Hae tästä blogista

Tietoja minusta

Oma kuva
Elämäniloa ja maailmantuskaa. Valosta varjoon - ja takaisin. Tervetuloa matkalle mukaan!

maanantai 23. marraskuuta 2015

Hyvä pulla, parempi mieli


 Niin se ensilumi sitten tuli maita valaisemaan, joskin taitaa täällä etelässä jäädä lyhytaikaiseksi iloksi. Meidän suunnitelmia se sekoitti sikäli, että oltiin isännän kanssa suunniteltu pikku mökkireissua, tarkoitus katsastaa että kaikki on kunnossa talven tulla. Mutta netistä huomattiin, että tuolla alueella Keski-Suomessa on sähköt olleet poikki lauantaista lähtien, ja kun oli tarkoitus yöpyäkin, niin lähtemättä jäi. Voipi olla että huomenna ajellaan päiväsiltään katsastamassa mökki. 

Minulla suunnitelmat menivät uusiksi sikälikin, että olin jo ilmoitellut esimiehelle ja työkavereille, että teen comebackin töihin tänään. Vaan toisin kävi, lääkäri oli sitä mieltä että ennen infektiopolilla käyntiä ei ole töihin asiaa. Suht hyvävointisena siis kotona kärvistelen, ja hiukan alkaa jo seinät kaatua päälle. Siksikin olisi kiva tehdä pikku ajelu mökkimaisemiin. 

Eilen aamuhämärissä meidän pihalla näytti näin siniseltä:
Onko kukaan muu huomannut sellaista juttua, että kun mieli on enemmän tai vähemmän maassa, niin leipominen on hyvää terapiaa? Varmaan kaikki käsillä tekeminen muutenkin. Minä olen sitten tuota leipomisterapiaa toteuttanut viime päivinä ihan olan takaa. 

Ekat joulutortut paistelin snautsein muotoon Iltalehden ohjeella. Tässä mallikoirat iltalenkille lähdössä:
Ja tämännäköisiä tuli tortuista:

Näitähän voisi paistella ympäri vuoden!

Suolapähkinäpipareiden ohjeen sain joskus mieheni tyttäreltä, kiitos Tytti! Pitkästä aikaa niitä tuli tehtyä, ja ovat kyllä ihan ylihyviä. 
Laitanpa ohjetta tähän jos joku haluaa kokeilla.

Suolapähkinäpiparit

200 g voita tai juoksevaa margariinia
2 dl sokeria
2 1/4 dl vehnäjauhoja
2 dl pieniä kaurahiutaleita
1 tl leivinjauhetta
2 dl suolapähkinöitä rouhittuna (esim. tehosekoittimessa)

Aineet sekoitellaan ja vaivataan taikinaksi. Pelille pyöritellään pikku pallosia, leviävät kuin kauralastut.
Edit: Unohtui paistoaika: 175 astetta ja 15 minuuttia.

Kannattaa muuten tehdä tupla-annos, nämä ovat tosi hyviä!

Tänään vielä tein litran pullataikinan ja puolen litran sämpylätaikinan.
Äitini tapasi sanoa eläessään, että pullista tulee aina leipojan näköisiä. Pitää kyllä paikkansa, näistäkin tuli tuollaisia vähän levähtäneitä ja muotopuolia, mutta maku on kohdallaan (eli eikö se sisin ole tärkein leipojassakin?) ;)

Sämpylöihin laitoin vehnäjauhojen lisäksi mysliä ja kaurahiutaleita.
Onpahan nyt sitten vaikka mökkireissulle evästä, jos matkaan päästään huomenna. 

Leppoisaa maanantai-iltaa!





6 kommenttia:

  1. Aah mitä herkkuja oot paistanutkaan! Voispa noita suolapähkinäkakkusia tehdä, kun jotenkin oon tykästynyt suolapähkinöihin. Pitkästä aikaa ostin niitä, niin on öiset suonenvedot jaloista loppuneet taas. Inhoja suonenvetoja tuli yöllä, kun vähänkin ojenteli takajalkoja :)
    Ootte tekin saaneet valkean kuorrutuksen maahan, pieni määrä menee, mut 30 cm on jo liikaa kerralla.

    VastaaPoista
  2. Suolapähkinäpiparit menee heti huomenna kokeiluun, kiitos reseptistä!
    Hih hih, mainioita noi snautseritortut :)

    VastaaPoista
  3. Ihania herkkuja. Suolapähkinäpipareiden reseptin otin talteen. Ja miten veikeän mallisia torttuja!
    Paranemisia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taisi tulla hittikamaa noista pipareista :) ja pitäähän snautseriperheessä snautseritorttuja olla....

      Poista

Kommenttisi ilahduttaa, kiitos siitä!