myTaste.fi

Tietoja minusta

Oma valokuva
Kirjastotäti Etelä-Suomesta kirjoittelee omaksi ja toivottavasti vähän muidenkin iloksi. Asustelen maalla ja perheeseeni kuuluu mies ja lapsia kotona ja maailmalla. Tavoittelen ekologista ja humaania elämänasennetta. Elämääni iloa tuovat luonto, mökkeily, puutarhanhoito, käsityöt, kirjat ja keittiössä puuhastelu. Pidän tanssimisesta ja käyn mielelläni teatterissa ja konserteissa. Minussa asuu myös pieni karavaanari. Omat haasteensa päiviini tuo fibromyalgia sekä liuta muita sairauksia. Blogistani löydät juttua ja kuvia minulle läheisistä asioista sekä kaikenlaista pohdintaa maan ja taivaan väliltä. Tervetuloa lukemaan ja kommentoimaan!

lauantai 5. joulukuuta 2015

Pikkulahjoja ystäville

Mietitkö jotain pientä joulumuistamista vaikkapa työkaverille, opettajalle, kerhotädille? Suklaa on aina hyvää ja pienellä vaivannäöllä siitä saa persoonallisen tervehdyksen. 
Nämä Pandan "teemasuklaat" ovat mielestäni kivoja. Eilen tein niille uudet kääreet:

Käytin kääreeseen tapetin paloja ja koristelussahan on vaan mielikuvitus rajana. Ajattelin tehdä näitä lisää vähän rouheampina versioina, vaikka vanhoista kirjansivuista.

Lahjapussukatkin voi tehdä itse:


Näissähän ei ole muuta ideaa kuin että pitkä sivu liimataan/teipataan kiinni ja tuo yläosa taitellaan haitariksi. Leveys kannattaa valita pakattavan lahjan mukaan, mutta pituutta pussilla tulee olla tuplamäärä niin riittää haitariin taiteltavaa. Lopuksi haitari käännetään tuohon pussukan päälle ja puhkaistaan reikä nauhalle. Lahja sujautetaan pussiin tuolta pohjan puolelta ja pohja teipataan kiinni. 

Blogeissa on toinen toistaan ihanampia jouluisia sisustuskuvia. Minun jouluinen puuhamaani näyttää tältä:
Mutta eiköhän se tästä siistiydy kunhan nämä projektit hiljalleen valmistuvat. Sukkatehdas on suoltanut nyt miesten sukkia Jules-mallilla. 
Vielä olisi neulomisprojektia jäljellä ennen joulua. Tänään pitää kuitenkin lähteä ulkoilemaan kun ilma on vaihteeksi vähän kirkkaampi. Ja leipooakin ajattelin...

Hyvää viikonloppua ja huomista itsenäisyyspäivää!

3 kommenttia:

  1. Tulipas suklaa paketeista herkullisen näköisiä ☺
    Hyvää Itsenäisyyspäivää ~♥~

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa, kiitos siitä!