Hae tästä blogista

Tietoja minusta

Oma kuva
Elämäniloa ja maailmantuskaa. Valosta varjoon - ja takaisin. Tervetuloa matkalle mukaan!

lauantai 19. lokakuuta 2013

Pieniä syysiloja

Hei vaan, ja ihanaa lauantai-iltaa! Kyllä viikonloppukin tuntuu nyt ihan erilaiselta kun on työviikko takana, ihan kuin pieneltä juhlalta. Juhlan tuntua lisää sekin, että pääsimme heti aamupäivästä kahvittelemaan mitä mukavimmassa seurassa!

Iltapäivä kuluikin sitten pihahommissa, vuoroin lumisateessa, vuoroin auringonpaisteessa. Pikku syyskivaa olen viritellyt pihalle ja terassille.
Halloween-lyhdyt on kaivattu kaapin kätköistä terassin pöydälle ja laitettu valot sisään.
Tytille kiitokset tikkaista! Saavat nyt olla talven tässä terassilla, keväällä sitten matkaavat mökille ja pukeutuvat vähän toisenlaiseen asuun.
Vesikelkka odottaa talvea. Tällä ei kyllä enää mihinkään kelkkailla, on niin laho jalaksistaan, että saa viettää vanhuudenpäiviään säiltä suojassa terassin katon alla.

Kun on oikein pihalla uurastettu, niin pitää päästä saunaan. Tänään meillä lämpiääkin pihasauna!
Kuten kuvista näkyy, luntakin meillä vähäsen on.Vanha fillari saunan seinustalla on myös saanut syysistutukset tarakalleen.
Oikein hyvää viikonlopun jatkoa!

11 kommenttia:

  1. Kivoja koristeita sinulle. Meilläkin on saman verran lunta. Onneksi suurin osa lehdistä ehdittiin haravoida.
    Mukavaa alkavaa viikkoa.

    ps. lomaa lisää marraskuun loppuun !

    VastaaPoista
  2. Upeat tikkaat ja kiva tuo kelkka-kukka-asetelma.

    VastaaPoista
  3. Kiitokset Annelille ja Katjulle! Meillä on kyllä haravoinnit pahasti vaiheessa. Mutta kyllä ne lehdet keväällä tuolta löytyy...

    VastaaPoista
  4. Vastaukset
    1. Eikö vaan Suvi! Uimapaikka vaan puuttuu. On ihan mainio sauna, ollaan joskus pohdittu millä sen sais siirrettyä mökille!

      Poista
  5. Kivan näköisiä syysiloja. Ja pihasauna, -wautsi- !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kun poikkesit, mate! Tuo pihasauna on kyllä ihan luksusta.

      Poista
  6. Hienoja syys/talvijuttuja Sinulla.
    Olen ensimmäistä kertaa blogissasi kyläilemässä. Osui sattumalta eteeni kun kuukkeloin fibo-asioita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmin kiitos käynnistäsi, melkein-kaimaseni. Poikkesin blogissasi ja taidan liittyä lukijaksi. Aina on hyvä kohdata kanssakulkijoita.

      Poista

Kommenttisi ilahduttaa, kiitos siitä!