Vaihteeksi neuleita

Värkkääkö kukaan muu villasukkia heinäkuussa? No varmaan aika monikin, uskoisin. Ja kohtahan se on taas joulukin. Siltä ainakin tuntuu nyt kun kesäloma on sitten ihan oikeasti takanapäin. Tämä viimeinen viikko oli oikeastaan koko loman ihanin, oli lämmintä, pääsi vähän reissuun ja ennenkaikkea olin terve. 

Eräältä kyläkirppikseltä löysin ikivanhoja Nalle-lankoja. Vai muistaako kukaan aikaa kun Novita oli Rondo?

Pitihän näitä ostaa tossulangoiksi, kun maksoivat ainoastaan kaksi euroa kerältä. Tossuja on syntynyt aika monet, osan olen täällä jo esitellytkin, osa on jo päätynyt tuliaisiksi kesävierailuille. Näitä viiden lehden tossuja on mukava tehdä automatkoilla, ne kun neulotaan pyöröpuikoilla niin ei tarvitse etsiskellä pudonneita puikkoja auton lattialta ja ties mistä kolosista. 

Tällaiset sai ainoa ja rakas siskoni.

On näitä vielä varastossakin. Pitänee ottaa jotkut omaan käyttöön kun tykkään itse pitää näitä kotona ja mökillä koko ajan, ja edelliset töppöset ovat jo melko huonossa hapessa. 

Miesten sukkia ei ole syntynyt kuin yhdet. Tylsän yksiväriset perussukat, kun ei ollut mökillä edes raitalankaa mukana. 

Sain työkavereilta nimpparilahjaksi kivan paketin, jossa oli mm lankaa ja ohje muurahaisenpolku-mallineuleeseen. Pitihän sitä heti kokeilla, ja olikin kiva ja helppo ohje.

Laitanpa ohjeen tähän, jos joku haluaa kokeilla. Silmukkamäärän tulisi olla 4:llä jaollinen, eli jos on 12 puikolla niin natsaa hyvin.

1. krs 2 oikein, 2 nurin

2. krs langankierto, 2 oikein yhteen, 2 nurin

3. krs 2 oikein, 2 nurin

4. krs 2 oikein yhteen, langankierto, 2 nurin

Tsemppiä alkavaan viikkoon ja tulevaan syyskuuhun!

Iloinen Itä-Suomi

Vielä on lomaa jäljellä! Eli tällä viikolla olen lomalla, ja ilmatkin ovat suosineet. Teimme mieheni kanssa lomaviikon alkajaisiksi pienen matkailuautoreissun Itä-Suomeen. 

Siskoni on vuokrannut kesäksi mökin Mäntyharjulta, ja suunnistimme ensimmäiseksi sinne. Sisko tarjoili niin hienoa kuohujuomaa, etten sellaista ole ennen maistanutkaan. Kultahippuja lasissa! 

Maittavan aterian, saunan ja kahvin jälkeen hiukan laittauduimme ja hurautimme Tommolan lavalle, missä esiintyi Tuure Kilpeläinen ja Kaihon Karavaani. En ole sitten nuoruusvuosien juurikaan fanittanut erityisemmin mitään bändiä tai artistia, mutta melkein huomaamatta Tuuren ja Karavaanin musiikki on kolahtanut kovasti. Pidän lattarihenkisistä rytmeistä sekä rauhaa, rakkautta ja suvaitsevaisuutta henkivistä sanoituksista. Eikä Karavaani pettänyt livenäkään, vaan saimme nauttia kahden ja puolen tunnin ajan mahtavasta menosta. Erityisesti minua koskettaa Eino Leinon Hymyilevä Apollo, jonka Tuure omien sanojensa mukaan on "varastanut". Mahtava ilta!

Seuraavana päivänä jatkoimme matkaa kohti "susirajaa".Ensimmäinen etappi oli Valamon luostari, johon kävimme tutustumassa. Meille kävi niin hyvä tuuri, että saavuimme paikalle viittä minuuttia ennen päivän viimeisen opastetun kierroksen alkamista. Olimme ainoat kierrokselle lähtijät, joten saimme tunnin henkilökohtaisen opastuksen ja pääsimme tutustumaan Valamon historiaan ja nykypäivään sekä veljeskunnan elämään. 

Valamon kirkko on päältäpäinkin kaunis, mutta sisältä aivan upea. "Taivaan esikartanoksi" oppaamme sitä sanoikin. 

Kirkon ikonit ovat mittaamattoman arvokkaita, ja niitä varjellaan ja vartioidaan huolella. Ihmeitätekevän Jumalanäidin ikonin sanotaan esim. parantavan sairauksia. 

Tuohusta en ehtinyt sytyttää, mutta hiljaisen pyynnön lähetin Äiti Marialle, että keuhkopöpöt olisivat taaksejäänyttä elämää. Tunnelma kirkossa oli uskomattoman harras, ja paikan henkeäsalpaava kauneus miltei nostatti vedet silmiin. 

Valamossa on myös pienempiä ja vaatimattomampia kirkkosaleja, kauniita nekin.

Valamossa tehdään myös viiniä, jota myytiin matkamuisto- ja viinimyymälässä, vaikka suurin osa viinistä viedään ulkomaille. Viiniä emme ostaneet, vaikka tarjolla oli myös kuohuviiniä, jossa oli ihan oikeita lehtikultahippuja! Ilokseni myymälässä myytiin myös monenlaisia luomutuotteita. Tässä ostoksemme:

Sitruuna-oliiviöljyä on jo salaatin seassa maisteltukin. Todella hyvää! Piristysteellekin voi olla käyttöä...

Matkamme jatkui kohti Parikkalan Uukuniemeä, Papinniemen leirintäalueelle.

Ystäväni kehui paikkaa paratiisiksi, emmekä joutuneet pettymään. Vai mitä mieltä olette maisemista:

 Ihanaa hiekkarantaa oli riittämiin, vesi oli kristallinkirkasta (ja lämmintä!), matkailuauton sai ajettua ihan rannan tuntumaan. Samaan aikaan kun aurinko laski, puolikuu nousi taivaalle ja heitti kuunsillan peilityyneen järvenpintaan. Kuikat huutelivat. Meitä karavaanareita ja mökkiläisiä oli vain kourallinen (viikonloppuna oli kyllä ollut säpinää) joten ihmisääniä ei juuri kuulunut, paitsi alkuillasta kun terassilla poikkesi hilpeitä veneilijöitä nauttimassa kylmää virvoketta. 

Henkilökuntakin oli rentoa:

Viivyimme Papinniemessä kaksi kokonaista päivää, kun hellekin helli. Grillailimme, minä otin aurinkoa (olkoon vaan epätervellistä ja vanhentavaa, mutta niin tarpeellista tuo aurinko on sielulle ja mielelle), uimme ja uitimme koiria.

Ja sitä hienoa hiekkaa oli sitten ihan joka paikassa, taitaa olla varpaiden välissä vieläkin :)

Pikku patikkaretkenkin teimme paikalle, missä oli 1600-luvulla sijainnut karjalaiskylä. Paljoa ei kylästä ollut jäljellä, eipä sitä olisi havainnut jos ei olisi tiennyt paikalla sellaisen olleen. Tässä matkamiehen risti.

Maistoimme Papinniemessä niinkin eksoottista herkkua kuin biisoninlihaa hampurilaisessa. Minäkin ruokavammainen yritin sitä syödä, kun ajattelin biisonin elävän onnellisena elämänsä laitumella ja kuolevan siellä yhtä onnellisena. Eipä vaan liha mennyt silti alas, ja vaikka tarkoitus ei ollutkaan ryhtyä absolutistiksi lihansyönnin suhteen, niin nyt se näyttää tulleen tiensä päähän. 

Pois lähtiessä sitten bongasimme biisonilauman tien varressa, ja pitihän laumaa pysähtyä kuvaamaan.

Tällä biisoniäidillä oli vauvakin, vasikoiksikohan niitä kutsutaan?

Mamma könysi huolestuneena jaloilleen kun havaitsi minut kameroineni. Ja sillä siunaaman hetkellä vasikka kiiruhti juoksujalkaa emän nisälle ja onnellinen maiskutus alkoi kuulua. Aika mukavalta näytti näiden eläinten elämä. Meidänkin kotikylällämme on biisoneita, ja niiden isäntä on kertoillut, että biisonit elävät koko ikänsä laitumella ja lisääntyvät siellä. Ne eivät kesyynny, ja niiden lähelle ei ole hyvä mennä. Ruoka- ja juomahuolto tehdään traktorista käsin. 

Eilen sateli, ja ajelimme iltasella kotiin. Tänään on sitten ollut pyykki- ja mehustuspäivä. 13 ämpärillistä herukoita on keitetty mehuksi, ja pakastin alkaa olla väärällään. Pensaat notkuvat marjoista edelleen, ja olen jo yrittänyt jaella niitä eteenpäinkin, mutta eipä ole innokkaita kerääjiä löytynyt. Hassu juttu miten noita marjoja tulee joka vuosi valtavasti, vaikka puskia ei juuri hoideta, varsinkaan ei lannoiteta (paitsi satunnaisilla koiranpökäleillä). Olemme miettineet miksi meidän puskissa ei käy edes räksiä herkuttelemassa. Voisiko johtua siitä, että puskien vieressä on tiheä pensasaita, joka hämää lintuja. Tai sitten ne pelkäävät koiria. 

Huomenna kuitenkin jätämme marjat puskiin ja matkaamme taas mökille. Ehkäpä pistäydyn vielä mustikkametsässäkin. Mukavaa loppuviikkoa ja viikonloppua!

Ihana elokuu

Kevät ja alkukesä kaikessa herkkyydessään ja uutuuden viehätyksessään ovat lempivuodenaikaani. Toisaalta pidän valtavasti myös tästä loppukesästä, kun kaikki on "valmista", kesä viipyilee vielä vaikka ilmassa on jo aavistus syksyä. Arkeen ja omiin rutiineihin palaaminen tuntuu sekin mukavalta, solahtaa siihen tuttuun ja turvalliseen. Hyvä tietenkin sanoa näin, kun pätkä lomaa on vielä edessäpäin. 

Tänään oli ensimmäinen työpäivä ja varsin vauhdikas sellainen. Iltavuoron jälkeen teki kuitenkin mieli kotipihalle puuhastelemaan. Isäntä oli leikannut nurmikon ja siistinyt pensasaidan, joten siitä oli hyvä jatkaa "pikkusäätöjä" kuten kitkemistä. Ja ottaa vähän valokuvia. Hurjaa miten paljon pihalla on tapahtunut pienessä ajassa.

Satoa on tulossa:

Meidän omia luomuherukoita. Ikinä näille ei mitään tehdä ja satoa tulee joka vuosi niin että melkein itkettää. Mutta eipä itketä talvella kun mehua on pakastin väärällään.

Kesäkurpitsoitakin tulee, niitä on jo päästy maistelemaankin.

Ja tästä hiekkalaatikkoperunamaastakin on jo kaivettu maailman hienoimpia ja maukkaimpia perunoita - joille vetävät vertoja ainoastaan mökkipottumaan Siiklit. 

Ja niitä viinirypäleitä. Tänään taas kuritin viiniköynnöksiä, että nämä tertut - joita on tänä vuonna todella runsaasti - ehtisivät kypsyä.

Silmäniloakin riittää. Tämä takapihan kukkapenkki on ollut aika ankea, ja siihen on lähipäivinä tulossa täydennystä. Mutta viimevuotiset kesäkukat, peikkopäivänkakkarat pääsivät yllättämään. Olivat siementäneet ja tänä vuonna kukinta on näin mahtava!

Kuvassa näkyvät myös kaikki kolme samettiruusua, jotka satapäisestä taimikasvattamostani selvisivät hengissä ;)

Kesäkukat ovat olleet aika ankean näköisiä ja sateen hakkaamia, mutta lämpö ja aurinko ovat tehneet ihmeitä.

Katoksen alle päässeet ovat kyllä pitäneet pintansa ja jaksaneet ilostuttaa koko kesän.

Etupihan villi kukkapenkki saa vapaasti rehottaa. Humalatkin ovat saavuttaneet jo huipun.

Ihania elokuun päiviä - ja iltoja!

Paluu arkeen

Äkkiä ne neljä viikkoa sitten hurahtivat. Huomenna on edessä paluu arkeen pariksi viikoksi. Sitten on suunnitteilla vielä yksi lomaviikko, jolloin toivottavasti pääsisimme taas vähän harrastamaan kotimaan matkailua. Viime viikko mökkeiltiin ahkerasti, ja kesäkeittiö sai melkein kokonaan katon päälleen. 

Isäntä jatkaa lomaansa ja puuhastelua mökkimaisemissa. Minullakin puuhaa riittää töiden oheen, sillä kotipiha on aika villiintynyt ja huutelee äidin pikku kätösiä. Toisaalta puutarhan villeys viehättääkin. Ihanan kyltin tuunasi tyttäreni.

Viiniköynnökset rehottavat, vaikka olen niitä rypäleiden toivossa kurittanutkin. Nyt näyttää siltä, että rypäleitä on tulossa runsaasti, jos vaan lämpöä riittää niitä kypsyttämään. Herukat kypsyvät kovaa vauhtia, ja kohta päästään niitäkin keräämään ja keittelemään. Tässä vaiheessa aina tuntuu siltä että pitäisi olla monessa paikassa yhtaikaa, töissä, mökillä, mustikka- ja vattumetsässä, marjapuskissa, kitkemässä....mutta toisaalta nautin tästä runsauden ajasta, jonka satoa sitten talvella nautitaan.

Mökillä kukkakukkulalla on sattunut hassu juttu. 

Kuvasta hädin tuskin erottaa, mutta tuonne kukkulan huipulle on kukkien sekaan kasvanut tomeria tomaatin taimia! Aluksi löi tyhjää ja mietin, miten ihmeessä se on mahdollista. Sitten muistin, että kumosin tuonne alkukesästä pari säkkiä turvetta, joka on peräisin meidän naapurista puutarhalta, ja siemenet ovat itäneet turpeessa. Tomaatit ovat tosi vahvoja ja kukkivatkin, mutta eivät taida enää ehtiä satoa tuottaa. Ei voi kuin ihmetellä tätä kasvun ihmettä. Nimittäin kotona kaikki kolme ostamaani tomaatin tainta ovat katkenneet ja lojuvat tällä hetkellä kompostissa. Jos näistä yhden tomaatin saan, niin se on kyllä juhlan paikka!

Kukkula alkaa olla loppuun kukkinut. Jotain kukintaa vielä on loppukesäksikin jäljellä. 

Ronja nauttii lämmöstä ja auringosta:

Veeran turkin ajelin taas lyhyeksi, sillä kun tahtoo olla tukalaa helteillä. Keppi pitää olla suussa valmiina, jos joku vaikka heittäisi sen järveen ja pääsisi laiturilta hyppäämään kepin perään.

Uiminen on Veeruskan lempipuuhaa, ja se tulee aina toiveikkaana keppinsä kanssa mukaan jos joku meistä menee laiturille. Näillä helteillä voi huoletta Veerakin veteen pulahdella. Kylmissä vesissä uimista ollaan vähän rajoitettu, ettei tulisi vanhalle neidille kolotuksia tai pissavaivoja. Mutta näillä lämpimillä vilvoitus on tervetullutta. Onneksi huomenna koiratkin pääsevät vielä nauttimaan mökkielämästä.

Mukavaa viikkoa, nautitaan kun vihdoin tuli kesä, ollaan sitten töissä tai lomalla tai muuten vaan oloneuvoksina!