Hae tästä blogista

Tietoja minusta

Oma kuva
Elämäniloa ja maailmantuskaa. Valosta varjoon - ja takaisin. Tervetuloa matkalle mukaan!

tiistai 6. syyskuuta 2016

Näyttääkö syksyltä?

Joko sinun mielestäsi näyttää syksyltä? Keltaisia lehtiä on toki vähän jo nurmikolle ilmestynyt, mutta itse olen sitä mieltä että on vielä täysi kesä ja kotipihalla kaikki parhaimmillaan.








Jännityksellä odotan vaan, että ehtivätkö tomaatit kypsyä ennen pakkasia. Osan raakileista olen ottanut sisälle kypsymään, ja punertuvat kyllä vauhdikkaasti. Yrttejä pitäisi kai kuivata tai pakastaa. 

Tällä hetkellä olen sairaslomalla, keuhkopöpö nosti taas päätään ja olen antibioottikuurilla. Nyt jo toipumaan päin. Sairastumisestani olen kirjoittanut Sairaankaunis-sivustolla blogissani Hämärä hiljaisuus, siellä muutenkin olen enemmän avautunut näistä terveys/sairausasioista. Tämä blogi on omistettu kivoille ja kauniille asioille. Tässä linkki Sairaankaunis-sivustolle. 

Herukoista on runsas sato korjattu. Pensaat olivat kasvaneet suurensuuriksi ja niistä oli vaikea kerätä marjoja. Marjoja tuli myös aivan liikaa, joten tänä vuonna puskille kävi näin:
Kaksi mustaa ja yksi punainen pensas jätettiin, muut Timppa katkoi juuresta ja kaivoi osan juurakoistakin pois. Nämä ovat niin sinnikästä lajiketta että alkavat vuorenvarmasti työntää ensi keväänä uutta versoa. Mutta nuorennus oli tarpeen, ja mehua meillä on pakastimessa ainakin parin vuoden tarpeiksi, joten ei huolta. 

Olkoonpa sitten loppukesä tai alkusyksy, aurinkoa sinulle toivottelen!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi ilahduttaa, kiitos siitä!