myTaste.fi

Tietoja minusta

Oma valokuva
Äiti ja vaimo, henkinen hippi, viherpiipertäjä, mökkihöperö, lukutoukka, lankahörhö, kipuilija, metsässäkulkija, ilon ja valon etsijä

torstai 19. huhtikuuta 2018

Road trip

Tiistaina vuokrasimme auton ja lähdimme katselemaan lähiseudun nähtävyyksiä. Tässä muuten autovuokraamo jota voin lämpimästi suositella.
Kaikki toimi loistavasti, meitä palveltiin hyvällä englannilla, takuumaksua ei vaadittu, auto oli lähes uusi ja vakuutus oli täydellinen. Se on hyvä varmistaa maassa, missä ajotyyli on aika vauhdikas ja peltiä on rutussa aika monessa autossa. Paikallisessa autoilukulttuurissa olisi paljonkin kertomista, esim. pysäköinti on aika villiä, ja autoja saattaa seisoa hätävilkut päällä keskella ajoväylää kun kuski on toimittamassa jotain asiaa (tai juttelemassa viereisen auton kuljettajan kanssa ikkunat auki). Positiivista on se, että jalankulkijaa kunnioitetaan, autot jarruttavat jo kaukaa kun näkevät jonkun odottovan suojatien reunassa kadun ylitystä. Paikalliset myös luottavat tähän, eivätkä aina edes vilkaise tuleeko autoja, kun astuvat suojatielle. 

Mutta asiaan eli reissun päälle. Vuosi sitten jäi näkemättä tippukiviluola Cuevas de Canelobre. Sinne on Torreviejasta matkaa n. 90 kilometriä, ja sinne suuntasimme ensimmäiseksi. Portaita ei ollut aikaisemmassa postauksessa kauhistelemani viidensadan sijaan kuin satakunta, joten hyvin pysyin mukana kävelykeppimummojen ja -pappojen tahdissa. Opas esitteli paikkaa ja sen historiaa hyvällä englannilla. Ihan kaikkea en ymmärtänyt mutta suurimman osan kuitenkin. Espanjassa matkailu on iso elinkeino, ja 80-luvulla luolaan vietiin tuhansia ihmisiä päivittäin tutustumaan. Sillä oli huonoja vaikutuksia luolan herkälle ilmastolle ja tottakai isot ihmismassat jättävät jälkensä. Uudistuminen on hidasta, sadassa vuodessa n. 1 cm. Nyt on luolan suojelu otettu ykkösprioriteeksi. Sinne päästetään vain tietty määrä ihmisiä kerrallaan, osittain kulumisen, osittain hengityspäätöjen vuoksi. Lämpötilan on oltava vakio, ei liian kylmä eikä kuuma. Jos lämpötila nousee liikaa, luola suljetaan yleisöltä.

Luola oli kaunis ja mielenkiintoinen, siellä soi hiljainen musiikki, kiviä oli valaistu ja niistä saattoi bongailla erilaisia hahmoja. Pieni pettymys se silti oli, odotimme enemmän. Lanzarotella aikanaan kiertelimme valtavassa luolastossa sokkeiloisia käytäviä pitkin. Luolaston syvyyksissä oli jopa konserttisali. Myös Cuevas de Canelobressa pidetään konsertteja mutta pienemmässä mittakaavassa. 
Luolassa sai kuvata yhdessä kohtaa ilman salamaa, mutta eipä niistä kuvista kummoisia tullut kännykkäkameralla. 

Korkealla paikka oli:
Tällä kielekkeellä oli valloittajia eli kiipeilijöitä, mikä heikompaa vähän hirvitti. 

Seuraavaksi suuntasimme kohti Elchen palmupuistoa, joka oli oikeastaan valtava metsä, joka kiersi koko kaupungin. Puistomainen osio oli varsin viehättävä ja rauhallinen, ja varmaan houkuttelee ihmisiä kiireisen kaupungin hulinasta rauhoittumaan palmujen varjoon. 

Kauaa emme malttaneet puistossa viipyä. Mielestäni sitä ei varsinaiseksi nähtävyydeksi voi kutsua. Toki jos haluaa käydä vaikka piknikillä niin täällä sille on hyvät puitteet. 
Hurautimme takaisin Torreviejaan, sillä halusimme tutustua meille vielä tuntemattomaan La Matan alueeseen. Siellä sitten maltoimme myös istahtaa syömään. Rantabaarissa sain syödäkseni herkullisen ja kauniin falafel-annoksen. 
 Vatsa täynnä jaksoi lähteä katselemaan maisemia, ja näytti siltä, että täällä on Torreviejan parhaat hiekkarannat. Alue oli myös paljon rauhallisempi kuin Cura Beachin ja Los Locosin ympäristö. Ja mukavalta näytti myös se, että rantabaarit - joita ei kauhean paljoa ollut - olivat suoraan rannan yläpuolella, eikä siinä kulkenut katua välissä kuten täällä muualla. 


 Myös lapset oli huomioitu, rannan tuntumassa olevalla torimaisella aukiolla oli jos jonkinlaista härpäkettä lapsille. Muutenkin La Mata vaikutti lapsiystävälliseltä, ja paljon lapsia vanhempineen olikin leikkimässä rannan tuntumassa.

Halusimme vielä nähdä La Matan suolajärven. Navigaattori oli hiukan ihmeissään, mutta pienen etsimisen jälkeen löysimme perille suolajärvelle ja luonnonpuistoon. Etsiminen kannatti, sillä tämä oli ehkä reissun paras kohde. Luonnonpuiston tunnelma oli viidakkomainen, siellä kuului monenlaisia erikoisia lintujen ääniä, ja orava kaiveli terhokätköjään maasta. La Matan suolajärvi ei ole vaalenpunainen kuten toinen Torreviejan järvistä. Mutta kaunis ja rauhoittava. 



Päivät ovat olleet lämpimiä ja aurinkoisia ja olemme viettäneet aikaa uima-altaalla ja rannalla. Pari päivää lomaa jäljellä ja jo nyt on ikävä takaisin tänne.

2 kommenttia:

  1. Lämpiä loman loppupäiviä ja aurinkoisia kokemuksia siellä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kotona jo työn ääressä. Ihana loma oli <3

      Poista

Kommenttisi ilahduttaa, kiitos siitä!