Hae tästä blogista

Tietoja minusta

Oma kuva
Elämäniloa ja maailmantuskaa. Valosta varjoon - ja takaisin. Tervetuloa matkalle mukaan!

tiistai 11. huhtikuuta 2017

Holy Monday

Eilen vietimme aurinkopäivää terassilla, ja illalla päätimme lähteä katsomaan klo 22.00 alkavaa pääsiäiskulkuetta. Vauhtia otimme tuosta asuntomme nurkalta Bar Carloksesta, jossa olikin huima meno päällä jo iltakahdeksalta. Suomalaiset tangot ja valssit kaikuivat karaokessa ja tanssit olivat käynnissä. Valtakielenä tuntui olevan suomen kieli. Ensimmäiset humalaisetkin näimme ja hehän olivat kuinkas muuten kuin suomalaisia.

Katolisten maiden pääsiäisperinteeseen kuuluvat nämä pääsiäisviikon kulkueet, jotka alkavat palmusunnuntaista ja jatkuvat joka ilta lauantaiyöhön saakka. Kadut oli suljettu liikenteeltä kulkueen reitiltä ja ihmisia oli kerääntynyt runsaasti katujen varsiin. Tiesimme, että jotain mahtavaa oli tiedossa, mutta mitään näin upeaa spektaakkelia emme osanneet odottaa. Kuvat ovat kännykkäkuvia eivätkä tee oikeutta kaikelle loistolle, mutta jotain niistä näkyy.






Kulkueessa kannettiin valtavia kukin ja kynttilöin koristettuja lavoja, joissa oli kuvattu pääsiäisen ajan Raamatun tapahtumia. Lavojen välissä kulki soittokuntia ja eri veljeskuntien edustajia. Noita lavoja kannettiin kirkosta ulos ja yleisö taputti. Kaiken kaikkiaan kulkue kesti kolmisen tuntia. Tätä ei voi oikein kuvailla millään sanoilla, joten jos on tilaisuus mennä katsomaan niin kannattaa. Tällä viikolla näitä voi siis ihmetelle joka ilta. Olimme niin mykistyneitä että vähän eksyimme kotimatkalla. 

Flunssa on alkanut hellittää, yskänkohtauksia välillä vielä tulee. En tiedä miten suolailmasto olisi vaikuttanut hengitykseen, jos ei tuo flunssa olisi lähtenyt Suomesta mukaan. Olo on lähes kivuton. Eniten ihmettelen tuon puoli vuotta vaivanneen selkäkivun katoamista. Varmaan se on monien asioiden summa. Eri sänky, lämpö, käveleminen. Olemme kävelleet paljon kaupungilla, mutta ei mitään varsinaisia lenkkejä vaan lyhyitä matkoja kerrallaan paikasta toiseen. 

Myös fibrokivuilta olen reissussa säästynyt. Nyt kun kipuja ei ole, huomaan miten paljon  ne vievät voimia silloin kun ovat päällä.  Toki lomalla, lämmöllä ja stressittömyydellä on osuutta asiaan, mutta kivuttomuus on selvästi vaikuttanut myös mielialaan. En esim ahdistu niin helposti melusta ja kiireestä kuin kivulloisena. Toivottavasti tätä iloa riittää kotimaahan asti. Onneksi sielläkin on kesä edessä. Lehmikselle jo vähän mieli palaa.

Tänään on tulossa hellepäivä joten ajattelimme käydä uittamassa varpaita meressä. Mukavaa päivää!

2 kommenttia:

  1. Aivan mielettömän ihanan kuuloinen loma ollut teillä, ja mahtavaa että voitte olla kaksi viikkoa kun oli flunssaa ja muuta. Tosi hienoa kuulla että selkävaivat on helpottaneet ja fibrokivut! Kyllä uskon että tuolla lämmöllä ja varmaan sillä suolallakin on osansa asiaan. Itsekin muistan että oltuani jossain lämpimässä olo koheni kummasti. Kiva kun pääsin sun kuvien ja tekstien mukana vähän matkalle <3 Kivaa loppuaikaa sulle ja Timpalle!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! On ollut kyllä mielettömän ihana loma varsinkin nyt kun terveysongelmat alkoi helpottaa. Toivottavasti tätä iloa säilyisi vähän kotiinkin :) vielä kolme kokonaista päivää jäljellä!

      Poista

Kommenttisi ilahduttaa, kiitos siitä!