Hae tästä blogista

Tietoja minusta

Oma kuva
Elämäniloa ja maailmantuskaa. Valosta varjoon - ja takaisin. Tervetuloa matkalle mukaan!

keskiviikko 9. marraskuuta 2016

Arki-illan pelastus

Perhe kotiutuu nälkäisenä töistä ja koulusta, harrastuksiin pitäisi ihan kohta lähteä, ja ruokaakin saada nälkäisille massuille. Tuttua? Meilläkin välillä näin, vaikka ruuhkavuodet ovatkin ohi ja kolmen aikuisen taloutta pyöritetään. Ja harrastamaan olen lähdössä minä itse, eli bailatino-ilta. 

Olen tunnetusti huono noudattamaan ruokaohjeita, usein vaan sävellän ja sitten kun lopputulos on onnistunut, onkin kiire saada ohje itselle muistiin. Tänään kävi näin. Jos ehdit poiketa kaupassa töiden jälkeen, tarvitset vajaan puoli tuntia itse ruoanlaittoon. 
Tällaista kokattiin tyttären kanssa:

Kana-pesto-avokadopasta

N. 300 g pastaa
1 sipuli
oliivi/rypsiöljyä
(sitruuna)pestoa
1 avokado
2 dl ruokakermaa
450 g broileirin filesuikaleita
parmesanraastetta
suolaa, mustapippuria 
(tuorejuustoa)

Laita pasta kiehumaan ohjeen mukaan suolalla ja öljylorauksella maustettuun veteen. Pastan kiehuessa tee kastike. Silppua sipuli ja ruskista pannulla broilersuikaleiden kanssa.

 Kun broileri on kypsää, lisää pannulle 2-3 rkl pestoa, suolaa ja pippuria. Kaada ruokakerma pannulle ja keitä hetki kokoon. Tarkista maku, kastikkeessa voi olla reilusti makua koska pasta neutraloi sen. Kastikkeeseen voi lisätä myös jääkaapista fetan tai tuorejuuston jämät, meiltä löytyi tällaiset purkinpohjat.

Valuta kypsä pasta lävikössä ja kaada takaisin kattilaan. Halkaise avokado, poista kivi ja pilko avokado veitsellä kuorenpuolikkaassa. Sekoita kastike ja avokadokuutiot pastan sekaan. Tarjoa paremesanraasteen kanssa. 
Vielä ehdin tehdä tämän päivityksen ja nyt on ohje muistissa, toivottavasti siitä on sinullekin iloa. Mukavaa illanjatkoa!

4 kommenttia:

  1. Toi voisi olla hyvää myös soijasuikaleista! Ja kaurakermalla, täytyy kokeilla joskus :) Mä en ikinä uskalla ostaa avokadoja kun en osaa sanoa mikä on hyvä, onko sulla siihen vinkkiä? Pitkästä aikaa oli aikaa lukea blogeja ja ihailla sunkin ihania kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun kävit! Soijaa, nyhtökauraa, härkistä, wokkivihanneksia, tuotahan voi varioida loputtomiin. Tai jättää suikaleet pois ja tehdä avokadopastan tyyliin. Avokadot on vähän haasteellisia, pitää vähän "joustaa" kun sormella tökkää eli ei ihan kivikovia mutta ei löllöjäkään. Mä ostan usein koko pussin jääkaappiin ja otan yhden kerrallaan huoneenlämpöön pehmenemään. Jääkaapissa ne säilyy tosi pitkään.

      Poista

Kommenttisi ilahduttaa, kiitos siitä!