myTaste.fi

Tietoja minusta

Oma valokuva
Äiti ja vaimo, henkinen hippi, viherpiipertäjä, mökkihöperö, lukutoukka, lankahörhö, kipuilija, metsässäkulkija, ilon ja valon etsijä

sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Ajatuksia joulusta

Ihanan puolukkakranssin ostin naapurilta, jonka miniä tekee näitä.
 Hyvää ensimmäistä adventtia! Meidän kulttuurissamme on vaikeaa jättää joulua viettämättä, välitti siitä sitten tai ei. Oletko miettinyt, mikä on joulun merkitys juuri sinulle? Minä mietin sitä useasti tässä joulun alla. Monille meistä sillä on uskonnollinen merkitys Jeesuksen syntymäjuhlana, ja siihen liittyy läheisesti joulukirkko ja hartaat joululaulut. 

Minä en ole uskonnollinen ihminen. Olen aikoinani leikkinyt uskovaista, partiotyttöaikoina ja rippikouluaikoina. Meissä luterilaisissa tuo tapauskovaisuus istuu tiukassa, uskonto liittyy läheisesti moniin elämänvaiheisiin. Uskon toki johonkin korkeampaan voimaan joka tätä kaikkea pyörittää. Mutta uskonnoltani - jos sellainen pitää määritellä - olen pasifisti ja humanisti, kunnioitan luontoa ja elämää sen kaikissa muodoissa. Ei ole väliä, mitä uskontoa ihminen tunnustaa, vai tunnustaako mitään. Edesmennyt äitini tapasi sanoa, että jokainen on onnellinen omassa uskossaan. Tällä hän tarkoitti suvaitsevaisuutta  kaikkia uskontoja kohtaan. Jouluna en yleensä käy kirkossa, en edes kauneimpien joululaulujen illassa. Jostain syystä en välitä kuunnella Sylvian joululaulua tai Varpusta jouluaamuna. Pidän kyllä monista uudemmista joululauluista, joita sitten saatan kuunnella cd:ltä tai tietokoneelta.

Joulu herättää minussa välillä aika ahdistaviakin ajatuksia. Nykyään entistä vähemmän, kun olen oppinut poimimaan joulusta ne itselleni läheisimmät ja tärkeimmät asiat. Onhan joulu kuitenkin valopilkku tämän pitkän pimeän ajan keskellä, ja sen jälkeen voi ajatukset suunnata kohti kevättä ja kesää. Mietin tässä, että olisinko enemmän jouluihminen, jos joulu olisi kesällä. Rakastan juhannusta, on ihanaa viettää aikaa mökillä läheisten kanssa, tehdä hyvää ruokaa ja leipoa jotain ihanaa, koristella paikkoja koivuin ja kukkasin. Yhden joulun olen saanut viettää perheen kanssa Lanzarotella, ja se oli kyllä yksi elämäni parhaimmista jouluista. Aatonaattona käänsin kylkeä uima-altaalla, ja aattoillan aterian söimme meren äärellä ravintolan terassilla. Lapset olivat pieniä ja jokainen sai tilata ruokalistalta mitä ikinä halusi. Ei tarvinnut äipän pahoittaa mieltään siitä että olisi laittanut kystä kyllä ja mukula ei vaivaudu edes joulupöytään ;)

Tosiaan, nyt kun olen oppinut poimimaan joulusta ne mukavat asiat, voisin sanoa olevani melkein jouluihminen. Kartan tavarataloja ja kauppakeskuksia joulun alla, kuittailen lahjat pitkälti lahjakortein ja itsetehdyin neulein, jota kaikki saavat, halusivat tai eivät :) Jouluaterian suhteen on vielä oppimista, ruokaa tulee tehtyä aina liikaa. Olen yrittänyt toteuttaa jokaisen joulunviettäjän hartaimman toiveen jouluruoan suhteen. Leipomista rakastan ja meillä kyllä joulun alla tuoksuu pulla ja pipari. Valoja on ihana viritellä pimeään, ulos ja sisälle.
Eilen meillä tehtiin mokkapalakuppikakkuja, tänään pipareita.
 En tosiaan ole mikään talvi-ihminen. Kyllähän luminen maa osaltaan sitä joulutunnelmaa tuo, mutta ei minulle ole mikään välttämättömyys. Haaveeni on viettää joskus yksinkertainen joulu mökillä saunoen ja kynttilöitä sytytellen, ruokakin voisi olla jotain tosi pelkistettyä. Toisaalta toivon, että voisin vielä viettää sellaisen elämänvaiheen, että voisin olla talvet poissa Suomesta ja viettää joulut ja juhannukset samaan aikaan kesällä. Sen kalenterijoulun voisi viettää vaikka jossain Espanjan pubissa tapaksia maistellen.
Lahjoja on kiva tehdä itse!

 Tautitilanteesta nyt sen verran, että olen infektiolääkärin hyvässä hoidossa ja tutkimukset jatkuvat. Minulle on tullut paljon hyvää tarkoittavia ohjeita ja tarjouksia esim. luontaistuotteista ja ruokavalioista, kiitos niistä mutta katson nyt ensin mitä koululääketieteellä on tarjottavana. Pitkän "fibrourani" aikana olen kokeillut lähes kaiken mahdollisen ja jos olisin kokeillut kaikkea mitä on avuksi tarjoiltu, en voisi syödä juuri mitään, minulla ei olisi amalgaamipaikkoja hampaissa ja nauttisin päivittäin varmaan sataa eri luontaistuotetta.

 Onhan se rikkaus, että me jokainen voimme viettää joulua juuri sillä tavalla kun itse koemme hyväksi ja tärkeäksi. Ihanaa joulun odotusta!

tiistai 24. marraskuuta 2015

Retki talven maahan

Teimme päiväretken mökille katsastamaan, että kaikki on kunnossa lumimyräkän jäljiltä. Netistä luin, että Jämsän Länkipohjan alue on ollut pahinta sähkökatkojen kannalta, ja eipä tuo kauas liippaa mökiltäkään. Mökkitie oli onneksi aurattu, mutta jo näkymä auton ikkunasta kertoi mitä tuleman pitää.
Viimeinen tienpätkä aurataan vasta kun erikseen pyydämme, joten tähän kohtaan jäi auto ja jalkauduimme tarpomaan hangessa. Lunta oli tullut se 30 senttiä. 
Koirat olivat innoissaan, kun pääsivät autosta pois!



 Mutta hetkinen, nyt pysähtyi jo koirienkin vauhti. Tässäkö sen tien piti kulkea?
 Siinähän se, mutta tienvieren koivut olivat taipuneet kaarelle tien ylle, ja katkenneita puitakin oli. Ei ihme, että sähköyhtiön porukalla on pitänyt kiirettä. 


Siellähän se mökki häämöttää.

Paikat olivat kunnossa, eikä rakennusten päälle ollut kaatunut puita. Kaikki katastrofin ainekset olivat kuitenkin olemassa. Sähköäkin saatiin!

Hiukan tuolla puuhastelimme lumitöissä, ja laitoimme vielä talvelta suojaan joitakin juttuja, mitä syksyllä oli jäänyt tekemättä. Esim. ruohonleikkuri oli vielä valmiudessa puuvajan nurkalla ;) Järvi oli saanut jo muutaman sentin jääpeitteen.

Kahvit juotuamme lähdimme tarpomaan takaisin autolle. 

Tuntui ihan siltä kun olisi käynyt pohjoisemmassakin kuin vajaan sadan kilometrin päässä. Saas nähdä onko tämä talvi kohta muisto vain. Hiukan vaikealta tuntuu uskoa, että nuo lumet tuosta parissa päivässä sulaisivat. Kotikotona on varmaan maa musta jo heti ensimmäisen vesisateen jälkeen, niin paljon vähemmän tuota lunta on meilläpäin. Mutta olipas mukava tehdä päiväretki talveen!


maanantai 23. marraskuuta 2015

Hyvä pulla, parempi mieli


 Niin se ensilumi sitten tuli maita valaisemaan, joskin taitaa täällä etelässä jäädä lyhytaikaiseksi iloksi. Meidän suunnitelmia se sekoitti sikäli, että oltiin isännän kanssa suunniteltu pikku mökkireissua, tarkoitus katsastaa että kaikki on kunnossa talven tulla. Mutta netistä huomattiin, että tuolla alueella Keski-Suomessa on sähköt olleet poikki lauantaista lähtien, ja kun oli tarkoitus yöpyäkin, niin lähtemättä jäi. Voipi olla että huomenna ajellaan päiväsiltään katsastamassa mökki. 

Minulla suunnitelmat menivät uusiksi sikälikin, että olin jo ilmoitellut esimiehelle ja työkavereille, että teen comebackin töihin tänään. Vaan toisin kävi, lääkäri oli sitä mieltä että ennen infektiopolilla käyntiä ei ole töihin asiaa. Suht hyvävointisena siis kotona kärvistelen, ja hiukan alkaa jo seinät kaatua päälle. Siksikin olisi kiva tehdä pikku ajelu mökkimaisemiin. 

Eilen aamuhämärissä meidän pihalla näytti näin siniseltä:
Onko kukaan muu huomannut sellaista juttua, että kun mieli on enemmän tai vähemmän maassa, niin leipominen on hyvää terapiaa? Varmaan kaikki käsillä tekeminen muutenkin. Minä olen sitten tuota leipomisterapiaa toteuttanut viime päivinä ihan olan takaa. 

Ekat joulutortut paistelin snautsein muotoon Iltalehden ohjeella. Tässä mallikoirat iltalenkille lähdössä:
Ja tämännäköisiä tuli tortuista:

Näitähän voisi paistella ympäri vuoden!

Suolapähkinäpipareiden ohjeen sain joskus mieheni tyttäreltä, kiitos Tytti! Pitkästä aikaa niitä tuli tehtyä, ja ovat kyllä ihan ylihyviä. 
Laitanpa ohjetta tähän jos joku haluaa kokeilla.

Suolapähkinäpiparit

200 g voita tai juoksevaa margariinia
2 dl sokeria
2 1/4 dl vehnäjauhoja
2 dl pieniä kaurahiutaleita
1 tl leivinjauhetta
2 dl suolapähkinöitä rouhittuna (esim. tehosekoittimessa)

Aineet sekoitellaan ja vaivataan taikinaksi. Pelille pyöritellään pikku pallosia, leviävät kuin kauralastut.
Edit: Unohtui paistoaika: 175 astetta ja 15 minuuttia.

Kannattaa muuten tehdä tupla-annos, nämä ovat tosi hyviä!

Tänään vielä tein litran pullataikinan ja puolen litran sämpylätaikinan.
Äitini tapasi sanoa eläessään, että pullista tulee aina leipojan näköisiä. Pitää kyllä paikkansa, näistäkin tuli tuollaisia vähän levähtäneitä ja muotopuolia, mutta maku on kohdallaan (eli eikö se sisin ole tärkein leipojassakin?) ;)

Sämpylöihin laitoin vehnäjauhojen lisäksi mysliä ja kaurahiutaleita.
Onpahan nyt sitten vaikka mökkireissulle evästä, jos matkaan päästään huomenna. 

Leppoisaa maanantai-iltaa!





perjantai 20. marraskuuta 2015

Vähän valoisampaa


 Huomenta! Jokos olette päästäneet joulun odotuksen valloilleen? Itse taidan mennä tänä vuonna matalalla profiililla kun ei nyt voimia riitä mihinkään ylimääräiseen. Näitä valoja tykkään kyllä viritellä sinne sun tänne tätä marraskuun pimeyttä valaisemaan. Lunta on luvassa tänne eteläänkin valoa tuomaan. Moni sitä varmaan odottaa, minä pärjäisin kyllä ilmankin. Mutta helpottaahan se elämää lasten kanssa kun on jotain tekemistä ulkosalla, ja tuo joulun tunnelmaa. Puhumattakaan noista kuratassuista, jotka kantavat rapaa sisälle. Eli tulkoon lumi jos on tullakseen!

Kunto on kohentunut kovaa vauhtia, kuume on ollut pois jo monta päivää. Koetuloksia edelleen odottelen. Suunnittelen kyllä töihin paluuta ensi viikolla, jos ei viikonloppu tuo mitään yllätyksiä tullessaan. 

Suunnittelin kovasti neulovani seitsemän tunnin bussimatkan Ouluun ja takaisin. Hankalaa se oli täpötäydessä Onnibussissa, mutta jotain sain sentään tehtyä. 
t
Pitsisukkiin kokeilin tuota kukkaraitaa Novitan tämän syksyn Sukkalehden ohjeella. 

Lapaset tein hotellikuolemaa uhmatakseni tyttärelle Oulun tuliaisiksi, ja menivätkin heti käyttöön.
Vihreitä miestensukkia aloittelin kotimatkalla bussissa. Niitä olen hiljalleen lopetellut tässä kotosalla. Sairastelu on nyt hidastanut neulomista, niveltulehduksen jäljiltä sain vasta toissapäivänä ensimmäistä kertaa otettua puikot käteen ja sukat lopeteltua. 
Varressa on tuota Jules-ruutukuviota. Se on kyllä tosi kivaa ja helppoa tehdä ja käy mielestäni tosi hyvin miestenkin sukkaan. 

Nyt aloittelin tämän raitalangan inspiroimana pitkästä aikaa Olga-sukkaa.
Jokohan sitä olisi ensimmäisten joulutorttujen aika? Snautseri-torttuja olisi kiva kokeilla! Mukavaa viikonloppua!



keskiviikko 18. marraskuuta 2015

Ihme inha infektio

Hei vaan blogiystävät ja muutkin tänne eksyneet! Heti alkuun varoituksen sana,  tautikertomusta tulossa. Olen miettinyt kovasti, onko fiksua ja järkevää puhua sairauksistaan somessa ja täällä blogissa ja kysellyt vähän kavereidenkin mielipidettä. Olen sitten päättänyt ottaa avoimen linjan tämän sairauskertomuksen kanssa. Itseäni helpottaa, kun ei tarvitse jokaista vaihetta kertoa erikseen kaikille. Ja kun kertoo asioista niin kuin ne ovat, altistuu ehkä vähemmän spekuloinnille ja väärään osuneille arvauksille. Että mikähän sillä on kun lääkärissä ramppaa? Tuskin se sairas on, huvikseen lintsaa töistä. Näkyyhän se jalkeilla olevan ja vaatteetkin päällä. Säälipisteitä en näillä kirjoituksillani hae, mutta päästän välillä vähän höyryäkin ulos kun oikein sapettaa tämä oleminen.

Tiedän että minun itseni lisäksi kovilla on myös perheeni. Paljon hommia jää miehen ja tyttären tehtäväksi kun en vaan pysty enkä jaksa. Ja uskon että huoli on heilläkin melkoinen. Olen valtavan kiitollinen perheelle ja ystävilleni siitä tuesta mitä olen saanut. Tiedän että kovilla on myös työyhteisö, kun yksi lenkki on näin heikko. Tauti iskee aina ihan puun takaa ja silloin kun se iskee, olen täysin poissa pelistä ja muut joutuvat venymään. Olen siitä äärettömän pahoillani ja antaisin aika paljon että voisin olla terveenä töissä ja tehdä oman osuuteni suunnitellusti. 

Missä sitten mennään nyt? Palasin siis Oulusta kahden viikon kuntoutusjaksolta 6.11., ja heti seuraavana yönä kotona heräsin hengenahdistukseen, ja aamulla nousi kuume. Lähdin samantien päivystykseen ja sain lääkekuurin tautihistoriani perusteella, vaikka tulehdusarvot eivät olleetkaan nousseet. Tauti alkoi äkkiä talttua ja pääsin jo seuraavan viikon keskiviikkona töihin.
 Lääkekuuri jatkui, ja lauantaina meille oli tulossa ystäviä kylään. Hain paikalliselta tuottajalta ylämaan naudan paistin, josta tein meille burgundinpataa. Söin hyvällä ruokahalulla pataa itsekin, vaikka en yleensä lihaa syökään. Ajattelin, että kun nauta on saanut elää ja kuolla stressittömästi omalla laitumellaan, niin sellainen liha kelpaa minullekin. Ruokailun jälkeen siinä ystävien kanssa iltaa istuessa alkoi tulla kummia tuntemuksia. Hiljalleen alkoi sormien niveliä särkeä, kipu siirtyi käsissä nivelistä toiseen, ja ajattelin, että Herra Fibro taisi nyt tosissaan suuttua lihan syönnistä.

Seuraavana yönä kamala kipu siirtyi nivelestä toiseen. Sormista ranteisiin ja olkapäihin, selkään ja polviin. Toista päkiää ja isovarvasti poltteli ja särki. Missään asennossa ei voinut olla, kipu oli hirvittävä. Kovilla särkylääkkeillä selvisin kuitenkin aamuun ja sain vähän nukuttuakin. Oli kuitenkin selvää, että pelkästä lihansyönnistä ei näin rajuja oireita voi tulla. Sormet myös turposivat nipuksi nakkeja. Kun sitten iltapäivällä alkoi kuume nousta, niin piti taas lähteä päivystykseen. Siellä todettiin, että tulehdusarvot olivat koholla, mutta kun lääkekuuri oli edelleen päällä niin kehotettiin aamulla hakeutumaan omaan terveyskeskukseen laajempiin verikokeisiin. 

Sain ajan maanantai-iltapäiväksi lääkärille, joka ihmetteli aika lailla oireitani. Hänen mielestään ne eivät oikein sopineet reumaankaan. Myöskään antibiootin sivuvaikutuksissa ei tällaisia oireita ollut lueteltu. Tulehdusarvo oli edelleen noussut sunnuntaista ja kuumettakin oli. Lääkäri kehotti jatkamaan lääkekuuria ja tulemaan seuraavana päivänä labrakokeisiin. Piti mahdollisena, että kyseessä oli nyt jälkitauti, missä bakteeritulehdus oli päässyt niveliin.
Kokeita otettiin nyt todella kattavasti, mm mykoplasma ja keuhkoklamydia testattiin (sillä ei siis ole tekemistä sukupuolitaudin kanssa, vaan on pisaratartuntana tarttuva pöpö). Myös reumakokeita otettiin. Hiljalleen eilisen päivän aikana oireet alkoivat helpottaa, kuume laski ja kivut helpottivat hiukan, joskin selkä oli edelleen todella kipeä, samoin olkapäät. Tänään sain hyviä uutisia, reumatekijä oli negatiivinen, joskin toinen reuma-arvo on vielä tutkittavana. Myös tulehdusarvo oli kääntynyt laskusuuntaan. Kivut ovat edelleen hiukan hellittäneet. Loput koetulokset tulevat aikaisintaan perjantaina, todennäköisemmin ensi viikolla. 

Joten hiukan äimän käkenä tässä edelleen ollaan tämän taudin kanssa. Lääkekuuri oli jo viides puolen vuoden aikana, ja eri antibiootteja on kokeiltu. Onneksi tällä viimeisimmällä lääkärikäynnillä tuli tunne siitä, että nyt käännetään viimeinenkin kivi että pöpö saadaan jäljitettyä ja aisoihin. Ensi viikolla on myös infektiopolille aika. 

Aika lohduton alkaa olotila olla, vaikka kovasti yritän tehdä kivoja asioita voimieni mukaan. Pelkästään se, että liikunta on jäissä, saa mielen matalaksi. Tänään tuli kuntoutuksesta seloste, ja sen kun lukaisin, niin totesin, että olisi niitä vaivoja riittämiin ilman tätäkin kiusaa. Tuntui kyllä todella hyvältä, kun siellä paneuduttiin aisoihin toden teolla ja sanottiin, että ei todellakaan ole syytä polttaa kynttilää molemmista päistä. Voihan olla, että infektiokierre on osittain seurausta vuosien stressistä ja uupumuksesta, kun jatkuvasti yrittää tehdä töitä voimiensa äärirajoilla. Nyt aletaan sitten todella selvittää, minkä verran työkykyä on jäljellä ja mitä sillä voisi tehdä. Ensimmäisenä listalla on tietenkin tämän pöpön nitistäminen. Niin kauan kun se jyllää, on työkyky nolla. 

Antaisin aika paljon, jos saisin olla terve ja töissä ja jaksaa työn lisäksi tehdä vielä muitakin asioita. Olkaa iloisia te, joilla näin on. Se ei ole itsestään selvä asia. Terveyden merkityksen huomaa sitten, kun sen menettää. Sen mukana menee sitten kaikki. Mitään ei voi oikein suunnitella, kaikki asiat pitää sopia tietyllä varauksella. 

Kiitos sinulle, joka jaksoit lukea! Aika pitkään mietin, ennenkuin painoin julkaise-nappia, mutta päätin että menköön. Ja aion täältä nousta, enkä suostu masentumaan.

sunnuntai 8. marraskuuta 2015

Selviytyjät

Terveisiä pohjoisesta eli Oulusta! Kuntoutukseni starttasi kahden viikon selvitysjaksolla - tai selviytymisjaksolla, kuten meidän ryhmä sitä nimitti - Oulun Vervessä. 
Aika paljon tavaraa tarvitaan kahdeksi viikoksi. Ronja olisi ilmeisesti tahtonut mukaan. Matkustin Ouluun Lahdesta Onnibussilla, matka kesti 6 tuntia ja 45 minuuttia. Kaksi kaksikerrosbussia olivat täpötäynnä, suureksi osaksi lomalta palaavia opiskelijoita. Matka kului kyllä aika rattoisasti neuloen ja tabletilta lehtiä lukien, mutta seuraavalle jaksolle taidan kyllä matkata jollain muulla kulkuvälineellä. 

Majoituimme hotelli Oppimestariin, jossa kaksi kerrosta oli kuntoutujien hotellikäytössä, muissa kerroksissa asui ammattioppilaitos Luovin opiskelijoita. Ruokailimme pääasiassa täälla ammattioppilaitoksen ruokalassa.
Ammattikoulun vieressä kohosi Tietomaan torni. Torni oli upea iltavalaistuksessa, mutta siitä en saanut oikein kunnon kuvaa.
Kämppäkaverikseni sain iloisen ja simpsakan Pirjon Iisalmesta. Meitä oli kuuden kirjastotädin porukka, ja hitsauduimme hyvin yhteen jo ensimmäisinä päivinä. Minä taisin olla eteläisin kuntoutuja, Mirja Sallasta taas pohjoisin.

Viikonlopuksi siiryimme sillan yli hotelli Lasarettiin, koska Oppimestari suljettiin viikonlopuksi. Lasaretti oli astetta hienompi hotelli, mutta lieneekö nimi enne kun sairastuin heti kotiin palattuani.


Lasaretin ruokasali, missä saimme nauttia viikonlopun ruoat. Varsinkin aamupala oli ihana.
 Kaupungin keskusta oli kävelymatkan päässä, ja joen rantaa pitkin kulki kaunis kävelytie kaupungille. Illat olivat vaan jo kovin pimeitä, joten maisemista nauttimisen aika oli lyhyt.


Aika kuivaksi oli joenuoma juoksutettu paikka paikoin.
Toripoliisi:
Keskustan aukiolla "lauloivat" tiernapojat:
Ihan aluksi meidät tutki sekä lääkäri että fysioterapeutti, ja kävimme henkilökohtaisesti keskustelemassa kuntoutusohjaajan kanssa. Minun työkykyindeksini osoittautui kovin alhaiseksi, ja sain vahvan suosituksen kolmikantaneuvottelujen aloittamiseksi ja muiden, vähemmän fyysisten työtehtävien kartoittamiseksi. Tavoitteeksi asetettiin, että neuvottelut pidettäisiin ennen maaliskuun kuntoutusjaksoa. 

Muille ryhmäläisille pidettiin myös kävely- ja lihaskuntotestit. Minua lääkäri kielsi niihin osallistumasta infektiokierteen vuoksi. Muihin liikuntahetkiin kyllä osallistuin voimieni mukaan. Selvitysjakson sisältönä oli myös paljon ryhmäkeskusteluja ja muutama luento. Erittäin antoisia pohdintoja ja keskusteluja kävimme. 

Ryhmäläisistä Kaarina on oululainen, ja hän opasti meitä turisteja Oulussa. Viimeisenä iltana kävimme Oulun pääkirjastossa kuuntelemassa sarjakuvapiirtäjä Jyrki Mäen haastattelua.
Pienen baarikierroksenkin teimme, joskin ajoissa olimme nukkumassa koska edessä oli vielä yksi aktiivinen kuntoutuspäivä, pakkaaminen ja kotimatka. Tässä iloinen ryhmämme St Michael's pubissa:
Minä olen tuossa toisena oikealta, lasi kädessä, kuinkas muuten ;) 

Tähän paikkaan ei uskallettu mennä:
Perjantaina oli sitten jäähyväisten aika. Onneksi nähdään ryhmän kanssa taas maaliskuussa. Siihen asti luvattiin pitää yhteyttä puhelimen, sähköpostin ja facebookin kautta. 
Kaksiviikkoisen pysyin terveenä, kuten hartaasti toivoin. Mutta heti ensimmäisenä yönä kotona nousi kuume ja alkoi henkeä ahdistaa, ja eilen istuinkin sitten taas päivystyksessä. Tulehdusarvot eivät vielä olleet ehtineet nousta, mutta lääkekuurin sain tautihistoriani perusteella. Tauti ei siis ehtinyt tällä kertaa kovin pahaksi, ja luulen että keskiviikona pääsen töihin. Monenmoista on sovittu tulevalle viikolle, toivon tosiaan että töihin selviäisin. Onneksi on aika infektiopolille odottamassa, jospa tuo pöpö vihdoin saataisin jäljitettyä ja sitä kautta nitistetyksi.

Hyvää isänpäivää!