myTaste.fi

Tietoja minusta

Oma valokuva
Äiti ja vaimo, henkinen hippi, viherpiipertäjä, mökkihöperö, lukutoukka, lankahörhö, kipuilija, metsässäkulkija, ilon ja valon etsijä

tiistai 31. joulukuuta 2013

Loistavaa uutta vuotta

Vielä kerran kiitos teille kaikille tänä vuonna täällä poikenneille! Onnellista uutta vuotta 2014 ja turvallista vuodenvaihdetta!

-Maija-

sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Vuonna 2014

En yleensä tee uudenvuodenlupauksia. Tulevalle vuodelle kuitenkin teen yhden: lupaan nauttia elämästä! Kaikki keinot, mitkä eivät satuta itseäni tai kanssaihmisiäni ovat sallittuja tuon tavoitteen saavuttamiseksi. Ja keinojahan riittää:

1. Ruoka ja juoma
Aion syödä kohtuudella herkkuja ja juoda kohtuudella mietoja alkoholijuomia, jos mieleni tekee ja/tai tilanne on sellainen että niitä on tarjolla. Myös tammikuussa. Väkeviin en koske, koska en niistä välitä eivätkä ne minulle sovi. Krapula tai ähky eivät ole elämästä nauttimista, tähän liittyy sana "kohtuudella". Aina kun ehdin ja jaksan, teen itselleni ja perheelleni hyvää, terveellistä kunnon ruokaa. Jos en ehdi tai jaksa, käytän eineksiä.  Syön myös muiden valmistamaa ruokaa aina kun sitä on tarjolla (pallo siis pyörii myös miehelle ja tyttärelle ja kaikenlaisia syömiskutsuja otetaan vastaan).Tarjoan ruokaa myös vieraille silloin kun jaksan ja ehdin. Jos en jaksa/ehdi, keitellään sitten kahvit.

2. Liikunta
Aion nauttia liikunnasta myös vuonna 2014. Harrastan ainoastaan niitä liikunnan lajeja, joista todella pidän. Ulkoilen koirien kanssa, kuljen metsässä niin paljon kuin mahdollista, marjastan ja sienestän. Zumbaan ja käyn mahdollisuuksien mukaan myös tehotreenissä ja knockoutissa. Jos helmi-maaliskuussa on vahvat jäät ja aurinko sattuu paistamaan, on mahdollista, että laitan sukset jalkaani ja menen jäälle ottamaan aurinkoa (tämä riittäköön hiihtoharrastukseksi). En aio mennä kuntosalille enkä laskettelurinteeseen. Kylpylään voin mennä, jos tulee tilaisuus, ja luonnonvesissä uin niin paljon kuin se ikinä on mahdollista.  Mieluusti aloittaisin jonkin uuden, hauskan liikuntaharrastuksen, jos aikaa on ja tilaisuus tulee. Tällainen voisi olla vaikkapa paritanssi (vink vink, rakas mieheni!). Saatan myös hölkätä, jos niveleni tuntuvat sen kestävän ja se tuntuu muuten hyvältä. Yritän olla innostumatta liikaa ja rikkomatta paikkojani lisää, ottaen kaikessa liikunnassa huomioon kohtuuden ja fyysiset rajoitteeni.

3. Ystävät ja läheiset
Aion pitää hauskaa ystävien ja läheisten ihmisten kanssa aina, kun se on mahdollista. Käyn kylässä kun kutsu käy ja kutsun vieraita kotiin ja mökille. En stressaa niin kamalasti, onko tarpeeksi siistiä vieraiden tulla tai onko tarjottavaa. Yhdessäolo on tärkeintä, syödään sitten vaikka ruisleipää. Ei ole niin väliä, onko lautasliinat taiteltu kuppien korviin oikeaoppisesti. Yritän tavata myös kauempana asuvia sukulaisia ja ystäviä mahdollisuuksien mukaan.Vältän ihmisiä, jotka vievät minulta voimaa tai joiden tiedän pyrkivän käyttämään minua hyväkseen.

4. Matkailu avartaa
Aion katsella kaunista maatamme niin paljon kuin aika ja rahat riittävät ja vanha matkailuautomme suostuu eteenpäin kulkemaan. Ehkäpä sillä voisi pikku reissun tehdä johonkin maan rajojen ulkopuolellekin, jos se kohtuuhintaan ja -vaivannäköön onnistuu. Näillä reissuilla haluan tavata mahdollisimman paljon uusia ihmisiä ja ehkä treffata myös niitä kauempana asuvia ystäviä ja ihmisiä, joiden kanssa tiet ovat joskus jollain lailla kohdanneet. Vuoden aluksi on tiedossa pikku kaupunkiloma mieheni ja tyttäreni kanssa, näitä ehkä lisää jos budjetti sallii (voipi olla ettei samana vuonna kovin montaa reissua voi tehdä). Tähän osastoon liitän myös mökkimatkat, ja haluan viettää sielunkodissani Lehmiksellä niin paljon aikaa kun voin, vaikka sitten kotona jäisi siivoamatta ja pihat huonolle hoidolle. Ja tähän taas voisi liittää seuraavan kohdan.

5. Suorittaminen
Yritän luopua liiasta pedanttisuudesta ja suorittamisesta. Tämä on varmasti vaikea kohta, mutta toteutuessaan auttaisi elämästä nauttimista toteutumaan. Yritän olla stressaantumatta, vaikka kotona ja pihassa ei olisi kaikki tiptop ja viimeisen päälle sudittua. Tässä taas sopiva aasinsilta seuraavaan kohtaan.

6. Lepo
Opettelen ottamaan aikaa lepäämiselle. Menen vaikka päikkäreille silloin kun väsyttää, ja jätän muut hommat sikseen. Opettelen delegoimaan ja sietämään epätäydellisyyttä. Kuuntelen kehoani, ja otan myös herra Fibron vaatimukset huomioon. Jos se sanoo, että tänään vaan huilataan niin sitten tehdään niin. En harrasta liikuntaa kipeänä, ainakaan jos se tuottaa lisää kipua. Joku pikku kolotus voi talttuakin liikkumalla. Yritän karkoittaa turhaa kiireen tuntua elämästäni.

7. Terveys
Ellei näitä nivelvaivoja sun muita kolotuksia olisi, olisin nyt sekä henkisesti että fyysisesti erittäin hyvässä kunnossa. Yritän säilyttää tämän tilanteen niin pitkälti, kun se on omista valinnoistani kiinni. Mielestäni elämästä nauttiminen on myös terveyden hoitamista. Jos sairastun, hankin itselleni hyvää hoitoa ja otan vastaan kaiken mahdollisen avun, mitä voin saada.

8. Mukava puuhastelu
Teen asioita, joista tulen hyvälle mielelle. Askartelen ja teen käsitöitä, jos sattuu huvittamaan. Lopputuloksella ei ole niin väliä. Kokeilen uusia leivontareseptiä. Toivon, että oppisin nauttimaan myös ruoanlaitosta. Puuhastelen puutarhassa, jos se tuntuu mukavalta. Kirjoittelen juttuja tänne blogiin omaksi ja toivottavasti myös teidän lukijoiden iloksi. Kaikkihan täällä ovat vapaaehtoisesti lukemassa, tässä kirjoittamisessa on juurikin se hyvä puoli, että kenenkään ei ole pakko lukea, jos ei huvita. Luen hyviä kirjoja!

9. Työ
Olen sillä lailla etuoikeutettu, että saan tehdä työtä, jota rakastan, ja vielä aivan mahdottoman mukavien ihmisten kanssa! Työyhteisöni on kuin toinen perhe, joita kaipaan lomaillessani ja silloin, kun olen joutunut sairaslomalla olemaan. Aion nauttia työstäni jatkossakin, niin pitkälle kuin se terveyteni kannalta on mahdollista. Teen sitä niin hyvin kuin pystyn, niillä edellytyksissä kun minulle on annettu, ja sen pitää vaan sitten riittää. Yritän olla hyvä työtoveri ja kohdella kanssaihmisiä töissä niin kuin toivoisin itseänikin kohdeltavan. Ja aion pitää hauskaa myös töissä näiden hauskojen ihmisten kanssa - onneksi se ei ole palkasta pois!

Nyt en keksi enempää tähän hätään. Mieluusti otan vastaan kommentteina lisää vinkkejä elämästä nauttimiseen! Mitenkäs te lukijat, teettekö lupauksia tulevalle vuodelle, vai katsotteko vaan mitä tuleman pitää?

lauantai 28. joulukuuta 2013

Joulunjälkeistä elämää

Heippa, äippä täällä nyt ihan omassa persoonassaan kirjoittelemassa. Niin se joulu sitten tuli ja meni, kuten joka vuosi, ja ainakaan minua ei harmita yhtään paluu arkeen (varsinkin kun loma jatkuu!). Kuvassa ihana amaryllis, jonka sain siskoltani tuliaisiksi tapaninpäivänä, ja ihanuutta on vielä paljon jäljellä kuten nupuista näkyy! Kiitokset kaikille täällä käyneille, kiitos kaikista ihanista toivotuksista ja kommenteista. Olette taas tehneet minut kovin iloiseksi!
Joka joulu toivon, että löytäisin itsestäni sen pienen jouluihmisen, joka ihan varmasti jossain sisälläni asustaa. Joulun alla mukavissa touhuissa se aina nostaakin päätään, mutta kaikkoaa sitten taas jossain vaiheessa. Hermot menivät tänäkin jouluna, kun tyhmänä lähdimme Prismaan sunnuntaina ruokaostoksille. Ihan muutama muukin oli saanut saman idean. Ja samat sapuskat olisi saanut ihan tuosta kotinurkan Salestakin.

Tämän joulun alla päätin, että poimin joulusta ne mukavat asiat, ja skippaan ne mistä en niin välitä. Osittain onnistuinkin. Ruoanlaitossa pääsin tosi vähällä, ja meillä oli tarjolla kuitenkin ihan kotoiset laatikot, kun ostin ne raakapakasteina eräältä maatilalta. Liikaahan niitä tietenkin tuli, kuten kaikkia muitakin ruokia. Jouluaattona nautin, kun saan kattaa pöydän kauniisti ja laittaa paljon herkkuja tarjolle. Joulupäivänä sama homma jo hermostuttaa, ja varsinkin se kun pitää yrittää mahduttaa koko repertuaari jääkaappiin. Tänä jouluna leudot säät pelastivat paljon, kun hillot ja juurekset sai laittaa jääkaapista evakkoon terassille.

Aattona olimme isännän, tyttären ja vanhemman poikani kanssa neljän hengen voimalla joulupöydässä. Poikaa näen ihan liian harvoin, joten oli ihana saada hänet kylään. Pojalla oli ihan omanlaisensa jouluyö, kun lähti vielä puolenyön jälkeen vanhan kaverin kotiin savusaunan jälkilöylyihin. Kotiin taivalsi pimeän metsän ja tuhansina valoina tuikkivan hautausmaan poikki.Toki meilläkin ulkosauna lämpeni sekä aattona että joulupäivänä. 

Joulupäivänä olimme kolmisin syömässä, kun poika lähti isänsä luo. Tapanina olikin sitten todellinen juhlahetki, kun molemmat poikani, miniäni, isäntä, tytär, siskoni ja minä istuimme kaikki samassa pöydässä aterioimassa. Näitä tilanteita on ihan liian harvoin, ja meillä oli todella mukavaa yhdessä. Tämä oli oikea joulun huipennus, ja eilen lähdin sitten varsin hyvällä mielellä yhdeksi päiväksi töihin. 

Lahjat ovat yksi juttu minkä joulusta voisi unohtaa kokonaan, ja kuitenkaan ei. Olen siirtynyt aika pitkälti lahjakortteihin, joilla voi sitten vaikka alesta käydä ostamassa jotain kivaa. Tai sitten olemme suosineet lahjoina elämyksiä, kuten teatterilippuja (jotka mieheni on yleensä hankkinut koko perheelle), ja itse ostin jääkiekkofani-miehelleni lippulahjakortteja matseihin. Turhaa tavaraa olen yrittänyt välttää, jos en tiedä että joku todella jotain tarvitsee. Paljon voisi vielä vähentää tavaramäärää lahjasäkistä. 

Niinpä niin, varmaan talvi olisi todella tylsä ja pitkä ellei joulu sitä katkaisisi. Toisaalta tuntuu, että varsin hyvin pärjäisin ilman koko pyhiä, ja mieluusti kokeilisin jotain ihan uutta vaihtoehtoa, vaikkapa hotellijoulua. Joulu etelän maalla on jo koettu, samoin Lapin joulu. Etelään voisin lähteä uudestaankin, mutta joulumatkat ovat ihan omissa hintaluokissaan. Lapin ihmistä minusta ei tullut vaikka niin kuvittelin. Moni on haikaillut lunta tänne pimeän ja vesisateen keskelle. Minä en niinkään, en välitä mistään liikunnasta mitä tehdään jonkinlaiset hiihtimet jalassa. Olen vaan tyytyväinen, että sade sulatti jäätiköt, kun koirien kanssa lenkkeilen kuitenkin vuoden ympäri. Toki lumi toisi valoa ja tunnelmaa ja vähentäsi siivousta, kun kolme rapatassua kantaa kuraa sisälle. Mutta sää nyt yksinkertaisesti vaan on asia, jolle ei mitään voi, joten valitus ja haikailu on täysin turhaa, ja tähän on vaan tyytyminen mitä ylhäältä annetaan. 

Nyt ollaan sitten menossa sitä valoa ja lämpöä kohti! En tiedä ajatteleeko kukaan muu vuodenkiertoa ikäänkuin kellotauluna. Vuodenvaihde on se kahdentoista lyönti, jonka jälkeen kaikki alkaa taas alusta eli ykkösestä. Minulle vuosi hahmottuu jotenkin tuollalailla. Uuden vuoden otamme vastaan mökin rauhassa, kaukana raketeista. Toinen vaihtoehto olisi istua koko yö sohvalla tutiseva koira kummassakin kainalossa. Meidän koirat ei raketeista tykkää, ei todellakaan. Enkä niistä itsekään piittaa eikä tulisi mieleenkään paukutella rahaa taivaan tuuliin, mieluusti polttelen kynttilöitä mökillä, saunon ja ehkä pulahdan järveenkin, jonka luulisin olevan sulana. Ihana ajatus on, että lomaa on vielä pari viikkoa edessäpäin!
Uure vuore ohjei:
Ot käpy pois kenkäst.
Kaar vesi pois saappaast.
Nost ämpär silmiltäs.
Jua kuppis tyhjäks.
Ol ilone, ole valone, ol pulune.
Älä lait kät sirkkeli. 
Älä purot kirvest kintuil.
 Älä unohr kotti avaimi.
Älä karot annetui syrämei.
- Heli Laaksonen -

Kiitos kuluneesta vuodesta, tavataanhan taas vuonna 2014!
-Maija-

keskiviikko 25. joulukuuta 2013

Pinja kertoo joulunpyhistä

 No moi! Minähän se tässä taas...pakko oli tulla kertomaan. Täällä on tapahtunut kaikenlaisia kummallisia asioita. On kuulemma jotkut joulunpyhät, ja ne asiat johtuu siitä.

Ensinnäkin, nuo toivat sisälle PUUN! Siis mitä ihmettä?!? 
Ja ripustivat siihen kaikenlaisia lelunnäköisiä härpäkkeitä. Veera (vaikka on meistä vanhin) kävi yhden pallon sieltä hakemassa ja huudothan siitä tuli. Meinasi kuulemma kaatua koko näre. Ota nyt näistä sitten selvää.

Saatiin me sitä kinkkuakin sitten maistaa, vaikka tosi hintsusti. Äippä ei heltynyt, vaikka istuin koko illan keittiössä kinkun vieressä itkemässä, kun se siellä jäähtyi ja tuoksui ihanalta. Enempää ei herunut, tulee kuulemma ripuli ja masu kipeäksi. Ja pöh, sanon minä. Saatiin kyllä ihan kunnon satsit noita omia barf-herkkuja sitten, ne on kyllä ihan buenoja. Nam! Ihmiset on kyllä syöneet melkein koko ajan ja ähisseet ruoan määrää. Kyllä me voitais uhrautua syömään ne ylimääräiset, mutta siitä ei ole edes keskusteltu. 

Sitten tänne tuli joku hippi, joka on kuulemma asunut täällä joskus. On se käynyt täällä ennenkin, mutta aika harvoin ja meidän muistihan on aika lyhyt. En tiedä aikooko se jäädä tänne asumaan, kun sillä oli kasseja mukana ja on nukkunut jo pari yötä tuolla yläkerrassa. Äippä tuli kyllä ihan hirveän iloiseksi kun se tuli, joten tottahan mekin. Hauskaa siinä on sekin, että se tykkää kuljeskella öisin silloin kun muut nukkuu. Ja mehän vähän sitten aina ilmoitellaan, että nyt joku on outoon aikaan liikkeellä. 

Eilen ne alkoi puhua jostain toisesta tyypistä, joka olisi kuulemma tullut mutta parta oli hukassa. Tällainen säkki tänne kuitenkin ilmaantui. 
Sen tyypin nimi on kuulemma joulupukki. Muistan hämärästi, että täällä on joskus käynyt joku partahemmo, joka on tuoksunut etäisesti tutulta. Mutta tuollaista säkkiä sillä ei ole ennen ollut, pelkkiä kaupan muovikasseja vaan. Onkohan sen määrärahat nousseet?

Ihan sama, mutta tuon pussin sisältö kyllä kiinnosti. Tuoksuikin hyvälle. Ja me saatiin paketit! Veera on aika hyvä avaamaan niitä, ja minäkin, mutta Ronja tarvitsee kyllä apua. Paketissa oli sellaiset ihanat rinkelit, joita jäystäessä menikin loppuilta ja sai maton kivan näköiseksi. Muu porukka oli myös tosi ilahtuneita, nekin tais saada kaikkea mieluista, vaikka en minä kyllä niiden tavaroiden päälle ymmärtänyt.

Näistä äippä meni ihan sekaisin. En kyllä tiedä miksi, eihän noita voi edes syödä. Ne viedään kuulemma mökille ja siellä on tuollaisia jo ennestään. Mökille menon me kyllä ymmärrämme, se on kiva juttu.
Tämmöisetkin oli yhdessä paketissa, nämäkin kuulemma sopivat sinne mökille. Ehkä me mennään sinne jo ihan pian?

Meidän paketeissa oli vielä tällaiset pinkit killuttimet:
Nämä  laitetaan mökille mennessä meidän pantoihin, tuolla kääntöpuolella on äipän puhelinnumero. Löydetään sitten kuulemma kotiin jos karataan johonkin. No meille ei Veeran kanssa tulisi mieleenkään lähteä omien ihmisten luota mihinkään, mutta Ronjassa on kyllä hiukan seikkailijattaren luonnetta ja sitä on joskus etsitty pitkin ja poikin. Sillä roikkuu nytkin joku killutin pannassa, ja joskus on joku tuohon numeroon soittanutkin ja Ronja on löytänyt kotiin.
On kyllä hauskaa, kun se mökillä katoaa johonkin pöpelikköön eikä tule, vaikka sitä huudettaisiin. Sitten meille heitellään keppiä, että haukuttais oikein kovasti, ja silloin Ronjakin aina tulee korvat lepattaen, se haluaa leikkiin mukaan. Joskus se on  ehtinyt johonkin pitemmälle ihan väärän grillin äärelle, ja silloin on kyllä ollut täysi härdelli päällä.Eli ehkä nuo killuttimet on ihan hyvät. Ronja menee kyllä aina tekemään tuttavuutta kun tapaa reissuillaan uusia ihmisiä, ja sitten ne älyää soittaa äipälle että Ronja on täällä. Minä en niin vieraista ihmisistä välitä, oma lauma riittää ihan hyvin. Veerakin on kyllä kaikkien kaveri, mutta ei sekään mihinkään karkaa, kun tietää että äippä antaa ruokaa.

Jotain tämmöisiä lipareita siellä säkissä vielä oli. Näistä myös oltiin kovin tohkeissaan. En kyllä ymmärtänyt muuta, kun että tämä tietää sitä, että saadaan olla iltoja keskenämme, kun nuo on jossain riennoissa. Mutta se on sitten joskus.Eilen oli kyllä mukava ilta, kun pääsimme vielä illalla myöhään ylimääräiselle lenkille "kinkkua sulattamaan" (siis mitä kinkkua?). Vettä satoi mutta ei se haitannut. Tänään äippä kyllä joutui taas siivoilemaan, ollaan kuulemma kannettu kuraa sisään ja murennettu matolle. Just, ottais nyt vaan iisisti. Ja otti se sitten ihan päikkäritkin, ja tänään aikovat taas isännän kanssa saunoa tuolla pihasaunassa.

Huomenna meille tulee lisää porukkaa syömään, meidän lempi-ihmisiä, kivaa! Äippä kuulemma haluaisi vielä kiitellä kaikkia. Täällä on käyty paljon naureskelemassa meidän (vakavasti otettavia!) juttujamme, ja on tullut paljon hyvän joulun toivotuksia. Ja joulupukin apulaisille nuo lähettävät myös suurkiitokset! 

Eipä mulla muuta. Pyhät senkun jatkuu, saas nähdä mitä kivaa tässä vielä ehditään! Hauhaut kaikille!


maanantai 23. joulukuuta 2013

Joulun toivotukset

Äippä lämmittää leivinuunia. Aikoo paistaa kinkun. Minä, Pinja, vahdin, että tuli syttyy.
Nyt se touhuaa jotain ihan muuta. Heiluu kameran kanssa. Huomaakohan jos nappaan tästä ihan vaan yhden pienen kalikan?
Onnistui! Tästä tulee vähän roskaa ja tikkuja matolle, mutta kohta se kuitenkin on taas imurin kahvassa kiinni, joten ei haitanne....
Ilonpilaaja! On kuulemma jo siivottu.
Vahditaan sitten tätä takkatulta. Vaikka loppupäivä!
By the way, laittaakohan se kohta sen kinkun tuonne ylös leivinuunin puolelle? Sitähän sitten nuuhkitaan taas koko pitkä päivä asiaankuuluvalla hartaudella. Lupasi kyllä tytölle, että kun se otetaan uunista, niin sitä saa syödä niin paljon kun jaksaa. Koskeekohan se meitäkin? On kuulemma parasta juuri uunista otettuna.
Voi hyvää päivää tuota kakaraa! Ottaisi nyt vaan iisisti. Olen ihan vakuuttunut, että me saadaan sitä kinkkua maistaa. Sitten illalla. Justhan me aamupalat syötiin. Mutta ei tuo sitä muista. Sen lähimuisti on  noin kolme sekuntia. 

Veera vähän hymyilee:
vielä touhottaa ihmiset – hassut!
Koira rauhassa venyttelee,
pedissä ojentaa tassut.
Tietää: kyllä paketin saa
vaikkei niitä itse jaa.
Riittää, että on suloinen,
silloin iso lie kasa lahjojen!

(Runo pöllitty Mustin ja Mirrin joulukalenterista)

Katsokaas meitä! Mamma uhosi - kuten joka ikinen joulu - että tämän joulun me saamme pysyä kaapissa. Huudettiin sitten siellä niin kovaa että päästiin tänne rukin päälle keikkumaan. Eikö se riitä että koko muu vuosi ollaan siellä pölyisessä kaapissa? Ei se itsekään aio jouluaan kaapissa viettää, ei ole siivonnut ensimmäistäkään kaappia!
Meillä kävi vähän huonompi säkä, "päästiin" vessaa koristamaan. No, ehkä parempi tämäkin kuin pahvilaatikossa kaapin perukoilla. Täällä on sentään siivottu. Ilmastointi on aika hyvä, ja päivänvaloa saadaan ikkunasta.
Minä olen vähän yksinäinen. Mitä muuta sininen joulupukki voisi olla? Jouduin muusta kuorosta eroon tähän lavuaarin reunalle. Sovin kuulemma hyvin sinisen lavuaarin koristukseksi. Pitänee sitten olla tyytyväinen tähänkin suosionosoitukseen. Kunhan eivät roiskisi saippuavettä päälleni.

Lämmin kiitos kaikille meitä muistaneille! Kiitos korteista, kukista, paketeista, tekstareista, ajatuksista, hyvän joulun toivotuksista! Kiitos myös täällä blogissa pistäytyneille, kiitos ihanista kommenteista ja joulutoivotuksista myös blogiystävilleni. Olette kaikki tärkeitä! 

Tänä jouluna ajattelen erityisesti teitä,ystäväni, joita kipu jäytää, olipa kivun syynä sitten jokin kurja sairaus, tapaturma tai onnettomuus. Jaksetaan ja kestetään. Ehkä joulun lämpö siirtää hetkeksi kivuliaan olon sivuun.

Minä, perhe, koirat ja laulukuoro jatkamme nyt joulutouhuja ja hiljennymme pikapuoliin joulun viettoon. Kerrotaan taas joulun jälkeen sitten kuulumiset. Ihanaa, lämmintä, tunnelmallista joulua teille kaikille!


perjantai 20. joulukuuta 2013

Suklaista joulua

Perjantai eikä yhtään liian aikaisin! Maitohapoilla on tehty töitä jo monta päivää, ja fysiikan lisäksi alkoi pettää jo hermokin, mikä on asiakaspalvelussa huono juttu.  Nyt on onneksi tiedossa kuuden päivän vapaat, sitten päivä töitä ja sen jälkeen pari viikkoa vapaata. Joten eiköhän tässä hiljalleen tolpilleen päästä. 

Joulujuttuja olen tehnyt sen verran kuin on mukavalta tuntunut. Käsityöt ovat nyt olleet tosiaan seis, ja kädet ovat olleet hiukan paremmassa kunnossa. Laatikot ovat raakana pakastimessa, tilasin ne eräältä maatilalta, jossa on myös kahvila ja juhlapalvelu. Samasta paikasta lähti mukaan myös pientuottajien valmistamaa kotijuustoa ja maksapasteijaa. Vesi kielellä joulua odotellaan! Kalat ja salaatit haen aatonaattona kaupan lihatiskistä. Kätevää. Minä olen sitten leiponut, kun siitä tykkään!

Suklaahan on jouluna ehdoton must! Meidän neidiltä sitä ei tule tänä jouluna puuttumaan, kiitos ihanan ystävänsä!
Kilo ja kahdeksansataa grammaa Fazerin sinistä luulisi riittävän pahimpaankin suklaannälkään. DVD on vieressä vertailukohtana. 

Toki kasvissyöjienkin pitää suklaaherkkunsa saada, ja tänään väsäsin tällaisia kuppikakkuja:
Vink vink Peppermint ja muut vegeihmiset. Viikonloppuvieraille tervetuloa, ja Julialle terkkuja että tulehan mukaan, täti on tehnyt sulle kuppikakkuja!

Vegaaniset suklaakuppikakut

100 g kasvismargariinia
3 dl vehnäjauhoja
1/2 dl kaakaojauhetta
1 1/2 tl ruokasoodaa
1 1/2 dl (ruoko)sokeria
1 tl vaniljasokeria
100 g tummaa, maidotonta suklaata karkeanan rouheena
2 dl vettä

Kuorrutus:
50 g samaista suklaata
100 g  kasvismargariinia
2 1/2 dl tomusokeria

Sulata ja jäähdytä margariini. Sekoita kuivat aineet sekä suklaarouhe keskenään ja kääntele joukkoon vesi sekä sulatettu margariini. Annostele paperisiin vuokiin ja paista 200 asteessa n. 15 minuuttia.

Kuorrutus jäähtyneille kakkusille: Sulata suklaa, vaahdota margariini ja vatkaa jäähtynyt suklaasula joukkoon. Lisää tomusokeri ja sekoita tasaiseksi. Pursota jäähtyneille kakkusille ja koristele suklaalastuilla. 


Ohje on tuosta Sanna Kiisken ihanasta kuppikakkukirjasta, ties kuin mones kokeilu ja kaikki ovat olleet hyviä. Pitänee joskus hankkia kirja itselleni. 

Koirille on haettu Mustista ja Mirristä ruokaa pakastin väärälleen, joten ei ystävienkään tarvitse nälässä olla joulun aikaan. Meillä tosin koirat syövät jouluna samaa ruokaa saman määrän kuin muinakin päivinä, ja herkkupalatkin ovat ihan koiria varten tarkoitettuja, ei mitään ihmisten ruokia. No, ehkä pieni kinkku- tai juustosiivu niille salaa aattona livautetaan...mutta kenellekään ei ole kivaa, jos kavereilla on jouluna masu kuralla, joten samaa tiukkapipoista ruokavaliota suosittelen muillekin karvakuonoille. Älkää syöttäkö eläimiänne sairaiksi jouluna. 
 Meidän koirat eivät osaa lukea (paitsi ajatuksia). Saas nähdä tunnistavatko omat pakettinsa pukinkontista?!? Ehkäpä tuoksuvat koirasen nenään hyviltä. Sisältö paljastuu sitten aattona!

Viikonloppuna on ohjelmassa vähän siivousta ja paljon joululaulujen kuuntelua. Ja kuppikakkujen kumoamista mukavassa seurassa! Olkaahan kiltisti...!




keskiviikko 18. joulukuuta 2013

Makean nälkään

Heippa ystävät rakkaat! Arvatkaas mitä. Meikäläinen on tänään koristellut jo kaksi joulukuusta. Aamusta koristeltiin työkavereiden kanssa kirjastolle joulukuusi, josta ei nyt kuvaa tullutkaan näpättyä (paitsi kännykkäkameralla jonkinlainen otos). Meille on joskus vuosia vuosia sitten hankittu muovikuusi, joka oli hyvä olemassa silloin kun oli pentukoiria ja allergiaoireita. Nyt on taas siirrytty ehtaan luonnonkuuseen, mutta kun koristeita on kertynyt nurkat väärälleen, niin keksinkin viritellä muovisen tuonne yläkertaan "kakkoskuuseksi". 


Yllättävän nätti kuusesta tulikin, ja jouluinen fiilis kiireisen viikon keskelle. Ja ihan vaan ylijäämätavarasta koottu. Olen laiskuri näiden joulutouhujen suhteen, ja aina kun jotain koristeita virittelen, mietin jo mielessäni pois keräämisen vaivaa (tosi optimistinen ja valoisa asenne, eikö vaan). Mutta - jos menisikin yli siitä missä aita on matalin, ja nostaisi joulun jälkeen koko komeuden kynttilöineen ja koristeineen varastoon ensi joulua odottelemaan. Uudeltahan se silloin taas näyttäisi. Meillä on onni omistaa hervottoman iso vaatehuone tuolla yläkerrassa, ja hyvin sinne tuo kuusi mahtuisi nurkkaan. Pistetäänpä mietintään. 

Siitä fudgesta puhuin viime postauksessani. Aika herkullista tuli. 

Jos makean nälkä yllättää, niin tällä herkulla se takuuvarmasti lähtee. Tässä ohjetta kokeilunhaluisille:

Maitosuklaafudge
 2 dl kermaa
2dl sokeria
3rkl voita
2 rkl hunajaa
2dl vaahtokarkkeja
100g maitosuklaata
Mittaa kerma, sokeri, hunaja ja voi kattilaan
ja keitä hiljalleen sekoittaen kunnes sakenee
ja kylmään veteen pudotettu tippa pysyy koossa.
Nosta pois levyltä ja pilko suklaa ja vaahtokarkit sekaan.
Sekoita kunnes ne sulaa ja seos on tasaista.
Kaada pieneen vuokaan ja anna jähmettyä jääkaapissa
muutama tunti. Leikkaa pieniksi neliöiksi.

Ohjeesta taas suurkiitos Hannelelle Täyttä elämää -blogiin!

Tämän sanon nyt yhtä paljon itselleni kuin muillekin käteville emännille ja miksei isännillekin: jäitä hattuun ja kohtuutta touhuamiseen. Mikään ei vie joulufiilistä paremmin kuin stressaantunut kotihengetär. Joulunviettäjät tuskin pahastuvat, jos muutama villakoira haukkuu nurkissa tai joulupöydästä joku sillinpää puuttuisi. Jospa tänä jouluna lopetettaisiin ne kiireet viimeistään aatonaattoon, se mitä siihen mennessä ei ole saatu tehtyä, jääkööt tekemättä. Minulla on lainassa ihanaakin ihanampi Samuli Edelmanin joululevy Hiljaisuuden valo, jota kuunnellen ajattelin virittyä joulutunnelmaan jo hyvissä ajoin. Kynttilät palamaan, glögiä mukiin ja suklaarasia nojatuolin käsinojalle. Siitä se lähtee!

sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Pikku joulupuuhia

Hyasintin tuoksua kolmanteen adventtisunnuntaihin, rakkaat lukijat! Minihyasintit availevat nuppujaan tuossa olkkarin pöydällä. Tuhannet kiitokset taas täällä poikenneille ja kiitos myös kannustavista kommenteista edelliseen postaukseeni!

Uupunut olen, ah sydänjuurihin saakka Eino Leinon sanoin. Kuusipäiväinen työviikko taitaa näillä diagnooseilla olla vähän liikaa. Vanhastaan tiedän, että alkava viikko vasta rankka onkin, yksi päivä ei oikein riitä palautumiseen. Lauantaivapaan pidän vasta aatonaattona. No, nuo viisi päivää on vaikka aidanseipäänä, ja onneksi on monenmoista kivaa tulossa ensi viikolla kuten joulukahvit työkavereiden kesken.

Tänään napsahtikin isännälle työvuoro, ja olemme viettäneet tyttöseni kanssa "meikitöntä päivää". Se on pitänyt sisällään yökkärissä vetelehtimistä, herkuttelua ja tyhjännauramista. Päikkäreille olin menossa mutta metsälenkki koirien kanssa piristi sen verran että tulinkin teille kertomaan kuulumisia. Vähän olen ehtinyt siivoillakin tänään ja lihapulliakin värkkäsin meille ruoaksi, osa pujahti pakkaseen joulua odottamaan.

Joulutouhuja on tehty työnteon lisäksi viikon varrella, osa tulevista kuvista on jo viime viikonlopun satoa. Tuolta Hannelen Täyttä elämää -blogista löydän tämän tästä ihania ohjeita, kuten nämä pätkiskakut. Hannelelle suurkiitos ja toivottavasti ei haittaa että esittelen täällä omat versioni ja linkkaan ohjeet blogiisi. Hannele on myös loistava valokuvaaja ja blogissa on aivan ihania sisustus- ym. kuvia. Tässä minun kakkuseni:


Ohje kakkuun löytyy täältä. Kakut on säilötty visusti pakkaseen eli maistamaan en ole vielä päässyt, ehkä siellä joulukahveilla sitten. Tuo etualalla oleva kakku on tehty silikonivuokaan ja toinen tavalliseen, ja voisin kyllä vannoa tuon silikonisen nimeen! Tulee kaunis ja kiiltävä kakku kun ei tarvitse jauhottaa vuokaa, kevyt sipaisu voitelua jos sitäkään, ja kakku irtoaa ihan sovinnolla. Kiva ja helppo ohje, kannattaa kokeilla. Myös Hannelen ohjeella tehty fudge on jääkaapissa jähmettymässä, siitä sitten toisella kertaa (meillä siis herkuttelu jatkuu illan mittaan). Tein noihin samaisiin vuokiin myös taatelikakut, ja silikonisessa tuli siitäkin paljon hienompi, joten meillä taidetaan siirtyä kakunteossa kokonaan silikoniaikaan! Yleensä kuivakakuistani onnistuu n. 50 %, ne toiset 50 % jämähtävät kiinni vuokaan ja hajoavat vaikka kuinka voitelisi ja jauhottaisi. Jospa se onnistumisprosentti tämän materiaalin myötä kasvaisi. Leipää ja täytekakkupohjia olen jo aiemmin tehnytkin silikonisiin vuokiin (mallia Ikea, huomattavasti halvempia kuin Iloleipurit ja hyvin toimivat).

Hunajamanteleita olen tehnyt jo useita satseja, ohjeita löytyy netistä esim. täältä
Mantelit tuppaavat meillä katoamaan suoraan pelliltä, mutta muutaman pussukankin olen saanut tehtyä pikkuherkkulahjoiksi:
Laitanpa tähän vielä kuvia näistä työpaikan korttipajatuotoksistani:





Kortteilu on tosiaan mielipuuhiani, ensi vuonna pitää taas värkätä kortit itse!

Se tylsempikin joulunaluspuuha eli siivous on päässyt hyvään vauhtiin. Lapsuudenkodista on kai perintöä se, etten suostu joulua viettämään sottaisessa kodissa. Sotku stressaa enemmän kuin siivous, eli kahdesta pahasta on valittava se pienempi. Enkä mitenkään inhoa siivousta, päinvastoin, siinähän näkee työnsä tuloksen heti - kunnes muutama kuratassu ryntää intopiukeana ulkoa sisälle. Miekkoseni putsasi eilen saunan ja kylppärin ihan  painepesurilla (miehethän käyttävät konetta jos sellainen on puuhaan keksitty, varmaan jos miehet synnyttäisivät niin sekin puuha olisi jotenkin automatisoitu). Mutta puhdasta tuli! Minä jatkoin hinkkaamalla jääkaapin ja uunin, ja muutama mattokin on jo ulkoilutettu. Loppurutistus on sitten ensi viikonloppuna, turhan aikaisin ei meillä kannata siivota juurikin noiden koiruleiden vuoksi.

Nyt aion jatkaa leppoistelua (ja käydä irroittelemassa sen fudgen vuoasta). Eiköhän siitä ensi viikostakin selvitä, sitten onkin joulu jo ihan ovella. Jouluviikon perjantaina käväisen töissä, sitten jatkuu loma parin viikon ajan. Pikku reissuakin on tiedossa, voi ihanuus! 

Hyvää sunnuntai-iltaa ja jouluista viikkoa!

torstai 12. joulukuuta 2013

Käsitöitä, joista kädet ei tykkää

Pitihän sitten nuo rakkaat risuparratkin saada hyvään kuosiin, kun joulu kerran tekee tuloaan. Tavoitteena välttää lumipaakkujen tarttuminen tassuihin (tosin lumi alkaa jo olla muisto vaan) sekä hidastaa kodin karvaantumista. Snautserin turkistahan ei pitäisi oikein hoidettuna lähteä karvaa, ja vähäistä kai meidän kodin karvaisuus on moneen muuhun koiratalouteen verrattuna. Siitä tietää kuitenkin, että trimmausvälineet on syytä kaivaa esiin, kun karvoja alkaa olla nurkissa. 

Yleensä meidän koirat trimmaa ammattilainen, koska minun käteni eivät hommasta tykkää ja taidotkin ovat puutteelliset. Tosin meidän koirat eivät mitään näyttelytähtiä ole, joten lopputulos ei ole niin ratkaiseva. Viime sunnuntaina jostain syystä voimani tunnossa aloin itse puuhaan. Ronjasta muistin napata pari ennen-kuvaakin.

Jostain syystä pikku linssiluteemme onnistuu aina työntämään kielensä näkyviin kuvissa.

Jälkeen-kuvat otettiin sitten oikein "pöydällä poseeraten", ja lopputulos on nähtävissä:
Karvojen vähenemisen kuitenkin kuvasta näkee. Snautserihan on nypittävä kaksi kertaa vuodessa, jotta turkki pysyy hyvässä kunnossa. Nyppiminen ei satu koiraa, kun sen tekee oikeaan aikaan, jolloin karva on valmiiksi irti. Käsille se on kyllä kovaa hommaa. Hullua sinänsä kuoria koira karvoistaan keskitalvella, kun turkkia kipeästi tarvittaisiin, mutta meillä tuo toinen nyppiminen ajoittuu aina joulun alle. Toinen kerta onkin sitten sopivasti kesäkuussa. Siinä välissäkin turkkia siistitään. Jaloissa kuuluisi käppänällä olla kunnon tehtostekarvat, mutta koska ne juuri sitä lunta keräävät, niin meillä ne on vedetty ihan lyhyiksi (kun ei tarvitse sitä näyttelytuomarin silmääkään miellyttää). Hiukan tuo homma Ronjaakin uuvutti, ja sen jälkeen oli kiva päästä sohvalle uinumaan.
Veeraa en ole enää nyppimällä stressannut, ikäneitonen kun on, vaan se ajellaan kauttaaltaan koneella. Hyvin on Veeruskan turkki sen kestänyt ja pysynyt säänkestävänä. 

Kahden koiran trimmauksen jälkeen kodinhoitohuoneessa näytti tällaiselta:
Aikaa sain hommaan kulumaan kolme tuntia / kaksi koiraa, ja tunti vierähti jälkiä siivotessa. Eli sunnuntai oli jo iltapäivän puolella kun lopettelin, ja totesin että jätän homman tästedes ihan sovinnolla taitavalla trimmaajallemme. Itse voin humputella kaupungilla kun koirat ovat parturoitavana, ja karvat saa trimmaaja kaupanpäällisiksi. Ja kädet säästyvät. Tämän session jälkeen leikatut ranteet huusivat hallelujaa koko alkuviikon.

Tästä kaikesta johtuen Pinja päätyikin sitten Päivi-trimmaajan hellään huomaan, ja lopputulos on oikein kaunis koira:

Päivin luona Pinja myös käyttäytyy mallikkaasti, toisin kun kotona missä se piiloutuu portaiden alle heti kun otan trimmauspussukan esiin, ja pistää homman aikana hanttiin kaikilla keksimillään keinoilla. Kuten joskus aikaisemmin olen todennut, Pinjan kanssa ei mikään homma ole liian helppoa...
Eipä sitä heti uskoisi kun näihin ruskeisiin silmiin katsoo.

Muutama pikku neuletyökin on valmistunut. Lapaset ihan itselleni Novitan Rosesta:
Ja vielä yhdet pitsisukat pukin konttiin:
Koristenapit ovat Karnaluksin tuliaisia.
Valitettavasti nyt oli pakko pistää sekä neulomiset että trimmaukset jäihin, niin kovasti ovat leikatut ranteet kiukutelleet. Kävin tänään työterveyslääkärin kanssa juttelemassa käsien tulevaisuudenkuvasta, joka on kuitenkin hämärän peitossa. Ranteet särkevät, sormet ovat taas alkaneet puutua öisin ja käsiä palelee esim. hiirellä pitkään työskennellessä. Selvää on, että käsiä ei enää leikata, kun lopputulos on jäänyt huonoksi. Ilmeisesti noista pahuksen kiinnikkeistä on taas kysymys. Sain nyt ajan työfysioterapeutille, joka katsoo, olisiko hänellä keinoja käsien ja pois paikoiltaan olevan selkänikamani varalle.

Mutta kuten niin monta kertaa olen todennut, näillä mennään mitä on annettu, ja turha on murehtia asioita, joita ei kenties koskaan tapahdu. Krempoista huolimatta voin tehdä paljon asioita, joista nautin, vaikka puikoista luopuminen surettaakin aika lailla. Pidetään lippua korkealla, paljon huonmminkin voisi olla!