Hae tästä blogista

Tietoja minusta

Oma kuva
Elämäniloa ja maailmantuskaa. Valosta varjoon - ja takaisin. Tervetuloa matkalle mukaan!

torstai 31. heinäkuuta 2014

Karavaanarimatkailua kesä 2014, osa 3

Kiitos paljon edellisen postauksen kävijöille ja kommentoijille! Itse olen nyt laiskasti vieraillut blogeissa, kun kelit ovat olleet sellaiset että vähemmän on tullut koneella aikaa vietettyä. Syssymmällä lupaan käydä taas ahkerasti kylässä! Tätä jatkokertomusta kesälomareissusta yritän nyt jatkaa, kun tuppaavat nuo asia unohtumaan. 

Nyt kun toista kertaa Rengastietä ajelimme, niin halusimme tehdä retken myös spitaalisten ja mielisairaiden saarelle.
Kaunis saari, karu historia. 1600-luvulla Seiliin alettiin kuljettaa laivalla spitaalisia. "Ken tästä käy, saa kaiken toivon heittää", kirjoitti Topelius Seilin saaresta. Saarelta ei ollut paluuta, ja taru kertoo että spitaalisilla oli saareen tullessaan mukanaan laudat arkkuunsa. 1755 spitaalisten kuskaaminen saarelle lopetettiin, ja sinne perustettiin mielisairaala, sekin "toivottomille tapauksille", esim. parantumattomasti sairaaksi luokitelluille naisille. Hoitomuotoina oli esim. "jäitä hattuun -terapia", jossa potilaan päähän laitettiin jäällä täytetty metallihattu. Mielisairaala lakkautettiin vuonna 1962. Spitaaliin ei lääkettä ollut, vaan lääkkeenä käytettiin "lähdevettä ja Herran sanaa". 

Nykyään Seilissä toimii Saaristomeren tutkimuskeskus. Se on Natura-luontokohde, joten siellä saa kulkea vaan merkittyjä polkuja pitkin. Me hyppäsimme koirinemme ihanasta Nauvon vierassatamasta yhteysalus Österniin, joka kuljetti meidät Seilille. Koirien kanssa saa paljon tuttuja, ja eräs eläkeläisporukka ihastui kovasti koiriimme ja jututti ja rapsutteli niitä mennen tullen. Laivan kannella sai ihailla saaristoluontoa, bongailla esim. historiallisia merimerkkejä luodoilta. Onnistuimme saamaan myös lähes varman havainnon merikotkasta (laivaporukan kanssa kollektiivisesti päätimme, että ko. kotka oli kyseessä, vaikka emme sitä ihan läheltä päässeet ihailemaankaan). Kotkahavaintoja on tuollapäin todistettavasti tehty.

Oma lukunsa olivat sitten nuo vihatut merimetsot, jotka olivat kalkinneet kokonaisia luotoja ulosteellaan valkoisiksi, ja haju tuntui selvästi laivan kannelle saakka. En kyllä ihmettele, että saariston asukkaat eivät ole kovin ihastuneita tähän vieraslajiin.
Meillä ei ollut opasta saarella, vaan kuljimme omin päin lehmien seassa. Seilin kirkko on yksi Suomen vanhimpia puukirkkoja, joita tuli ei ole tuhonnut.
Kirkon kellotapuli oli vaatimaton.
Sisällä kirkossa oli oma sisäänkäynti ja karsina "tarttuvia tauteja sairastaville".

Terveiden puoli oli erotettu aidalla, ja sinne ei spitaalisilla ollut asiaa. "Karsinan" etuosassa on vaatimaton alttaripenkki.

Kirkko on edelleen käytössä esim. vihkikirkkona.


Noina aikoina kirkkokuri oli kova, ja rikkomuksista päätyi jalkapuuhun häpeämään.
Kirkon takana oleva pieni hautausmaa on sekin edelleen käytössä. Spitaalisia ei ole haudattu tähän, vaan kauemmas saareen hiekkaharjuun. Saaren hiekkainen maaperä on ehkä yksi syy miksi Seili on tähän käyttöön otettu, sinne on ollut helppo kaivaa hautoja.
Spitaalisten muistomerkkinä on ainoastaan vaatimaton puuristi kirkon edessä.
Karun historian vastapainona saari on kovin idyllinen.
Tällainen jasmikepensas oli lapsuudenkodissani, ja mielin sellaista myös kotipihallemme!

Vaatimattomia villejä ruusupensaita kasvoi saaristossa monin paikoin. Vaatimattomuudessaan viehättävä kukkiessan:
Entäs sitten tämä kellarinnurkalla parastaan pistävä ruusupensas!
Kierroksen puolessavälissä oli kesäkioski, mistä sai pullaa, kahvia ja jäätelöä, pääsi helpottumaan ja koirillekin oli tarjolla vesikuppi. Huomaavaista!

Sitten Östern jo palailikin hakemaan meitä takaisin Nauvoon ja kohti uusia reittejä.
Varsin mieleenpainuva päivä, ja kannattaa kyllä Seiliin poiketa jos on ajan kanssa saaristoa kiertämässä.

Minä lomailen tällä viikolla, ollaan isännyyden kanssa nautittu lämpimistä mökkikeleistä ja olen jopa vähän kuntoillut vesijuoksemalla Lehmiksen saarta ympäri, kun vesikin on nyt huippulämmintä. En kyllä muistanutkaan miten hyvää vesijuoksu tekee jaloille ja selälle. Uimahallit eivät ole fibroihmisen - ainakaan minun - paikkoja, ja harmittaa kun luonnonvesissä uiminen on niin lyhytaikainen ilo Suomen ilmastossa.

Tässä loppuviikosta kuskailen vähän tytärtä koulutukseen, ja sitten livahdan takaisin mökille. Ensi viikolla taitaakin olla tiedossa helteinen työviikko, mutta nyt en mieti sitä vaan nautin lomasta. Rentouttavaa viikonloppua kaikille!


sunnuntai 27. heinäkuuta 2014

Karavaanarimatkailua kesä 2014 osa 2

Heipat pitkästä aikaa! Ihan on jäänyt tämä matkakertomuksen kirjoittaminen, kun tuli tämä KESÄ! No, työtkin ovat verottaneet aikaa muilta aktiviteeteilta, ja iltaisin olen istunut kirjan kanssa terassilla enkä suinkaan koneella. Mutta nyt, kun saan vielä viikon lomailla (ja tällä erää ihan kunnon kesäkeleissä!) niin ajattelin kirjoitella matkakertomustani vähän eteenpäin ennenkuin asiat ihan unohtuvat. 

Raumalta siis lähdimme liikkeelle selvitettyämme lautta-aikataulut. Kustavissa oli aikaa kahvitella ja katsella kylää ennen ensimmäisen lautan lähtöä. Tällä kertaa siis kiersimme Rengastietä vastapäivään toisin kuin edellisella kerralla.
Kustavin herkkuja

Kustavissa ajoimme auton lautalle ja niin alkoi ensimmäinen merimatka.


Iniössä ajelimme vähän saarta katselemassa ja otimme vähän hiukopalaa, mutta pidimme huolta että ehdimme viimeiselle lautalle kohti Houtskaria. Tämä lauttamatka kestää tunnin verran, ja matkalla saa ihailla karua saaristoluontoa. Tämä on myös ainoa maksullinen lauttayhteys, ja Merenkulkulaitoksen edulliseksi mainittu taksa tuolta reitiltä oli matkailuautolta 70 euroa, mitä emme kyllä ihan halpana pitäneet! Mutta pitihän sitä päästä saarta vaihtamaan.
 Yöpymispaikkamme oli Saariston lomakeskus -leirintäalue Houtskarin Mossalassa. Edellisellä reissullamme yövyimme myös siellä, ja kokemus ei ollut hääppöinen. Nyt olimme kuulleet, että karavaanareille oli rakennettu ihan uusi, oma alueesa. Näin olikin ja alue oli ihan siisti ja fiksu eikä siellä ollut kovinkaan montaa vaunu- ja autokuntaa yöpymässä. Pettymyksekseni alue  oli kuitenkin rakennettu paikkaan, missä ei näkynyt merestä vilaustakaan. Reissuillamme olen aina tykännyt yöpyä paikoissa, missä voin viimeksi illalla istua katselemassa merelle tai järvelle.

Nielin pettymykseni ja suunnistimme alueen ravintolaan syömään. Ruoka ei ollut hääppöistä sekään mutta vatsa tuli täyteen ja se on pääasia. 

Koska merelle piti päästä katselemaan, otimme viltit ja viinipullon ja siirryimme iltaa istumaan samalle rantakalliolle missä viime reissullammekin merta katselimme. 
Kyhmyjoutsenilla oli poikaset ja ne sähisivät meille kiukkuisesti, kun kuvasimme niitä. Myöhemmin luonto-ohjaajapoikani kertoi, että kyhmyjoutsen voi olla todella päällekäyvä silloin kun sillä on poikasia, ja että olisi ollut syytä pysyä kauempana. Onneksi vältyimme enemmältä kiukulta. 

Aamupalan jälkeen kiipesimme vielä näkötorniin ihailemaan merinäköalaa:
Ronja ja Veera jäivät kiltisti näkötornin juurelle odottelemaan. Pinja ei portaita pelkää ja se tuli mukaan maisemia ihailemaan (ja sitäpaitsi se saa välittömästi paniikkikohtauksen jos se köytetään johonkin missä se ei näe meitä).
Niin matka taas jatkui. Olimme kuulleet, että Grill Cafe Skagenista Houtskarin vierasvenesatamasta saa seudun parhaat ja edullisimmat hampurilaiset, joten sinne suuntasimme. Emmekä pettyneet, näissä burgereissa oli hinta-laatusuhde kohdallaan ja koiratkin pääsivät mukaan katetulle terassille. 

Ajelimme vielä pienen mutkan katselemassa Hyppeisin saaristolaiskylää, jossa mielestäni oli jotain Myrskyluodon Maija -tyylistä henkeä.
Houtskarist löytyi muuten tällainenkin suoramyyntipiste:

Vihannekset sai itse puntaroida ja laittaa rahat lippaaseen. Luottamus huipussaan!

Seuraavaksi matkustimme taas lautalla kohti Korppoota.
Pinjan mielestä lautalla oli aika kummallista ja vaarallista ja auton ympärillä kulkevia ihmisiä piti tarkkailla ja vähän haukkuakin. Haukkuun tietysti yhtyivät kaksi muutakin koiruutta.

Korppoota emme sen kummemmin jääneet katselemaan, vaan matkasimme seuraavalla lautalla kohti Nauvoa. Pähkäilimme vähän yöpymispaikan kanssa, mutta tällä kertaa osuimme nappiin: Grännäs Homestead oli pieni majoituspaikka, missä oli lisäksemme vain muutamia muita yöpyjiä mökeissä ja teltoissa. Myöhemmin illalla tuli yksi asuntovaunuporukka, mutta omaa rauhaa riitti. Ja sitä näköalaa.
Kelluva saunakin löytyi, mutta sitä emme nyt jaksaneet alkaa testailemaan.

Nauvossa halusimme katsastaa erään mielenkiintoisen nähtävyyden, ns. jatulintarhan:
Paikkaa ei ollut ihan helppo löytää, vaikka sinne oli ajo-ohjeet. Metsään labyrintille johtava polku lähti hyvin huomaamattomasta kohdasta tien vierestä, mitään opastetta sinne ei ollut, ja ikäänkuin sattumalta osuimme oikealle polulle, ja pääsimme ihmettelemään jatulintarhan arvoitusta. 
Mitähän tarinaa kivet kertoisivat jos osaisivat puhua? Näiden jatulintarhojen tarinaa ei kukaan tarkkaan tiedä, arvailuja vain. Pieni punatukkainen tyttömme labyrinttia kiertämässä.

Pikku hiljaa ilma alkoi lämmetä ja aurinko helliä  matkalaisia. Reissukoirat eivät niin lämmöstä välitä vaan nauttivat viileistä keleistä.
Jatketaan matkakertomusta toisella kertaa ettei tule yliannosta! 

Loma on alkanut varsinaisella kulttuuripläjäyksellä. Perjantai-iltana nauroimme vatsat kipeiksi kesäteatterissa, ja eilinen hellepäivä kului Savonlinnaan reissatessa. Yksi unelmani on toteutunut ja sain nähdä iki-ihanan Taikahuilun livenä Savonlinnan oopperajuhlilla! Olen ihan fiiliksissä vieläkin, niin upea kokemus tuo oli. Oman mausteensa teatterireissuun toi katsomon hurja kuumuus,jonka jälkeen 31-asteinen ulkoilma tuntui varsin siedettävältä. 

Minä en nyt aio valitella lämpimiä kelejä, kun tuli silloin alkukesän koleudessa vähän rutistua. Nämä on niitä päiviä mitä sitten syksyn ja talven viimoissa muistellaan, nautitaan niin paljon kuin voidaan! Minä suunnistan nyt sinne terassille. Mukavaa alkavaa viikkoa!


sunnuntai 13. heinäkuuta 2014

Kesä kukkii

Hei, ja kiitos edellisen postauksen kävijöille ja kommentoijille! Sallitteko taas kerran pikku mökkipläjäyksen matkakertomuksen jatko-osaa odotellessa? Olen nimittäin taas niin innoissani kaikesta kasvusta ja kukinnasta että haluan tulla jakamaan niitä kanssanne. Ensimmäinen kuva on kotipihalta, tällainen pionien kukinta oli vastassa kun palasimme saaristokierrokselta.
Ikinä ei ole tällaista määrää kukkia ollut pioneissa. Tämä kesä on ollut ihan omaa luokkaansa monienkin kasvien kasvun suhteen. Taas kun parin päivän mökkeilyn jälkeen palattiin kotiin, sai ihmetellä kasvun ihmettä. Krassit olivat alkaneet kukkia, ja viiniköynnökset kasvattelevat versojaan takapihalla. 

Mökilläkin kukkakukkula taitaa olla kauneimmillaan.

Jostain syystä kukkulan kukinta on muodostunut kovin keltaiseksi. Olen yrittänyt istutella väliin punaisiakin kukkia, mutta ne eivät ole vielä ehtineet vallata alaa. Eipä näissä keltaisissakaan mitään vikaa ole, ainakin kaikki pörriäiset tuntuvat pitävän kovasti keltaisesta väristä. Keltamaksaruoho leviää hurjaa vauhtia, päivänliljat kukkulan laella ovat puhjenneet kukkaan ja etualalla kukkii tarha-alpi. 

Muistanette kun raivasin vattupöheikköä alkukesästä ja mietin mitä laittaisin pöheikön paikalle. Heittelin sinne sitten kesäkukkien siemeniä, ja nehän ovat innostuneetkin kasvamaan.

En edes ihan tarkkaan muista mitä kaikkea tuonne viskelin. Ainakin auringonkukkia on tulossa runsain mitoin, samoin kehäkukkaa ja ruiskukkaa. Niiden lisäksi on krassia ja jotain päivänkakkarasekotusta, sekä jotain keltaista hernemäistä joka on hiljalleen aloittelemassa kukintaansa. Saniaiset säästin rinteeseen. Etualalla tiilikehikossa on "kasvimaani", eli tilliä, persiljaa ja salaattia mökkitarpeiksi. Vatut yrittävät sitkeästi vallata elinalaansa takaisin, minä olen jatkanut taistelua ja nyppinyt alkuja pois sitä mukaa kun niitä putkahtelee esille.
Tässäkin oli mökin meille tullessa aikamoinen pöheikkö, jota pikkuhiljaa olen raivannut pois. Ruusuangervo kivien välissä onkin herännyt henkiin. Nämä keltamaksaruohot ovat myös kukkakukkulan maksaruohon kantaäitejä. Punainen on jotain pikku neilikkaa, sitä on myös kukkakukkulalle alkanut putkahdella. Aluksi luulin niitä rikkaruohoiksi ja olin vähällä kitkeä pois, onneksi annoin niille kuitenkin mahdollisuuden. Tuohon etualalle olen laittanut töyhtöangervoa, joka myös aloittelee valkoista kukintaansa. Nurmikko tähän on tullut ihan itsestään kun pikkuhiljaa on alettu koneella ajella rikkaruohopöheikköä nurin. 

Olemme onkineet järven pohjasta kelopuita, mene tiedä miten ovat sinne joutuneet. Yksi tuotiin veneellä järven pikku saaresta, kun myrsky oli sen kaatanut. Jotain kunniakasta tehtävää näille on suunniteltu. Yksi aidanpätkä tästä on jo tehty erottamaan vuorenkilpiä vattupöheiköstä (vaikka se vattupöheikkö saikin myöhemmin häädön, niin aita jäi paikalleen). Mutta tänä viikonloppuna isäntä vuodatti aika paljon hikeä (ja vähän vertakin katkenneen kynnen muodossa) ja paarmoja uhmaten rakenteli kelopuista tällaisen aidan erottamaan kukkarinnettä ja yläpuolella olevaa parkkitasannetta.
Isäntä myös pengersi reunustaa vähän lisää ja vieritteli kiviä aidan alle. Lopputulos on mielestäni todella hieno, kuva ei ihan tee oikeutta noiden kelopuiden kauneudelle. Vielä kun aitatolpat tummuvat samanvärisiksi kuin nuo harmaat kelot. 

Vielä haluan kertoa teille vinkin ihanaan kesäiseen jälkiruokaan. Idean tähän sain Ilona Pietiläisen upeasta "Hurmaava huvila" -kirjasta.
Jätskitötterön kuoriin vaahtokarkkeja ja Dajm-rakeita (alkuperäisessä ohjeessa oli suklaarusinoita, mutta koska en ole rusinoiden ystävä niin vaihdoin ne Dajmiin). 
Kääritään folioon ja grillaillaan kolmisen minuuttia.
Ja suussasulava jälkkäri on valmis! Mökille on sen verran matkaa että jäätelöä ei meinaa saada sulamatta perille, mutta tämä "lämmin jäätelö" maistuu taatusti pienille ja isoille.

Loppuun eräs varoittava esimerkki, miten voi käydä kun ei ole selän rasvaajaa paikalla ja yrittää itse lääppiä aurinkovoidetta selkäänsä (ja varoitus, nyt näkyy paljasta pintaa!).
Eli sormenjäljethän sinne jäi kun auringossa tolppaili, ja meinasi tuo palanut osio hiukan kihelmöidä iltasella. Aurinkoista viikkoa, muistakaahan suojakertoimet!


torstai 10. heinäkuuta 2014

Karavaanarimatkailua kesällä 2014 osa 1

Heippa hei! Loman ykkösosa on takanapäin ja helteiden alkamisesta huolimatta piti töihin palata. Vaikka ilmat oli mitä oli, loma oli onnistunut, ja onnistuneen loman jälkeen on kiva palata töihinkin!

Juhannuksen jälkeisellä viikolla teimme siskoni kanssa reissun Tukholman seudulle, missä meillä asuu vanha sukulaistäti. Toinen tätimme tuli sitten taksilla Uppsalasta meitä moikkaamaan. Reissu oli mukava, joskin aika hektinen auto-laiva-juna -matka. Mutta jäi kiva olo kun tuli lähdettyä, tädit eivät enää reissaa mihinkään joten heille oli tärkeää tavata meitä siskontyttöjä Suomesta. 

Välillä tietysti mökkeilimme, ja viimeisellä lomaviikolla kun tyttösemme kesätyöt päättyivät, teimme matkailuautolla pikku reissun. Lähdimme liikkeelle Raumalta, jatkoimme Saariston rengastietä vastapäivään, ja sieltä Kaarinan kautta Tuusulaan muutamaan Rantatien museoon tutustumaan. En taida lätkäistä kaikkia toistasataa kuvaa tähän yhteen postaukseen, vaan kirjoittelen matkakertomusta pikku pätkissä. Melkein aina olen reissuistamme matkapäiväkirjaa pitänyt, nyt kun on tämä blogi niin päiväkirjan voi samantien jakaa muillekin. Aloitetaan vaikkapa sieltä Raumalta.

Onnistuin muuten jättämään kameran mökille ennen reissua, ja ostin sitten mukaan pikkuruisen, halvan digikameran, joka kulkikin näppärästi mukana ja tunnelmat sain varmaan senkin avulla taltioitua. Kuvaan järkkärilläkin aina "mummoasetuksilla", kun en muuta osaa joten kuvien laadussa ei suurta eroa ole.

Matkaan lähtiessä sää oli vielä kolea ja sateinen, mutta olimme positiivisella mielellä, koska parempaa oli luvassa. Hellettä emme edes olisi toivoneet, sillä se olisi vaikeuttanut kovasti reissaamista, kun matkassa kulkee mukana kolme koiraa (eikä autovanhuksessa ole muuta kuin ikkunat auki -ilmastointi). Vanhalle Raumalle päästyämme sade olikin lakannut ja saatoimme jalkautua vanhaakaupunkia katselemaan.
 Roskia ei sitten heitellä!
Tähän bussiin ei uskallettu nousta...ties mikä olisi lopputulos ollut:
Olemme käyneet vanhassakaupungissa ihan sattumalta joskus Rauman pitsiviikkojen Mustan pitsin yössä, ja silloin oli meno vähän toinen. Nyt oli hyvinkin rauhallista. Eipä aikaakaan kun matkailijoita alkoi nälkä vaivata. Yleensä reissussa on sapuskat tehty itse, nyt päätimme päästä vähän helpommalla ja kävimme kerran päivässä ulkona syömässä. Rauman vanhastakaupungista löytyi Amarillo, jonka kana-annokset saivat hyrisemään mielihyvästä:
Jotain pientä tarttui kaupoistakin mukaan. Nämä kengät olivat puhtaasti heräteostos, joita en voinut vastustaa kun niitä kerran jalkaani kokeilin!
Vatsat täysinä lähdimme sitten kohti yöpymispaikkaa, Rauman Poroholma -leirintäaluetta. Paikka ei ollut meille entuudestaan tuttu, ja täytyy sanoa että se on viisi tähteään ansainnut! Huikeiden maisemien lisäksi muuhunkin viihtyisyyteen ja toimivuuteen oli satsattu paljon. 
Tässä on leiri saatu pystyyn ja hetkeksi henkäisty, ennekuin lähdimme tarkemmin tutkimaan leirintäaluetta. Huomatkaas muuten Veeran ja Ronjan tarkkaavaiset asennot! Tutkimista riittikin. Alueen isäntä oli mieltynyt kauniisiin laivoihin ja hienoihin autoihin, joita oli alueella esillä:

 Kaunis Marita-laiva on ravintolalaivana:
Hämärtyy se kesäyökin jossain vaiheessa. Näin hienot olivat näkymät leiripaikaltamme:

Kun pitkän sateisen kauden jälkeen saa upeaa auringonlaskua ihailla, ei ihan heti tee mieli mennä nukkumaan.
Poroholmaa voin kyllä lämpimästi suositella matkalaisille. Monenmoista ravintolaakin olisi löytynyt, meille riitti yhdet juomat terassilla, minkä jälkeen siirryimme tähän "omalle terassille".

Yhdet sukatkin tuli alkumatkasta neulottua. Tyttö toivoi lyhytvartisia sukkia, joten neuloin nutrianvärisestä Nallesta pitsisukat. Onneksi niitä ei tarvinnut koko matkaa jalassa pitää, vaan kelit lämpenivät reissun edetessä. Pinjan paikka oli matkan aikana tuossa kuskin takana penkillä, Ronjalla oli lokoisa peti pöydän alla ja Veera rötkötteli auton takaosassa parisängyssä vuoroin nukkuen, vuoroin takanatulevia autoja ihmetellen. Ihmeen rauhallisesti koirat - jopa Pinja - autolla reissaamisen ottivat.
Seuraavana päivänä matka jatkui kohti uusia seikkailuja, niistä sitten kerron myöhemmin. Ensin puurran työviikon loppuun ja viikonloppuna on mökkeilyä tiedossa! Aurinkoista loppuviikkoa ja viikonloppua, lomalaisille hyvää lomaa ja tsemppiä meille työssäkäyville!