Hae tästä blogista

Tietoja minusta

Oma kuva
Elämäniloa ja maailmantuskaa. Valosta varjoon - ja takaisin. Tervetuloa matkalle mukaan!

keskiviikko 19. kesäkuuta 2013

Hyvää juhannusta!


Heippa pitkästä aikaan! Tulin ihan pikaisesti toivottelemaan juhannustoivotukset ja yhtä pikaisesti päivitän myös kuulumiset. Ensi viikolla yritän sitten tehdä ihan kunnon kirjoituksen rippijuhlista ym. 

Juhlat menivät ihan loistavasti, joskin hommaa riitti valmisteluissa ja jälkien korjaamisessa. Mutta tunnelma taisi olla juuri sitä mitä toivoinkin, eikä koleus ja illan sateinen sääkään saanut juhlafiilistä latistettua. Päinvastoin, juhlateltassa oli sateen aikana tosi tiivis tunnelma. Tyttö oli onnellinen ja tyytyväinen kaikista ihanista lahjoista ja huomionosoituksista, ja jaksoi ihmetellä sitä, että niin paljon ihmisiä tuli juhlistamaan juuri hänen juhliaan! Eli suurkiitos kaikille mukana juhlineille ja prinsessaamme muuten muistaneille! Juhlatunnelmia lisää myöhemmin ja paremmalla ajalla.

Tänään on juhlittu toisissa merkeissä, eli mieheni veljen hautajaispäivä oli tänään. Surun läsnäolosta huolimatta tunnelma oli jotenkin ihana sekä kappelissa että muistotilaisuudessa. Ikäänkuin rakas vainaja olisi viipyillyt vielä läheistensä joukossa ja saanut muistelemaan kaikkia mukavia muistoja hänen elämänsä matkalta. Ja saattanut yhteen sukulaisia ja ystäviä toisilleen tueksi ja lohduksi. Nämä surujuhlat voivat olla raskaudestaan huolimatta hyvin eheyttäviä ja jättää lämpimän olon sydämiin. Näin oli tänään, kiitos teille jotka olitte surun keskellä jaksaneet järjestää kauniin siunaustilaisuuden ja lämminhenkisen muistotilaisuuden. 

Pääsin jo aloittamaan kesäloman, joka sitten ikävästi muuttuikin sairaslomaksi. Kipeä polvi, josta oli jo ortopedille aika tulossa, äityi juhlajärjestelyissä ja korkokengillä - joskin varsin maltillisilla -  kävelemisestä niin pahasti, että maanantaina suunnistin työterveyslääkärille. Hän oli sitä mieltä, että noin särkyisenä ei tarvitse lomailla vaan kirjoitti sairasloman ortopedin vastaanottoon saakka, joka on 29.7. Viikko kuluu vielä silti omavastuuna kesälomaa, loput kaksi sitten siirtyvät. Järeät keinot on otettu käyttöön kipulaastareiden muodossa, mutta kun niistäkään ei ole apua ollut, niin työterveyslääkäri passitti päivystykseen sairaalaan, missä sitten vietin eilisen illan. Polvi kuvattiin, mutta nivelrikkoa tai kulumaa siitä ei edelleenkään löytynyt, joten vika on ilmeisesti sitten polvikierukassa, joka on rustoa eikä siis näy kuvissa. Lääkäri oli kuitenkin sitä mieltä, että rikkinäinen kierukka ei yksin aiheuta näin kovia leposärkyjä, vaan muutakin vikaa polvessa täytyy olla. Ehkä venyneet eturistisiteet. Huomenna kuulen, mitä mieltä ortopedi on asiasta, tarvitaanko ehkä magneettikuvausta ja miten kipua hoidetaan siihen asti, kun polvelle päästään tekemään jotain. Eli nyt on kaikki auki, sairausloman pituus, milloin vietän loput kesälomat, tähystetäänkö polvi ja jos niin milloin. Pehmeänä keinona on nyt käytössä magneettisydän teipattuna polveen, kiitos tästä Pienten sydänten Tuijalle! Jännää lämpöä tuo magneetti polveen tuo, vaikutuksesta särkyyn en vielä tiedä, mutta kaikki apu on nyt tervetullutta. 

Mutta juhannus on tulossa, ja ilmeisesti lämmin kesäsää palaamassa! Polvelle tiedossa kylmähoitoa Lehmiksessä. Tiedossa myös ihanien ystävien sekä omien läheisten seuraa, hyvää ruokaa, saunomista, leppoisaa oloa. Juhannus on nyt päätetty viettää hyvin leppoisissa merkeissä, koska kaikilla meillä on ollut jos jonkinlaista järjestämistä, ystävillä lakkiaiset ja meillä rippijuhlat ja hautajaiset, lapsilla muutto. Nyt ei stressata eikä pingoiteta, vaan löhöillään sään mukaan joko shortseissa tai verkkareissa. Ai biksut? No jos ei sentään, hiukan itsekritiikkiä meikäläisellä on vielä jäljellä vaikka se tuntuu iän myötä mukavasti vähenevän ;).

Lyhyestä virsi kaunis, niinhän sen piti olla mutta tulipa taas lätistyä yhtä sun toista. Asian ydin on kuitenkin tämä: Ihanaa, lämmintä, rakkaudentäytteistä ja ennenkaikkea turvallista juhannusta teille kaikille lukijoille!

7 kommenttia:

  1. Paljon on teillä tapahtunut. Onnea ja surua, sitähän tämä elämä on.
    Voi tuota jalkaasi, toivottavsti ei ole mitään pitkäaikaista.
    Parempaa juhannusta toivottelen ♥

    VastaaPoista
  2. Kiitos Anneli! Niin ne vaihtelevat, ilo ja suru elämässä. Jalan kanssa on niin ja näin, ja pelkäänpä että pitkä prosessi tästä on tulossa, reilun vuoden se on kipuillut ja hiljalleen pahentunut. Toivon että pääsisin tähystykseen ja se auttaisi. Kiitos juhannustoivotuksista!

    VastaaPoista
  3. ♥ Oikein hyvää Juhannusta myös sinulle!

    VastaaPoista
  4. Kaunista juhannusta myös Sinulle!

    VastaaPoista
  5. Hyvää juhannusta, kivutonta sellaista. Ja pikaista hoitoon pääsyä, vaikka onkin kesä.

    VastaaPoista
  6. Lämmin kiitos täällä vierailleille! Polvi kipuilee, magneettikuvaus tulossa, ja hyvässä hoidossa olen. Juhannus meni ihanasti rakkaiden ihmisten kanssa, yritän päivitellä juhlakuulumisia kun palailen koneen ääreen. Ihanaa juhannuksen jatkoa!

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa, kiitos siitä!