Hae tästä blogista

Tietoja minusta

Oma kuva
Elämäniloa ja maailmantuskaa. Valosta varjoon - ja takaisin. Tervetuloa matkalle mukaan!

keskiviikko 29. kesäkuuta 2016

Juhannuksen ihanuutta

Moikka! Ihana juhannus on vietetty mökillä ystävien ja rakkaiden kesken. En muista että näin ihanaa juhannusilmaa olisi ollut koko mökkeilymme historiassa. Lämpimällä juhannussäällä on toki aina lieveilmiönsä ja monille tuli surullinen juhannus. 

Pääsimme ensimmäistä kertaa kokeilemaan lohen loimutusta kesäkeittiössä.
Timppa loimutteli näitä hiljaisella tulella niin, että kättä pystyy pitämään lohen ja tulen välissä. Jos kättä polttaa, on liian kuuma. Näin loimuttaen aikaa kuluu puolestatoista kahteen tuntia. Välillä fileitä valeltiin suolavedellä. Ihan täydellistä herkkua uusien perunoiden, sienimuhennoksen ja salaatin kanssa! Vielä kun vieraamme toivat ihania palanpainikkeita:
Korissa on sitruunabasilikaa, tilliä ja ruohosipulia ja asuntovaunussa mainiota punaviiniä! Ulkona tarkeni istua pitkälle iltaan, välillä tietysti saunottiin ja uitiin.

Lupasin näyttää teille miltä mökin alakerrassa nykyään näyttää, joten tässä pari kuvaa. 
Olkkari. Lempipaikkani on tuossa korituolissa lukemassa tai neulomassa. Lämpimällä säällä toki terassilla. 

Ruokailutila. Pöydän ääreen mahtuu kahdeksan ihmistä, ja pöydän saa tästä vielä jatkettua. Ruokailutilasta oikealle on pikkuruinen mutta toimiva keittiö. Se ei oikein ikinä ole siinä kunnossa että tekisi mieli kuvata. Kaappitilaa on rajoitetusti joten tasot ja hyllyt pursuavat tavaraa. 


Kotiin oli ihana tulla kun pionit olivat puhjenneet kukkaan. Nyt ovat kyllä jo vähän toisennäköisiä kun on välillä satanutkin. Nämä pionit ovat olleet paikallaan 18 vuotta ja kukinta palkitsee. Siirtämisestä eivät pidä vaan lakkaavat kukkimasta pariksi vuodeksi. Kaikki kukat ovat valkoisia tai hennon vaaleanpunertavia, ja pidän niistä valtavasti. 

Onpa tullut taas hiukan neulottuakin. Pitsisukat kukkaraidalla seiskaveikasta:
Sekä viiden lehden tossut kesäisen vihreästä Nallesta:
Se on kuulkaas joululahjoja alettava jo vääntämään :)

Mitäs vielä? Viimeinen lomaviikko on menossa, toiset vasta lomiaan aloittelevat. Ei oikeastaan harmita yhtään mennä töihin, kun teen tuota osa-aikaista niin jää ihan rutkasti vapaa-aikaakin. Loma huipentuu ensi viikonloppuna iloisiin juhliin perhepiirissä! Sitä odotellessa...




4 kommenttia:

  1. Teidän juhannus kuulosti herkulliselta!! ja tosi kivan näköinen mökki alakerrastakin. Tykkään hurjasti noista sun kukista, en ole mikään puutarhaihminen mutta noi on tosi kauniita <3 Mulla alkoi tänään työt, onneksi on vielä noi eläkeviikot tälle kesälle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juhannus oli ihana ja herkullinen :) Pionit on mun lempikukkia ja olen iloinen kun ne viihtyvät ja kukkivat upeasti.

      Poista

Kommenttisi ilahduttaa, kiitos siitä!