Hae tästä blogista

Tietoja minusta

Oma kuva
Elämäniloa ja maailmantuskaa. Valosta varjoon - ja takaisin. Tervetuloa matkalle mukaan!

sunnuntai 24. huhtikuuta 2016

Jäät lähtivät


Hei vaan! Ja terkkuja mökiltä! Näin keväällä parissa viikossa tapahtuu luonnossa vaikka mitä. Viimeiset jäähileet sulivat hiljalleen Lehmiksessä ja pitivät hauskaa helinää. Ensimmäinen kerta kun päästiin näkemään jäiden lähtö edes osittain!

Tällä kertaa ajeltiin mökille ihan peräkärryn kanssa, sillä meillä oli kaikkea mukavaa viemistä. Ihan ensimmäisenä haluan esitellä tämän mieheni Timon viimesyksyisen kirppislöydön. Nyt meillä on ihan oikea ruokaryhmä terassilla:
Pöytä vaati vähän fiksailua, tuolit ja päälliset olivat hyvässä kunnossa. Pöydän saa myös levitettyä suurensuureksi! Ihanaa!

Sähkögrillikin on kirppislöytö. 
Aika paljon vietämme Timpan kanssa aikaa mökillä kahdestaan, ja tällä pikku grillillä valmistuu iltapalat kätevästi. Vanha kaasugrillimme ostettiin samaan aikaan kun mökkikin, ja se sanoi nyt lopullisesti sopimuksen irti. Nyt on ihan uutukainen tilalla:
Harmi kun ei tullut napattua vanhasta grillistä kuvaa ennen kaatopaikalle kärräämistä, olisitte nähneet että se oli tosiaan täysin palvellut. 

Samalla kun grilli sisäänajettiin, paistui muurikalla maailman helpoin ja herkullisin mökkiruoka.
Broilerisuikaleita, herkkusieniä, kukkakaalia, paprikaa ja kesäkurpitsaa. Itse välttelen lihan lisäksi myös broileria, joskin ulkona syödessä joskus sitä syön. Mutta tästä satsista oli helppo valikoida kasvikset ja herkkusienet. Jos mökillä olisi vain yksi maustepurkki, se olisi tämä Metsämix: suolaa, pippuria, persiljaa, ruohosipulia ja metsäsieniä. 
Pullaa alkoi tehdä ihan hillittömästi mieli, eli ei kun leipomaan. Kuivahiivaa on mökillä aina, joten voisilmäpullia tekaisin kahvin kanssa nautittavaksi. 
Kesäkeittiömme on päässyt sisustusvaiheeseen:
Tänne tulee sitten ihan oikea tulisija loimulohilautoineen, ja sen paikkaa mietimme. Tulisijan ja huuvan haimme Karvialta eräältä pajalta viime viikolla. Varmaan tähän keskelle tulisijan laitamme. Pahvilaatikko mallasi puulieden paikkaa, kun on suht samankokoinen. Varmaan tuonne takaseinälle tulee Högfors ja sen viereen sitten kaasugrilli.
Nykyinen grillikatos, joka on hullusti keskellä pihaa, saa lähteä. Meillä on visio, että se hinataan korkealle kalliolle mökin viereen ja sinne tehdään näköalapaikka. Miten se sinne viedään, onkin toinen juttu. Högforsin viemiseksi grillikatokseenkin taidetaan tarvita jonkinlaiset talkoot, on se sen verran painava kapine. Kaikki aikanaan. Kiva oli suunnitella pihatöiden lomassa. 
Tässä on kahvittelupaikkamme. Bistro-ryhmän bongasin keväällä huippuhalvalla Tokmannista. Tähän terassille paistaa aamuaurinko ja siinä on mukava juoda aamukahvit järvelle katsellen. 
Muisto Veerasta, pureskeltu frisbee. Ronjan mielestä ihan oivallinen lelu vieläkin. Oi onnea kun tämä löytyi lumen alta.
Vesi on korkealla, ja vanha laituri vielä veden alla. Tämä kestää koiran, ainakin pienen, mutta ihmisen ei ehkä tuonne kannata mennä. Pinjasta oli mukavaa istuskella ruohomättäällä laiturilla ja katsella järvelle. Edesmenneet koirat ovat jotenkin hyvin läsnä mökillä. Saunan ikkunasta voi melkein nähdä Pinjan hännän heilahduksen, se kun tykkäsi viipottaa rantapöheikössä. 

Telkkiä oli jo Lehmikselle ilmestynyt. Kolme bongattiin ja jonkinlainen kilpakosinta oli käynnissä. Heti kun jäät lähtevät, silmä tähyää järvenselälle. Näkyisikö kaakkureita? Ei vielä, mutta toivottavasti pian tulevat ainakin moikkaamaan. Päätimme, että muovijoutsenet Aku ja Iines saavat olla maissa ainakin juhannukseen saakka tänä vuonna. Eivät sitten pelästytä mahdollisia pesän suunnittelijoita. Tienvarren kurjista näimme vaan toisen, toivottavasti sen kumppani oli pesäntekopuuhissa.

Vettä, räntää ja lunta on luvassa alkuviikoksi. Toivotaan, että vappua kohti lämpenee. Mukavaa viikkoa!


perjantai 15. huhtikuuta 2016

Lusikka soppaan

Ruoanlaitto on ihan mukavaa. Kun vaan joku aina kertoisi mitä sitä ruoaksi tekisi. Itse kun olen tällainen "ruokavammainen", eli liha ja kana eivät minulle maistu, niin vaihtoehdot käyvät aika vähiin. Pitkälle kyllä pärjää kalalla ja kasviksillakin. Meillä on pitkästä aikaa kotiviikonloppu, kun huominen menee minulla työn merkeissä. Ja kun ilmakin vähän viileni niin jauhopeukaloa alkoi armottomasti pakottaa.

Viikonlopuksi on kai luvattu aika vaihtelevaa keliä, mutta jos siitä lähdetään että ulkona ollaan niin keitto on helppo juttu. Sen voi tehdä vaikka aamulla valmiiksi ja lämmittää ulkoilun tai vaikka pihatöiden lomassa. Tänään tein tällaista hottis-kasvissosekeittoa.
Tätähän voi varioida loputtomiin. Meillä keitto syntyi tänään bataatista, porkkanoista, kesäkurpitsasta ja sipulista. Pilkoin kasvikset kiehumaan (luomu)lihaliemeen, kesäkurpitsa vähän jälkijunassa kun vaatii lyhyemmän kypsymisajan kun nuo muut. Kun kasvikset olivat pehmeitä, soseutin ne sauvasekottimella keitinliemessään ja laitoin sekaan vajaan purkillisen Koskenlaskija Ruoka -sulatejuustoa, tällä kertaa chilin makuista. Kätsyjä nuo purkkisulatejuustot, kun liukenevat ruoan sekaan ilman sen kummempia sulatteluja. Juusto antaa jo aika lailla potkua keittoon, mutta lisäilin vielä Sweet Chili -kastiketta, currya ja garam masalaa sekä viher- ja mustapippuria. Suolaa tai aromisuolaa sitten maun mukaan. Aika tulista tuli, mieheni , joka ei ole niin tulisen ruoan perään vähän nikotteli. Mutta ainakin lämmittää jos tuo viileä tuuli aiheuttaa vilunväreitä. 

Jos muistaa illalla tehdä valmiiksi taikinan, voi keiton kaveriksi tehdä pataleipää. 
Ohjeita löytyy netistä loputtomiin, itse olen tehnyt tällaisella ohjeella, josta tulee kaksi leipää:

Pataleipä

7 dl vettä
1,5 tl kuivahiivaa
1,5 tl sokeria
2 tl suolaa
vehnäjauhoja, kaurahiutaleita

Tee taikina jo edellisenä iltana valmiiksi ja jätä yön yli huoneenlämpöön, aamulla sitten paistumaan. Liuota reilusti kädenlämpöiseen (n. 42 astetta) veteen hiiva, suola ja sokeri. Lisää jauhoja sen verran että saat paksuhkon taikinan jota voi kuitenkin vispilällä sekoittaa. Vaivata ei tarvitse. Aamulla sitten uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Pata kannattaa voidella niin leipä irtoaa nätisti. Paistamisaika vaihtelee uunista riippuen, saa olla aika tummaa että on pohjastakin sitten kypsää. Jauhoja ja hiutaleita voi vaihdella mielensä mukaan. 

Sitten se jauhopeukalo-osio. Tein näitä ihania kristallipullia, joiden ohjeen aikanaan otin Pullahiiren leivontanurkka-blogista. Tällä kertaa tein sekä pyöreitä pullia että solmuja. Taikina nousi hyvin ja näistä tuli reilumman kokoisia kun ensimmäisellä kerralla, kun näitä kokeilin.
Suolapalaksi tein vielä jauhelihapiirakkaa. Tästä ohjeesta on tainnut ennenkin olla eri versioita blogissani, mutta laitanpa tähän tämänkertaisen versioni:

Mehevä jauhelihapiirakka

Pohja:
2,5 dl vehnäjauhoja
0,5 tl leivinjauhetta
1 dl juoksevaa margariinia
0,5 dl Koskenlaskija Ruoka -sulatejuustoa (tällä kertaa käytin samaa chilinmakuista, josta sitten loput meni sosekeittoon)

Täyte:
1 sipuli
400 g (luomu)naudanjauhelihaa
1 pussi juustoraastetta
2 munaa
2 dl ruokakermaa

Sekoita pohjan aineet käsin tai yleiskoneessa. Taputtele leivinpaperilla vuorattuun piirakkavuokaan. Ruskista jauheliha ja sipuli ja mausta mielesi mukaan. Laita pohjan päälle vuokaan kerroksittain jauheliha-sipuliseosta ja juustoraastetta, vuorotellen. Sekoita munat ja ruokakerma ja kumoa vuokaan täytteen päälle. Paista 175 asteessa noin tunti. Täytteeseen voit lisätä esim oliiveja tai aurinkokuivattua tomaattia makusi mukaan. 

Piirakka on hyvin ruokaisa ja käy salaatin kanssa lounaasta. Ja kun käytin tähän luomujauhelihaa niin aion itsekin maistaa iltapalaksi pikku palasen, vaikka lihaa kartankin. Tämä on niin hyvää enkä ole keksinyt oikein korvaavaa ainesta niin olen päätynyt tuohon luomujauhelihaan. 

Maukasta viikonloppua!

tiistai 5. huhtikuuta 2016

Ainokainen

Vielä puolitoista vuotta sitten perheeseemme kuului snautsereita joka kokoa. Ajattelen tuota aikaa nyt aika ristiriitaisin tuntein. Koirakolmikko oli mahtava, vaikka niillä välillä olikin keskinäistä hankausta, varsinkin Pinjalla ja Veeralla. Herätimme ihastusta ja hilpeyttä missä sitten kuljimmekaan. Lapset ihmettelivät: Onko tää tän pentu ja tää tän pentu...? Yritä siinä sitten selittää että kaikki kolme ovat eri rotua. Varmaan herätimme myös pahennusta asuinalueellamme. Kyllähän kolmesta koirasta ääntä lähtee, isoista koirista isoakin ääntä. Ja kun yksi kuuli, tai luuli kuulleensa risahduksen jostakin, niin koko kuoro yhtyi haukkumiseen. Olin aina ikionnellinen kun pääsin mökille kolmikon kanssa. Naapureita ei ole siellä mailla eikä halmeilla eikä toisaalta mitään haukuttavaakaan. Muutaman kerran päivässä vastarannalla kulki auto, ja nämä hetket hyödynnettiin tarkkaan: koko kolmikko oli laiturilla haukkumassa. Samoin kun meille joku tuli mökille kyläilemään. Kotona ovikellon rimpautus aiheutti mahtavan haukkukonsertin.

Pinja, Ronja, Veera
Juuri missään emme ilman koiria käyneet. Syystä siitä että koiravahdit olivat vähissä. Ainoat, jotka koko kolmikon kanssa pärjäsivät pidemmän aikaa olivat poikani ja miniäni, ja he tulivat sitten meille koplaa paimentamaan jos joskus jossain kävimme. Oman kissansa he joutuivat siksi aikaa viemään hoitoon. Yritimme joskus tutustuttaa koiria ja kissaa...no, yksi kokeilu riitti :)

Vietin paljon aikaa myös yksinäni mökillä koirakolmikon kanssa. Ikinä ei pelottanut pimeinäkään vuodenaikoina. Ei kyllä Ronjan ja Veerankaan kanssa sen jälkeen kun Pinjasta oli aika jättänyt. Ronjan kanssa kahden en vielä ole mökillä ollut. Tuskinpa pelottaa. Olen aina sanonut, että jos joku minut yöllä vie niin varmasti tuo aamulla takaisin. Hyvä turva koirissa kuitenkin oli, vaikka ne välillä innostuivat haukkumaan jotain ihan olematonta. Tietysti sitä itsekin silloin teräsi kuuloaan, että kulkeeko ulkona joku.
Pinja & Ronja
Olen aika pedantti ihminen ja pidän siitä että koti on siisti. Kolmen kopla opetti tinkimään tästä periaatteesta. Imuria sai liikutella miltei joka päivä, ja siltikään ei kovin siistiä ollut, ainakaan kura-aikoina. Snautserin turkista ei pitäisi oikein hoidettuna karvaa lähteä, mutta kylläpä noista isommista vaan sitä lähti. Varsinkin Veerasta, kun en sitä enää sen vanhoilla päivillä nyppinyt vaan ajelin koneella. Karva ei siitä muuten kärsinyt, mutta karvanlähtöä oli aika lailla. Veeran taloon tultua piti myös opetella, että kovin matalalla ei mitään tavaroita voinut pitää, yhdellä hännän huiskaisulla ne olivat lattialla. Puhumattakaan siitä jos ruokaa sattui jäämään johonkin esille...hups vaan ja ne katosivat. 

Pinjan kuolema reilu vuosi sitten oli shokki. Se sairastui yllättäen kuusivuotiaana, ja meni viikossa niin huonoon kuntoon että mitään ei ollut tehtävissä. Olin itkeä itseni hengiltä. Pinja oli varjoni, se ei koskaan ollut vapaaehtoisesti erossa minusta. Se nukkui sänkyni vieressä ja oli olohuoneessa viereisessä tuolissa, kun istuin lukemassa tai neulomassa. Se oli maailman kamalin ja huonotapaisin koira, johon ei tehonnut koirakuiskaukset eikä -huudot. Silti se oli minulle äärettömän rakas. En ole surrut montaa ihmistäkään niin paljon kun tuota koiraa surin. Olihan elämä toki paljon helpompaa Pinjan jälkeen. Mutta myös paljon ikävämpää. Pinja oli The Koira, hyvässä ja pahassa. Ja minä olin sille ykkösihminen. Siksi kai ero oli niin kovin vaikea. 
Pinja-kaunokainen
Kahden: Veera ja Ronja
Veera oli taas The Koira päinvastaisessa mielessä. Se oli maailman kiltein rakkauspakkaus, ja siltä riitti rakkautta ihan jokaiselle. Meidän rakkautta Veeraan ei vähentänyt, että se tuli meille kuusivuotiaana kodinvaihtajana. Se sopeutui heti, vaikka Pinja tekikin parhaansa ettei sen oman mamman lähelle kukaan päässyt. Tässäkin mielessä elämä helpottui Pinjan poismenon jälkeen. Veeralla ja Ronjalla ei ikinä ollut mitään rettelöitä, Ronjalla kai on niin iso ego ettei se koskaan tuntenut asemaansa uhatuksi. Veerankin poismeno oli yllätys ja shokki, vaikka siihen oli osattukin jo varautua sen korkean iän vuoksi. Veera eli täysillä loppuun saakka, eikä sillä ollut kuin muutama huono päivä elämänsä loppumetreillä. Silloin se luhistui ihan täysin, eikä ollut epäilystäkään siitä oliko aika tehdä sille viimeinen palvelus. Kysymys oli ainoastaan siitä, ehditäänkö piikille vai kuoleeko Veera kotiin.
Ihana Veera
 Jotenkin tilanteet on menneet niin, että olen yksin vienyt sekä Pinjan että Veeran viimeiselle piikille. Eihän se helppoa ole ollut, ei todellakaan. Äärettömän raskaita matkoja nuo ovat olleet. Silti olen ollut kiitollinen, että olen saanut saatella ne matkaan. Kiittää yhteisistä vuosista, kertoa miten tärkeitä ja rakkaita ne ovat meille olleet ja vuodattaa kyyneleeni niiden turkkiin. Olla vierellä viimeiseen sydämen lyöntiin saakka, ja nähdä että rakas ystävä lähtee kivuttomasti lempeiden tuulien mukaan. 
Veeran viimeinen ilta
Moni on kysellyt, miten Ronja on pärjäillyt nyt ainoana koirana. Pari päivää se oli ihmeissään, makoili tuulikaapissa katsellen ulko-ovelle. En tiedä mitä sen mielessä liikkui, osasiko vielä odottaa Veeraa kotiin. 
Herkkusuu-Ronja

Kotiintulijat se tervehtii kiljumalla, se ei hauku eikä vingu vaan todellakin kiljuu. Yksinolo on ehkä sille outoa ja pelottavaakin. Toisaalta se ottaa kaiken irti ainokaisen roolistaan. Ensimmäistä kertaa meillä on leluja, Veera ja Pinja laittoivat kaikki palasiksi. Ronjasta on ihanaa juosta narupallon perässä ja "tappaa" sitä. Se nirsoilee ruokansa kanssa ja piilottelee herkkupaloja. Jotkut asiat koira tuntuu oppivan kerrasta, kuten sen että ruokaa voi jättää kuppiin ja syödä sitten kun huvittaa. Tämä ei ollut mahdollista kun Veera oli talossa, se kyllä huolehti siitä, että kaikki kupit tyhjenivät. Ronja on meidän kantaäiti, ensimmäinen koplasta ja myös viimeinen. Se täyttää kesällä yhdeksän vuotta ja on ollut meillä kauemmin kuin yksikään toinen koira.
Leikkauksesta toipumassa
Onhan elämä kovin hiljaista yhden koiran kanssa. Välillä tuntuu että suorastaan naurettavan helppoa. Ronja on kiltti ja ystävällinen koira, ainoastaan muille koirille se saattaa ärähtää. Siitä ei juurikaan lähde karvaa, eikä sen tassuissa juurikaan tule kuraa sisään. Siivoamista on voinut vähentää paljon. Ruoan kulutus on murto-osa entisestä. Silti on välillä niin ikävä noita kahta että ihan kipeää tekee. En tiedä mitä tapahtuu, kun Ronjasta aika jättää. Kun ei tässä itsekään nuoremmiksi tulla.  Jotenkin nyt tuntuu, että koirat olivat nyt tässä, mutta vannomatta paras. Välillä tuntuu että olen ihan hysteerisen huolissani Ronjan terveydestä. Sillä kun on tuo sydänvika, ja juuri leikattiin nisäkasvain. Ikääkin alkaa jo olla, vaikka pienen koiran iäksi tuo yhdeksän vuotta ei ole vielä kovin korkea. Toivotaan, että Ronja on vielä monta vuotta terveenä ja ilonamme!
Enää yksi laiturilla päivystäjä

sunnuntai 3. huhtikuuta 2016

Keväistä

Terkkuja mökiltä! Vietimme mieheni (ja tietysti Ronjan) kanssa siellä pitkän viikonlopun, torstaista sunnuntaihin eli juuri äskettäin kotiuduimme. Ilma suosi, varsinkin eilen oli ihan mahtava aurinkopäivä. Pääsiäinen meni jo, mutta vasta nyt sain viriteltyä narsissin tuohon numerokyltin alle. Pääsiäisenä vielä kiskoimme mökkikamoja pulkalla viimeisen tienpätkän. Sitten totesimme, että lunta on niin paljon, kun koko talvena ei ole aurattu, että vappunakaan tuskin vielä autolla on pihaan asiaa. Soitto auramiehelle, ja tuotapikaa oli mökkitie auki ja samantien sulakin, kun aurinko lämmitti. 

Eilisellä aamulenkillä aurinko lämmitti ihan oikeasti. Pikku järvemme on vielä jäässä, ja uskalsimme kulkea jäätä pitkin rantoja pitkin, vaikka olen todella arka jäällä kulkemaan. Varsinkin, kun viime talvena kaaduin pahasti jäällä ja satutin pääni ja käteni. Ja nythän on se aika vuodesta, kun kannattaa todella varoa heikkoja jäitä.

Ronja painaa 7,5 kiloa ja jää kesti hyvin sen juoksentelut.
Näitä katkenneita puita riittää tänä keväänä tykkylumien jäljiltä. 
Mökkipiha järven toiselta rannalta kuvattuna:
Telkänpönttö odottelee asukkaita. 
Kurkkasin kameran kanssa myös pönttöön sisälle, näyttää siltä ettei täällä ole vielä asusteltu. Toivottavasti tulevana kesänä tulisi asukkeja näin hienoon pönttöön. 
Hiljalleen alkavat rannat sulaa. Vielä ei saatu avantoa tehtyä, toivottavasti ensi viikonloppuna pääsisi pulahtelemaan. Jäätä oli vielä sen verran että ihan heti ei päästä avoveteen pulahtamaan.
Ihana auringonpaiste houkutteli lenkin jälkeen laiturille paistattelemaan. Kaulanikin onnistuin jo käräyttämään! Kevätaurinko on petollista. 
Näistä pilvistä ei ollut aurinkoa pimentämään. Hauskan muotoisia kuitenkin. 

Maailman herkullisin ateria! Isäntä savusteli lohen, ja poltti sen kanssa hihansa ihan kirjaimellisesti, takin hiha oli liekeissä! Onneksi ei käynyt pahemmin ja kala oli herkullista.
Mökin ympäristössäkin oli paljon tykkylumen katkomia koivuja, ja isännällä riitti puusavottaa. Minä hyödynsin koivurisuja ja kokeilin tehdä tällaisia risusydämiä:


Kotiinkin toin muutaman tullessani, kuin myös koivunoksia maljakkoon. Pitää vielä kehitellä jotain koristeita sydämiin. Ja toivoa, että oksiin pian puhkeaa lehdet.

Oikein mukavaa alkavaa viikkoa!