Hae tästä blogista

Tietoja minusta

Oma kuva
Elämäniloa ja maailmantuskaa. Valosta varjoon - ja takaisin. Tervetuloa matkalle mukaan!

sunnuntai 17. joulukuuta 2017

Viikko jouluun

Huomenta! 

Viikko jouluun, millä mielellä? Täytyy myöntää, että itse hiukan kauhistuin tuossa jokin aika sitten kun katsoin kalenteria. Viikonlopulle ei mitään ohjelmaa, entäs seuraava viikonloppu? Kappas, joulu! Äkkiä on taas aika hurahtanut. Joulu on hyvä syy leipoa, ja pipareita ja hunajamanteleita olen jo tehnytkin. Pullaa on pakastimessa ja ekat tortutkin jo syöty.

Nämä tähdet on tehty herrasväenleipien ohjeilla, välissä on lemon curdia. Kuorrutin ne tomusokerikuorrutuksella ja ripottelin vähän blingiä päälle. 


Paahdettuja hunajamanteleita olen jo monena jouluna pakannut pussukoihin ja antanut pikkulahjoiksi. Kotiin jäävät pitää visusti pistää pois näkyvistä, ettei tule kaikkia syötyä etukäteen. Manteleita on helppo tehdä ja Lidlistä löytyy irtomyynnissä kuorellisia manteleita.  Tässä linkki ohjeeseen.

Aroniahyytelöpurkit ovat myös saaneet jouluisen asun.

Kovin paljoa ei lahjoja hankita, bonuslastenlapsille ja kummilapselle jotain kuitenkin, ja neuleiltahan ei kukaan voi välttyä. Nekin vähät on jo hankittu, ja Finnmarilla käyty "joulukukkia" ostamassa. Vähän vielä pitää paketoida.

Ruoanlaittoakin on jo hyvin suunniteltu. Tiistaina minulla on vapaapäivä ja ajattelimme käydä silloin ostamassa ruokia. Keskiviikon jälkeen olen vapaalla, joten voin kääräistä hihani ja alkaa ruoanlaittopuuhiin. Lanttu- ja porkkanalaatikkoa ostinkin eilen jo myyjäisistä. Suunnitelmissa on imellytetty perunalaatikko, jonka onnistuminen on aina herrassaan. Ja uutena ajattelin kokeilla bataatti-punajuuri-aurajuustolaatikkoa. Toinen mitä en ole ennen kokeillut on porkkala, eli porkkanoista tehty "graavilohi". Eilen metsästin nestemäistä savuaromia sitä varten ja löysinkin! Oikeaakin kalaa toki joulupöytään tulee ja kinkkua ei voi ohittaa, vaikka en itse sitä syökään.

Varmaan muistatte kun esittelin teille Patinasta ostettuja "uusia" huonekaluja. Isännän mekanismituoli on niin mukava, että olin hiukan kade, ja kun sellainen Patinan nettisivuilla näkyi, iskimme kiinni. Tuolilla hintaa 30 euroa ja kun taas osuimme puolen hinnan päiville, hintaa jäi 15 euroa!

Tuoli on uudenveroinen muuten, mutta siinä on sähköinen mekanismi joka vaatii uuden muuntajan, ja johdonkin olivat onnistuneet Patinassa katkaisemaan tuolia siirrellessä. Jalkarahi kuitenkin toimii oikein hyvin jaloilla liikuttamalla, ja mielestäni tuoli on ihan täydellinen näinkin. Voipi olla, että jos muuntaja jostain löytyy niin Timppa tuon minulle kuntoon laittaa. Yksi vika tuolissa on: en pysy millään hereillä siinä. Tässä on ihana lukea ja katsella tietokoneelta ohjelmia. Parina iltana on ollut ohjelmassa The Joulukalenteri -maraton. Ehdoton lemppariohjelmani, jota katselen monta jaksoa peräkkäin kun alkuun pääsen!
Kukallinen nalle napitti minua silmiin kirpparilla. Kun hintaa oli yksi euro, niin nalle kainalossa tulin kirppikseltä pois. Nyt on ollut muuten hyvä hetki metsästää askartelumateriaalia ensi jouluksi, kun kirppikset pursuavat joulukamaa. Ja joulun jälkeen pitää olla tarjoushaukkana, kun kauppojen jouluaskartelutavaraa myydään muutamalla eurolla. Muuten en niin alennusmyynneistä välitä, kun shoppailen lähinnä kirpputoreilla. 

Ensi viikolla siis ruoanlaittoa ja siivousta. Ja lapsia kotiin maailmalta! Liikaa ei kannata hössätä parin päivän takia, vaan poimia joulusta ja sen valmisteluista niitä itselleen mieluisia asioita. 

Yksi juttu vielä. Ajattelin laittaa Sairaankaunis-blogini tauolle, ehkäpä jopa kokonaan jäihin. Lähdin sinne bloggaajaksi intoa täynnä, mutta homma ei siellä oikein toimi. Blogeja on mielestäni siellä ihan liikaa, ja vain muutamaa niistä päivitetään ja luulen että niitä ei juuri kukaan luekaan. Joten jatkossa joudutte ehkä lukemaan täältä myös sairastamiseen liittyviä juttuja. Toivottavasti kuitenkin vähemmän. 

Hyvää adventtisunnuntaita ja ihanaa joulun odotusta!

2 kommenttia:

  1. Ihania joulujuttuja oot tehnyt. Minäkin yritin manteleita, ne päälliset ei millään meinannut kovettua. Pitää siis uudelleen yrittää.. �� Päivi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Päivi! Mullakin on ne mantelit joskus jääneet tahmeiksi ja jämähtäneet toisiinsa kiinni, hyviä ovat silti. Oon huomannut,että sitä litkua ei saa olla pannulla yhtään enenmpää kuin ohjeessa on, että imeytyy kaikki manteleihin.

      Poista

Kommenttisi ilahduttaa, kiitos siitä!