myTaste.fi

Tietoja minusta

Oma valokuva
Äiti ja vaimo, henkinen hippi, viherpiipertäjä, mökkihöperö, lukutoukka, lankahörhö, kipuilija, metsässäkulkija, ilon ja valon etsijä

torstai 17. elokuuta 2017

Avokadopasta á la Maija

Jätin punaisen lihan pois eettisistä ja terveydellisistä syistä kolmisen vuotta sitten. Kala, muna ja maitotuotteet kuuluvat ruokavaliooni, kesällä myös kana, se kun on hyvää grillissä ja kesällä ei muutenkaan huvita kokata eri ruokia itselleen ja perheelle. Minä kun olen meillä se päävastuullinen ruoanlaittaja. Kalaa meillä syödään paljon. Nyt kun kesä on kääntymässä syksyksi, on kana alkanut taas tökkiä ja muutenkin on ruokavalio kääntynyt lähemmäksi lakto-ovoa. Myös maitotuotteita olen alkanut jonkin verran korvata kasvimaidoilla. Poikkeuksena rahka. Ja se juusto, josta en kai ikinä pysty kokonaan luopumaan. Rakastan myös jäätelöä, mutta lähiaikoina on kauppoihin tullut paljon vegaanisia jäätelöitä, joita olen koemaistellut. Kananmunat ostoskorissa ovat luomua tai free range -munia. 

Ruoanlaitossa olen tunnetusti huono noudattamaan mitään reseptejä. Muokkaan ja sävellän ja kehittelen omia juttuja pitkälti sen pohjalta mitä jääkaapista löytyy. Tänään onnistuin tekemään aivan ihanan version avokadopastasta, joten kirjaanpa sen tänne itsellenikin ylös. Suosittelen kokeilemaan. 

Tässä pastan aineet, lisäksi mausteita:
Pastaa noin 250 g, mitä sattuu kaapista löytymään. Minulla penneä. Keittele pastaa vähän vähemmän aikaa kun ohjeessa sanotaan, saa olla al dente. Suolaa saa olla keitinvedessä reilusti.

Poista avokadosta kivi ja kuori, soseuta haarukalla lautasella karkeasti, sattumia saa jäädä. Kiehauta paistinpannulla kerma (minulla tässä kaurakermaa) ja tuorejuusto, minulla yrttiä, koko purkki. Lorauttele sekaan reilusti sitruunamehua, itse laitoin sekaan myös sitruunapestot purkin pohjalta (1-2 rkl). Lisää soseutettu avokado, mausta suolalla ja mustapippurilla. Maistele. Mausteita saa olla reilusti, muuten lopputulos on mauton. Valkosipulia on alkuperäisessä avokadopastaohjeessa ja se kävisi myös tähän, mutta jätin sen nyt ympäristösyistä pois. Valuta pasta ja sekoita kastike joukkoon. Koristele basilikalla ja nauti.
 Nam!

Tiheikön elämää


Hei, olen Siili! Siis lajini on siili ja nimeni on Siili. Osoittaa tietynlaista mielikuvituksen köyhyyttä, mutta parempaan tuo minut "adoptoinut" porukka ei ole pystynyt. Asustelen tuossa isäntäväkeni talon alapuolella olevalla tyhjällä tontilla. Se on hyvä paikka asua. Paljon risukasoja ja pöpelikköä. Keväällä minulla oli kumppanikin, mutta se otti hatkat parin päivän päästä. Parempi niin, sainpahan nauttia isäntäväen tarjoiluista yksin. Poikasiakaan ei minulle kyllä sitten siunaantunut. Tai ehkä en ole kaikkea kertonut, voipi olla että minulla on yksityinen, salainen elämäni...miettikääpä sitä.
Keväällä ja alkukesästä herätin suunnatonta mielenkiintoa. Vähän väliä käytiin kurkkimassa olinko paikalla. Olivat netistä opiskelleet, että kissanruoka on minulle hyvää ravintoa (proteiinipitoisempaa kuin koirien mössöt) ja sitä tarjoiltiin minulle ahkerasti joka päivä. Aluksi herkullista purkkiruokaa, mutta sitten Rouva Viherpiipertäjä hermostui purkkiongelmaan ja sain tyytyä liotettuihin nappuloihin. Menetteleväthän nekin. Vettä on myös ollut kiitettävästi tarjolla. Huomaa Pentikin astiat, ei minua mistä tahansa kissankupista syötetä. Nämä ovat kyllä siitä hyvät, että niissä on matalat laidat eikä tarvitse kiipeillä ruokaa saadakseen.

Keväällä ruokinta tuli tarpeeseen. Oli pitkään kylmää ja kuivaa, enkä olisi löytänyt luonnosta juurikaan syötävää. Olisi voinut tämä kesä jäädä näkemättä, minä ja lajitoverini kun saatamme talven aikana menettää jopa 60 % painostamme. 
Aluksi lokit ja varikset juhlivat ruokakipollani. Ihmiset ryhtyivät toimenpiteisiin. Kyhäsivät halkojen päälle ritiläsysteemin, jonka alle minä mahduin syömään. Mutta varis on viisas lintu. Sepä kävi nokkimassa papanoita ritilän rakosista, onnistuipa se välillä siirtämään kuppia niin että pääsi siihen paremmin käsiksi. Sitten ilmestyi levy ritilän päälle. Mikä keksintö! Ihana, hämärä ruokasali, jossa sain mussuttaa rauhassa ilman häiriötekijöitä. 
Kesä eteni ja aluskasvillisuus tiheni. Minuapa ei enää niin havainnutkaan sen seasta. Ihmisillä alkoi myös olla kaikenlaista puuhaa. Viettivät aikaa mökillä ja reissasivat, ja ruokakippo oli välillä monta päivää tyhjillään. No väliäkös hällä, ruokaa löytyi jo runsain mitoin ihan tuolta luonnostakin, mutta ainahan sitä helpommalla pääsee seisovassa pöydässä. Tyypeillä oli kai huono omatunto, kun jättivät minut päiväkausiksi heitteille, koska kun tulivat takaisin, minua odotti aina varsin runsas ruokakuppi. 

Olen aika pieniruokainen ja enhän minä sellaisia määriä saa kupuuni ahdettua vaikka herkullista onkin. Tämä on Kissa.
Luulen että sillä on ihan oikeakin nimi ja hyvät kotiolot, se on nimittäin aika pullea kissaksi. No, olenhan minäkin tässä kesän mittaan herkkupöydän ääressä vähän pyöristynyt, mutta joka gramma on tarpeen kun talvi tulee. Voipi olla että Kissa syö ne ruoat mitä minulta jää syömättä, ainakin se päivystää ahkerasti ruokasalini lähistöllä. Olisi kyllä aika suoritus jos se saisi ahterinsa tungettua tuonne ahtaaseen ruokasaliini. Mene tiedä. Pääasia että tarjoilu pelaa. 

Taisi palvelijoillani olla vähän uskonpuute, kun en viikkokausiin näyttäytynyt. Mutta eipä noita paljon kiinnostanutkaan, toivat ruokakupin ja lähtivät pois. Söin sitten kun muilta kiireiltä ehdin. Toissailtana nuo sitten yhtäkkiä kiinnostuivatkin taas minusta ja tulivat kurkkimaan ruokasaliini juuri kun olin aterioimassa. Vetäydyin palloksi, mutta jatkoin sitten ruokailua, kun totesin nuo vaarattomiksi. Eilen sitten alkoi tapahtua. Ritilät ja levyt lensivät sivuun ja sali siivottiin pitkästä aikaa. Täytyy myöntää että en ole kauhean siisti ja tulee välillä kakkailtua kesken ruokailun. On tuo rouva aina välillä siivoillutkin, ja kuppeja pesee kyllä ahkerasti. Me siilit saamme herkästi tauteja likaisista astioista. 

Illalla sitten kiiruhdin paikalle kun ruoka alkoi tuoksua. Ruokasalista puuttui edelleen seinät ja katto, mutta mitä siitä kun pöytä oli katettu, ja kiirehdin syömään. Rouva istahti pyrstölleen maahan ja alkoi kuvata onnessaan kännykällään. Minä en siitä piitannut, kunhan pysyi hiljaa ja liikkumatta. Menin kyllä palloksi, kun vähänkin liikahti. Sitten kun alkoi ähisten kiskoa itseään pystyyn (selkävaivaa kuulemma) ja herrakin rynnisti paikalle, väistin kyllä takavasemmalle. Siitä oli se hyöty, että katto ja seinät ilmestyivät paikoilleen ja sain ruokarauhan. 

Porukka on luvannut ruokkia minua siihen asti, kun vetäydyn talvihorrokseen. Miettivät jopa talvipesän rakentamista, mutta minulla on kyllä yllin kyllin risukasoja ja pöheikköjä, missä talvehtia. Ruoka on nyt tärkeintä, sillä minun tulee painaa n. 800 g, että selviän talven yli. Jopa 50 % meistä siileistä menehtyy ensimmäisenä talvenaan. Sitten kun siitä on selvitty, ollaan jo vahvempia ja talven yli selviäminen on helpompaa. Mutta ei se silti helppoa ole,välillä pitää heräillä ja saada itsensä lämpimäksi, ettei jäädy hengiltä. On se tämä Suomen talvi sellainen koettelemus meille siileille. 

Minulla ei ole hätäpäivää, ja aion tankata itseni pulskaan kuntoon talveksi. Mutta onneksi on vielä kesää jäljellä!





maanantai 7. elokuuta 2017

Lomalta sairauslomalle

Niin se loppuloma mennä lompsahti niin ettei blogia tullut päivitettyä. Korjattakoon se asia nyt. Ilmat eivät tänä kesänä oikein lomailijoita suosineet, mutta lomalla ollessa on se hyvä puoli, että voi tehdä juttuja ilmojen mukaan. Kun aurinko pilkistää, rynnätään ulos, sateella voi fiilistellä kirjan tai käsityön parissa. 

Mökkeilimme paljon, juhliakin oli ja ystäviä tapasimme. Loman alku reissuineen oli niin hektinen, että kovasti nautimme ihan rauhallisesta mökkioleilusta. Toki siellä aina jotain tulee puuhasteltuakin.
Viimeisellä lomaviikolla  alkoi sairastelu. Selkäkipu palasi kovan kuumeen kera. Kuume laski mutta kipu jäi, ja ajoi lauantaina päivystykseen. Toisessa jalassa alkoi olla halvausoireita, ja päädyin magneettikuvaan päivystyksessä. Sinänsä surkuhupaisaa, että olen monella lääkärireissulla kuvausta toivonut, mutta lähetettä en ole saanut. Jalan voimattomuus oli kuitenkin sitä luokkaa, että kuvaukseen päädyttiin. Kuvan tulos oli, että mitään leikkauksella korjaantuvaa ei tällä hetkellä ole. Sillä hetkellä se oli aika iso helpotus, sillä päivystysleikkaus ei todellakaan ollut miellyttävä ajatus. Minulle tarjottiin kivunhoitoa osastolla, mutta halusin kuitenkin kotiin, ja niin minut kotiutettiin kipulääketujauksen kanssa.

Parin tunnin päiväunien jälkeen kipu palasi sellaisena, että lähdin takaisin päivystykseen. Pitkällisen odotuksen ja tutkimisen jälkeen sain kipupiikin ja relaksantin, ja kun ne tuntuivat auttavan, vältin täpärästi osastohoidon. Päivystävä lääkäri kuitenkin korosti, että jatkuva kipupiikitys ei ole se keino, millä kipua hoidetaan, vaan jatkossa sitä hoidetaan osastolla.
 Nyt siis kotona, loma jatkui sairausloman merkeissä. Päivystyksestä voivat kirjoittaa vain muutaman sairauslomapäivän. Kipu on kuitenkin edelleen kovaa, ja huomenna on edessä uusi lääkärireissu. Lääkkeitä menee jo sen verran, ettei  niitä ole varaa kovin paljon lisätä. Kuitenkin kipu haittaa merkittävästi arkeani, kauppareissu riittää päivän aktiviteetiksi. Istua ei voi pitkään, ja jalkojen päällä olo on tuskaa.  Pitää toivoa, että tämän vaiheen jälkeen tulisi taas kivuttomampia aikoja. Tuntuu, että kivunhoito on monelle lääkärille punainen vaate. Jos kivun syytä ei voi poistaa, pitäisi mielestäni tehdä kaikki mahdollinen sen lievittämiseksi, että kipupotilas pysyisi toimintakykyisenä. Ehkäpä tässä nihkeydessä oli syynä se, etten suostunut osastohoitoon. Mutta eipä sinne osastollekaan voi asumaan jäädä.

Palailen kuitenkin mukaviin lomamuistoihin näiden kuvien myötä. 

Mökki-iloa:







Mitäpä olisi lomailu ilman hyvää ruokaa:






Meillä oli myös juhlan aihetta kun tytär sai toivomansa opiskelupaikan ja astui askelen kohti unelma-ammattiaan, näyttelijää:

Kotipihallakin välillä viihdyttiin:


Jotkut sitä ovat kaatua omaan mahtavuuteensa, kuten tämä ruusupapu.
Kesä meni jotenkin niin, ettei tehnyt yhtään mieli neuloa. Nyt on taas vähän puikot heiluneet ja olen tehnyt parit älypuhelinlapaset, kolmannetkin ovat tekeillä.  Eipä sitten tarvi talvella sormet jäässä luuria räpeltää, kun sitä kuitenkin pitää räpeltää. 

Aurinkoista elokuun jatkoa ja samettisia iltoja!



lauantai 22. heinäkuuta 2017

Kilpisjärveltä Hailuotoon

Niin sitten matkaajat ylittivät taas Norjan rajan tällä kertaa koti-Suomen puolelle. Tarkoitus oli yöpyä heti Kilpisjärvellä, mutta sää oli todella kurja. Tuuli ja satoi rankasti. Söimme Kilpisjärven leirintäalueen ravintolassa lohikeitot ja ajelimme vielä parisataa kilometria kohti Muoniota. Tuuli oli niin kova että auto ei meinannut pysyä tiellä. 

Muoniossa majoituimme Harrinivan leirintäalueelle yöpymään. Hieno paikka, mutta ne hyttyset...

Päätimme, että seuraava yöpymispaikka olisi sellainen, missä taatusti sai olla rauhassa hyttysiltä. Joskus vuosia sitten meiltä jäi pala sydäntä Hailuotoon, ja jotenkin taas löysimme itsemme lauttajonosta.
Hailuodon leirintäalue Ranta-Sumppu on lopetettu viisi vuotta sitten, sangen huonokuntoinen se olikin. Marjaniemen majakan luo vierasvenesatamaan aallonmurtajalle on kuitenkin perustettu matkaparkki, jonne suuntasimme yöpymään. Tuuli oli kova eikä hyttysiä todellakaan näkynyt. Maisemat olivat yhtä huikeita kuin ennenkin. 





Oli myös mukava tavata veneilijöitä, vähän samaa heimoa kun ollaan. Vastaanottona toimivassa Cafe Kaijassa oli ystävällinen palvelu, ja siellä sai väsynyt matkailija myös ensiapua nälkään ja janoon. 

Vähän teki mieli jäädä Hailuotoon yhdeksi päiväksi huilailemaan, mutta suuntasimme kuitenkin sitten seuraavana päivänä kohti kotia. Kilometrejä reissussa tuli lähes 3400! Vähemmilläkin kilometreillä olisi selvitty, jos olisi ollut jonkinlainen matkasuunnitelma, mutta toisaalta näin on ihan parasta reissata, mennä fiiliksen mukaan juuri sinne minne huvittaa.

Vieläkään emme ole oppineet sitä tosiasiaa, että jatkuva paikasta toiseen siirtyminen on tosi kuluttavaa ja rankkaa, ja hyvä olisi välillä huilata pari päivää jossain mukavassa paikassa. Mutta hurjan paljon tuli nähtyä noiden kahdeksan päivän aikana. Kertakaikkiaan mahtava reissu!

Kotona sitten teimme pakolliset huoltotoimenpiteet ja lähdimme tiistaina mökille nukkumaan matkaväsymystä pois. Nukuttua todellakin tuli, mökillä  12 tunnin yöunet ei ole mitenkään tavaton juttu. 

Lehmiksellä kukki: 
Kerran kesässä pitää poiketa Isojärven kansallispuistossa Heretyn kämpän kesäkahvilassa kahvilla.
Nuijapäät olivat nousseet kuivalle maalle, ja pieniä sammakoita vilisteli mökkinurmikolla.

Ihan parasta mökkiruokaa:
Tänään palasimme mökiltä kotiin, sillä huomenna on naapurissa tuplajuhlat: rippijuhlat ja synttärit!
Rippilapselle lahjaksi perinteiset hillot: 

Mukavaa viikonlopun jatkoa!



lauantai 15. heinäkuuta 2017

Kauniissa Pohjois-Norjassa

Hetasta matka jatkui Kautokeinon kautta Altaan. Tällä matkalla näimme jo upeita maisemia, putouksia, jokia ja kanjoneita. Ensimmäinen taukopaikkamme oli tämän hienon putouksen luona.
Sää ei suosinut, tuuli oli hyytävä eikä aurinkokaan paistanut. Poutaa oli kuitenkin.

Altassa majoituimme Alta River Camping -leirintäalueelle, jota piti suomalainen pariskunta. Saimme siis ystävällistä palvelua suomen kielellä. Kun olimme ilmoittautuneet ja varanneet leiripaikan, kävimme katselemassa kaupunkia. Altassa on kuuluisat luolapiirrokset, joita kuitenkin saimme katsella vain museon luona olevissa valokuvissa. Kävimme vielä uimarannalla, mutta eipä tullut mieleenkään pulahtaa Jäämereen, sen verran hyytävä oli tuuli. Loppuillan huilailimme autossa ja nautimme sääskettömästä olotilasta. 

Eilen aamupäivällä lähdimme sitten ajelemaan Altasta Jäämeren rantaa pitkin kohti Kilpisjärveä. En olisi ikinä uskonut, miten kaunista siellä on! Kuvat eivät tee oikeutta upeille maisemille, mutta ehkäpä ne jotain kertovat.











Maisemien katselusta meinasi jo tulla ähky, kun joka puolella oli niin kaunista, ettei tiennyt mihin päin olisi päätään kääntänyt. Pysähdyimme usein valokuvaamaan upeimpia paikkoja, teimme matkaa hitaasti ja söimme eväitä välillä. 

Matkalla oli paljon leirintäalueita, mutta tavoitteenamme oli kuitenkin Kilpisjärvi. Olimme hiukan huolissamme Lyyliksi nimetystä autovanhuksestamme, mutta hyvin se jaksoi vääntää vuorenrinnettä ylös ja alas. Huipulla oli reilusti luntakin!
Kilpisjärvellä satoi rankasti ja oli hyytävä tuuli, joten jatkoimme matkaa Muonioon asti. Tällä hetkellä olemme majoittuneena Camping Harrinivaan, joka onkin tasokas ja kaunis paikka. Meillä on hieman teknisiä ongelmia, sillä Lyylin vesipumppu hajosi (siis se pumppu, joka pumppaa vettä säiliöstä auton  hanoihin, konehuoneen puoli on onneksi kunnossa). Eipä hätiä, hyvin tulemme toimeen vesikanisterillakin, ja uusi pumppu ei kuulemma ole vaikea asentaa kunhan varaosa jostain löytyy.

Toinen iso ongelma on auton vallanneet hyttyset, joiden kanssa taistelimme viime yön. On mysteeri, mistä niitä autoon pääsee, mutta aikamme lätkittyämme päädyimme nukkumaan huppeluksissa peiton alla. 

Mihin tästä sitten, ei ole vielä päätetty. Näistä ötököistä on nyt kuitenkin saatu tarpeeksemme, joten suunta on varmaan johonkin etelään päin.