myTaste.fi

Tietoja minusta

Oma valokuva
Äiti ja vaimo, henkinen hippi, viherpiipertäjä, mökkihöperö, lukutoukka, lankahörhö, kipuilija, metsässäkulkija, ilon ja valon etsijä

torstai 31. lokakuuta 2013

Sukkatehdas käynnistetty uudelleen!

Hei pitkästä aikaa!

Mihin nämä päivät ja viikot hurahtelevat? Ihanaa kun täällä on käynyt vanhoja tuttuja ja ihan uusiakin tuttavuuksia, olkaatten kaikki tervetulleita!

Useita meitä yhdistää herra - tai ehkä veljessarja - nimeltä Fibro(myalgia). On aina hyvä kohdata kanssakulkijoita ja -kärsijöitä, vaikka moni meistä mieluusti sanoutuisi irti tästä seurasta. Mutta asiat, joille ei mitään voi, pitää vaan hyväksyä, yrittää elää tästä ikävästä seuralaisesta huolimatta täyttä elämää niin pitkälti kun se on mahdollista. 

Uskon että herra Fibroja on useita veljeksiä, niin monen luona se tuntuu näin syyskosteilla viihtyvän. Minunkin kyljessäni on yksi tyyppi kyhjöttänyt, niin yksipuolinen kuin tunnesiteemme onkin. Yöt ovat olleet särkyisiä ja katkonaisia, päivät sumuisia. Erityisesti leikattuja ranteitani tuntuu fibron poika rakastavan, ja useana yönä on tuntunut siltä kuin kämmeniä revittäisiin ranteista irti. 

Viime viikonloppuna vierailimme veljeni uudella, ihanalla mökillä, ja tein pari hyytävää pulahdusta Päijänteeseen. Seuraava päivä oli ihanan kivuton ja särytön. Pitäisi elvyttää tuota harrastusta, ja käydä pulahtelemassa useammin. Mökkikausikin on ohitse, vaikka toki sinnekin voisi mennä viikonloppuisin käymään. Saamattomuus, jaksamattomuus, uupumus...syitähän löytyy. Vaikka pitäisi jaksaa tehdä kaikki temput säryttömän elämän puolesta. Liikunta onneksi auttaa, kun pysyy kohtuudessa. Tänään on zumbailtu, ja endorfiiniryöppy karkoittaa kivut aina hetkeksi aikaa. Pakkasia odotellessa!

Mutta jotta ei ihan valitusvirreksi menisi, niin ilokseni olen taas jaksanut/pystynyt hiukan neulomaan! Keväällä ostin Keskiseltä halvalla Silmu-lankaa, ja kesällä aloittelin autokäsityönä kaulaliinaa ko. langasta. Kunnes onnistuin hukkaamaan toisen puikon, ja työ jäi kesken. En ostanut uusia puikkoja, koska päätin, että jostain sen puikon on löydyttävä. Yläkerran jätkät kai vieneet. Koko tekele unohtui moneksi viikoksi, kunnes puikko yllättäen löytyi, kun koiranruokapakastin siirrettiin terassilta sisätiloihin. Olin kai heittänyt käsityöpussin pakastimen päälle, kun etsin avaimia laukusta, ja puikko oli tipahtanut pakastimen taakse. Oi onnea, sain tikuteltua kaulaliinan valmiiksi, ja tällainen siitä tuli:
Saapa nähdä kenen kaulaa tämä jatkossa lämmittää.

Sukkamalli on tuttuakin tutumpi, helppo pitsikuvio. Näistä pitkistä sukista on pidetty kovasti, joten ajattelin niitä muutamat pukinkonttiin värkätä. Tänä syksynä sukkatehdas käynnistyi käsileikkauksen vuoksi kovasti myöhässä, joten kovin paljoa valmista ei ole jouluksi odotettavissa. Jotain ehkä kuitenkin.
Nappi- ja nauhavarastoon sain Karnaluksista täydennystä, mistä Päiville suurkiitos!
Nyt on piirakkasukat aluillaan, saas nähdä miten malli toimii Nostalgia-langassa. Ajattelin kokeilla, kun ko lankaa löysin edullisesti paikallisesta Siwasta. 

Mutta nyt nukkumatti kutsuu zumbailijoita. Mukavaa loppuviikkoa, ollaan taas kuulolla!

lauantai 19. lokakuuta 2013

Pieniä syysiloja

Hei vaan, ja ihanaa lauantai-iltaa! Kyllä viikonloppukin tuntuu nyt ihan erilaiselta kun on työviikko takana, ihan kuin pieneltä juhlalta. Juhlan tuntua lisää sekin, että pääsimme heti aamupäivästä kahvittelemaan mitä mukavimmassa seurassa!

Iltapäivä kuluikin sitten pihahommissa, vuoroin lumisateessa, vuoroin auringonpaisteessa. Pikku syyskivaa olen viritellyt pihalle ja terassille.
Halloween-lyhdyt on kaivattu kaapin kätköistä terassin pöydälle ja laitettu valot sisään.
Tytille kiitokset tikkaista! Saavat nyt olla talven tässä terassilla, keväällä sitten matkaavat mökille ja pukeutuvat vähän toisenlaiseen asuun.
Vesikelkka odottaa talvea. Tällä ei kyllä enää mihinkään kelkkailla, on niin laho jalaksistaan, että saa viettää vanhuudenpäiviään säiltä suojassa terassin katon alla.

Kun on oikein pihalla uurastettu, niin pitää päästä saunaan. Tänään meillä lämpiääkin pihasauna!
Kuten kuvista näkyy, luntakin meillä vähäsen on.Vanha fillari saunan seinustalla on myös saanut syysistutukset tarakalleen.
Oikein hyvää viikonlopun jatkoa!

perjantai 18. lokakuuta 2013

Vegaaniset kaneliomenakuppikakut

Niin se viikko taas hurahti perjantai-iltaan, ja ensilumikin satoi maahan. Oli siinä hurjastelemista kesärenkailla!

Koska meille on (toivottavasti) viikonloppuna tulossa ihan erityisiä vieraita, niin kaivoin taas kuppikakkukirjan (Kiiski, Ehnqvist: Ihanat kuppikakut) esiin. Ilokseni siitä löytyy myös vegeleivonnaisten ohjeita, ja tässäpä yksi sellainen. Näissä todella maistuu kaneli ja omena!

Vegaaniset kaneliomenakuppikakut
n. 12 kpl

100 g kasvismargariinia (sininen Keiju)
2 dl omenamehua
2 dl raastettua omenaa
4dl vehnäjauhoja
1 1/2 dl (ruoko)sokeria
1 tl vaniljasokeria
2 tl kanelia
1 1/2 tl ruokasoodaa

Kuorrutus:
100 g kasvismargariinia
4 dl tomusokeria
2 tl vaniljasokeria
kiehautettua vettä 
kanelia

Sulata margariini, lisää omenamehu ja -raaste. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet ja sekota tasasaiseksi taikinaksi. Jaa vuokiin ja paista 175 asteessa 15-20 min.

Tee kuorrutus: Vaahdota pehmeä margariini kevyesti. Lisää tomusokeri ja vaniljasokeri ja sekoita tasaiseksi. Notkista tarvittaessa vedellä. Kuorruta kakut täysin jäähtyneinä ja ripota pinnalle kanelia.
Vieraita odotellessa...

Tänään vietin ansaittua vapaapäivää ja sain uuden lookin hiuksiini. Siivottuakin tuli, ja nyt voi hyvillä mielin aloittaa viikonlopun. Saas nähdä sulaako lumet ja pääseekö pihatöihin, haravoimista olisi vielä reilusti.

Mukavaa viikonloppua teillekin!

keskiviikko 16. lokakuuta 2013

Sadas postaus

Nyt on sitten ystävät juhlan paikka, sillä tosiaan tämä on nyt sadas kirjoitukseni tänne! Iso kiitos kuuluu teille ihanille lukijoille, jotka käyvät uskollisesti tsekkaamassa pikku juttuni ja osa jättää terveisensäkin kommentin muodossa. Tässä teille kiitoskukkaset.
 Aina vaan jaksan ihmetellä sitä, miten tavalliset ihmisen tavalliset tarinat jaksavat kiinnostaa päivästä toiseen.

Ehkä pikku historiikki on tässä vaiheessa paikallaan. Blogin nimi "Henkireikiä" kertoo sen, että kirjoitan niistä asioista, mitkä minulle arjessa iloa tuovat ja auttavat jaksamaan. Innostuin kovasti neulomisesta tuossa parisen vuotta sitten, ja kun suurin osa neuletöistä meni lahjaksi, niin halusin dokumentoida kuvat ja pikku tekstit töistä. Aloittelin bloggaamista Vuodatuksessa, mutta kun siellä kuvien siirto takkuili kovasti, niin siirryin sitten tänne blogspotin puolelle.Hiljalleen aihealueet sitten paisuivat paisumistaan, mukaan tuli korttiaskartelua, tuunausta, kirppisjuttuja, leipomista ja ruoanlaittoa, puutarha- ja sisustusjuttuja. Juttua koirista ja mökkeilystä, plus ihan yleistä lätinää laidasta laitaan. Sairastaminen on myös ollut valitettavasti juttujen aiheena, kun fibromyalgiaa olen sairastanut jo toistakymmentä vuotta ja nyt on kuvaan tullut mukaan myös näitä ranne- ja polviongelmia, jotka onneksi ovat korjattavissa olevia asioita. Olen kyllä yrittänyt välttää tekemästä blogista sairauskertomusta, mutta kokonaan en ole onnistunut ko. aihetta välttelemään, kun nuo krempat tuossa kuitenkin mukana kulkevat.

Olen yrittänyt pitää blogia elämänmakuisena ja minun näköisenäni kirjoittamalla itselleni läheisistä aiheista, joskus pintapuolisesti laappaisten, joskus syntyjä syviä miettien. Perheenjäsenet ja muut läheiset olen yleensä maininnut ainoastaan sivulauseissa, ja tietoisesti ollut retostelematta heidän asioitaan julkisesti. Kuvaajana en ole kaksinen, eikä kamera jolla kuvaan (kuulemma) sekään ole mikään hyvä, vaikka minulle se on ollut ihan riittävä. Kuvat ovat siis olleet ihan kotoista tasoa ja aika luomua, vaikka niitä pikkuisen rajailen ja korjailenkin. Käsityöni, arkarteluni ja tuunaukseni ovat nekin kovin tavallisia, eivät mitään mestariteoksia. Teen ruokaa ja leivon niinkuin tavallinen perheenäiti, en osaa enkä harrasta mitään hienouksia. Kotimme sisustus ei vaihdu puolen vuoden välein, olen sisustusasioissa enemmänkin käytännön ihminen kuin esteetikko. Toki jos jotain uutta (tai vanhaa) hankin tai valmistan kotiin, niin olen myös siitä teidän kanssanne iloinnut! Blogiani ei kai oikein voi asetella mihinkään kategoriaan, life-style -blogi kalskahtaa ihan liian komealta, kotikutoinen olisi varmaan oikeampi sana.

Tuossa esittelytekstissä kertoilen pitäväni kulttuuririennoista, joskin valitettavan vähiin ne ovat viime aikoina jääneet. Ehkä taas talven tullen on siitäkin aiheesta enemmän kerrottavaa. Kirjallisuus on sydäntäni lähellä sekä ammattimielessä että yksityishenkilönä, ja ihan liian vähän tulee kirjoista kirjoitettua. Olen kyllä aika yksipuolinen lukija, tuossa kun lukupäiväkirjaani selailin, niin totesin että kotimaiset ja pohjoismaiset dekkarit ovat tänäkin vuonna olleet hyvin edustettuina.

Koirakolmikkomme, suursnautseri Veera, keskikokoinen snautseri Pinja ja kääpiösnautseri Ronja ovat tulleet teille kovin tutuiksi. Kokojärjestyksessä etenevä musta risupartasarja herättää kyllä huomiota ja ihmetystä, missä sitten kuljemmekin. Risupartojen myötä luonnossa kulkeminen on iso osa elämääni. En tiedä tulisiko tuonne metsään lähdettyä muuta kun sieni- ja marja-aikaan jos ei näitä lenkkikavereita olisi. Tutuksi on tullut teille myös sielunkotini, mökkimme jota myös Lehmikseksi kutsutaan.

Entäs sitten tulevaisuudenkuvat, uhkat ja mahdollisuudet? Kirjoittaminen on tullut kyllä niin tavaksi että tuskin osaan lopettaa, vaikka uhkana olisi itsensä toistaminen. Olen "aina" pitänyt kirjoittamisesta, koulussa, kun toiset tuskailivat ainekirjoituksen aineiden kanssa, minun kynäni jo lensi. Tämä on ollut hyvä kanava harrastaa kirjoittamista, tätä kun teen vähän niinkuin itselleni, ja tätä saa lukea kuka haluaa - jos haluaa. Ja kommentoida tai jättää kommentoimatta. Minulla ei ole mitään kunnianhimoa kirjoittamisen suhteen, en välitä tehdä tämän julkisempaa tekstiä, eikä siihen riittäisi aika eivätkä taidotkaan. Käsityöt ovat nyt olleet käsivaivojen takia tauolla, mutta sormia jo syyhyttää lankahyllyillä. Ehkäpä kohta jo maltillisesti aloittelen neulomista, ja pääsen esittelemään teille jotain valmista. Ruoanlaitto ja leipominen varmaan lisääntyvät tässä syksyn kuluessa ja joulun lähestyessä. Saas nähdä teenkö tänä vuonna joulukortit itse vai ostanko kaupasta.

Toivottavasti talven selän taittuessa pääsen kirjoittelemaan myös matkakertomuksia. Syksyllä hankkimamme vanha matkailuauto on nyt korjattavana, ja toivottavasti pääsemme heti kevään koittaessa reissuun. Tyttäremme toivoo kovasti ulkomaanmatkoja, mutta niille asettaa oman haasteensa nuo kolme koiraa - hoitoon vai mukaan, ja minkälaisia matkustusasiakirjoja niille tarvitaan ulkomaanmatkoille. Kotimaassa on paljon nähtävää eikä ole näitä ongelmia. Mutta Baltia ja Norja kyllä kangastelevat karavaanarin haaveissa. Saapa nähdä!

Blogin kirjoittaminen tuottaa minulle siis kovasti iloa. On ihanaa katsella noita lukukäyriä ja huomata, että täällä on käynyt muitakin lukemassa. Ja uusi kommentti sykähdyttää aina, ja yritänkin vastailla kommentoijille samantien. Iso ilo on ollut saada "blogiystäviä", joita en elävässä elämässä ole tavannut, mutta joiden blogeissa käyn säännöllisesti lukemassa ja joiden tiedän käyvän täällä kylässä. Olette todella tärkeitä! "Yleisön pyynnöstä" olen vinkannut facebook-sivullani, kun olen jotain uutta päivitystä tehnyt, ja aina sen jälkeen on vierailupiikki tuolla käyrillä. Lupaus tai uhkaus: en aio lopettaa kirjoittamista. "Henkireikiä" kertoo minulle tärkeistä asioista, mutta kirjoittaminen itsessään on muodostunut yhdeksi "henkireiäksi".

Mitä kautta sitten oletkin blogiini eksynyt, tunnemmeko henkilökohtaisesti vai virtuaalisesti tai oletko ihan vaan satunnaisella käynnillä täällä, juuri sinulle haluan osoittaa isot kiitokset ja toivottaa valoa ja lämpöä syksyn pimeyteen. Tervetuloa uudelleen!


lauantai 12. lokakuuta 2013

Lauantai-illan herkkuja

Nuorison liikkumisesta tuli mieleen, että lauantai-iltaisinhan nuoriso on liikenteessä. Olen halunnut pitää kotiolot varteenotettavana vaihtoehtona viettää kyseistä iltaa. Aina parempi, jos on jotain pientä purtavaa tarjolla neidille ja ystäville. Viime viikonloppuna olimme ystävien luona kylässä, missä meille tarjottiin aivan ihanaa foccacia-leipää. Ja pitihän sitä heti minunkin kokeilla. 
Hyvää tuli, tässä ohjetta:

FOCCACIA

12-16 palaa

25 g hiivaa 
3dl vettä
2 rkl mozzarellatölkin basilikaöljyä
1/2 tl suolaa
n. 5 dl vehnäjauhoja

Pinnalle:
10-15 kpl kirsikkatomaatteja
1 tlk mozzarellapaloja basilikaöljyssä
20 kpl kivettömiä mustia oliiveja
2 oksaa tuoretta tai 1 tl kuivattua rosmariinia
(gourmet)suolaa

Voiteluun: 
mozzarellatölkin basilikaöljyä
Liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää öljy, suola sekä jauhot. Sekoita pehmeä taikina tasaiseksi ja taputtele jauhotetulla kädellä pellille leivinpaperin päälle suorakaiteen muotoiseksi levyksi (noin 25 x 30 cm). Anna kohota liinalla peitettynä lämpimässä noin 1/2 tuntia.
Vaihe 2
Halkaise kirsikkatomaatit. Painele ne kohonneeseen taikinaan leikkauspinta alaspäin mozzarellapallojen ja oliivien kanssa. Voitele leipä mozzarellatölkin öljyllä. Ripottele pinnalle rosmariinia ja gourmet-suolaa.
Vaihe 3
Paista focacciaa 225 asteessa uunin keskitasolla noin 15 minuuttia, kunnes leipä on kauniin vaalean ruskea. Paloittele ja tarjoa lämpimänä.
En löytänyt tuota ohjeen juustoa, joten ostin salaattijuustoa basilikaöljyssä, tuota öljyä käytin sitten myös voiteluun. Tomaateiksi laitoin aurinkokuivattua. Ja rosmariinin tilalle oreganoa.

Mutta kukapas muistaa vielä tällaista herkkua:
Eli ihan vanhanajan köyhiä ritareita. Jos nyt jollekin on epäselvää miten näitä tehdään, niin ihan vaan hiukan kuivahtaneet ranskis- tai lettipullaviipaleet liotetaan maidossa, paistetaan pannulla kullanruskeiksi. Päälle sitten reilusti hilloa ja kermavaahtoa. Nuoret neiditkin sopivasti kotiutuivat herkuttelemaan!

Makoisaa lauantai-illan jatkoa!

Yöllisiä ääniä

Luulisi, että perheessä, missä ei ole pikkulapsia eikä pentukoiria, olisi aika hiljaista yöllä. Väärä luulo! Jos olisi seinänaapureita, niin tuskin sinne mitään kuuluisi, mutta yhtä ja toista yöllistä ääntä meille kyllä mahtuu.

Nuorethan tunnetusti ovat yöeläjiä. Nuorison liikeet eivät yöuntani häiritse, päinvastoin.  Hiljaisuus on huolestuttavampaa, kun odottelee nuorta väkeä kotiin ja määräaika alkaa lähestyä. Meillä on onneksi nuo kotiintuloajat pitäneet hyvin kutinsa, ja uskallan turvallisin mielin mennä nukkumaan, herätä oven kolahdukseen tai mopon pärinään, todeta että jälkikasvu on turvallisesti kotona ja nukahtaa uudestaan.  Välillä kyllä osaavat liikkua turhankin hiljaa. Eräänä yönä havahduin kahden aikaan yöllä ja luulin, että meillä on vielä vieraita talossa. Tarkoitus oli mennä ystävällisesti huomauttamaan ajan kulusta ja kotijoukkojen huolestumisesta. Tytär havahtui ihmeissään vuoteestaan ja sanoi, että kaveri on lähtenyt jo monta tuntia sitten. Hih, eipä siinä sitten muuta kun jatkettiin molemmat unia kaikessa rauhassa.

Koirakolmikon kanssa on välillä toinen juttu, vaikka pääsääntöisesti kyllä nukkuvat yönsä kaikessa rauhassa, kuka missäkin. Veeran unielämä on varsin vilkasta. Usein se varsinkin iltayöstä unissaan vinkuu, haukkuu ja juoksee unissaan. Olen joskus käynyt sitä hiukan tönimässäkin, kun vauhti on kiihtynyt liiankin hurjaksi. Joskus aamuyöstä olemme heränneet veret seisauttavaan ulvontaan. Kun Veera oli juuri taloon tullut, ja ensimmäistä kertaa heräsin öiseen ulvontaan, pomppasin tietenkin vieterinä sängystä ylös katsomaan, mikä hätä koiralla on. Todetakseni vaan, että se nukkuu rauhallisesti. Sittemmin olemme jo tottuneet, että Veeruska on joskus unissaan suden vaatteissa, emmekä enää hötkyile.
Ronja kuorsaa kovempaa kuin 6,5 –kiloisesta koirasta voisi kuvitella. Se tulisi mielellään sänkyyn viereen nukkumaan, ja välillä hellyn sen ottamaankin. On vaan ärsyttävää herätä sen kuorsaukseen, kun on juuri itse vaipunut uneen. Usein siinä vaiheessa kannan raivokkaasti proteistoivan koiran olohuoneen puolelle uniaan jatkamaan. Ensimmäiset vuodet Ronja nukkui tyttären vieressä, mutta sai häädön myös sieltä juuri ko. syystä. Nyt on tytär taas antanut armon käydä oikeudesta ja kiikuttaa usein iltaisin Ronjan yläkertaan viereensä nukkumaan. Tämä järjestely sopii kaikille asianosaisille oikein hyvin.
Jos öiseen aikaan alkaa kuulua tiheää kynsien rapinaa laminaattilattiaa vasten, on syytä pompata äkkiä ylös ja avata ulko-ovi Ronjalle. Muuten voi varautua siihen, että aamulla löytyy peräkammarin matolta lätäkkö. Pahimmassa tapauksessa saattaa olla pianon vieressä pikku kikkareetkin. Usein tämä on kostoisku juurikin sängystä häätämisen jälkeen. Onneksi nämä löydökset ovat viime aikoina huomattavasti vähentyneet. Peräkammariin olen kyllä vaihtanut lattialle pienen maton, mikä on helppo tarvittaessa heittää pesukoneeseen. Joitain asioita ei vaan voi välttää.
Pinja on varsin hiljainen nukkuja, edellyttäen että se saa nukkua äipän sängyn vieressä omassa pedissään, tai (mieluiten) äipän jalkopäässä.  Joitain hajuhaittoja joskus esiintyy, mutta ne pitää vaan kestää, sillä huoneesta häätäminen aiheuttaa itkemistä ja oven raapimista, mikä kestää luultavasti koko loppuyön. En tiedä, sopeutuisiko Pinja jossain vaiheessa tilanteeseen ja hakeutuisi nukkumaan johonkin muualle, jos makuuhuoneen ovi pysyisi kiinni. Minulla on aina pinna pettänyt ennen kuin itku on loppunut. Eilisellä metsälenkillä Pinja oli taas onnistunut pyörimään jossain hyväntuoksuisessa raadossa, eikä haju lähtenyt kokonaan edes koirashampoolla pesemällä. Ainakin irtolika oli lähtenyt, ja eiköhän se hajukin haihdu ajan myötä.

Joskus joudun myös nousemaan ylös yöllä kaivamaan kaapista jotain syötävää Pinjalle. Kuulostaako hullulta tarjota yöllä ruokaa koiralle, joka nukkuu rauhallisesti? Tähän on selityksenä se, että Pinjan maha murisee joskus öisin niin äänekkäästi, että se häiritsee nukkumistani (joskus on sitten tosi herkässä tuo uni). Keksillä tai puolikkaalla nakilla vatsan murina rauhoittuu, ja yörauha on taas taattu.

Nyt on sitten töihin palattu pitkän kotonaolon jälkeen, ja täytyy myöntää että vähän koville on ottanut. Käsi on vielä arka ja sitä pitää varoa hiukan töitä tehdessä. Iltaisin on väsyttänyt, mutta samalla on ollut ihanaa olla taas ”ajan hermolla” ja tavata ihmisiä!
Tänään meidän ihana Veeruskamme täyttää 8 vuotta! Se on jo melko korkea ikä isolle koiralle. Hiljalleen on alettava valmistautua siihen, ettei rakas Veeramme ole ikuisesti luonamme. Toivotaan sille vielä monta tervettä, pirteää vuotta! Ikääntyminen näkyy Veerassa pikku  harmaantumisena, ja ihan nyt viime aikoina olemme huomanneet pientä jäykkyyttä makuulta ylös noustessa. Jäykkyydestä ei kyllä ole tietoakaan sitten kun pääsee metsään juoksemaan keppien perässä! Entisessä kodissaanhan Veera harrasti tokoa (missä myös kisasi), agilityä ja jälkeä. Meille tultuaan se on ollut ikään kuin eläkekodissa. Varsin liikkuvaa elämää se on tosin saanut viettää, mutta hyvin vapaamuotoista sellaista. Mökillä ei koirille hihnoja juuri vilautella, vaan ne painelevat omaehtoisesti pitkin metsiä ja pöpelikköjä. Mökiltä tullessa ne ovat hyvin uupuneita, ilmeisesti tähän vaikuttaa se että käyttävät paljon myös nenäänsä ja liikkuvat paljon vaihtelevassa maastossa. Kotona lenkitämme niitä myös mahdollisimman paljon metsässä, irrallaan, koska se on mielestäni parasta mahdollista liikuntaa niille. Ja koska itse rakastan metsässä kulkemista, varsinkin näin syksyllä, kun bongailen sieniä ja marjoja. Uskon, että Veeran hyvävointisuuden salaisuus on juurikin tuossa omaehtoisessa, säännöllisessä liikunnassa. Paljon onnea rakkaalle Veerallemme! Ja aurinkoista viikonlopun jatkoa kaikille!

perjantai 4. lokakuuta 2013

Koekaniinina

Hih, taisin sitten ylittää itseni huuhaa-jutuissa tuossa edellisessä flow-postauksessa, kommenttien "paljoudesta" päätellen ;). Kiva kuitenkin kun edes muutama kommentti tuli. Joskus pitää mietiskellä vähän syntyjä syviä, niin sitten voi taas heittäytyä pintaliitäjäksi ja miettiä vaan turhuuden tuoksuja ja hömpötyksiä.

Nimittäin kerrankin meikäläistä onnisti. Meikkirintamalla suosin paljon kotimaisia Lumenen tuotteita (ihan nyt tietoisesti mainostan), joissa on mielestäni hinta-laatusuhde kohdallaan. Ja nimensäkin tuotesarja on saanut mökkikunnassamme Kuhmoisissa sijaitsevasta Lummenne-järvestä (erikoisterkut Sarille joka siellä mökkeilee perheineen!). Lumene etsi facebook-sivuillaan testaajia uudelle cc-tuoteperheelleen (siis kuka vielä käyttää bb-meikkivoidetta, saas nähdä missä kirjaimessa ensi kesänä ollaan menossa). Koska olen erinomaisen tykästynyt tuohon Lumenen cc-meikkivoiteeseen, niin kirjoitin hyvät faktat miksi juuri minun pitäisi päästä testaamaan ko. tuoteperhettä, johon nyt siis on tullut myös puuteri ja peitevoide. Ja ihme ja kumma, minut valittiin sadan testaajan joukkoon ja postissa tuli tällainen ihana paketti:
Eli cc-meikkivoidetta joka sävyä, kahta sävyä puuteria ja peitevoide. Näitä nyt testailen pari viikkoa ja täytän sitten netissä kyselylomakkeen. Arvaatte varmaan, että meitä on täällä parikin innokasta testaajaa. Vaaleaihoisempi tytär sai käyttöönsä vaaleansävyisemmän meikkivoiteen ja puuterin, minä sitten kokeilen noita muita. Tuo tummin meikkivoide kyllä on sen verran tumma minullekin, että saa odotella ensi kesän rusketuksia. Minulla on ohut ja herkkä iho, joka punoittaa helposti. Tätä koko repertuaaria kokeiltuani naama näyttää ihan asialliselta, punoitukset ja pikku virheet peittyvät, mutta ei tule kuitenkaan mitenkään paksusti paklatun näköinen. Eli ovat kepeitä ja luonnollisen näköisiä, ja meikki säilyy siistinä pitkään.

Pari päivää oli fiilistelemässä syksyä mökillä koirien kanssa, latailin samalla akkuja ensi viikon töihin paluuta varten. Ihan rehellisesti voin sanoa, että tosi ihanaa kääräistä hihansa ja palata töihin, ja mikä parasta nähdä ihania työkamujani! Tänään vielä tehtiin veljen vaimon kanssa kunnon metsäretki koirien ja sienikorien kanssa. Sienisaalis oli laihanlainen, mutta se ei haitannut, kun oli mukavaa juttuseuraa, ilma oli ihana ja liikuntaakin tuli ihan huomaamatta. Vielä on tiedossa mukava viikonloppu perheen ja ystävien kanssa, joten mikäs tässä on aurinkoista naamaa näyttäessä.

Aurinkoa teillekin!