Terveiset taas mökiltä! Malja kesälle on nostettu ystävien kanssa asiaankuuluvalla hartaudella. Moneskohan vappu oli jo mökillä? Meille kun ei nuo torien ja turujen vappuhulinat oikein nappaa. Joulut ollaan vielä toistaiseksi oltu kotona, mutta kaikki muut vuoden juhlat ollaankin varmaan mökillä vietetty. Talviturkki on usein heitetty juurikin vappuna.Ehkä niin voi sanoa nytkin, kun ensimmäistä kertaa avoveteen pulahdettiin.
Muistatte varmaan Akun ja Iineksen, jotka siis ovat muovia? Ovat kokeneet kovia ja joutuneet ihan oikeiden joutsenien hyökkäyksen kohteeksi.
Illalla oli mukava istuskella saunan terassilla jäädyttelemässä ja seurailla järvellä kisailevaa telkkäpariskuntaa. Järven toiseen päähän on ilmestynyt telkänpönttöjä, ja olisipa mukavaa jos telkät jäisivät "meille" pesimään. Tienvarren kurkiin emme ole vielä törmäilleet, eikä kaakkureitakaan ole näkynyt. Toivottavasti tapaisimme heidätkin taas pian.
Naavapartoja on ihailtu metsälenkillä.
Krookukset olivat sitä mieltä, että vuorenkilven on syytä väistyä. Hurja on voima pienillä kukkasilla! Piti nyhtää vähän lehtiä vuorenkilvistä, että krookusparat pääsevät näkemään päivänvalon!
Sain kerran kukkia mökille pieniin saappaisiin istutettuna. Nyt valoin saappaat betoniin:
Vähän pääsivät saappaiden kärjet murenemaan, ja päälliosakin olisi voinut olla tasainen. Mutta pääasia on kai tekemisen ilo, ja ihan hauskat näistä mielestäni tuli!
Lankakopasta löytyi kerä Huurre-lankaa, ja se tuntui sopivan pehmeältä nyt niin ajankohtaisiin lapasiin (tiedän, että se syksy sieltä tulee ja silloin näistä on huutava pula).
Tämäkin lanka on minulle uusi tuttavuus, ja saapa nähdä saanko siitä kahta samanlainsta lapasta. Toisaalta, Drops Delight -sukkien jälkeen erilaisuuskaan ei ole enää minulle mikään kauhistus :)
Aamuisen sateen jäljiltä näyttäisi taivas selkenevän, joten taidanpa tästä taas lähteä koirien kanssa metsään retkeilemään. Mukavaa viikonlopun jatkoa ja vapunjälkeistä elämää!
Voikun kivat saappaat ja järvikuvat. oon miettinyt mistä saisin kenkiä jotta pääsis kukkia niihin laittamaan, kun ei omasta kaapista löydy :)
VastaaPoistaIhanat saappaat!!
VastaaPoistaKiitos ystävät rakkaat!
VastaaPoista