Hae tästä blogista

Tietoja minusta

Oma kuva
Elämäniloa ja maailmantuskaa. Valosta varjoon - ja takaisin. Tervetuloa matkalle mukaan!

lauantai 24. elokuuta 2013

Puutarhan loppukesää...ja muutama pikku värkkäys

Heippa taas! Ihana aurinkoinen viikonloppu, ja meikäläisellä KESÄloma! Joten älkäähän puhuko syksystä vielä mitään...minullahan loma keskeytyi ja muuttui sairaslomaksi tuon polvivaivan vuoksi, nyt on sitten kaksi viikkoa lomailua tiedossa ennen leikkaukseen pääsemistä/joutumista.

Pihalla on kaikki kasvanut ihan valtavasti, eikä vähiten nurmikko. Satoa tulee sitten vähän niin ja näin, viinirypäleterttujakaan ei ole tänä vuonna kuin muutama kypsymässä.

Itse köynnökset kyllä rehottavat niin, että olen jo luovuttanut niiden kurittamisen ja yritän vaan ohjailla köynnöksiä soveliaille reiteille.

Eipä tuota terassin säleikköä tuolta juurikaan ole näkyvissä. Seassa rehottavat myös goji-marja ja köynnösruusu. Goji-marjan pitäisi tuottaa toisena vuonna satoa, mutta meillä ne kasvavat jo kolmatta vuotta eikä marjan marjaa ole näkyvissä. Mikähän vikana? Myös köynnösruusu, joka viime kesänä kukki kauniisti, pukkaa nyt vaan varta eikä kukkanuppuja näy ollenkaan. 

Luumuja sentään jonkun verran on tulossa.
Käyn nykyisin iltapalalla puutarhassa napsimassa luumuja ja karhunvattuja. Luumut kypsyvät aina kaikki niin yhtaikaa, ettei millään meinaa ehtiä ja jaksaa syödä kaikkia. 

Myös tämä "partakukka" on vallannut jo puoli terassia.
Ihan hiukan olen ehtinyt käsitöitäkin tehdä. Ronja pitää näistä isoäidinneliöistä kovasti. Nämähän ovat jo aikaisempaa tuotantoa.
Mustasta koirasta on kyllä hankala saada kuvaa, näyttää aina mustalta möykyltä. Ronja tässä kuitenkin lekottelee tyynyjen seassa.

Tänään olimme pikku juhlissakin. Synttärisankarille tein kukkasiksi sytykeruusuja, sekä korin niille trikookuteesta.

 Kortissa olemme minä ja synttärisankarin tytär. Viltillä mukana nuket ja eväät. Huomioi minihame ja polvisukat!
Olipas mukava tavata ja muistella menneitä, yli neljän vuosikymmenen takaisia aikoja! 

Säärystimet tein syksyn zumbailuja ajatellen. Ihan vielä ei näitä tarvita, onneksi!
Ensi viikolla ajattelin hurutella koirien kanssa mökillä ja tehdä vähän betonitöitä. Tällä kertaa otan mukaan koneen betonin vääntämistä varten, kun meikäläisen kädet ei sitä kestä. Saapas nähdä mitä saan aikaiseksi...

Aurinkoista viikonlopun jatkoa!



10 kommenttia:

  1. ahkera oot <3 ja ihanaa satoa saat puutarhastakin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Suvi, tiedä tuosta ahkeruudesta...joskus iskee inspis ja silloin jotain saan aikaiseksi. Puutarhan hoidossa olen patalaiska ja suosin vaan sellaista satoa joka tulee "itsestään". Esim. kasvimaata ei minulla ole ollut yli kymmeneen vuoteen. Eikä taida ihan heti tullakaan.

      Poista
  2. Voi että, viinirypäleitä omalta pihalta! :)

    VastaaPoista
  3. Voi että, viinirypäleitä omalta pihalta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos käynnistä, Hannele. Noista rypäleistä voisi satoa saada ihan kunnolla, jos osaisi hoitaa ja leikata puskia oikein. Meillä ne ovat olleet enemmän köynnöskasvien roolissa, muutama terttu tulee joka vuosi.

      Poista
  4. Kyllä huomaa että Maijalla on loma, nyt :)
    Ihania juttuja pilvin pimein. Tuo kortti on ihan huippu.
    Viinirypäleitä, wau, tekisi mieli maistaa !

    Oikein mukavaa lomaa ♥

    ps. minäkin olen saikulla kaksi viikkoa :(

    VastaaPoista
  5. Mikäs lomaillessa kun on näin kauniit ilmatkin. Toivottavasti polvi tulee sitten aikanaan kuntoon. Nuo säärystimet vei sydämeni - en voi kutoa, kun olkapää ei sitä kestä ja miten kivaa se olisi. Pikkuisen tyttärentyttären nukkekin odotaan vielä keskenjäänyttä villatakkiaan.

    VastaaPoista
  6. Kiitokset Mummolle ja Annelille! Kesä tosiaan jatkuu. Käsi- ja olkapäävaivat ovat kurjia, minullakin rajoittaa kovasti käsitöiden tekoa. Toivottavasti Annelilla ei mitään vakavaa.

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa, kiitos siitä!