Hae tästä blogista

Tietoja minusta

Oma kuva
Elämäniloa ja maailmantuskaa. Valosta varjoon - ja takaisin. Tervetuloa matkalle mukaan!

tiistai 29. syyskuuta 2015

Projekti "keittiön ruokapöytä"

Muistanette varmaan rakkaan Pinja-riiviömme, josta haikein mielin jouduimme luopumaan viime joulun alla. Kodissamme muistuttaa Pinjasta vielä varsin moni asia. Yksi niistä oli naarmuille raavittu keittiön pöytä, jolle Pinja tapasi hypätä tähystämään tielläliikkujia, jos ei muistettu nostaa tuoleja pöydälle. 

Ikäväkseni poden taas keuhkokuumetta, joskin toipumaan päin. Minä en siis mihinkään projekteihin ole voinut nyt osallistua, mutta mieheni ilostutti minua vapaapäivänään ja otti pöydän käsittelyyn.

Tässä näkyy lähtötilanne. Pöytä on täysipuinen mäntypöytä, ja sen pinta oli täynnä melko syviä naarmuja. Päätimme käsitellä pelkästään pöytälevyn, jalat jäivät männynvärisiksi, natsasivat näin paremmin tuolien kanssa. Hiominen oli kuulemma aika työlästä. Tässä pöytä hiottuna odottamassa lakkausta.
Pöytä lakattiin kahteen kertaan kuultovalkoiseksi sävytetyllä Kiva-kalustelakalla.
Kertaalleen lakattuna kirkkaassa keinovalossa:
Aamulla saimme laittaa pöydän paikoilleen. Koko keittiö on ikäänkuin valaistunut!

Aurinko paistaa niin kirkkaasti, ettei ihan hyvää kuvaa saa, mutta en malttanut iltaakaan odottaa kuvaussessiota varten.
Pöytäliinaa ei enää tarvita!

Yhdet miesten sukat on puikolta tipahtaneet, toisetkin melkein valmiina.
Tänään yritän jaksaa kaupoille sen verran että löytäisin Novitan uuden sukkalehden. Nyt kun ei muuta jaksa niin voisi ainakin suunnitella uusia sukkaprojekteja. Päivän iloinen uutinen on, että Kela oli hyväksynyt kuntoutushakemukseni! Nyt toivon hartaasti että kurssi toteutuisi, tämän aamun tilanne oli että kaksi kahdeksasta paikasta oli täytetty. Ja terveeksi pitäisi tietenkin tulla.

Muistakaahan muuten edellisen postauksen sukka-arvonta! Arvonta-aikaa ensi sunnuntaihin saakka.




1 kommentti:

Kommenttisi ilahduttaa, kiitos siitä!