myTaste.fi

Tietoja minusta

Oma valokuva
Äiti ja vaimo, henkinen hippi, viherpiipertäjä, mökkihöperö, lukutoukka, lankahörhö, kipuilija, metsässäkulkija, ilon ja valon etsijä

tiistai 23. joulukuuta 2014

Hyvää joulua










Joulu on kuusenneulasten
ja sammuvien kynttilöiden tuoksua,
ja hiljaista, onnellisen sykähdyttävää rakkautta,
ja lahjoja, ja unta,
jossa kasvoja hipovat enkelin siivet.
 Me katselemme valaistuja ikkunoita
ja laskemme kynttilöiden liekkejä
ja avaamme hitaasti kirjoja,
jotka joskus luetaan ja unohdetaan.
 Ja jossain ajatusten keskellä nukkuu lapsi,
joka kantaa kaikkien unelmien kohtaloa
pienissä käsissään ja lempeitten juhtien
huuruinen hengitys lämmittää häntä pimeässä.
– Mika Waltari -

Kiitos tästä vuodesta, lämpöä ja valoa jouluunne!

sunnuntai 21. joulukuuta 2014

Jouluista sunnuntaita

Lämmin kiitos myötäelävistä kommenteista edelliseen postaukseeni. Ja tervetuloa uudet lukijat!

Viime viikonlopun olin surun murtama, kun rakas Pinja oli poissa. Onneksi kukaan ei ole sanonut, että sehän oli "vaan koira". Varmaan maailman mahdottomin ja hankalin  otus, mutta myös maailman uskollisin. Aluksi tuntui, kuin joku raaja olisi puuttunut, kun Pinja ei kulkenut perässäni kotona huoneesta toiseen, alakerrasta yläkertaan ja takaisin. Se oli läsnä koko ajan, paljon enemmän läsnä kuin moni ihminen.

 Hiljalleen suurin itku on muuttunut haikeudeksi. Tuhat hassua ja ihanaa muistoa ovat lohtunamme. Pinjasta on otettu paljon kuvia, oikein en niitä vielä pysty katselemaan, niiden aika on myöhemmin. Onneksi ovat Veera ja Ronja, jotka varmistavat sen että lenkille lähdetään ja muutenkin säpinää riittää. Tällä viikolla on hohmittu äipän eväät työkassista (Veera, kukas muu) . Ronja oli järkyttynyt ennenaikaisista uudenvuodenpaukuista niin, että oli paennut yläkertaan (osaa mennä raput ylös mutta ei tulla alas), ripuloinut siellä ja kiljui hengenhädässä niin että säikähdin kuollakseni töistä tullessa kun huuto kuului pihalle asti. No eipä sitten muuta kun pelastamaan hätääntynyt koira alakertaan ja sotkuja siivoamaan. 

Onhan elämä helpompaa ilman Pinjaa. Lenkillä Ronja yrittää kyllä parhaansa rähjätä vastaantuleville koirille, mutta se on hyttysen ininää siihen rähinään verrattuna mitä Pinja piti. Kukaan ei hypi keittiön pöydälle tähystämään. Kovasti tyhjältä ja hiljaiselta silti tuntuu. Pakolliset syyllisyydentunteet ovat tietysti myös tulleet pintaan. Mitä tein väärin, miksi en aikaisemmin huomannut että koiralla oli jokin pahasti pielessä? Miksi en tajunnut aikasemmin otattaa verikokeita. Tuo kaikki miettiminen on nyt niin turhaa että yritän jättää sen omaan arvoonsa.

Joulu on hiljalleen valmistumassa. Kahviteltu on sekä työpaikalla
että kotona ystävien ja läheisten kanssa.
Joulukortit on lähetetty eteenpäin.

Pidin myös työpaikalla jouluaskartelun, missä tehtiin kortteja ja sytykeruusuja, sekä tuikkukortteja ja tuunattiin tulitikkulaatikoita. Kivaa!

Työhuonekin on uudessa uskossa:
Tykkään!

Eilen oli ohjelmassa siivousmaraton, koska olen vielä alkuviikon töissä. Rankan päivän päätteeksi otettiin varaslähtö joulusaunaan tuolla meidän pihasaunassa. Isäntä on hiljalleen entisöinyt sitä, ja saunakamari alkaa olla remontoitu "vanhaan malliin".
Tänne olisi vielä tarkoitus tulla penkkejä ja hyllyjä ja hyllyille vanhoja työkaluja ja muita esineitä, mitä meillä on paljon varastossa. Erityisen mukavaa, kun saatiin tänne sähköt ja nuo ledvalot tuikuttamaan lautojen raosta! Tässä pari korutonta ennen- kuvaa saunalta.

 Pitää tehdä kunnon postaus tästä kunhan saadaan kamari viimeisteltyä. Sauna on jo aiemmin kunnostettu ulkoapäin:

Joulupöydästä meillä näyttää kuitenkin muodostuvan aika perinteinen. Perunatuuvinki ja punajuuri-bataattilaatikko odottavat pakastimessa, kinkku on tänä vuonna hyvin pieni. Savukala tilataan luottosavustajaltamme. Lihapullia ja makaronilaatikkoa oli tytön toivelistalla, joten niitä tulee olemaan. Rosollin lisäksi olen etsiskellyt jotain kivaa, pähkinäistä salaattiohjetta, olisikohan jollain antaa vinkkiä? Jälkkäriksi ajattelin kokeilla sitruunavaahtoa Marttojen ohjeella. 

Leipomukset ovat sensijaan ihan muuta kuin muina vuosina. Tytär on tehnyt kerran pipareita valmistaikinasta, ne on jo syötykin. En ole tehnyt pullaa enkä kuivia kakkuja, vaan minttusuklaakuppikakkuja, vegaanisia kaneliomenakuppikakkuja, mustikkajuustokakkua sekä erilaisia suolaisia piirakoita. Tänään olisi tarkoitus tehdä  vielä riisisuklaata sekä juustokeksejä sekä nutella-pikkuleipiä. Hunajamanteleita olen tehnyt monta pellillistä itselle, kaverille ja joulumuistamisiksi. Varmaan noita leipomuksia jää joulunjälkeisille koiravahdeillemme - joulun jälkeen on se odotettu Tallinnan reissu - ja ehkäpä vielä uudeksi vuodeksikin.

Nyt on mysli-sämpylät nousemassa joten ei kun paistamaan. Sunnuntain aamupalalla on kiva olla jotain uunituoretta! Mukavaa sunnuntaita, joulutohuja tai ei, toivottavasti stressi ja kiire eivät kuitenkaan ole kavereinanne. Ja muistakaa olla kiltisti!

lauantai 13. joulukuuta 2014

Pinja - muistoissamme

Jouduin eilen tekemään koiranomistajan raskaimman päätöksen ja lähettämään keskimmäisen snautserimme, Pinjan sateenkaarisillalle. 

Noin viikko sitten meille alkoi ilmestyä lätäköitä lattialle. Pinja alkoi myös pyytää vähän väliä pihalle, välillä sille sattui vahinkoja. Se alkoi myös juoda erittäin runsaasti vettä. Olin yhteydessä eläinlääkäriimme, joka epäili virtsatulehdusta ja kirjoitti antibiootteja. Odottelimme rauhassa lääkkeen vaikutusta, mutta vaiva jatkui, ja eilen aamulla sitten Pinjan kunto romahti, se lakkasi syömästa ja alkoi oksennella ja oli hyvin vaisu. Olin taas eläinlääkäriin yhteydessä, ja hän sanoi että oireet ovat nyt sellaiset ettei paljoakaan ole tehtävissä. Kehotti kuitenkin menemään eläinlääkäriasemalle verikokeisiin, ja näin teimmekin.

Verikokeiden tuloksissa näkyi voimakkaasti kohonnut hematokriitti (punasolujen tilavuus). Valkosolut olivat normaalia matalammat. Maksa- ja munuaisarvoja ei saatu selville juuri tuon korkean hematokriitin vuoksi. Virtsa oli hyvin laimeaa, se tuli ikäänkuin suoraan läpi ja runsaasta juomisesta huolimatta koira oli kuivunut. Lääkäri kertoi, että hoitoa ei ole. Pinjaa voitaisiin nesteyttää, antaa kipu- ja pahoinvointilääkettä, ja lähettää uusi näyte johonkin toiseen laboratorioon tutkittavaksi. Todennäköisesti vika oli munuaisissa tai maksassa, tai kyseessä oli ehkä haimatulehdus. Pinja oli varmaan sairastanut jo pitkään, laihtunutkin se oli syksyn aikana. Yksi mahdollisuus oli luuydinperäinen sairaus.
 En halunnut kuitenkaan kiusata enemmillä kokeilla koiraa, joka oli jo varsin huonossa kunnossa. Todennäköisesti se olisi kuollut käsiimme viikonlopun aikana. Ei edes jaksanut haukkua lääkäriaseman muita kävijöitä.En halunnut pitkttää kärsimyksiä tarpeettomasti. Raskain sydämin tein sen päätöksen, mikä tässä tilanteessa oli  ainoa oikea.

Olin Pinjan ykkösihminen, eikä se väistynyt koskaan vapaaehtoisesti kauas luotani, vaan halusi olla ainakin näköetäisyydellä, mieluusti vieressä tai jalkojen juuressa. Niinpä minäkin olin Pinjan vierellä loppuun asti, silittelin ja rapsuttelin sitä ja kerroin, miten hieno koira se oli ollut ja miten tärkeä ja rakas meille.
Pinja ei ollut ikinä helppo koira. Ehkä juuri siksi siitä tuli minulle ihan erityinen. Pennusta asti sillä oli ihan omat juttunsa. Se söi sohvat, kengät ja tapetit ja raapi ovet säleille. Vuoden ikään asti se lorotteli lattialle isoja lätäköitä juuri siihen kohtaan missä hätä sattui yllättämään. Mikään konsti ei estänyt sitä räyhäämästä hihnassa muille koirille, pyöräilijöille ja monille jalankulkijoillekin. Ruokaa se vaati aina äänekkäästi. 
Pinja eli hyvän elämän. Se sai juosta paljon vapaana metsässä ja metsästää myyriä mökkipöheiköissä. Sillä oli laumakavereita, joiden kanssa taistella kepeistä.
Mökillä se pääsi myös uimaan keppien perässä.
Talo tuntuu nyt hirvittävän tyhjältä, vaikka täällä on vielä kaksi risupartaa. Ihan kuin nekin surisivat, Ronjalle ei tänä aamuna edes ruoka maistunut. Kyllä nuo nelijalkaiset ymmärtävät yllättävän paljon, ja lukevat ihmisten mielialoja. Luulen että Pinjakin tiesi, että viimeisiä hetkiä tässä nyt yhdessä ollaan. Jotenkin luin sen sen kauniista ruskeista silmistä, joilla se katsoi minua surullisesti eläinlääkärin luona. 

Kuusi vuotta Pinja oli luonamme. Koko sen ajan oikeastaan odotimme, että se aikuistuisi ja rauhoittuisi. Pinja kuitenkin pysyi omana itsenään loppuun asti. 

Ikävä on lamaannuttava. Sydäntä raastaa ja vatsaa kouristaa, kun katson tuolia, missä se aina makoili. Illalla nukkumaanmeno tuntui ihan mahdottomalta, kun ei ollut Pinjaa kömpimässä viereeni. Aina se makoili jalkopäässä tai patjalla sänkyni vieressä. Iltaisin nukkumaanmennessä meillä oli ihan kahdenkeskeiset riehunnat, se oli purevinaan minua ja minä tönivinäni sitä. Kuulen vieläkin korvissani paukutuksen, joka tuli sen hännän heilutuksesta. 
Yksi on laumasta poissa. En muistanut, miten musertavalta tämä suru tuntuu, vaikka ei ollut ensimmäinen koira minkä olen silitellyt ikiuneen. Tämä viimeinen palvelus on kuitenkin ystävälle ja perheenjäsenelle tehtävä silloin, kun sen elämä ei ole enää koiranarvoista. Kärsimyksiä ei voi pitkittää itsekkäistä syistä. 

Tänään yritän hiukan jatkaa jouluvalmisteluja. Laitan työhuoneen uuteen uskoon, uuden tuolin paikoilleen. Paketoin ehkä lahjoja. Hellin noita kahta tassuterapeuttia, vien ne ja itseni kunnon lenkille. Poltan kynttilöitä, muistelen rakasta risupartaani. Luulen että sateenkaarisillalta kuuluu iloinen haukku. Pinjalla on siellä ikuinen kesä ja se saa juosta keppien perässä ja metsästää sydämensä kyllyydestä. 

Rakas riiviömme, meidän suru on nyt suuri mutta olet aina sydämissämme.


sunnuntai 7. joulukuuta 2014

Tuikkukortit ja muuta kivaa

Sunnuntaihuomenta!

Katsoitteko Linnan juhlia asiaankuuluvalla hartaudella eilen? Minun kävi köpelösti ja missasin koko juhlat. Innostuin askartelemaan ja kun katsoin kelloa, se olikin yhdeksän illalla :) Tein tuikkukortteja Mummon pajukori -blogista löytämälläni ohjeella ja Tutan luvalla sain näyttää omat tuotokseni teille. Tällaista siis eilen puuhasin kun muut ihailivat (ja kauhistelivat!) pukuloistoa:
Löysin Kärkkäiseltä ihania jouluaskartelupapereita, ja homma oli tosi koukuttavaa. Ohje siis täällä jos joku haluaa kokeilla. En raaskinut heittää jämäpaloja pois vaan päällystin niillä tulitikkulaatikoita tuikkujen kavereiksi.
Ihan kiva pikkulahja sellofaaniin käärittynä. Tuohon pikkukorttiin voi kirjoittaa jouluterveisensä.
Jos on esim. lasten opettajia muistettavana niin tällaisia ehtii vielä hyvin tehdä!

Eilen ajeltiin mökillä perinteisellä kuusenhakureissulla:
Isäntä kaatohommissa ja Veera asiassa mukana. No ei meille ihan noin suurta kuusta tule, latva riittää:
Ihan jo odotan että pääsen koristelemaan! Täydenkuun aikaan oltiin kaatohommissa, uuden kuun syntyessä pitäisi kai vanhan kansan tietämyksen mukaan kaataa. Vähenevällä kuulla kaadetusta neulaset rapisee heti. Saas nähdä, olen kovin jalat maassa -ihminen mutta tuolla kuulla on kyllä taikaa, mihin uskon. Esim pajukoita meillä karsitaan vähenevän kuun aikaan. Mitä mieltä olette, huuhaata vai totta? Vuorovesikin elää kuun mukaan niin luulisi sillä jotain vaikutusta olevan.

Manteleitakin olen yhden satsin tehnyt ja pussittanut, pitää kai tehdä vielä lisää.

 Ja vähän olen leiponut, mutta siitä lisää toisen kerran. 

Perjantai oli minulla vapaapäivä ja sain ison osan jouluostoksista tehtyä. Se onkin se kaikkein tylsin joulupuuha mielestäni...joskin Finnmarin liikkeessä oli kiva käydä, se tuoksu ja tunnelma...tungosta kyllä oli sielläkin. Eilen kun oli sitten pyhä niin oli sellainen fiilis että tänään jo olisi pitänyt töihin lähteä. Kiva ylläri kun onkin vielä yksi vapaapäivä. 

Hyvää sunnuntaita ja jouluista alkavaa viikkoa!


keskiviikko 3. joulukuuta 2014

Joulun tärpit

Hei taas! Viime postauksessa kyselin, mikä on juuri Sinulle joulussa tärkeää, mikä tekee sen oikean joulun? Muutaman vastauksen sain, kiitos niistä! Lisääkin kuulen mielelläni! Oletko joskus viettänyt joulua ihan perinteistä poikkeavalla tavalla? Ulkomailla, armeijassa,  laivalla, baarissa? Oletko viettänyt joulua yksin ja miltä se on tuntunut?

Itse olen saanut viettää yhden joulun Lapissa ja yhden Kanarialla, molemmat hienoja kokemuksia. Kanarian joulun voisin ottaa uusiksi, Lappi ei niinkään sykäyttänyt kaamoksen aikaan. Joulukirkko tunturin juurella ulkosalla oli kyllä mieleenpainuva tapahtuma. Meillä oli melkoinen joukko nuorisoa tuolla reissulla mukana, ja uskomatonta oli , että joka ainoa tyyppi kömpi jouluaamuna pystyyn ja sonnustautui kello seitsemäksi rapsakkaan pakkaskeliin kokemaan tuon tunturikirkon.

 Kanarialla oli mieletöntä nauttia jouluateria tummassa illassa ravintolan terassilla, joka oli ihan kiinni meressä. Lapset olivat pieniä, eikä kukaan valittanut ruoasta, kun sai listalta valita ihan mitä itse halusi! Yksin en ole joulua viettänyt koskaan, kerran luulin joutuvani viettämään sen synnärillä mutta vauva päätti kuitenkin antaa äipän paistaa kinkkunsa rauhassa. Toiveissa olisi saada joskus viettää mökkijoulua yksinkertaistetuin menoin. Tänä jouluna se ei toteudu, sillä olen aatonaattoon asti töissä, enkä jaksa ajatella siirtymistä enää sen jälkeen. Uusivuosi varmaan vietetään taas perinteisesti mökillä raketteja paossa koiralauman kanssa.


Mitenkäs sen siivouksen kanssa on? Oletko niitä, jotka vaihtavat verhot ja matot ja kantavat patjat lumihankeen (jos hankea löytyy)? Vai kuulutko siihen koulukuntaan, joka heittää sen Toluun kastetun villasukan sohvan alle ja kanelit uunipellille ja that's it? Itse olen siivousasioissa enemmänkin keskitien kulkija, kaapit siivoan - jos siivoan - ihan muuhun vuodenaikaan. Yritän kyllä ehtiä jonkunlaisen siivouksen tekemään muutama päivä ennen aattoa, ja tunnustan  kärsiväni, jos koti on jouluna likainen. Pieni epäjärjestys kuuluu asiaan, ja kolmen hurtan kanssa ei voi kovin pedantiksi heittäytyä.
Tämä viikko on ollut iltavuoropainotteinen, joten aamusella on ollut hyviä hetkiä tehdä rauhassa kotitöitä. Yllättäen olen löytänyt itseni monena aamuna rättiä heiluttamasta, ja jääkaappi ja uuni on putsattu, pakastin sulatettu ja sauna ja kylppäri pesty. Ehtivät kyllä likaantua moneen kertaan ennen joulua, mutta tiedän kuitenkin että hommat on joulukuun puolella hoidettu joten niitä voi joulusiivoukseksi kutsua! Nyt sormet syyhyävät alkaa leipomaan, toivottavasti viikonloppuna löytyy aikaa siihen puuhaan.

Neuleeni ovat toistaneet itseään, viidenlehden tossuja olen tehnyt sarjatyönä kyllästymiseen asti. Nämä lapaset syntyivät välipalaksi:
Lanka on Nallea ja malli ihan hatusta vetäisty, valepalmikkoa vähän varteen ja kämmenosaan muutama reikäraita piristeeksi.

Joulun vähäiset lahjaostokset on hyvin suunniteltu, joitakin aineettomia hyödykkeitä hankittu netin kautta, mutta olkoon ne vielä hys-hys -osastoa...

Miekkoseni oli muuttokeikalla ja toi sieltä tuliaisiksi tämän tuolin:


Ajattelin, että meille ei mahdu yhtään lisää huonekaluja, mutta kun tämän näin, niin tiesin välittömästi, että haluan sen työhuoneeseeni. Ajattelin loppusijoittaa sen päätyseinälle tämän tekstin alle:


 Silloin tällöin kaipailen ihan hiljaista ja rauhallista luku- ja neulontanurkkaa, ja tästä sen ajattelin tehdä. Fibro oireilee minulla ajoittain aika voimakkaana ääniyliherkkyytenä, ja pelkkä television ääni on joskus liikaa korvilleni. Luin muuten tuolta fb:n fibropalstalta aika osuvan määritelmän fibromyalgiaihmiselle: nainen, vanha, lihava ja laiska. Repikää siitä sitten. Osui ja upposi.

Vielä ei tuoli ole päässyt oikealle paikalleen, sillä vuodesohva saa ensin siirtyä sen tieltä. Sohvalla ei ole juuri käyttöä, paitsi Ronja siinä tykkää nukkua. Nyt pitäisi keksiä, millä tuolin saa pidettyä koirattomana alueena, tai sitten vaan sovinnolla suojata sen. Mutta laitan kuvaa kun tuoli on omalla paikallaan!

Laittakaahan kommenttia joulujutuistanne, mielenkiinnolla niitä odottelen! Mukavaa viikon jatkoa itse kullekin säädylle!

maanantai 1. joulukuuta 2014

Joulun odotus - iloa vai ahdistusta?

Kuva viime joulun ajalta - tätä odotellessa!


Hyvää adventin aikaa! Niin se pitkältä tuntunut marraskuu vihdoin vaihtui joulukuuksi. Ikävä sanoa, mutta vielä ei joulukuu ole mitään hyvää tuonut tullessaan, vaan alkoi Herra Fibron hyvin intensiivisellä vierailulla. Käsiä särkee (ehkä osasyynä myös nivelrikko ja hermopinne), on voimaton olo, ikään kuin ei jaksaisi jalkoja nostella, ei edes pitää silmiä auki. Lisäksi joulukuu alkoi pikku kotitapaturmalla, kun imuroidessa imurin suutin irtosi ja kimposi nilkkaani, joka turposi ja kipuilee ikävästi. Tästä on siis suunta vain ylöspäin, ja toivoa sopisi ettei koko joulunodotus kaatuisi näiden vaivojen alle.

Vaikka en jouluihmiseksi itseäni tunnistakaan, päinvastoin olen jouluahdistelija, jolle kaikki hössötys tuottaa enemmän tuskaa kuin iloa, niin en voi olla ajattelematta, että olisi tämä pimeä aika aikas kestämätön jos ei joulu sitä katkaisisi. Ihanaa katsella, kun hiljalleen jouluvalot syttyvät kodeissa ja pihoilla. Vuosien vieriessä olen myös päässyt voitolle tuosta ahdistuksesta, ja oppinut keräämään joulusta ne ihanat ja mieluisat asiat ja toteuttaa niitä. Pidän askartelusta, käsitöistä, leipomisesta, jouluvaloista, kynttilöistä, joulusaunasta, tuhansina valoina tuikkivasta hautausmaasta. Tuntuu siltä että hiljalleen nämä positiiviset asiat pääsevät voitolle niistä negatiivisista.Kysehän on omista valinnoista.

Kauppojen tungos, joulutarjoukset ja tingeltangelimusiikki eivät kai ketään niin innosta, mutta mikäs pakko sinne on lähteä? Jouluherkkujen ainekset löytyvät ihan näistä lähikaupoistakin, kun ei ihmeellisiä vaatimuksia ole. No entäs ne lahjat? Hiljalleen niissäkin aletaan päästä voiton puolelle. Miehen kanssa sovittiin, että keskenämme emme lahjoja ostele vaan teemme yhdessä jotain kivaa (se kivakin on jo varattu eli Tallinnan matka pyhien jälkeen). Tyttö lähtee reissuun mukaan, ja hänelle sopi että tänä vuonna paketit vaihtuvat pikku matkakassaksi, että voi sitten itse ostaa laivalta tai maista jotain mukavaa.  Kun tyttö on jo melkein aikuinen, niin ei enää niin pakettien perään ole (ja yleensä niitä aina jostain kuitenkin siunaantuu). Muutkin aikuiset lapseni saavat tänä(kin) vuonna jotain ei-tavaraa. No, äipän neuleilta ei oikein voi välttyä ja ehkäpä jotain pikku herkkuakin pakettiin menee. Toki on lapsiakin lähipiirissä joille jotain pientä tulee ostettua.

Kuten viime postauksessa kirjoittelin, jouluruokiakin on mietitty vähän uudelta kantilta. Joulun aikaan väkeä tulee ja menee hiukan ennalta-arvaamattomiin aikoihin. Kummeja ja sukulaisia, lapsia kumppaneineen. Pikkusuolaisia on kiva olla pakastimessa, ja niitä olen sinne hiljalleen alkanut valmistellakin.Olen perinteisesti tehnyt imelletyn perunalaatikon ensimmäisenä adventtina pikkujouluruoaksi, teen sitä sitten sen verran enemmän että osa päätyy paistamatta pakastimeen pyhien aikaan paistettavaksi. Lihapulliakin sain sinne vähän pelastettua pikkujouluaterialta,  ja vähän suolaista piirakkaa. Piirakoita on tarkoitus tehdä  vielä erilaisia lisääkin, ja pientä makeaakin totta kai. Fiilispohjalta ja sen mukaan mitä kivoja reseptejä vastaan tulee. Valion sivuilta löysin punajuuri-bataattilaatikon ohjeen, joka voisi olla tänä vuonna ruokalistalla. Jos nyt vaikka boikotoidaan lanttua, porkkanaa ja maksaa (vannomatta paras!). Salaatteihin voisi panostaa enemmänkin kun perinteisen rosollin ja vihreän salaatin verran.

Olisi kiva jos laittaisitte kommentteja omista jouluperinteistänne.Ruoista, lahjoista, tavoista jne? Reseptivinkkejä ja –linkkejä olisi myös kiva saada. Mikä on must, ja mitä teillä ei ainakaan syödä? Mikä on tärkein asia juuri Sinun joulussasi? Useimmille se on kai tunnelma ja läheisten kanssa yhdessäolo. Erään iäkkään rouvan kanssa kylläkin juttelin, että yksinolo ei ole hullumpi tapa viettää joulua silloin kun yksinäisyys on itse valittua eikä pakollista. Tämä rouva nimittäin halusi viettää joulua omissa oloissaan, mutta lapset olivat toista mieltä ja halusivat äitinsä luokseen joulunviettoon.

Se Oikea Joulu – luulen että se ei ole kuitenkaan mistään ulkoisesta seikaista kiinni, vaan se tulee siitä lämpimästä läikähdyksestä sisimmässä. Toivon teille jokaiselle ihan itsenne näköistä joulunaikaa - poimitaan siitä ne ilonaiheet ja jätetään pakkopullat leipomatta!

tiistai 25. marraskuuta 2014

Kokeilevaa kulinarismia

Varoitus: tämä päivitys sisältää tuotesijoittelua ;) nyt on löytynyt niin mainioita tuotteita ja ohjeita, että halusin jakaa ne teidän kanssanne. Ollaan oltu masut pinkeinä parit illat. Ei ole yhtään haitannut koeviikon kurimuksessa painivaa lukiolaistakaan, että kotona on ollut tarjolla kunnon vatsantäytettä.

Tämä texmex-jauhelihapiiras on Valion sivuilta ja päätin sitä kokeilla. Tosin ohje perustui texmex-juustoraasteelle, mutta käytin ihan tavallista Emmentalia ja maustoin täytteen ihan omaan tyyliin.
Alkuperäinen ohje on täällä. Meillä myös tomaatit vaihtuivat paprikaan, joita pehmittelin pannulla jauhelihan ja sipulin kanssa. Yksi ainesosa herätti hiukan hämmennystä, nimittäin tämä:
Tällaisesta tahnasta en ollut ennen kuullutkaan, ja kyselin Facebookissakin, että mistä sitä voisi saada ja voisiko mahdollisesti korvata jollain. Yllättäen sitä löytyi omasta S-marketistamme. Tahnaa tulee piiraan pohjaan puoli desiä, ja se antaa piirakalle vähän erikoisen, pikantin maun. Me tyttären kanssa tykkäsimme kovasti, isäntä ei niinkään. Tuolla Valion sivuilla oli tästä keskusteltu kovasti, joku oli korvannut rahkalla, joku tuorejuustolla, joku tomaattimurskalla. Ei auta kun kokeilla, mausta joko pitää tai ei. Ehkä teen ensi kerralla hiukan miedomman makuisen version ja korvaan osan tahnasta esim. tuolla tuorejuustolla. Erityisen meheväksi piiraan tekee, että vielä koko komeuden päälle ennen uuniin laittoa hulautetaan kerman ja kananmunan seos!

Toista Valion ohjetta kokeilin tänään, eli kerrostortillapizzaa, alkuperäinen ohje täällä. Taas boikotoin texmex- juustoraastetta ja maustoin miten tykkäsin. Ja tomaatit tälläkin kertaa paprikaa. Aivan ihana ohje tämäkin! Tämän verran oli jäljellä kun tajusin kameran ottaa käteen, kertoo ruoan herkullisuudesta:
Nauratti muuten kun huomasin, että "meidän" nacho-jauhelihapaistoksen ohje on Valion sivulla osiossa "parempaa pikaruokaa". Heh, meillä sitä on tehty vuosia, kumpikohan oli ensin, muna vai kana ;)

Fazerin Alku-puuroakin piti maistaa, kun mainoksiin olen törmännyt tämän tästä:
En välitä mistään kuivatuista marjoista puuron seassa, joten valitsin tämän kuitupuuron. Keittelin sen rasvattomaan maitoon ja molskautin salaa voinokareen kattilaan puuron sekaan! Ihana, pehmeä aamupuuro tästä tuli ja varmaan uusi suosikki. Mahtavaa että puuro on taas suosiossa. Silloin kun pojat asuivat kotona, puuro oli meillä joka-aamuinen aamupala. Mittasin ryynit illalla valmiiksi suolan kanssa haudekattilaan, aamulla sitten ensimmäiseksi puuro kiehumaan, kattilassa se oli lämpimänä odottamassa seuraavaa kouluun lähtijää. Sitten tuli totaalinen kyllästyminen ja monen vuoden tauko puuronsyöntiin. Nyt se taas maistuu!

Muutamat tortutkin on jo paisteltu ja maisteltu.
Perinne tämäkin, ensimmäset tortut kaneli-omenatäytteellä ja sitten lähempänä joulua siirrytään luumuversioihin.

Nyt kun näitä ruokakokeiluja on tehty, heräsi idea, että tänä vuonna vietettäisiinkin ruokien suhteen vähän erilaista joulua. Laatikot ja rosolli ei meillä oikein tee kauppaansa, kinkkuakin syödään aaton jälkeen vähän väkisin. Jotenkin stressaa yrittää saada koko systeemi yhtaikaa lämpimänä pöytään ja sitten taas mahduttaa jääkaappiin kun laatikoista on pikku nurkka nyrsitty. Tytön kanssa suunniteltiin, että tehtäisiinkin erilaisia suolapaloja ja salaateja, lihapullia, ja paistettaisiin aattona pikku kinkku jota saisi hohmia kuumana suoraan pelliltä (jolloin se on mielestämme parasta!). Itsetehtyä leipää, keksejä ja juustoja. Ja jotain makeaa jälkkäriä. Torttuja kylläkin, pipareita ehkä ei. Kuppikakkuja luultavasti. Savukala voi olla must. Tätä repertuaaria voi sitten suunnitella lisää sen mukaan kun selviää ketä meille joulun viettoon ilmaantuu.

Erilaisen kattauksen puolesta puhuu sekin että isännyys on tapanina töissä, ja pyhien jälkeen teemme pikku reissun jolloin talossa on koiravahdit. He saisivat sitten tuhota mitä jäljelle jää. Ja noita pikkusuolapaloja olisi helppo ottaa pakastimesta lisää sitä mukaa kun tulevat syödyksi. Eikä haittaa vaikka niitä jäisi sinne vaikka uudeksivuodeksi. Laatikoita ja muita jouluruokia tulee syötyä tässä ennen joulua jo useaan kertaan, joten ehkä tällä kertaa näin. Saa nähdä pysytäänkö näissä vai pettääkö kantti kun joulu alkaa lähestyä ja pitää kuitenkin alkaa niitä laatikoita värkkäämään. Ajattelin, että kun kirjaan suunnitelman tänne, se saattaa ehkä toteutua. 

Tässä vielä yksi pikku heräteostos Lidlistä tänään:
Teenkeitin! Testattu ja hyväksi havaittu, eikä hintakaan päätä huimannut!

Mukavaa viikon jatkoa!

sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Sielu lepää

...missäpäs muualla kuin täällä sielunkodissani. Ja minä tyhmä kun vielä loppuviikosta pähkäilin uuvuksissani, että lähdenkö mökille vai en. Käväisi mielessä laittaa isäntä itsekseen puusavottaan mökille ja jäädä kotiin vetämään lonkkaa. Itse savottaan en pysty näillä käpälillä osallistumaan mutta pystyn kuitenkin ruokaa laittamaan ja lämmittämään saunaa. Tuntui vaan ihan ylivoimaiselta alkaa pakkailemaan kasseja, ja kun tyttärelläkin oli lauantaina koulua ja kuljetusongelmia sinne, niin ajattelin jo jäädä sovinnolla kotiin. 

Asioilla on kuitenkin tapana järjestyä. Tyttö pääsi kouluun ja minä mökille ja kaikki olivat tyytyväisiä. Ikinä en ole katunut mökille lähtöä, vaikka joskus uuvuttaakin siirtää jääkaappinsa kerran viikossa paikasta toiseen.Talviaikaan toki harvemmin.
Mökille päästessä ei lumesta vielä ollut tietoakaan (takalisto kuuluu Pinjalle).

Sama maisema hiukan myöhemmin:
Miekkonen kameran takana, koira on poistunut kuvasta. Saatiin maa valkoiseksi, mutta lunta oli Keski-Suomessa paljon vähemmän kun täällä etelämmässä. 
Mökkisauna ei ole maailman kaunein mutta meille se on maailman paras! Kaikenlaista remppaakin on saunan päänmenoksi suunniteltu, mutta toistaiseksi se on kelvannut tällaisenaan. Lauteille mahtuu kaksi ihmistä, juhannuksena on joskus ollut tungosta mutta muulloin on mahduttu hyvin. Saunakamaria on moni vieras kiitellyt yöpymispaikkana.
Lehmis oli jäätynyt joten isäntä pääsi avannon tekoon.
Minusta ei ole avantoon menijäksi ilman saunaa, mutta saunasta tuonne pulahdeltiin moneen kertaan. Ihan viimeisenä kun viilentää itsensä avannossa, niin Herra Fibro pelästyy vähäksi aikaa. Kotona en juuri saunokaan, koska ilman tuota viilennystä sauna aiheuttaa ikäviä särkyjä. 
Tämä kuva on päiväsaikaan otettu, iltapimeällä tuonne mustaan veteen oli aika jännä pulahtaa. Mökin rauhassa viikon kiire ja stressi unohtui, ja taas jaksaa uutta aloitella. 

Tänään on vielä oltu tanssitreeneissä vuodattamassa verta, hikeä ja kyyneleitä - no ainakin sitä hikeä. Tanssiminen on vaan niin mielettömän hauskaa. Miekkosen kanssa ei aina vaan päästä yhteisymmärrykseen siitä kumpi meistä ei osaa tanssia ;) tosiasia on että ei kumpikaan, mutta hauskaa meillä on joka kerta. Vähän jotain ollaan opittukin, ja kuntokin tuolla nousee ihan väkisin. 

Ihanaa -toivottavasti edelleen talvista - viikkoa!



torstai 20. marraskuuta 2014

Lusikoiden vääntelyä

Muistaako joku vielä tyypin nimeltä Uri Geller tai jotain sinnepäin? Väänteli aikoinaan lusikoita ajatuksen voimalla. Minä olen tehnyt samaa mutta käyttänyt ihan näppivoimia. Näin sunnuntain synttäreillä ihanan idean, jota oli pakko päästä itsekin kokeilemaan. Sittemmin näin saman idean eräässä blogissa, valitettavasti en muista enää missä, eksyin sinne ihan sattumalta. Mutta en siis ota ideasta kunniaa. 

Kynttilälyhtyjä siis:
Ja kierrätettyjä (hiekka on sentään ihan kaupasta ostettua)! Lasipurkkeja lojui kaapissa, lusikoita metsästin kirpparilta (jos en olisi löytänyt, olisi varmaan keittiön laatikoista hävinnyt muutama lusikka). Koristeina tyttären hylkäämiä koruja.
Hiekkaa siis purkin pohjalle, lusikka väännetään tuikun alustaksi 90 asteen kulmaan, ja koristeet purkin kaulaan killumaan. Ihan hauskoja tuli mielestäni!
 Nyt olisi varmaan syytä hankkiutua petiä kohti, zumban jälkeen kierrokset jää aina vähän päälle. Onneksi on enää yksi herätys tätä viikkoa jäljellä. Miekkosen kanssa mennään katsomaan onko mökki pystyssä ja putket sulana. Mukavaa loppuviikkoa ja viikonloppua!