Hae tästä blogista

Tietoja minusta

Oma kuva
Elämäniloa ja maailmantuskaa. Valosta varjoon - ja takaisin. Tervetuloa matkalle mukaan!

sunnuntai 24. huhtikuuta 2016

Jäät lähtivät


Hei vaan! Ja terkkuja mökiltä! Näin keväällä parissa viikossa tapahtuu luonnossa vaikka mitä. Viimeiset jäähileet sulivat hiljalleen Lehmiksessä ja pitivät hauskaa helinää. Ensimmäinen kerta kun päästiin näkemään jäiden lähtö edes osittain!

Tällä kertaa ajeltiin mökille ihan peräkärryn kanssa, sillä meillä oli kaikkea mukavaa viemistä. Ihan ensimmäisenä haluan esitellä tämän mieheni Timon viimesyksyisen kirppislöydön. Nyt meillä on ihan oikea ruokaryhmä terassilla:
Pöytä vaati vähän fiksailua, tuolit ja päälliset olivat hyvässä kunnossa. Pöydän saa myös levitettyä suurensuureksi! Ihanaa!

Sähkögrillikin on kirppislöytö. 
Aika paljon vietämme Timpan kanssa aikaa mökillä kahdestaan, ja tällä pikku grillillä valmistuu iltapalat kätevästi. Vanha kaasugrillimme ostettiin samaan aikaan kun mökkikin, ja se sanoi nyt lopullisesti sopimuksen irti. Nyt on ihan uutukainen tilalla:
Harmi kun ei tullut napattua vanhasta grillistä kuvaa ennen kaatopaikalle kärräämistä, olisitte nähneet että se oli tosiaan täysin palvellut. 

Samalla kun grilli sisäänajettiin, paistui muurikalla maailman helpoin ja herkullisin mökkiruoka.
Broilerisuikaleita, herkkusieniä, kukkakaalia, paprikaa ja kesäkurpitsaa. Itse välttelen lihan lisäksi myös broileria, joskin ulkona syödessä joskus sitä syön. Mutta tästä satsista oli helppo valikoida kasvikset ja herkkusienet. Jos mökillä olisi vain yksi maustepurkki, se olisi tämä Metsämix: suolaa, pippuria, persiljaa, ruohosipulia ja metsäsieniä. 
Pullaa alkoi tehdä ihan hillittömästi mieli, eli ei kun leipomaan. Kuivahiivaa on mökillä aina, joten voisilmäpullia tekaisin kahvin kanssa nautittavaksi. 
Kesäkeittiömme on päässyt sisustusvaiheeseen:
Tänne tulee sitten ihan oikea tulisija loimulohilautoineen, ja sen paikkaa mietimme. Tulisijan ja huuvan haimme Karvialta eräältä pajalta viime viikolla. Varmaan tähän keskelle tulisijan laitamme. Pahvilaatikko mallasi puulieden paikkaa, kun on suht samankokoinen. Varmaan tuonne takaseinälle tulee Högfors ja sen viereen sitten kaasugrilli.
Nykyinen grillikatos, joka on hullusti keskellä pihaa, saa lähteä. Meillä on visio, että se hinataan korkealle kalliolle mökin viereen ja sinne tehdään näköalapaikka. Miten se sinne viedään, onkin toinen juttu. Högforsin viemiseksi grillikatokseenkin taidetaan tarvita jonkinlaiset talkoot, on se sen verran painava kapine. Kaikki aikanaan. Kiva oli suunnitella pihatöiden lomassa. 
Tässä on kahvittelupaikkamme. Bistro-ryhmän bongasin keväällä huippuhalvalla Tokmannista. Tähän terassille paistaa aamuaurinko ja siinä on mukava juoda aamukahvit järvelle katsellen. 
Muisto Veerasta, pureskeltu frisbee. Ronjan mielestä ihan oivallinen lelu vieläkin. Oi onnea kun tämä löytyi lumen alta.
Vesi on korkealla, ja vanha laituri vielä veden alla. Tämä kestää koiran, ainakin pienen, mutta ihmisen ei ehkä tuonne kannata mennä. Pinjasta oli mukavaa istuskella ruohomättäällä laiturilla ja katsella järvelle. Edesmenneet koirat ovat jotenkin hyvin läsnä mökillä. Saunan ikkunasta voi melkein nähdä Pinjan hännän heilahduksen, se kun tykkäsi viipottaa rantapöheikössä. 

Telkkiä oli jo Lehmikselle ilmestynyt. Kolme bongattiin ja jonkinlainen kilpakosinta oli käynnissä. Heti kun jäät lähtevät, silmä tähyää järvenselälle. Näkyisikö kaakkureita? Ei vielä, mutta toivottavasti pian tulevat ainakin moikkaamaan. Päätimme, että muovijoutsenet Aku ja Iines saavat olla maissa ainakin juhannukseen saakka tänä vuonna. Eivät sitten pelästytä mahdollisia pesän suunnittelijoita. Tienvarren kurjista näimme vaan toisen, toivottavasti sen kumppani oli pesäntekopuuhissa.

Vettä, räntää ja lunta on luvassa alkuviikoksi. Toivotaan, että vappua kohti lämpenee. Mukavaa viikkoa!


3 kommenttia:

  1. Mukavia kevätpuuhia. Saimaakin luopui täällä jäistään.

    VastaaPoista
  2. Kiitos ma-te. Sinun blogisi on ilo silmälle kauniine kuvineen :)

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa, kiitos siitä!