Hae tästä blogista

Tietoja minusta

Oma kuva
Elämäniloa ja maailmantuskaa. Valosta varjoon - ja takaisin. Tervetuloa matkalle mukaan!

lauantai 14. helmikuuta 2015

Ystävänpäivä

Hyvää ystävänpäivää rakkaat blogiystävät! Kiitokset myös kommenteista, oli kiva kuulla mietteitänne ystävänpäivästä. Tämä on muuten 200. postaus, piti keksiä jotain kivaa sen kunniaksi, vaikka arvontaa, mutta keksimättä jäi. Olen ollut kiireinen, ilta- ja lauantaitöitä sekä muuta (mieluisaa!) iltamenoa. Ehkä sitten myöhemmin kehittelen jotain. Kotona alkoi näyttää siltä, että menossa on oltu. Ihmiset ja koirat ovat syöneet mitä sattuu. Jääkaappi oli likainen ja tyhjä, roskiskaappi likainen ja täysinäinen. Eilen oli tarpeellinen vapaapäivä, ja teimme isännän kanssa kunnon hankintareissun kaupunkiin. Kaapit putsaantuivat ja täyttöaste vaihtoi paikkaa. Haimme koirille kuukauden raakaruoat pakastimeen, ja ihmisillekin viikon satsin sapuskaa. Ajattelin nyt kokeilla systeemiä, että teen viikon ruokalista etukäteen ja keskitän ostokset yhdelle päivälle, viikon mittaan sitten haetaan akuutteja juttuja kaupasta. Jos vaikka jaksaisi neljästä kuuteen viikkoa kehitellä ruokalistoja niin sittenhän niitä voisi alkaa kierrättää. Kauppalistan teen ruokalista pohjalta ja säästän senkin, niin on sitten valmis lista kun ko. ruokien vuoro taas tule. Saas nähdä miten onnistuu, mitä luulette? Onko kukaan testaillut tällaista juttua? Ensimmäinen ruokalista on tuolla jääkaapin ovessa. Ajattelin että näin voisi säästää sekä ruokamenoja että hermojaan, ja varmaan aikaakin.

Hiukan inspiroiduin kortteilemaankin vielä. Löysin askartelukaapista paketin lasinalustoja, joiden päällä oli hintalappu 50 senttiä! Tällaisia niistä kehittelin:
Tikkari-ideasta innostuin niin että virittelin tikkunekut näihinkin.
Mitään tekstiä näihin en laittanut joten voi sitten käyttää kun tarve tulee. 

Nykyään en juurikaan sisustusta harrasta, kun vältän turhan tavaran hankkimista. Vanhat saavat kelvata niin kauan kun ovat hyviä ja toimivia, mitään "uusi kevätilme kotiin" -juttuja en harrasta. Kirpparisisustusta ja tuunausta kylläkin! Nyt tuli kuitenkin päiväpeiton hankkiminen akuutiksi, kun edellinen alkoi olla riekaleina. Meillä koirat köllivät päivisin sängyllä ja niiden hypätessä kynnet raapivat peittoa, joten se kuluu aika lailla. Jenkkisänkyyn ei oikein käy muu peitto kun 270 x 270 suuruinen, ja niitä en ole löytänyt muilta valmistajilta kuin Luhdalta. Ja hinta on melkoinen, sadan euron molemmin puolin. Mutta nyt sitten repäistiin, ja makuuhuoneesta tuli mielestäni ihan uuden näköinen:
Takimmaiset tyynyt ovat vanhoja, tämän pellavanvärisen sydäntyynyn löysin kirpparilta. Kuten myös tämän taulun työhuoneeseeni:
Ihan kiva fiilis tuli, kun sai vähän jotain uutta kotiin.  Näillä mennään taas pitkän aikaa.

Tänään on pitkästä aikaa jopa vähän leivottu. Nämä piparit ovat tyttäreni bravuuri, ohje on ikinvanha ja hyvin toimiva. Piparit ovat huippuhyviä ja helppoja tehdä, aineetkin sellaiset että löytyy melkein aina kotoa, joten jaanpa ohjeen teille tässä:

Elvin piparit

200 g margariinia tai voita
2 1/4 dl sokeria
1 keltuainen
2 rkl siirappia
5 dl vehnäjauhoja
2 tl soodaa
3 tl vanijasokeria

Vaahdota margariini ja sokeri, lisää keltuainen vatkaten. Lisää siirappi sekä keskenään sekoitetut kuivat aineet. Leivo sormen paksuisia pötköjä, 5 pötköä sopii rinnakkain pellille. Ne leviävät sopiviksi. Paista 200 asteessa kauniin ruskeiksi.
Leikkaa lämpiminä vinoneliöiksi.
Näitä kivaan purkkiin ja vaikka ystävälle lahjaksi!
Neulomistakin olen harrastanut, yhdet Olga-sukat jämälangoista tikuttelin:
Juu, noista väreistähän voi olla montaa mieltä...tuollaisia nyt vaan sattui lankakopasta käteen. Olen muuten vaihtanut puikot nro kolmosiksi seiskaveikkaa neuloessani, koska en huonoilla käsilläni tahdo muuten saada neulomuksista napakoita. Kolmosilla tulee hyvät kun pitää silmukkaluvun samana kuin kolmepuolikkailla. 

Sellaista tällä kertaa! Muistakaa halata ystäviä ja rakkaita!

3 kommenttia:

Kommenttisi ilahduttaa, kiitos siitä!