Entäs sitten tämä kellarinnurkalla parastaan pistävä ruusupensas!
Kierroksen puolessavälissä oli kesäkioski, mistä sai pullaa, kahvia ja jäätelöä, pääsi helpottumaan ja koirillekin oli tarjolla vesikuppi. Huomaavaista!

Sitten Östern jo palailikin hakemaan meitä takaisin Nauvoon ja kohti uusia reittejä.
Varsin mieleenpainuva päivä, ja kannattaa kyllä Seiliin poiketa jos on ajan kanssa saaristoa kiertämässä.

Minä lomailen tällä viikolla, ollaan isännyyden kanssa nautittu lämpimistä mökkikeleistä ja olen jopa vähän kuntoillut vesijuoksemalla Lehmiksen saarta ympäri, kun vesikin on nyt huippulämmintä. En kyllä muistanutkaan miten hyvää vesijuoksu tekee jaloille ja selälle. Uimahallit eivät ole fibroihmisen - ainakaan minun - paikkoja, ja harmittaa kun luonnonvesissä uiminen on niin lyhytaikainen ilo Suomen ilmastossa.

Tässä loppuviikosta kuskailen vähän tytärtä koulutukseen, ja sitten livahdan takaisin mökille. Ensi viikolla taitaakin olla tiedossa helteinen työviikko, mutta nyt en mieti sitä vaan nautin lomasta. Rentouttavaa viikonloppua kaikille!


5 kommenttia:

  1. Kiitos tästä retkestä - minulla on haave, että Seiliin pääsisin. Olen ollut siellä kauan sitten ja haluaisin sinne uudelleen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä, kiva jos viihdyit nojatuolimatkalla! Opastetulle käynnille olisi kiva mennä joskus uudestaan, nyt oltiin omien "historiaopintojen" varassa.

      Poista
  2. ♥onpa kaunis ja kesäinen postaus reissusta!

    VastaaPoista
  3. Kiitos noista kivoista matkakuvista. paljon olette nähneet.
    Voi että vai ensi viikolla töihin, toivottavasti on kunnon ilmastointi

    VastaaPoista
  4. Kiitos Anneli ja Riitta Sinikka käynnistä! Työpaikalla kyllä tarkenee, ilmastoinnista ei juuri voi puhua eli kolmessakympissä hikoillaan. Mä vaan silti nautin kesäkeleistä, töissä tai vapaalla!

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa, kiitos siitä!