myTaste.fi

Tietoja minusta

Oma valokuva
Äiti ja vaimo, henkinen hippi, viherpiipertäjä, mökkihöperö, lukutoukka, lankahörhö, kipuilija, metsässäkulkija, ilon ja valon etsijä

lauantai 25. marraskuuta 2017

Blogimietteitä

En tiedä ärsyttääkö teitä lukijoita koskaan meidän bloggaajien jutut ja tekemiset. Vaikuttaako siltä, että me koko ajan puuhastelemme jotain ja esittelemme sitten aikaansaannoksiamme blogissa. Luin juuri artikkelin eräästä tunnetusta sisustusbloggaajasta, jolla oli paljon lukijoita ja yhteistyökumppaneitakiin oli tullut. Kuvat olivat kauniita, koti ihana. Mutta tämä henkilö masentui ja hänellä todettiin lopulta kaksisuuntainen mielialahäiriö. Hän kertoo artikkelissa, ettei jaksanut nousta sängystä, vaikka lapset söivät lusikalla sokeria suoraan pussista. Blogin piti kuitenkin näyttää täydelliseltä ja postauksia piti tulla tiuhaan tahtiin jo yhteistyökumppaneidenkin vuoksi, eli blogi myös tuotti rahaa. 

Itse en ole ikinä tähän pyrkinyt, enkä pystyisikään. Ehkä tämä blogi kuitenkin antaa liian silotellun kuvan elämästäni. Kirjoitan kolmea blogia, ja tämän Henkireikiä-blogin olen yrittänyt pitää positiivisena ja jakaa asioita, jotka ehkä inspiroivat jotakuta muutakin. Kuvia voi rajata ja käsitellä, eikä bloggaajankaan keittiössä aina kaikki mene kuin Strömsössä. Sen koin juuri äsken aroniahyytelöä keitellessäni, kun purkki lipesi ja hyytelöt levisivät seinille ja lattialle, ja alkoivat tietenkin heti hyytyä siihen paikkaan. Pitääpä alkaa kuvata noitakin hetkiä. 

Teen paljon käsilläni ja nautin siitä, ja yhtä paljon kuin haluan jakaa kuvia tuotoksista kanssanne, laitan niitä itselleni muistiin tänne blogiin. Voi sitten myöhemmin palata niihin ja inspiroitua itsekin. Neuleista kun suurin osa menee lahjaksi, ja ruoat ja leivonnaiset syödään, niin onhan se mukava jäädä joku dokumentti. 

Elämäni toisesta puolesta, nykyään ihan liian pinnalla olevasta sairastelusta voit lukea Sairaankaunis-blogistani Hämärä hiljaisuus. Olen huomannut, että pääsee helpommalla, kun on avoin näistäkin asioista. Sairaankaunis-blogissa olen haavoittuvimmillani, mutta sen kirjoittaminen on myös hyvin terapeuttista. Mitään säälipisteitä en sillä halua kerätä, vaan toivon, että joku sieltä saisi ehkä myös vertaistukea. Kolmas blogini Lukulampun valossa on kirjablogi, johon kirjoitan ainoastaan lukemistani kirjoista. Kirjoitin aiemmin käsin lukupäiväkirjaa, ja heräsi ajatus, että miksei lukupäiväkirja voisi olla netissä, jos vaikka joku saisi kirjavinkkejä sieltä. 

Voi ehkä näyttää siltä, että jaan elämäni koko maailman kanssa. Mutta on minulla ihan yksityinenkin elämä, enkä jaa läheisteni enkä perheeni asioita blogissa. Bloggaaminen tuo minulle iloa, siitä on tullut rakas harrastus. Kirjoittamisesta olen aina pitänyt, ja helpointa on kirjoittaa itselleen läheisistä ja tärkeistä asioista. Jos joku muu saa iloa näistä tarinoista, olen onnellinen.


2 kommenttia:

  1. Kirjoititpa aika pitkälti asioista, joita olen itsekin välillä ajatellut. Blogimaailma on ihan oma maailmansa ja kukin kirjoittaa blogiinsa niistä asioista, joista haluaa.
    Minusta sinun blogisi on sellainen - muotisanaa käyttääkseni :) - elämänmakuinen blogi. Kirjoitat positiivisesti elämästäsi, perheestäsikin sen verran kuin katsot tarpeelliseksi, mutta lukija ymmärtää myös sen, että ei elämä ole pelkkää ruusuilla tanssimista -vaan teilläkin voi hillopurkki joskus pudota lattialle ;) Ymmärrät varmaan mitä tarkoitan?
    Itsekin yritän pitää oman blogini pääosin positiivisena; kertoa niistä mukavista ja hassuista asioista mitä mielessä pyörii. Mutta koska blogin lukijoista on jo tullut myös pitkälti ystäviä, kerron joskus niistä huonoista päivistä, kun aina ei kaikki menekään hyvin.

    Mutta tuo kysymyksesi. Olen miettinyt sitäkin, sillä monessa blogissa on - sen tunnistaa tyylistä - ne tietyt anonyymit kommentoijat, joiden on selvästi jonkinlainen pakko kommentoida ilkeästi. Heitä varmastikin ärsyttää meidän bloggaajien jutut ja tekemiset. Itse olen vielä toistaiseksi heiltä välttynyt, mutta on muutamia vakiblogeja, joita seuraan ja joissa on aina ne samat anonyymit, joilta tulee niitä ilkeitä kommentteja. En ymmärrä miksi. Onko tarkoitus pahoittaa bloggaajan mieli vai mistä on kyse?

    VastaaPoista
  2. Kiitos kauniista sanoistasi. Kyllähän perhekin ansaitsee tulla mainituksi, kun se kuuluu joka päivään. Ei mene päivää ettei noita pesästä lentäneitä lintusiaan ajattelisi. Olen onneksi myös itse välttynyt ikäviltä kommenteilta. Ehkä ne ovat kateutta ja kommentoijan oman elämän köyhyyttä. Onneksi ne voi jättää omaan arvoonsa tai jopa poistaa :)

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa, kiitos siitä!