myTaste.fi

Tietoja minusta

Oma valokuva
Kirjastotäti Etelä-Suomesta kirjoittelee omaksi ja toivottavasti vähän muidenkin iloksi. Asustelen maalla ja perheeseeni kuuluu mies ja lapsia kotona ja maailmalla. Tavoittelen ekologista ja humaania elämänasennetta. Elämääni iloa tuovat luonto, mökkeily, puutarhanhoito, käsityöt, kirjat ja keittiössä puuhastelu. Pidän tanssimisesta ja käyn mielelläni teatterissa ja konserteissa. Minussa asuu myös pieni karavaanari. Omat haasteensa päiviini tuo fibromyalgia sekä liuta muita sairauksia. Blogistani löydät juttua ja kuvia minulle läheisistä asioista sekä kaikenlaista pohdintaa maan ja taivaan väliltä. Tervetuloa lukemaan ja kommentoimaan!

sunnuntai 25. syyskuuta 2016

Puikoilta tipahtaneita

Kukkiva rapunpieli ja keltaisia lehtiä. Syksy on tosiasia kun kohta on lokakuu, mutta kukinta jatkuu ja kertoo, että kesästä ei ole kovin pitkää aikaa. 

Syksy on ollut niin kaunis ja lämmin, että vapaa-ajat olen lähinnä juossut pitkin metsiä. Ei juuri ole sadepäiviä ollut joten neulominen on jäänyt vähiin. Ilokseni olen ollut niin hyvässä kunnossa että olen voinut harrastaa liikuntaa aika aktiivisesti. Metsässä rämpiminen on hyvää hyötyliikuntaa, sen lisäksi olen ulkoiluttanut sauvoja nyt kun ei ole koiria ulkoilutettavana. Tunti viikossa bailatinoa ja tunti zumbaa. Lihaskuntoa pitäisi lisätä, en ole kuntosali-ihmisiä joten olen yrittänyt ihan kotona tehdä vatsa- ja selkäliikkeitä mutta turhan harvoin. Pitää yrittää tsempata tässä kohtaa. Nyt on pikku flunssa kiusana, mutta kovin paljoa se ei ole liikkumista rajoittanut. 

Tässä eilisen saalis:
 Metsässä on nyt kovin kuivaa, kanttarellit ovat kuivakoita (mutta jaksavatpahan sitten imeä reilummin voita pannulta ;) ), suppiksista on vasta etujoukot paikalla. Nuo sienet löysin erään supan pohjalta, missä oli vähän kosteutta enemmän. 

No on sitä jotain kuitenkin tullut neulottuakin. Kuplasukat Seitsemän Veljestä Polkkaa ja kuplat valkoisella.
 Joulunväriset tossut Isoveli-langasta. Oikeastaan nämä ovat varrettomat sukat kantapäineen kaikkineen.
 Valkoiset lapaset Nallea.
 Tämä sukka-lapassetti Nalle Kukkaketoa, varret muurahaisenpolku-neuletta.
Ilmeisesti ihan mukava ilma tänäänkin tulossa. Suunnitelmissa ehkäpä pientä pihatyötä. Entäs sinulla? Mukavaa sunnuntaipäivää kuitenkin!

perjantai 23. syyskuuta 2016

Nyhtökauraa ja kanttarelleja

Joko nyhtökaura on sinulle tuttu? Ihan mainio lihan korvike ja proteiinin lähde meille, jotka emme syystä tai toisesta voi tai halua lihaa käyttää. Nyhtökauran saatavuus on vielä huonohko, vähän joutuu saalistamaan että sitä saa. Itse olen kysellyt kauppiailta, milloin nyhtistä on tulossa ja olen ollut tikkana paikalla ko päivän aamupäivällä. Tänäänkin tärppäsi, ja päätin kokeilla miten nyhtiksen ja kanttarellien liitto toimisi. Ja hyvin toimi. Nyhtökauraa on saatavana miedosti maustettuna ja naturellina versiona. Itse nyhtishän ei maistu millekään joten mausteita ja/tai jotain voimakkaan makuista ruoka-ainetta kannattaa käyttää rinnalla. 
Nyhtökauraa ja kanttarelleja

Aineet:
1 pkt (250 g)maustamatonta nyhtökauraa
200 g esikäsiteltyjä kanttarelleja (tai esim. suppiksia, mustia torvisieniä)
1 sipuli
1 kasvisliemikuutio
2 prk ruokakermaa 
suolaa, valkopippuria

Tee näin:
Silppua sipuli ja kuullota pannulla, lisää esikäsitellyt sienet ja ruskista  niin että saavat vähän väriä. Lisää pannulle loraus vettä ja kasvisliemikuutio, sekoita ja anna veden haihtua. Lisää ruokakerma ja anna muhia kymmenisen minuuttia. Mausta mielesi mukaan. Itse laitoin vain suolaa ja valkopippuria koska halusin että kanttarellien hieno maku tulee esille. Koristele tuoreilla yrteillä.
Tarjoa lisäksi keitettyä riisiä tai perunoita.
Hyvää oli, kannattaa saalistaa sekä nyhtökauraa että kanttarelleja!

Hyvää viikonloppua!


sunnuntai 18. syyskuuta 2016

Okei, on se sitten syksy

Kai se on kesäihmisen annettava periksi syksylle. Kurkiaurat ja hanhiparvet lentelivät viikonloppuna mökin ilmatilassa. Hurjan kaunis tämä syyskuu on kyllä ollut. Toivottavasti jatkossakin. 


Kaikenlaisia luontoääniä vielä kuuluu. Eilen illalla istuskelin pitkään saunan terassilla salaperäistä vihellystä kuunnellen. Timppa sen selvitti sitten varpuspöllöksi. Aamulla palokärki rummutteli rantakoivussa.

Jotain ihan merkillistäkin tapahtui. Eilen kävelin metsäpolkua suppiksia saalistaen, kun ihan läheltäni nousi äänettömästi lentoon iso lintu. Aluksi luulin sitä kurjeksi, väritys ja siipien malli oli samanlainen. Lintu kuitenkin veti kaulansa ikäänkuin "hartioiden väliin" lennossa eikä lentänyt kaula pitkällä kuten kurki. Se laskeutui järven toiselle rannalle ja oli siellä liikkumatta, pitkä valkoinen kaula vaan näkyi. 

Jo viikko sitten Timppa hätkähti saunan terassilla istuessamme isoa siivekästä. Oli jo pimeää joten tarkkaa havaintoa emme päässeet tekemään. Minä en koko lintua edes havainnut, niin äänettömästi se liiteli. Tunnistimme linnun harmaahaikaraksi. Sen erottaa kurjesta juuri tuo lentoasento, missä kaula ei ole pitkänä kuten kurjella. Olipa se sykähdyttävä näky!

Tänä aamuna bongasimme taas haikaran, ja hipsimme pitkin pöpelikköjä kiikarin kanssa sitä tiirailemassa. Mutta mutta...niitäpä olikin kaksi! Timppa sai jopa tabletilla jonkilaisen lentokuvan haikaroista, kun korppi ryökäleemme niitä hätisteli. Ovatkohan muuttomatkalla poikenneet syömään ja lepäämään Lehmikselle? Toivottavasti viipyvät pitkään. 

Kesäkeittiömme on saanut maalia pintaansa ja bambukaihtimet ikkunoihin. 
Ympäristö näyttää vielä aika lailla työmaalta, mutta eiköhän sekin siitä siitiydy. Oma lukunsa oli sitten tuon Högfors-puuhellaan raahaaminen kesäkeittiöön ja hivuttaminen harkkojen päälle. Naapureita ei ole joten heitä ei voinut pyytää nostoavuksi.
Siellä se nyt kuitenkin todistettavasti on, älkää kysykö miten se on sinne saatu. Kaikki työsuojelumääräykset eivät ehkä täyttyneet. 

Illalla piti vähän istuskella tulilla. 

Oman onnensa nojassa mökkeillessä on hyvät ja huonot puolensa. Toisaalta olisi mukavaa, jos olisi samanhenkisiä naapureita lähellä. Lehmiksen rannallahan ei ole muita mökkejä kuin meidän, eikä sinne mökkejä tulekaan sillä ainoa rakennuspaikka on meidän mökkitonttimme. Toisaalta naapurithan voisivat olla vesijetillä kaahaavia känniörveltäjiä. Aina voi kutsua samanhenkisiä ystäviä kylään mökille, joskin olemme tulleet tosi laiskoiksi kutsumaan vieraita. Laitetaanpa tähän tällainen kollektiivinen kutsu: sopii tulla kyläilemään ystävät! Lapset kumppaneineen kyllä käyvät mökillä, meidän kanssamme ja keskenään. Nyt alkaa olla syksy niin pitkällä, että meidänkin mökkireissut harvenevat. Ympäri vuoden kuitenkin Lehmiksellä poikkeilemme, eli mökkiä ei oikeastaan sen kummemmin talviteloille laiteta.

Oma viehätyksensä on tuossa rauhassa ja hiljaisuudessa. Lehmiksen ympärillä on hyvät marjapaikat ja sieniäkin löytyy. Minä niitä saalistan intohimoisesti. Olen aina ollut luontoihminen, mutta Lehmiksen myötä vieläkin enemmän. Siellä on mukava bongailla kaikenlaisia ihmeellisyyksiä, kuten nyt nuo haikarat. Yritämme elää sovussa ympäröivän luonnon kanssa, liikaa metelöimättä ja häriköimättä. Toki työn ääniä väkisinkin kuuluu, kun rakennetaan ja remontoidaan ja ruohonleikkurikin kesäaikaan metelöi. 

Hiljaista hyvästien jättämistähän tämä syksy aina on. Haikeus pyrkii väkisinkin rintaan. Mutta onhan näissä syksyn pimenevissä illoissa oma taikansa.

lauantai 10. syyskuuta 2016

Mascarpone-puolukkapiirakka

Käsi ylös kellä on pakastin ääriään myöten täynnä! Huudan heti hep. Ja silti, puolukoita piti kerätä. Kun niitä oli siellä (mökillä) paaaaljon. Ja ne on niin ihania. Ja ainahan ne johonkin mahtuu - ehkä. No millainen loppu on ahneella?!?
10 litraa huitaisi hetkessä poimurilla. Olen myös kehittänyt hyvän puhdistamistaktiikan, johon käytän uunipeltiä ja hiustenkuivaajaa. Ämpärillinen puhdistuu vauhdilla tuolla systeemillä. Suosittelen kokeilemaan, jos tuskailet puhdistamisen kanssa. 

Se mahduttaminen olikin sitten toinen juttu. Survoin marjat blenderissä ja pakastin minigrip-pusseihin. Ja kirjaimellisesti runttasin pakastimeen. Mahtuivat, juu. Marjat olivat nyt tässä mutta sieniä on metsät väärällään...no sieninyssäkät nyt aina johonkin pakastimen koloseen mahtuvat, eikös vaan? Syksyiseen metsään on päästävä, on siellä niin ihanaa. 

Eipä ne kaikki puolukat sinne pakastimeen muuten ehtineet. Teinpä piirakan jos toisenkin. Mascarpone-puolukkapiirakan ohjeen löysin "Liian hyvää" -blogista, tässä linkki ohjeeseen. Ajattelin, että noilla aineilla ei kovin pahaa voi tulla. Enkä pettynyt. Toimisi varmaan mustikankin kanssa, mascarpone ja mustikka ovat myöskin loistava makupari. Pohjaan tuli vähän ruisjauhoja, jotka ovatkin puolukan kanssa oiva yhdistelmä. Ruispuolukkapuuro oli lapsuuden herkku.
Oho, siitähän on jo palanen haukattu...

Makoisaa viikonlopun jatkoa!

tiistai 6. syyskuuta 2016

Näyttääkö syksyltä?

Joko sinun mielestäsi näyttää syksyltä? Keltaisia lehtiä on toki vähän jo nurmikolle ilmestynyt, mutta itse olen sitä mieltä että on vielä täysi kesä ja kotipihalla kaikki parhaimmillaan.








Jännityksellä odotan vaan, että ehtivätkö tomaatit kypsyä ennen pakkasia. Osan raakileista olen ottanut sisälle kypsymään, ja punertuvat kyllä vauhdikkaasti. Yrttejä pitäisi kai kuivata tai pakastaa. 

Tällä hetkellä olen sairaslomalla, keuhkopöpö nosti taas päätään ja olen antibioottikuurilla. Nyt jo toipumaan päin. Sairastumisestani olen kirjoittanut Sairaankaunis-sivustolla blogissani Hämärä hiljaisuus, siellä muutenkin olen enemmän avautunut näistä terveys/sairausasioista. Tämä blogi on omistettu kivoille ja kauniille asioille. Tässä linkki Sairaankaunis-sivustolle. 

Herukoista on runsas sato korjattu. Pensaat olivat kasvaneet suurensuuriksi ja niistä oli vaikea kerätä marjoja. Marjoja tuli myös aivan liikaa, joten tänä vuonna puskille kävi näin:
Kaksi mustaa ja yksi punainen pensas jätettiin, muut Timppa katkoi juuresta ja kaivoi osan juurakoistakin pois. Nämä ovat niin sinnikästä lajiketta että alkavat vuorenvarmasti työntää ensi keväänä uutta versoa. Mutta nuorennus oli tarpeen, ja mehua meillä on pakastimessa ainakin parin vuoden tarpeiksi, joten ei huolta. 

Olkoonpa sitten loppukesä tai alkusyksy, aurinkoa sinulle toivottelen!

tiistai 23. elokuuta 2016

Kuntoutunut - olenkohan?

Terkkusia Oulusta kuntoutuksesta! Viime viikon siellä sain viettää hyvässä seurassa meidän ihanan Rytmiryhmän kanssa. Pääsin valmiiseen pöytään syömään ja liikuntakärpänenkin taisi vähän puraista. Muu kuntoutuksen anti olikin vähän niin ja näin, mutta vertaistuki on ihan parasta ja Rytmiryhmän kanssa ollaan itketty ja naurettu yhdessä. Hotellikuolema ei päässyt yllättämään, vaan retkeilimme iltaisin torilla, kirpparilla, kaupoissa ja vähän terasseillakin vaihtelevista kesäsäistä nauttimassa. Taiteiden yökin sattui viikollemme, ja kävimme kuuntelemassa ihanaa Ellinooraa Rotuaarilla ja tapasimme myös söpön runopoika Danielin, joka esitti kirjastotädeille ihan privaattiesityksen, kun myöhästyimme varsinaisesta esityksestä. 

Koiraikävä vähän helpotti muissa ympyröissä, mutta kyllä kotona edelleen tyhjältä tuntui ja tuntuu nyt kun palasin. Tässä kaksi nuorinta ystävää vielä hyvissä voimissa riehumassa, kaikki tassut tukevasti ilmassa.
Kuva on tässä vieressäni kun koneella istuskelen, ja tämän tästä sitä pitää vilkaista vaikka kuva saakin palan kurkkuuni. Niin ikävä on tuota risupartalaumaa. Veerasta ei olekaan paperikuvaa, sellainen pitää teettää. 

Kirjoitin edellisessä postauksessa, että olkkari kaipaisi uuden sohvan myötä myös uusia verhoja. Yksivärisiä etsiskelin kirjavien tyynyjen vastapainoksi, mutta kaupoissa kaikki valmisverhot, esim Vallilat olivat levottoman kuviollisia. No, parhaat löydöt olen aina tehnyt kirppiksiltä, niin nytkin. Oikeastaan kuntoutuskamuni ne löysi mutta suostui myymään ne minulle kun niitä niin kovasti halusin. 
Turkoosi on selvästi voimavärini, niin hyvältä tuntui kun ripustin verhot ikkunaan. Niin ja maksuksi riitti yksi terassilla tarjottu karpalolonkero, ja vähän suklaata bonukseksi. 
Hurjan tyytyväinen olen. Hiukan lisäistuimia kaipailtiin, joten toin työhuoneestani nojatuolin tuohon takan ääreen. 
Sitten tietysti työhuone näyttikin tyhjältä, joten roudasin yläkerrasta nämä vaarin vanhat laiskanlinnat sinne. Tietysti sain tämän kuningasajatuksen taas kun olin yksin kotona. Mutta niinkuin tuon pöydänkin, sain kun sainkin roudattua tuolit portaita alas. Muuttoavuksi ei kannata silti kysellä, työasennot olivat sellaiset että jotakuta voisi hirvittää, ja olisi saattanut tulla isompiakin vaurioita sekä seinille että huonekaluille. Puhumattakaan roudaajasta. Onneksi ei ollut ketään kuulemassa kun kiroilin kun katupoika. Mutta siinä ne nyt ovat eli loppu hyvin, kaikki hyvin. 
Eihän nämä maailman kauneimmat tuolit ole mutta saavat toistaiseksi kelvata. Loppusijoituspaikka näille lienee mökin terassi, jossa sarjaan kuuluva sohva nyt on. Avoimella terassilla nämä eivät ole pitkäikäisiä, ja sitten kun huonekaluista aika jättää, ne on helppo roudata juhannuskokkoon. Tuo edellisen postauksen sininen sohva on sinne jo päätynytkin. Oli yhden kesän terassilla, ja sen jälkeen se olikin valmis poltettavaksi (tai ehkä jo sitä ennen :) )

Pihalla oli viikossa tapahtunut kaikenlaista, kaikki oli kasvanut hurjasti ja karhunvatutkin alkavat kypsyä. 
Vatut ovat nyt hyvässä turvassa kun ymmärsivät kasvaa ruusupuskan keskelle. Nämä herkut kun eivät suostu kasvamaan siellä mihin niitä istuttaa, mutta sitten niitä putkahtelee esille ihan oudoista paikoista. Muu perhe ei näistä välitä, isäntä näille aina kiukuttelee kun ovat tosi tosi piikkisiä. Mutta olen käskenyt häntä pysymään kauempana ruohonleikkurinsa kanssa, ja käyn itse trimmerin kanssa siistimässä puskan ympärystän. Nyt kyllä trimmeri sanoi sopimuksen irti, joten ehkä on siirryttävä niihin kynsisaksiin. Syön nämä suoraan oksasta sitä mukaa kun kypsyvät. Namnam. 

Pikku mahataudin sain Oulusta mukaani, ja olen sitä pari päivää potenut kotosalla. Nyt alkaa kyllä olla vatsa paremmassa kunnossa ja huomenna pääsen jo töihin. Voi olla että vatsa suuttui myös erilaisesta ruokavaliosta. Kun en tuota lihaa pysty syömään, ja kasvisruoat olivat aika outoja. Pääasia että olo alkaa olla taas normaali. 

Eikö muuten ole ihanaa kun tämä lämpö taas palasi! Nautitaan näistä aurinkoisista loppukesän päivistä, kohta onkin sitten syyskuu.

lauantai 13. elokuuta 2016

Uutta kotona

Kiitos kaikille osanotoista, ne ovat lämmittäneet mieltämme tässä koiraikävässä. Ja ihanaa kun kukaan ei ole sanonut, että "sehän oli vaan koira". Koiran ottaessaan on tiedostettava, että se päivä tulee kun sille on jätettävä hyvästit. Jokainen koiraihminen, joka näitä menetyksiä on kokenut tietää, miten raskasta se on. Olimme Timpan kanssa pari päivää mökille, ja siellä suru ja ikävä iskivät päälle sellaisella voimalla, että suunnittelimme jo kotiinlähdön aikaistamista. Ikinä ennen ei olla oltu siellä ilman yhtäkään koiraa, ja koko ajan katse etsi pientä viipottajaa pihamaalta. Ronja kun vaati jatkuvaa valvontaa tuon karkailemistaipumuksen vuoksi. Ehkä seuraava kerta on helpompi. Kun torstai-iltana menimme saunasta uimaan, järven pintaan kuvastui sateenkaari. Ehkäpä saimme terveisiä sateenkaarisillalta. 

Jotain kivaakin on viikon aikana tapahtunut, eli meillä on pitkästä aikaa vähän sisustettu. Timpan Hilkka-siskolla on muuttotouhut meneillään, ja Hilkan sohva muutti meille, kun ei uuteen asuntoon mahdu. Olkkarin vanha nahkakalusto oli aika huonossa hapessa ja lähti kierrätykseen. Varmaan siitä vielä jollekin on iloa. Ennen-kuvaa en tullut ottaneeksi, mutta tältä näyttää olkkari nyt:
Vanha, pyökinvärinen, ovaalinmuotoinen pöytä ei natsannut sohvan kanssa sitten mitenkään. Tietysti, kun olin yksin kotona, sain kuningasajatuksen vaihtaa ylä- ja alakerran sohvapöytien paikkaa keskenään. Tämä pöytä on siis parikymmentä vuotta vanha, mutta näytti ihan uudelta, kun se pääsi alakertaan. Luku sinänsä oli saada se kapeita portaita alas yksinäni, kapine nimittäin painaa aikalailla ja oli ihan hyvät mahdollisuudet rikkoa nuo lasitasotkin. Hauskinta oli, kun pöytä juuttui porrastasanteelle, minä olin sen yläpuolella enkä päässyt mihinkään. Hetken jo mietin, että pitääkö lähteä yläkerran ikkunoista huhuilemaan apujoukkoja paikalle, mutta pientä akrobatiaa toteuttaen pääsin kiipeämään pöydän ja porraskaiteen yli, ja viltin kanssa hivuttamaan pöydän alakertaan. 
Lopussa kiitos seisoo! Värikkäät tyynyt ovat kirppislöytö, ja nyt tekisi mieleni uusia verhotkin räväkämmän värisiksi, vaikkapa turkooseiksi. Olohuoneesta tuli nyt tosi avara, perheen mielestä ehkä liiankin, mutta minä pidän järjestelystä kovasti. Olohuone oli ennen aika tukkoinen kun siellä oli 3-istuttava sohva ja kaksi muhkeaa nojatuolia. Mukavia ne olivat kyllä, mutta nyt on ikäänkuin helpompi hengittää kun on tilaa ja avaruutta.

Huomattavasti helpompi nakki oli roudata alakerran pöytä yläkertaan. Ja sekin mielestäni sopi ihan mukavasti yläkerran tv-aulaan. 
Mökiltä tullessa alkoi hurja pakkaaminen, sillä huomenna nostan kytkintä ja lähden ajelemaan kohti Oulua. Kuntoutusviikko on edessä, ja mukava jälleennäkeminen kuntoutuskamujen kanssa!