Sadas postaus

Nyt on sitten ystävät juhlan paikka, sillä tosiaan tämä on nyt sadas kirjoitukseni tänne! Iso kiitos kuuluu teille ihanille lukijoille, jotka käyvät uskollisesti tsekkaamassa pikku juttuni ja osa jättää terveisensäkin kommentin muodossa. Tässä teille kiitoskukkaset.

 Aina vaan jaksan ihmetellä sitä, miten tavalliset ihmisen tavalliset tarinat jaksavat kiinnostaa päivästä toiseen.

Ehkä pikku historiikki on tässä vaiheessa paikallaan. Blogin nimi "Henkireikiä" kertoo sen, että kirjoitan niistä asioista, mitkä minulle arjessa iloa tuovat ja auttavat jaksamaan. Innostuin kovasti neulomisesta tuossa parisen vuotta sitten, ja kun suurin osa neuletöistä meni lahjaksi, niin halusin dokumentoida kuvat ja pikku tekstit töistä. Aloittelin bloggaamista Vuodatuksessa, mutta kun siellä kuvien siirto takkuili kovasti, niin siirryin sitten tänne blogspotin puolelle.Hiljalleen aihealueet sitten paisuivat paisumistaan, mukaan tuli korttiaskartelua, tuunausta, kirppisjuttuja, leipomista ja ruoanlaittoa, puutarha- ja sisustusjuttuja. Juttua koirista ja mökkeilystä, plus ihan yleistä lätinää laidasta laitaan. Sairastaminen on myös ollut valitettavasti juttujen aiheena, kun fibromyalgiaa olen sairastanut jo toistakymmentä vuotta ja nyt on kuvaan tullut mukaan myös näitä ranne- ja polviongelmia, jotka onneksi ovat korjattavissa olevia asioita. Olen kyllä yrittänyt välttää tekemästä blogista sairauskertomusta, mutta kokonaan en ole onnistunut ko. aihetta välttelemään, kun nuo krempat tuossa kuitenkin mukana kulkevat.

Olen yrittänyt pitää blogia elämänmakuisena ja minun näköisenäni kirjoittamalla itselleni läheisistä aiheista, joskus pintapuolisesti laappaisten, joskus syntyjä syviä miettien. Perheenjäsenet ja muut läheiset olen yleensä maininnut ainoastaan sivulauseissa, ja tietoisesti ollut retostelematta heidän asioitaan julkisesti. Kuvaajana en ole kaksinen, eikä kamera jolla kuvaan (kuulemma) sekään ole mikään hyvä, vaikka minulle se on ollut ihan riittävä. Kuvat ovat siis olleet ihan kotoista tasoa ja aika luomua, vaikka niitä pikkuisen rajailen ja korjailenkin. Käsityöni, arkarteluni ja tuunaukseni ovat nekin kovin tavallisia, eivät mitään mestariteoksia. Teen ruokaa ja leivon niinkuin tavallinen perheenäiti, en osaa enkä harrasta mitään hienouksia. Kotimme sisustus ei vaihdu puolen vuoden välein, olen sisustusasioissa enemmänkin käytännön ihminen kuin esteetikko. Toki jos jotain uutta (tai vanhaa) hankin tai valmistan kotiin, niin olen myös siitä teidän kanssanne iloinnut! Blogiani ei kai oikein voi asetella mihinkään kategoriaan, life-style -blogi kalskahtaa ihan liian komealta, kotikutoinen olisi varmaan oikeampi sana.

Tuossa esittelytekstissä kertoilen pitäväni kulttuuririennoista, joskin valitettavan vähiin ne ovat viime aikoina jääneet. Ehkä taas talven tullen on siitäkin aiheesta enemmän kerrottavaa. Kirjallisuus on sydäntäni lähellä sekä ammattimielessä että yksityishenkilönä, ja ihan liian vähän tulee kirjoista kirjoitettua. Olen kyllä aika yksipuolinen lukija, tuossa kun lukupäiväkirjaani selailin, niin totesin että kotimaiset ja pohjoismaiset dekkarit ovat tänäkin vuonna olleet hyvin edustettuina.

Koirakolmikkomme, suursnautseri Veera, keskikokoinen snautseri Pinja ja kääpiösnautseri Ronja ovat tulleet teille kovin tutuiksi. Kokojärjestyksessä etenevä musta risupartasarja herättää kyllä huomiota ja ihmetystä, missä sitten kuljemmekin. Risupartojen myötä luonnossa kulkeminen on iso osa elämääni. En tiedä tulisiko tuonne metsään lähdettyä muuta kun sieni- ja marja-aikaan jos ei näitä lenkkikavereita olisi. Tutuksi on tullut teille myös sielunkotini, mökkimme jota myös Lehmikseksi kutsutaan.

Entäs sitten tulevaisuudenkuvat, uhkat ja mahdollisuudet? Kirjoittaminen on tullut kyllä niin tavaksi että tuskin osaan lopettaa, vaikka uhkana olisi itsensä toistaminen. Olen "aina" pitänyt kirjoittamisesta, koulussa, kun toiset tuskailivat ainekirjoituksen aineiden kanssa, minun kynäni jo lensi. Tämä on ollut hyvä kanava harrastaa kirjoittamista, tätä kun teen vähän niinkuin itselleni, ja tätä saa lukea kuka haluaa - jos haluaa. Ja kommentoida tai jättää kommentoimatta. Minulla ei ole mitään kunnianhimoa kirjoittamisen suhteen, en välitä tehdä tämän julkisempaa tekstiä, eikä siihen riittäisi aika eivätkä taidotkaan. Käsityöt ovat nyt olleet käsivaivojen takia tauolla, mutta sormia jo syyhyttää lankahyllyillä. Ehkäpä kohta jo maltillisesti aloittelen neulomista, ja pääsen esittelemään teille jotain valmista. Ruoanlaitto ja leipominen varmaan lisääntyvät tässä syksyn kuluessa ja joulun lähestyessä. Saas nähdä teenkö tänä vuonna joulukortit itse vai ostanko kaupasta.

Toivottavasti talven selän taittuessa pääsen kirjoittelemaan myös matkakertomuksia. Syksyllä hankkimamme vanha matkailuauto on nyt korjattavana, ja toivottavasti pääsemme heti kevään koittaessa reissuun. Tyttäremme toivoo kovasti ulkomaanmatkoja, mutta niille asettaa oman haasteensa nuo kolme koiraa - hoitoon vai mukaan, ja minkälaisia matkustusasiakirjoja niille tarvitaan ulkomaanmatkoille. Kotimaassa on paljon nähtävää eikä ole näitä ongelmia. Mutta Baltia ja Norja kyllä kangastelevat karavaanarin haaveissa. Saapa nähdä!

Blogin kirjoittaminen tuottaa minulle siis kovasti iloa. On ihanaa katsella noita lukukäyriä ja huomata, että täällä on käynyt muitakin lukemassa. Ja uusi kommentti sykähdyttää aina, ja yritänkin vastailla kommentoijille samantien. Iso ilo on ollut saada "blogiystäviä", joita en elävässä elämässä ole tavannut, mutta joiden blogeissa käyn säännöllisesti lukemassa ja joiden tiedän käyvän täällä kylässä. Olette todella tärkeitä! "Yleisön pyynnöstä" olen vinkannut facebook-sivullani, kun olen jotain uutta päivitystä tehnyt, ja aina sen jälkeen on vierailupiikki tuolla käyrillä. Lupaus tai uhkaus: en aio lopettaa kirjoittamista. "Henkireikiä" kertoo minulle tärkeistä asioista, mutta kirjoittaminen itsessään on muodostunut yhdeksi "henkireiäksi".

Mitä kautta sitten oletkin blogiini eksynyt, tunnemmeko henkilökohtaisesti vai virtuaalisesti tai oletko ihan vaan satunnaisella käynnillä täällä, juuri sinulle haluan osoittaa isot kiitokset ja toivottaa valoa ja lämpöä syksyn pimeyteen. Tervetuloa uudelleen!