myTaste.fi

Tietoja minusta

Oma valokuva
Äiti ja vaimo, henkinen hippi, viherpiipertäjä, mökkihöperö, lukutoukka, lankahörhö, kipuilija, metsässäkulkija, ilon ja valon etsijä

sunnuntai 26. marraskuuta 2017

Jouluista arkea

Otsikosta huolimatta ihanaa sunnuntaita. Minä täällä yksin käpsehdin, sekin on joskus ihan mukavaa. Kohta alan leipoa herrasväenleipiä erään ihanan ihmisen synttäreille, ja varmaan pikku kauppareissukin kuuluu päivän ohjelmaan. 

Lähes kaikki jouluvalot on kaivettu esiin tätä pimeää aikaa valaisemaan. Viime yönä on satanut pieni lumikerros, maisema näyttää heti ihan erilaiselta. Tällaista olen viime aikoina puuhastellut:

Pari neuletyötä on valmistunut.
 Sukista piti tulla JonSukat, mutta alkuperäisestä mallista on vaan tuo kuvio-osuus. Nilkkaan keksin tehdä kukkaraidan ja terän teinkin sitten yksivärisenä.
Aroniamehut pakastimesta on keitetty hyytelöksi. Koristelen purkit jouluisiksi ennenkuin annan ne pikkulahjoiksi. 
Meillä ei juurikaan syödä valmisruokia, puolivalmisteita käytän kyllä arkea helpottamaan. Kukapa ei pizzasta pitäisi, varsinkin itsetehdystä. Lahdessa on Fazerin tehtaanmyymälä, josta bongasin raakapakastettuja pizzapohjia, 10 kpl:n pussi maksoi neljä euroa. Niitä voi sitten sulatella tarpeen mukaan, lähtivät vielä nousemaankin kun olivat sulaneet. 
Eikun sitten kaulimaan lätyiksi, täytteet päälle ja uuniin. 
Ei tuosta nyt ihan samannäköinen tullut kuin pizzeriassa, mutta hyvältä maistui. 

Kinuskikissan blogista löysin ohjeen, jota oli pakko testata, nimittäin pähkinä-suklaabrownie. 

Hunnutin brownien tomusokerilla ja koristelin karpaloilla. Mielestäni näyttää aika jouluiselta! Kermavaahto sopisi myös hyvin. Ohjeen mukaan brownieta paistetaan 20-30 minuuttia. Itse paistoin 25 minuuttia ja totesin että 20 olisi riittänyt niin brownie olisi jäänyt mehevämmäksi. Mutta hyvää oli näinkin. Jos haluat kokeilla, ohje löytyy täältä.

Mutta nyt pikkuleipiä leipomaan, nautipa sinäkin sunnuntaipäivästä!









8 kommenttia:

  1. Todella kauniita ja varpaita ihanasti lämmittäviä neuleita. Leipomukset näyttävät sussasulavan hyviltä. Leppoisaa sunnuntaita sinulle:)

    VastaaPoista
  2. Kaunit neuletyöt!❤️
    Ja Nam mitä herkkuja!❤️

    VastaaPoista
  3. Nättejä neuleita. Ja leipomaan pitäisi alkaa vihdoin enemmän ja valmistelemaan jouluruokia, mutta reissut ensin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Ja niinpä, tärkeimmät ensin:)

      Poista

Kommenttisi ilahduttaa, kiitos siitä!