myTaste.fi

Tietoja minusta

Oma valokuva
Kirjastotäti Etelä-Suomesta kirjoittelee omaksi ja toivottavasti vähän muidenkin iloksi. Asustelen maalla ja perheeseeni kuuluu mies ja lapsia kotona ja maailmalla. Tavoittelen ekologista ja humaania elämänasennetta. Elämääni iloa tuovat luonto, mökkeily, puutarhanhoito, käsityöt, kirjat ja keittiössä puuhastelu. Pidän tanssimisesta ja käyn mielelläni teatterissa ja konserteissa. Minussa asuu myös pieni karavaanari. Omat haasteensa päiviini tuo fibromyalgia sekä liuta muita sairauksia. Blogistani löydät juttua ja kuvia minulle läheisistä asioista sekä kaikenlaista pohdintaa maan ja taivaan väliltä. Tervetuloa lukemaan ja kommentoimaan!

maanantai 13. maaliskuuta 2017

Suden jäljillä

Päätimmepä Timpan kanssa eilen ajella mökille katsomaan miltä siellä kevään tulo näyttää. Mökkikalenteria selatessa huomasimme, että viime käynnistä on neljä kuukautta! Ei mökki silti ihan oman onnensa nojassa ole ollut, vaan poikani on siellä välillä yöpynyt opiskelureissullaan. Ihan hyvässä kunnossa siellä paikat oli, terasseiltakin jo lumi sulanut. Lehmis oli kyllä vielä ihan talvisen näköinen.
Teimme pihakeittiöön tulet ja paistoimme makkaraa ja joimme munkkikahvit. Pala taivasta!
 Ennen kotiinlähtöä päätimme vielä kiertää Lehmiksen jäätä pitkin. Poika oli edellisella käynnillään kuvannut mielenkiintoiset jalanjäljet, jotka kulkivat mökin pihan poikki terassin edestä. Silloin pähkäilimme, oliko kulkija ollut ilves vai mikä lie. Mietimme jospa bongaisimme lisää jälkiä. Ja löytyihän niitä.

Jälkiä näkyi useammassa kohdassa. Pieneen saareen johtivat vanhemmat jäljet, joista ei oikein enää saanut selvää. Mutta sitten kohtisuoraan järven poikki kulkivat nämä jäljet, jotka eivät voineet olla viikkoa vanhemmat. Ilvestä edelleen veikkasimme, kun tiedämme että mökin ympäristö on ilveksen asuinaluetta. Näimme myös verijälkiä, jotka vaikuttivat siltä, että joku pienempi eläin oli loukannut tassunsa.

Kotiin tultua aloimme tutkailla jälkia tarkemmin, ja alkoi vaikuttaa siltä, että eipä tainnut kulkija olla sittenkään ilves. Soitto paikallisen riistanhoitoyhdistyksen toiminnanjohtajalle varmisti, että alueella liikkuu 3-5 sutta, eli vaikutti siltä että Canis Lupus oli järven jäällä jolkotellut. Tänään Timppa näytti kuvaa jäljistä työkaverilleen, intohimoiselle metsästäjälle, joka varmisti, että kyseessä mitä todennäköisemmin on ollut susi. 

Ensin hiukan kauhistuin. Jos meillä olisi vielä koiria, olisin kauhistunut vielä enemmän. Pieni Ronjamme kun usein viipotti - luvattomasti kylläkin - tuolla lähimetsässä. Olisi voinut joutua hyvinkin suden suuhun. Mutta kun ensijärkytyksestä toivuin, olin enemmänkin innoissani. Toki susilla kuten muillakin luonnon eläimillä on täysi oikeus tuolla kuljeskella, ne ovat siellä olleet paljon ennen meitä. Mökkiläisten on sopeuduttava niihin eikä toisinpäin. Aina on ollut sykähdyttävää nähdä merkkejä uusista lajeista, kuten viime syksynä näkemämme harmaahaikarat. Sudenkin haluaisin nähdä ihan luonnossa - ehkä kuitenkin vähän kauempaa kuin ihan lähietäisyydeltä.Taitaa olla aika pieni mahdollisuus päästä hukkaa näkemään, ne kyllä väistävät ihmistä. Läheisen Isojärven jäällä niistä on kuulemma ihan näköhavaintojakin. Hurjaa ja jännää!

Kova mökkikuume iski kun tuolla kävimme. Mutta lunta on vielä sen verran ettei autolla ole pihaan asiaa, joten ehkä on hyvä vielä vähän odotella. Huhtikuun pari ensimmäistä viikkoa olemme matkoilla - siitä lisää myöemmin - ja sen jälkeen varmaan alkaa olla kevät niin pitkällä että mökkikausi starttaa toden teolla. 

Nämäkin sitten valmistuivat. 
.
Aika tyytyväinen olen lopputulokseen. Nyt on mietinnässä mitä sitten seuraavaksi. Jotenkin tuo kirjoneule nyt kiehtoo kovasti joten ehkä sillä mennään. 

Tänään kävin selkäasioissa OMT-fysioterapeutin luona. Tältä kyseiseltä fyssarilta olen saanut avun moneen vaivaan. Nyt kävi kuitenkin toisin. Hän aikansa tutki kipupaikkoja ja heijasteita, ja totesi että hermoperäisestä kivusta on kyse,eikä sitä oikein voi hoitaa muutoin kun kipulääkkeillä ja ehkä joskus leikkauksella laajentaa noita hermokanavia. Painelusta ja tutkimisesta hermot ilmeisesti pahastuivat ja loppupäivän olen kärsinyt aikamoisesta hermosärystä.Toivottavasti helpottaa, kun seuraavat kolme päivää olisi töissä pärjättävä. Eikun nappia naamaan ja baanalle. Mukavaa viikkoa!


tiistai 7. maaliskuuta 2017

Sydämiä

Heippa pitkästä aikaa! Hiukan on ollut teknisiä ongelmia, vanha - siis ihan aataminaikuinen - läppärini väsähti ihan totaalisesti ja perin tyttären vanhan läppärin, kun hän taas tarvitsi opiskeluja varten uuden. Aikansa kesti tämä vaihtoprojekti, mutta nytpä näpyttelen tosi onnellisena tätä  uutta armastani. Kuvien siirto ja käsittely vaativat nekin hiukan opettelua tällaiselta epänörtiltä, joka on kauhuissaan kaikesta muutoksesta. Mutta nyt näyttäisi homma pelittävän - toivottavasti!

Päätin, että joulu on nyt ohitse, kun maaliskuuta eletään, ja joulukranssi sai lähtöpassit ulko-ovesta. Tämän käpysydämen tein viime kesänä poikani ja miniäni hääjuhlaan, ja juhlien jälkeen se jo olikin tovin ulko-ovessa. Vähän se oli kärsinyt ja käpyjä irtoillut, joten hieman sitä fiksailin ennenkuin se päätyi takaisin oveen. Helminauhaa ympärille ja muutama tuohitähti. Jostain - en yhtään muista mistä - oli askartelukaappiini ilmestynyt pieni  pussi bling-bling -koristeisia käpyjä, ja niitä sitten kuumaliimailin aukkokohtiin. 
Onpas muuten aina jotenkin hirmu vaikeaa saada koristetta suoraan oveen, aina se on kenollaan johonkin suuntaan. Nyt kun sen siihen virittelin niin saa olla paikallaan niin kauan kun pysyy kuosissa.

Häihin askastelin myös tällaisia suodatinpussiruususydämiä:
Niitä meillä keikkuu nyt vähän joka paikassa,kun eihän niitä raaski poiskaan heittää.

Olen ollut monta viikkoa viikkoa selkäni vuoksi  sairaslomalla. En muista olenko muistanut selkää täällä valitella, jos jotakuta kiinnostaa siitä lukea niin kipupäivitys löytyy Sairaankaunis-sivustolta Hämärä hiljaisuus -blogistani. Tässä linkki.

 Selkäasiaa sen verran, että tänään palailin töihin ja kyllähän hiukan tuntemuksia selässä on. Yritän nyt kovasti pärjätä 50-prosenttisella työajalla nykyisessä työssäni. Huippuhyvä uutinen on se, että sain osa-aikaisuudelle vuoden jatkoajan!

Kirjoneuleet eivät koskaan ole olleet minun juttuni, mutta joskus sitä on poikettava epämukavuusalueelleen, ja sairaslomalla on muutamat kirjoneulesukat syntyneet. Sydämiä niissäkin, kuinkas muuten. Hiukan olen jo ajatellut tulevan joulun pehmeitä paketteja näitä väsätessäni, mutta voipa olla että näille tulee käyttöä aikaisemminkin. 
Tällaiset ovat nyt tekeillä, olen yhdistänyt eri kuvioita ja Anelmaisistakin ottanut vähän vaikutteita:
 Teristä aion tehdä ihan yksiväriset harmaat, se mielestäni rauhoittaa sukan ilmettä. Mutta onpas tylsä tehdä kirjoneuleen jälkeen pelkkää harmaata, voipi olla että teriin ihan pienenpieni kuvio tulee...saas nähdä.

Tässä vähän hurjempaa kuviota:



Luurankomallin löysin Lumi Karmitsan mahtavasta neulekirjasta "Villit vanttuut, vallattomat villasukat". Siellä on malli joulusukkiin, jossa luurangot hiippailevat tonttulakit päässä. Pään muotoon en ole tyytyväinen, tuli lattapäinen luuranko kun tonttulakin riisui pois, mutta päätin,että nyt ei saa rimaa laittaa liian korkealle. Taitaapa arvon luurangoilta puuttua yksi kaulanikamakin. 

Kuvioneuleesta sitten innostuin sen verran paljon, että kun selkä alkoi osoittaa paranemisen merkkejä, sainkin lähteä hakemaan kortisonipiikkiä olkapäähäni. Jotenkin olkapää jännittyy tosi paljon varsinkin kolmen värin kanssa taiteillessa, ja kiertäjäkalvosinvaiva aktivoitui. Onneksi kortisoni puree siihen tosi hyvin, ja parissa päivässä olkapää tuli oireettomaksi. Kunhan nyt taas muistaisi ettei innostuisi liikaa...eihän se kortisonikaan hyvää tee luille, kun tuohon olkapäähän sitä on jouduttu pistämään monta monituista kertaa. Mutta kiertäjäkalvosinkipu on niin kaikennielevää ja estää käden käyttämisen, että aina olen päätynyt lääkäriin piikkiä rukoilemaan, kun tiedän siitä avun saavani. Teinpä sitten välityönä Olga-sukat raitalangasta. 

Nytpä taidan pistää dvd: n pyörimään ja ryhtyä sitä tylsää harmaata sukan terää neulomaan. Mukavaa iltaa sullekin!

torstai 9. helmikuuta 2017

Nyt puhuu rouva J

Pahoittelen parin viime päivän blogipäivityksiä. Salasanani on hakkeroitu ja blogiini käyty kirjoittelemassa perättömiä juttuja minusta ja perheestäni sekä paljastettu tarkoin varjeltuja perhesalaisuuksiamme. Pihallemme on jokin aika sitten ilmestynyt outo lumikasa, jota epäilemme vieraan vallan lähettimeksi. Minulla ei siis ole mitään tekemistä tuon kasan kanssa, saati että olisin sen rakentanut kuten blogissa on valheellisesti väitetty. Harkitsemme syytettä kotirauhan rikkomisesta, herjauksesta ja kunnianloukkauksesta.

Koneet ja salasanat on nyt suojattu, kamerat ja mikrofonit kaivettu esiin ja tuhottu ja vastedes osaamme varoa paremmin hakkereita. Onneksi nyt on luvattu föhn-tuulia ja lämpöasteita, ja toivon otukselle (joka valheellisesti kutsuu itseään muumimöröksi) pikaista valumista mahdollisimman haisevaan viemäriin. Ensi talvesta toivon mahdollisimman vähälumista. Ja silläkin uhalla, että minua syytetään laittomasta uhkauksesta, totean että hämähäkit vessanpytyssämme eivät ole ikinä olleet pitkäikäisiä. Tulevana keväänä aiomme vetää vessaa entistäkin ahkerammin, ja ekologiset pesuaineet vaihdetaan mahdollisimman tappaviin myrkkyihin.

Itse olen siis ollut täysin pimennossa blogipäivityksistä, istunut takan ääressä ja neulonut sydämiä ja kissimirrejä pienille ja isoille ystävilleni. Tässäpä siitä todisteita:
Toivottavasti tämä välikohtaus unohtuu pian sekä meidän perheeltämme että blogini lukijoilta ja voimme jatkaa asialinjalla. Mukavaa päivää!

keskiviikko 8. helmikuuta 2017

Mörön mörinöitä part 2

Huomenta! Tänään aurinkoisessa pakkasaamussa näytän tältä. Ei hampaita, ei säihkettä silmissä. Säälittävää, kyllä, mutta oletkos itse vilkaissut peiliin yön jäljiltä? Ei tässä nuoremmiksi tulla kukaan. Näiden juttujen lukeminen on siis täysin vapaaehtoista eikä kovin suositeltavaa. Kannattaisi varmaan sinunkin ennemmin lähteä lenkille kuin roikkua netissä. Kyllä tuolla ulkona tarkenee, katso vaikka meikäläistä. Pukeutumiskysymys. Tai jos et muuta keksi niin avaa vaikka televisio.

Kyllä sitä voi rupsahtaneenakin nauttia elämästä.Tässä mielessä herra ja rouva J näyttävät viime aikoina ylittäneen itsensä. Olen päätellyt, että he viettävät jonkinlaista juhlavuotta. Tässä vaiheessa pitää todeta, että tämä tarina perustuu täysin kuulopuheisiin ja juoruihin, ja lukijan vastuulle jää päätellä, minkä osan tarinasta uskoo. 

Herra ja rouva J solmivat avioliiton elokuussa vuonna 1997. Eli tulevana vuonna tuota outoa parisuhdetta on kestänyt 20 vuotta. Kummallista, mutta ehkä he ja heidän oudot kiinnostuksen kohteensa jollain lailla täydentävät toisiaan. Sinänsä oudoksi asian tekee, että neiti J näki päivänvalon tammikuussa 1998. Jokin näissä luvuissa ei nyt täsmää, vai olenko laskenut jotenkin väärin? Kuitenkin neiti J painoi syntyessään reilut kolme ja puoli kiloa mikä on kai ihan normaali ihmislapsen syntymäpaino.

Heti tammikuussa herra ja rouva J pukeutuivat parempiin kirpputorivermeisiinsä, hurauttivat autolla lähimpään kaupunkiin ja ahtautuivat muiden kalkkisten kanssa täpötäyteen konserttisaliin. Lavalle asteli joukko elähtäneitä, huonosti pukeutuneita, pitkätukkaisia miehiä jotka alkoivat laulaa kummallisia lauluja oudoilla sanoilla tyyliin "Nyt reppu jupiset riimisi rupiset". Salillinen kalkkiksia käyttäytyi varsin omituisesti. Vihelsi, taputti, tömisti jalkojaan ja kun huonosti pukeutuneet miehet yrittivät lopettaa esityksensä, minkä luulisi olevan pelkästään hyvä asia, he vaativat lisää laulantaa äänekkäästi huutaen, taputtaen ja jopa seisomaan nousten. 

Hädin tuskin kun tuosta konsertista oli selvitty, herra ja rouva J alkoivat selata saman lähikaupungin teatterin esitettä. Helmikuussa juhlavuosi ilmeisesti jatkuu teatterilla, ja maaliskuuksi on taas suunnitteilla joidenkin lättähattujen konsertti. Lättähatut laulavat autiosta saaresta ja herra ja rouva J ovat olleet heidän konserteissaan jo kolme kertaa mutta vielä neljännen kerran pitää sitten päästä samoja viisuja kuuntelemaan. Ovatpa agiteeranneet keikalle mukaan pahaa-aavistamattomia ystäviäänkin. Tai sitten nuo ystävät jostain käsittämättömästä syystä pitävät myös lättähattujen musiikista. 

Luulisi, että tässä vaiheessa olisi jo tarpeeksi juhlittu yhtä hääpäivää, mutta mitä vielä. Huhtikuun tapahtumien suunnittelu alkoi melkoisella pöhinällä jo viime vuonna alkusyksystä. Perhe J vieraili tiuhaan tahtiin arveluttavilla nettisaiteilla. He tulostelivat papereita ja olivat yhteydessä moniin epäilyttäviin tahoihin. Tämän seurauksena herra ja rouva J joutuivat jopa vierailemaan poliisiasemalla antamassa sormenjäljet. Matkailuautolla kruisailun suunnittelu ei ainakaan aikaisemmin ole aiheuttanut tällaista härdelliä, joten luulenpa että jotain dramaattisempaa on suunnitteilla huhtikuulle. Vuodenkierron huomioiden itse olen jo huhtikuussa vaihtanut olomuotoa, mutta varmaan jossain hahmossa pääsen nauttimaan siitä ihmeestä, että elämä vihreässä talossa hetkeksi rauhoittuu ja perhe J ei ramppaa sisään ja ulos kaikkina vuorokaudenaikoina.

Entäpä sitten tuo pieni punapäinen ovela kettu, piskuinen neiti J. Tyytyykö hän katselemaan sivusta vanhempiensa kohellusta ja opiskelemaan ahkerasti, vai haluaako kenties hänkin sotkea lusikkansa tässä oudon reseptin mukaan keitetyssä sopassa? Eipä ole omena kauas puusta pudonnut, sillä neiti J ei todellakaan aio jäädä paitsi tästä tapahtumia täynnä olevasta vuodesta.

Heti alkuvuodesta neiti J aikoo tempaista oikein kunnolla. Hän on saanut puhuttua äitinsä mukaan ilkeään juoneen, joka toteutetaan ilmeisesti jo ensi viikolla. Rouva J:n ompelukone on laulanut ja hän on ommellut tyttärelleen valepuvun tuota tilaisuutta varten. Neiti J:n opiskelutoverit ovat tuossa juonessa mukana, ja he kaikki aikovat pukeutua valepukuihin tunnistamisen estämiseksi. He ovat sepittäneet pilkkalauluja nolatakseen opettajia ja nuorempia oppilaita. He ovat tilanneet laatikkokaupalla kovia karkkeja, joita he aikovat viskellä auton lavalta viattomien ohikulkijoiden niskaan. Autot he aikovat koristella provosoivilla iskulauseilla. Toivottavasti mellakkapoliisit ovat saaneet vihiä tästä tapahtumasta, jotta sivullisia ei joutuisi vaaraan.

Sen verran neiti J:llä on vastuuntuntoa, että hän ei päästä holtittomia vanhempiaan kahden kesken seikkailemaan huhtikuun houkutuksiin, vaan on soluttautunut mielitiettynsä kanssa osaksi aikaa huolehtimaan, ettei mitään vakavampaa pääse tapahtumaan. Luulenpa, että herra ja rouva J:lle jää silti ihan riittävästi kahdenkeskeistä aikaa sotkea asiansa. Pikku neiti J aikoo myös saada osansa juhlallisuuksista, oikeastaan varastaa itselleen koko vuoden suurimman tapahtuman alkukesästä. Toukokuussa rouva J saa sitten paneutua lempipuuhiinsa leipomiseen, siivoamiseen ja kukkapenkkien kupsutteluun juhlia valmistellessaan.

Tämän verran olen saanut selville pitämällä silmäni ja korvani auki. Pahaa pelkään, että tässä ei ole vielä kaikki. Varsinainen juhlapäivähän on vasta elokuussa. Olen huomannut rouva J:n hymyilevän oudosti itsekseen. Voi olla että hän suunnittelee viattomien lastensa ja näiden kumppaneiden huijaamista korven kätköihin "juhliin" eli värjöttelemään hyttysten syötävänä savuttavan grillin äärelle. Jos rouva J nyt sattuu jotain tällaista ääneen pohtimaan, niin sanokaa hyvät lapset että teillä on juuri silloin hurjasti työkiireitä tai ulkomaanmatkoja tai jotain. Sillä te siellä joudutte kuitenkin kaiken likaisen työn tekemään, herra ja rouva J aikovat kuitenkin siemailla kuplajuomaa ja juoksuttaa teidät näännyksiin loputtomilla vaatimuksillaan.

Olen muuten päättänyt, että kun tieni mörkönä on loppuun kuljettu, aion muuttua hämähäkiksi ja majoittua perhe J:n vessanpyttyyn ja sieltä käsin seurailla tämän umpihullun porukan tulevia edesottamuksia. 

tiistai 7. helmikuuta 2017

Mörön elämää

Hei, olen muumimörkö. Rouva J rakensi minut suojasäällä. Tältä näytin silloin kun synnyin. Nyt olen hiukan vanhettunut. Pääni on ohentunut, silmäreiät suurentuneet ja hampaat pudonneet. Näytän ehkä enemmän pöllöltä. Mutta ihan vaikuttavalta kuitenkin. Rouva J teki heti synnyiniltanani sellaisen mokan, että sytytti elävät tuikut silmäreikiini, ja tietäähän sen miten siinä käy...sen jälkeen silmäreikiäni hiukan fiksattiin ja niissä on poltettu led-hautakynttilöitä. Väliaikaistahan tämä meikäläisen elo ja olo on. Tällä hetkellä voin oikein hyvin, kun pakkasta on parisenkymmentä astetta. Rouva J voi huonommin. Hän kyhjöttää takkatulen ääressä potien selkäsärkyä. Minä olen syytön tuohon selkävaivaan, se oli jo olemassa ennenkuin hän alkoi minua rakentaa. No myönnetään, ehkä se siinä hiukan paheni, mutta onhan minullakin oikeus olla olemassa, vaikka en tulekaan elämään pitkää elämää. Osaan kuitenkin tarttua hetkeen. 

Seison tällaisen vihreän talon pihassa. Talossa asuvat neiti J, herra J ja rouva J. He ovat mukavia vaikkakin hiukan outoja. Neiti J on nuori aikuinen ja vähiten outo noista kolmesta. Hänellä on karkinpunainen tukka ja hän rakastaa laulamista, tanssimista ja näyttelemistä. Siivoamisesta hän ei juuri perusta.

Mutta nuo kaksi sitten, herra ja rouva J....huoh. Ehkä he mielestään elävät hyvää elämää. Minun mielestäni kuitenkin hyvin outoa. Olen kuullut, että varhaisesta keväästä myöhäiseen syksyyn asti he tämän tästä siirtävät jääkaappinsa sisällön kauas korpikuusen kätköihin. Siellä heillä on työleiri, jossa he hikoilevat aamusta iltaan ruohonleikkurin, moottorisahan, kirveen ja kaikenmaailman porakoneiden kanssa. Illalla he jatkavat hikoilemista istuen rinnakkain kuumuudessa, jossa meikäläinen ei pysyisi montaa hetkeä hengissä. Viilentelevät itseään sitten kylmässä vedessä. Joskus paremmilla ilmoilla, pakkassäillä, mitä tekee herra J? Jatkaa hikoilua hakkaamalla avannon järveen. Siellähän sitten ainakin viilenee kun sinne hyppää. Kelpaisi minullekin.

 Usein kesäaikaan he kutsuvat tuonne korpeen pahaa-aavistamattomia vieraita, joita he sitten pakottavat istumaan savunhajussa odottamassa nuotiossa luultavasti karrelle palanutta ruokaa. Ja illan tullen vieraatkin huijataan sinne kuumaan pätsiin istumaan. Eli varoituksen sana, jos teille yritetään tallaista kutsua esittää. Pahimmassa tapauksessa joudutte käristymään auringossa, huono-onnisimmat joutuvat pinoamaan puita. Ja jos kutsu tulee juhannukseksi, olette suuremmassa vaarassa kun voitte kuvitellakaan. Silloin kannattaa ennemmin lähteä vaikka ulkomaanmatkalle johonkin lämpimään, sillä muuten joudutte luultavasti grillaamaan ja syömään ulkona sateessa.

Herra ja rouva J:llä on kiva koti ja tuo piilopirttikin menettelee, mutta arvatkaapa mitä he tekevät kesälomallaan. Ajelevat ympäriinsä ikälopulla matkailuautolla. Se on kai heidän mielestään mukavaa vaihtelua. Hiekkalaatikossa he kasvattavat perunoita.

Rouva J on outoudessa ihan omaa luokkaansa. Hän siis rakentelee lumesta kaikenlaista, ihan kuin se olisi sopivaa 53-vuotiaalle kirjastotädille. Varmaan lähipiiristä löytyisi lapsityövoimaa siihen hommaan. Mutta ei, naapureiden oudoksuvista katseista huolimatta hän saattaa möyriä hangessa rakennuspuuhissa. No, minun onneni tietenkin, että sain syntyä tänne. Sitten kun minusta on aika jättänyt, rouva J luultavasti aloittaa möyrimisen pihalla. Kupsuttelee kukkapenkkejä ja kylvää yrttejä. Hullua touhua, kun pian taas on lunta maassa ja minulle toivottavasti syntyy seuraaja.

Rouva J pitää siivoamisesta, leipoo hullun lailla, kutoo sukkaa ja lukee hyödyttömiä kirjoja. Hän inhoaa meteliä ja kauppakeskuksia. Pölyisillä kirpputoreilla hän sen sijaan saattaa vaellella tuntikaupalla. Samoin metsässä marjaämpärin tai sienikorin kanssa. Halaileepa hän joskus puitakin, siirtelee huonekalua energioiden virtausten mukaan, ja ripustelee kristalleja ikkunoihin (mutta näistä ei kuulemma sitten puhuta).Kotioloissa rouvamme hiippailee reikäisissä t-paidoissa ja verkkareissa. Ihmisten ilmoille lähtiessään hän useimmiten pukee ylleen lököttävät farkut ja jonkun kirpputoripaidan. Joskus he kyllä käyvät herrä J:n kanssa konserteissa tai teatterissa, joihin hän saattaa pukea jotain kunnollista ylleen. Usein hän näihinkin tilaisuuksiin lähtee kirpputorivermeissä. Hänellä on kuitenkin lämmin sydän näistä kaikista oudoista heikkouksista huolimatta. 

Eihän sitä mörkö voi valita niitä olosuhteita, mihin sattuu syntymään. Olen kuitenkin kiitollinen, että pääsin tähän pihalle kököttämään edes tämän talvisydämen ajaksi. Lyhytkin elämä voi olla arvokas.Ja uskon, että elämäni jatkuu kevään tullen jossain toisessa olomuodossa. Ehkäpä muutun virvoittavaksi vedeksi ja sen myötä joksikin kasviksi, tai vaikka ruohonkorreksi. Siihen asti aion kuitenkin elää täyttä mörönelämää ja säikytellä ohikulkijoita pimeän turvin. Jos joskus kuljet tästä ohi, niin moikkaillaan!

perjantai 3. helmikuuta 2017

Härkistä ja lemon curdia

Otsikon ainesosat ovat sukeutuneet suosiooni. Härkiksestä on moneksi, se kelpaa lihansyöjillekin ja sitä on hyvin saatavana ruokakaupoissa. Tänään löysin sitä jopa Lidlistä, ja naturellin rinnalle oli tulleet tex mex - ja barbeque-maut. Barbeque hyppäsi ostoskoriini ja menee viikonloppuna testaukseen. 

Toissapäivänä tein härkispiirakan, jonka jauhelihaversion ohjeen olen varmaan tänne joskus kirjannutkin. Laitan tähän nyt tämän härkisversion jonka voi siis ihan loistavasti tehdä jauhelihasta..

Härkispiirakka
Pohja:
2,5 dl vehnäjauhoja
0,5 tl leivinjauhetta
1 dl juoksevaa margariinia
0,5 dl rahkaa

Täyte:
1 sipuli tai punasipuli
1 suippopaprika
1 pkt Härkistä
1 pussi juustoraastetta
2 munaa
2 dl kermaa
juoksevaa margariinia paistamiseen

Sekoita vehnäjauho ja leivinjauhe kulhossa. Lisää juokseva margariini ja rahka.Voitele piirakkavuoka ja painele taikina sen pohjalle ja reunoille. Laita vuoka pohjineen jääkaappiin täytteen valmistamisen ajaksi.

Leikkaa sipuli ja paprika ohuiksi  suikaleiksi. Kuullota hetki pannulla margariinissa. Lisää Härkis ja kuumenna nopeasti. Mausta mieleiseksesi, mausteita voi käyttää reilusti kun täytteeseen tulee vielä kermaa ja kananmunaa pehmentämään makuja. 

Levitä puolet täytteestä piirakkapohjan päälle, lisää puolet juustoraasteesta, sitten loput täytteestä ja loppu juustoraaste päällimmäiseksi. Sekoita munat ja kerma tasaiseksi seokseksi ja kaada vuokaan täytteiden päälle.

Paista 175 asteessa n. 40-50 minuuttia.

Ja sitten se lemon curd eli sitruunatahna. Se vaan on niin taivaallista . Sitä löytyy siis ihan perus ruokakaupoista sieltä mistä hillotkin. Ihanaa esim. herrasväenleipien sisällä. Nyt käytin purkinloput unelmatorttuun tavan täytteen lisäksi. Piristi kivasti makua.

Unelmatorttu contra lemon curd
4 kananmunaa
1,5 dl sokeria
4 rkl vehnäjauhoja
1 rkl perunajauhoja
3 rkl tummaa leivontakaakaota
1 tl leivinjauhetta

Täyte:
150 g voita tai leivontamargariinia
2 dl tomusokeria
2 kananmunankeltuaista
1 rkl vaniljasokeria
puoli purkkia lemon curdia

Kuumenna uuni 200 asteeseen. Vaahdota munat ja sokeri. Sekoita kuivat aineet ja lisää siivilän läpi muna-sokeriseokseen varovasti sekoittaen. Levitä pellille leivinpaperin päälle (voit voidella leivinpaperin kevyesti öljyllä niin torttupohja irtoaa paremmin). Kumoa kääretorttulevy sokeiroidulle leivinpaperille ja anna jäähtyä.

Vatkaa huoneenlämpöinen rasva ja tomusokeri. Lisää keltuaiset ja vaniljasokeri ja vatkaa kuohkeaksi. Levitä lemon curd kääretorttulevylle ja sen päälle täyte. Kääri rullalle leivinpaperin avulla. 

Siinäpä herkkuja viikonlopuksi!

Neuloosi jatkuu edelleen pahana. Tällaista nyt puikolla:

Elikä sukkaa pukkaa, ehkäpä ensi jouluksi joulupakettiin tai kenties jo ystävänpäiväksi. Sydänkirjoneuleet sykähdyttävät edelleen.

Selkä vaivaa edelleen, töissä olen yrittänyt olla mutta siitä ei tunnu tulevan mitään. Sanotaan että liike on lääke mutta minulla selkä tuntuu olevan sitä ärtsympi mitä enemmän olen jalkojen päällä. Työasennot kirjojen parissa eivät aina ole parhaita mahdollisia, tulee kiertoliikettä sekä myös nostelua ja kantamista. Tänään kävin taas terveyskeskuksessa hakemassa kipulääkkeen ja relaksantin pistoksina, vaikutus oli kuitenkin hetkellinen, pari tuntia. Maanantaina menen työterveyteen tuki- ja liikuntaelinten sairauksiin perehtyneelle lääkärille. Toivottavasti siellä alkaisi näkyä valoa tunnelin päähän.

Mukavaa ja mahdollisimman kivutonta viikonloppua!


sunnuntai 29. tammikuuta 2017

Vegemessuilla

En ollut edes kuullut mistään vegemessuista, mutta fb-ystäväni Mintin päivitys sai kiinnostumaan asiasta. Selkätoipilaana alkoivat seinät kaatua päälle, joten sain miehenikin houkuteltua messuilemaan kanssani. Messut järjestettiin Helsingin Suvilahdessa Kattilahallissa, ja kyseessä oli vegaaninen ruokakulttuuritapahtuma.

Messujen nettisivuilla kehotettiin varautumaan jonottamiseen, mutta emme osanneet edes kuvitella mitä tuleman piti. Jono kiemurteli Kattilanhallin pihalta pysäkkikatoksen ympäri jalkakäytävälle. Mutta kun tänne asti oli ajettu, niin liityimme jonon hännille. Sisään päästettiin väkeä sitä mukaa kun sitä tuli hallista ulos. Jonossa oli varsin leppoisa tunnelma, kukaan ei menettänyt hermojaan, ja 45 minuttin jonottamisen jälkeen pääsimme sisälle kattilahalliin vaivaisen viiden euron pääsymaksulla. 

Arvaatte varmaan, että tungos sisällä oli valtaisa. Vegesuuntaus on todellakin tätä päivää. Messuilla oli tarjolla todella runsaasti maistiaisia, ihan kunnon pikku ruoka-annoksiakin, joten tuolla viidellä eurolla sai vatsansakin täyteen vegaanisia suolaisia ja makeita herkkuja. Jonkin verran kosmetiikkaakin oli tarjolla. Suihkugeeli lähtikin kotiinviemisiksi. 




Ylläolevissa kuvissa on esimerkkejä vegaanituotteet.net -sivuston kokoamista ihan tavallisista markettituotteista, jotka yllättäen ovatkin vegaanisia. 

Tämä herkku pitää ottaa hetimiten kokeiluun kotikeittiöön:
Oumph! on valmistettu soijapavuista, sitä saa sekä maustettuna että maustamattomana. Itse en ole tähän kaupoissa törmännyt mutta tuotetta on kuulemma saatavana Prismoissa ja suuremmissa K-kaupoissa. Saimme maistaa Pulled Oumph -suikaleita BBQ-kastikkeessa, ja täytyy sanoa että oli herkullista! Suikaleet oli siis valmiiksi maustettuja ja paistettu öljyssä pannulla. Tuotteeseen käytetty soija ei ole geenimuunneltua, eikä valmistaja osta soijaa lainkaan Etelä-Amerikasta välttääkseen vaikuttamasta sademetsien tuhoon. Jos oikein ymmärsin, Oumph! myydään pakasteena. Täytyypä lähteä sitä saalistamaan ja kertoa sitten täällä miten onnistuin sen valmistamisessa. Esitteestä löytyy kyllä paljon vinkkejä ja ohjeita. 

Muutenkin mukaan tarttui kaikenlaisia kivoja ohjeita ja huomasi miten paljon vegaanisia tuotteita on tarjolla ihan näissä lähikaupoissakin. Kasvisten käytön lisääntyminen ei tarkoita sitä että kaiken lihan ja eläinperäisen ravinnon tulisi hävitä, vaan sitä tulisi tuottaa eläimiä, ihmisiä ja ympäristöä kunnioittaen, kuten suomalaisessa maataloudessa pitkälti onkin. Vegaanisten "juustojen" maistelu pönkitti sitä ajatusta, että juustosta en voi enkä halua luopua. Meillä käytetään myös paljon kananmunia, jotka ovat aina joko luomua tai ulkokanojen munia. Kotimaista, mieluusti lähellä tuotettua ruokaa, olipa se sitten peräisin eläimistä tai kasveista. Tulevaisuus on kuitenkin meidän käsissämme, ja yhä enemmän on siirryttävä kasvipohjaiseen proteiiniin ruokavaliossa, jotta ruokaa riittäisi kaikille ja sitä voitaisiin tuottaa ilmastoystävällisesti. Vegemessuilla tuli todettua, että herkullisuudesta ei silti tarvitse tinkiä!