myTaste.fi

Tietoja minusta

Oma valokuva
Kirjastotäti Etelä-Suomesta kirjoittelee omaksi ja toivottavasti vähän muidenkin iloksi. Asustelen maalla ja perheeseeni kuuluu mies ja lapsia kotona ja maailmalla. Tavoittelen ekologista ja humaania elämänasennetta. Elämääni iloa tuovat luonto, mökkeily, puutarhanhoito, käsityöt, kirjat ja keittiössä puuhastelu. Pidän tanssimisesta ja käyn mielelläni teatterissa ja konserteissa. Minussa asuu myös pieni karavaanari. Omat haasteensa päiviini tuo fibromyalgia sekä liuta muita sairauksia. Blogistani löydät juttua ja kuvia minulle läheisistä asioista sekä kaikenlaista pohdintaa maan ja taivaan väliltä. Tervetuloa lukemaan ja kommentoimaan!

maanantai 13. maaliskuuta 2017

Suden jäljillä

Päätimmepä Timpan kanssa eilen ajella mökille katsomaan miltä siellä kevään tulo näyttää. Mökkikalenteria selatessa huomasimme, että viime käynnistä on neljä kuukautta! Ei mökki silti ihan oman onnensa nojassa ole ollut, vaan poikani on siellä välillä yöpynyt opiskelureissullaan. Ihan hyvässä kunnossa siellä paikat oli, terasseiltakin jo lumi sulanut. Lehmis oli kyllä vielä ihan talvisen näköinen.
Teimme pihakeittiöön tulet ja paistoimme makkaraa ja joimme munkkikahvit. Pala taivasta!
 Ennen kotiinlähtöä päätimme vielä kiertää Lehmiksen jäätä pitkin. Poika oli edellisella käynnillään kuvannut mielenkiintoiset jalanjäljet, jotka kulkivat mökin pihan poikki terassin edestä. Silloin pähkäilimme, oliko kulkija ollut ilves vai mikä lie. Mietimme jospa bongaisimme lisää jälkiä. Ja löytyihän niitä.

Jälkiä näkyi useammassa kohdassa. Pieneen saareen johtivat vanhemmat jäljet, joista ei oikein enää saanut selvää. Mutta sitten kohtisuoraan järven poikki kulkivat nämä jäljet, jotka eivät voineet olla viikkoa vanhemmat. Ilvestä edelleen veikkasimme, kun tiedämme että mökin ympäristö on ilveksen asuinaluetta. Näimme myös verijälkiä, jotka vaikuttivat siltä, että joku pienempi eläin oli loukannut tassunsa.

Kotiin tultua aloimme tutkailla jälkia tarkemmin, ja alkoi vaikuttaa siltä, että eipä tainnut kulkija olla sittenkään ilves. Soitto paikallisen riistanhoitoyhdistyksen toiminnanjohtajalle varmisti, että alueella liikkuu 3-5 sutta, eli vaikutti siltä että Canis Lupus oli järven jäällä jolkotellut. Tänään Timppa näytti kuvaa jäljistä työkaverilleen, intohimoiselle metsästäjälle, joka varmisti, että kyseessä mitä todennäköisemmin on ollut susi. 

Ensin hiukan kauhistuin. Jos meillä olisi vielä koiria, olisin kauhistunut vielä enemmän. Pieni Ronjamme kun usein viipotti - luvattomasti kylläkin - tuolla lähimetsässä. Olisi voinut joutua hyvinkin suden suuhun. Mutta kun ensijärkytyksestä toivuin, olin enemmänkin innoissani. Toki susilla kuten muillakin luonnon eläimillä on täysi oikeus tuolla kuljeskella, ne ovat siellä olleet paljon ennen meitä. Mökkiläisten on sopeuduttava niihin eikä toisinpäin. Aina on ollut sykähdyttävää nähdä merkkejä uusista lajeista, kuten viime syksynä näkemämme harmaahaikarat. Sudenkin haluaisin nähdä ihan luonnossa - ehkä kuitenkin vähän kauempaa kuin ihan lähietäisyydeltä.Taitaa olla aika pieni mahdollisuus päästä hukkaa näkemään, ne kyllä väistävät ihmistä. Läheisen Isojärven jäällä niistä on kuulemma ihan näköhavaintojakin. Hurjaa ja jännää!

Kova mökkikuume iski kun tuolla kävimme. Mutta lunta on vielä sen verran ettei autolla ole pihaan asiaa, joten ehkä on hyvä vielä vähän odotella. Huhtikuun pari ensimmäistä viikkoa olemme matkoilla - siitä lisää myöemmin - ja sen jälkeen varmaan alkaa olla kevät niin pitkällä että mökkikausi starttaa toden teolla. 

Nämäkin sitten valmistuivat. 
.
Aika tyytyväinen olen lopputulokseen. Nyt on mietinnässä mitä sitten seuraavaksi. Jotenkin tuo kirjoneule nyt kiehtoo kovasti joten ehkä sillä mennään. 

Tänään kävin selkäasioissa OMT-fysioterapeutin luona. Tältä kyseiseltä fyssarilta olen saanut avun moneen vaivaan. Nyt kävi kuitenkin toisin. Hän aikansa tutki kipupaikkoja ja heijasteita, ja totesi että hermoperäisestä kivusta on kyse,eikä sitä oikein voi hoitaa muutoin kun kipulääkkeillä ja ehkä joskus leikkauksella laajentaa noita hermokanavia. Painelusta ja tutkimisesta hermot ilmeisesti pahastuivat ja loppupäivän olen kärsinyt aikamoisesta hermosärystä.Toivottavasti helpottaa, kun seuraavat kolme päivää olisi töissä pärjättävä. Eikun nappia naamaan ja baanalle. Mukavaa viikkoa!


tiistai 7. maaliskuuta 2017

Sydämiä

Heippa pitkästä aikaa! Hiukan on ollut teknisiä ongelmia, vanha - siis ihan aataminaikuinen - läppärini väsähti ihan totaalisesti ja perin tyttären vanhan läppärin, kun hän taas tarvitsi opiskeluja varten uuden. Aikansa kesti tämä vaihtoprojekti, mutta nytpä näpyttelen tosi onnellisena tätä  uutta armastani. Kuvien siirto ja käsittely vaativat nekin hiukan opettelua tällaiselta epänörtiltä, joka on kauhuissaan kaikesta muutoksesta. Mutta nyt näyttäisi homma pelittävän - toivottavasti!

Päätin, että joulu on nyt ohitse, kun maaliskuuta eletään, ja joulukranssi sai lähtöpassit ulko-ovesta. Tämän käpysydämen tein viime kesänä poikani ja miniäni hääjuhlaan, ja juhlien jälkeen se jo olikin tovin ulko-ovessa. Vähän se oli kärsinyt ja käpyjä irtoillut, joten hieman sitä fiksailin ennenkuin se päätyi takaisin oveen. Helminauhaa ympärille ja muutama tuohitähti. Jostain - en yhtään muista mistä - oli askartelukaappiini ilmestynyt pieni  pussi bling-bling -koristeisia käpyjä, ja niitä sitten kuumaliimailin aukkokohtiin. 
Onpas muuten aina jotenkin hirmu vaikeaa saada koristetta suoraan oveen, aina se on kenollaan johonkin suuntaan. Nyt kun sen siihen virittelin niin saa olla paikallaan niin kauan kun pysyy kuosissa.

Häihin askastelin myös tällaisia suodatinpussiruususydämiä:
Niitä meillä keikkuu nyt vähän joka paikassa,kun eihän niitä raaski poiskaan heittää.

Olen ollut monta viikkoa viikkoa selkäni vuoksi  sairaslomalla. En muista olenko muistanut selkää täällä valitella, jos jotakuta kiinnostaa siitä lukea niin kipupäivitys löytyy Sairaankaunis-sivustolta Hämärä hiljaisuus -blogistani. Tässä linkki.

 Selkäasiaa sen verran, että tänään palailin töihin ja kyllähän hiukan tuntemuksia selässä on. Yritän nyt kovasti pärjätä 50-prosenttisella työajalla nykyisessä työssäni. Huippuhyvä uutinen on se, että sain osa-aikaisuudelle vuoden jatkoajan!

Kirjoneuleet eivät koskaan ole olleet minun juttuni, mutta joskus sitä on poikettava epämukavuusalueelleen, ja sairaslomalla on muutamat kirjoneulesukat syntyneet. Sydämiä niissäkin, kuinkas muuten. Hiukan olen jo ajatellut tulevan joulun pehmeitä paketteja näitä väsätessäni, mutta voipa olla että näille tulee käyttöä aikaisemminkin. 
Tällaiset ovat nyt tekeillä, olen yhdistänyt eri kuvioita ja Anelmaisistakin ottanut vähän vaikutteita:
 Teristä aion tehdä ihan yksiväriset harmaat, se mielestäni rauhoittaa sukan ilmettä. Mutta onpas tylsä tehdä kirjoneuleen jälkeen pelkkää harmaata, voipi olla että teriin ihan pienenpieni kuvio tulee...saas nähdä.

Tässä vähän hurjempaa kuviota:



Luurankomallin löysin Lumi Karmitsan mahtavasta neulekirjasta "Villit vanttuut, vallattomat villasukat". Siellä on malli joulusukkiin, jossa luurangot hiippailevat tonttulakit päässä. Pään muotoon en ole tyytyväinen, tuli lattapäinen luuranko kun tonttulakin riisui pois, mutta päätin,että nyt ei saa rimaa laittaa liian korkealle. Taitaapa arvon luurangoilta puuttua yksi kaulanikamakin. 

Kuvioneuleesta sitten innostuin sen verran paljon, että kun selkä alkoi osoittaa paranemisen merkkejä, sainkin lähteä hakemaan kortisonipiikkiä olkapäähäni. Jotenkin olkapää jännittyy tosi paljon varsinkin kolmen värin kanssa taiteillessa, ja kiertäjäkalvosinvaiva aktivoitui. Onneksi kortisoni puree siihen tosi hyvin, ja parissa päivässä olkapää tuli oireettomaksi. Kunhan nyt taas muistaisi ettei innostuisi liikaa...eihän se kortisonikaan hyvää tee luille, kun tuohon olkapäähän sitä on jouduttu pistämään monta monituista kertaa. Mutta kiertäjäkalvosinkipu on niin kaikennielevää ja estää käden käyttämisen, että aina olen päätynyt lääkäriin piikkiä rukoilemaan, kun tiedän siitä avun saavani. Teinpä sitten välityönä Olga-sukat raitalangasta. 

Nytpä taidan pistää dvd: n pyörimään ja ryhtyä sitä tylsää harmaata sukan terää neulomaan. Mukavaa iltaa sullekin!