Hae tästä blogista

Tietoja minusta

Oma kuva
Elämäniloa ja maailmantuskaa. Valosta varjoon - ja takaisin. Tervetuloa matkalle mukaan!

tiistai 26. helmikuuta 2013

Lomafiilareita

Ihana kevättalven aurinko on hellinyt lomalaisia alkuviikon! Flunssan rippeinä tulee useamman kerran päivässä lähes tukehtumiskuolemaan johtavia yskänkohtauksia, mutta edes ne eivät ole saaneet pidettyä minua ja koiria pois tuolta keväthangilta. Jopa zumbaamaankin uskaltauduin eilen (hyvässä seurassa!). Tulomatkalla koimme kauhunhetkiä kun peura loikkasi "ihan puskasta" suoraan auton eteen. Onneksi refleksit pelasivat sen verran, että peuran henki säästyi ja auto pysyi kolhuttomana. Ja kyydissä olevat selvisivät rytmihäiriöillä.

Tässäpä sängynvaltaajat lenkin jäljiltä uupuneina


Lomaohjelmassa on vain ja ainoastaan laatuaikaa läheisten kanssa. Eilen kävi kylässä juuri vuosia täyttänyt rakas ystäväni. Nämä menivät hänelle:





Nämä saivat nyt olla vihonviimeiset piirakkasukat vähään aikaan. Lanka on seiskaveikan uutta vaaleaa lilaa.
Jotain muutakin hassunhauskaa ystävä sai mutta sitäpä ei täällä paljasteta...

Jälkikasvua tulee ja menee tässä alkuviikon, onnistuinpa saamaan koko orkesterin pieneksi hetkeksi saman pöydän ääreen. Ja huomenna tulee siskoni kylään. Näitä erityisiä ihmisiä varten on tietysti pitänyt vähän leipoakin:

Maalaisleipää

Piirakkaa



Korvapuusteja





Korvapuusteja leipoessa tulee aina mieleeni Lepaan emäntäkoulun syvästi kunnioitettu kotitalousopettaja, Koulun Kauhu eli Kaarina Ketola. Kaarinaa tuskin kukaan Lepaan käynyt unohtaa, ja aika syvälle on iskostuneet myös Kaarinan opit. Korvapuusteja leipoessa muistan aina Kaarinan ohjeen, että on ihan turhaa nähdä korvapuustien leipomisen vaiva, jos ei laita tarpeeksi täytettä eli reilusti voita, sokeria ja kanelia. Taatelikakkua teen aina Kaarinan ohjeella, koska Kaarina sanoi, että älä ikinä tee taatelikakkua muulla ohjeella. Ruskeaa kastiketta tehdessäni kuulen korvissani Kaarinan neuvon: Vatkatkaa niitä kastikkeita, niin ei tule paakkuja!

Noista tulppaaneista tuli mieleen viime päivinä ESS:n näppituntumalla käyty keskustelu siitä että miehen olisi huomaavaista tuoda kukkia vaimolle kotiin. Onhan se toki kilttiä ja kaunis ele, mutta kyllä näinä tasa-arvon aikoina emäntä voi ihan itsekin napata kukkakimpun ostoskärryyn kauppareissullaan, ei se mikään miehen erityisoikeus (-velvollisuus?) ole. Omasta mielestäni se on kiva tapa ilahduttaa koko perhettä. Ja tuleehan sitten oikean värisiäkin ;).

Tänään vietettiin lomapäivää (taas) kirppareita kiertäen, ja löytyihän sieltä taas kaikenlaista, tässä vaan muutama sisustukseen liittyvä juttu:





Sauna-kyltti 1,50 e. Meillä on yhteensä kolme saunaa kun mökkisaunakin otetaan mukaan joten kylttejäkin voi olla monta. Tämä tulee varmaan mökkisaunan sisäoveen.




Pallo-kaitaliina sointui kivasti "uusiin" tuoleihin, näitä ostin 2 kpl, á 2 e.  Neidille sitten paitaa, kenkää, laukkua ja kynsilakkaa yms. pientä. Poitsullekin jotain. Neljä kirpparia kuudesta jaksettiin koluta, sitten iski uupumus ja piti lähteä hampurilaiselle ja ruokaostoksille.

Päätinpä muuten minäkin kokeilla sytykeruusujen tekoa, kun Hannele oli laittanut ohjevideon linkin Täyttä elämää -blogiinsa. Video löytyy  täältä. Materiaalit on olleet kaapissa odottamassa jo pitkään. Tältä näyttivät ruusut ennen steariiniin dippaamista:





Ja tässä valmiita ruusuja. Käytin pelkästään punaisia kynttilöitä, niin tuli kiva punerrus noihin ruusuihinkin:


Näissä sytykeruusuissa on se kiva juttu, että ovat ihan kokonaan kierrätysmateriaaleista tehtyjä. Ja yllätyin ihan, miten kiva ja helppo niitä oli tehdä. Onnistuisi varmaan ihan lasten kanssakin kunhan vaan aikuinen hoitelisi tuon kuumaan kynttilälitkuun dippaamisen. Olen aikaisemmin saanut näitä lahjaksi, enkä ole millään meinannut raaskia polttaa niitä. Ehkä nyt raaskin, kun ihan itse tein. Ja aion tehdä vielä lisää! Ostin jopa kirppikseltä parilla eurolla näitä varten ihan oman kattilan.

Nyt on tosiaan tullut värkättyä kaikenlaisia sukkia niin pitkään, että päätin alkaa tehdä jotain ihan muuta tässä kevään korvalla! Kaivoin esiin virkkuukoukun ja kolusin lankakopasta seiskaveikan jämiä, ja aloin värkätä isoäidinneliöitä:




Toistakymmentä on valmiina, värit ihan sitä mitä kopasta sattuu löytämään. Yhdistävänä tekijänä tuo harmaa reunus, ja ajattelin yhdistellä neliöt tosiinsa virkkaamalla kiinteillä silmukoilla, ehkäpä tummemman harmaalla. Suunnittelin, että jos sata neliötä jaksaisin virkata, niin tulisi jo jonkinmoinen fantasiapeitto!

Taidanpa lähteä tästä virkkaamaan. Hyvää lomaa kaikille onnellisille joille sellainen on kolahtanut, ja tsemppiä töissä puurtaville!


keskiviikko 20. helmikuuta 2013

Vihdoin aurinkoa!

Kerrankin ehdin tänne kirjoittelemaan ihan keskellä viikkoa. Vähän kurjasta syystä tosin, eli nyt se flunssa sitten iski meikäläiseenkin. Ja usein kun saan flunssan, lähtee samantien ääni, niin nytkin. Äänetön asiakaspalvelija ei ole kovin hyvä juttu joten lääkäri laittoi maanantaina loppuviikoksi kotiarestiin ja määräsi "oireenmukaista hoitoa". Ajattelin, että se tarkoittaa varmaankin punkkua ja villasukkia, ja olen kyllä noudattanut ohjetta tunnollisesti. Kohtuus tässäkin, parissa lasillisessa illan mittaan olen pysytellyt. Olo ei ole mitenkään kovin kamala mutta ääni ei vaan suostu palailemaan, kohta on kai syytä hakea antibioottikuuri :(.

Harvoin kadun ostoksiani, ostamatta jättämisiä sen sijaan useinkin. Kirpparikierroksella viime viikolla jäi kaivelemaan eräät tuolit. Ja aikani kun niistä isännälle rutkutin, niin lähtihän tuo kuskaamaan sairasta vaimoraukkaa tuoleja hakemaan. Onneksi olivat vielä tallella!

Ja kuten usein käy, löytyi samalla reissulla yhtä ja toista muutakin, kuten tuo lamppu pöydän yläpuolelle. Tänään miekkonen sen sinne viritteli, ja nyt illan pimetessä huomattiin, että onpa muuten keittiö hurjan paljon valoisampi kun kaksi lamppua valaisee yhden sijasta. Tämä oli ihan isännän oma löytö ja annan kyllä täyden tunnustuksen! Keittiö on ihan uuden näköinen näillä pikku investoinneilla.

Tuoleja markkinoitiin "Iskun tuoleina Marimekon kankaalla". Tuskin ovat kyllä Iskua nähneetkään mutta eipä se meitä haittaa. Huput ovat irtohuput, enkä ole vielä tutkinut, ovatko oikeasti Marimekkoa. Hyvin saattavat kyllä ollakin.

Hupun helmaosan tuunasin vielä puunapeilla:


Eteiseen ostettu matto siirtyikin sitten keittiöön, kun tuntui sopivan hyvin uuteen sisustukseen. Ja Veera-linssilude tietysti taas kuvassa! Mutta löytyipä sinne eteiseenkin jotain uutta ja kivaa:

Tämä arkku suorastaan vaati päästä mukaan, ja napattiin se ihan toisten potentiaalisten asiakkaiden nenän edestä. Tuo antiikkisininen on yksi lempivärejäni. Mutta entäs se eteisen mattopuoli sitten?!? Sitä jouduinkin vähän pähkäilemään, mutta tuo arkku ratkaisi värityksellään sen että myös tämä aika räväkkä matto pääsi mukaan:

Ja toinen pienempi linssilude halusi tähän kuvaan.




Matto on tosiaan aika räväkkä, mutta kun hinta oli parikymppiä niin ei harmita vaikka siihen kyllästyisi pikaisestikin. Tällä hetkellä se tuntuu kivalta väriläiskältä heti sisään tullessa, ja meillä on tuota sinistä aika paljon myös olkkarissa joka on suoraan eteisen jatkeena. Matto on paksu ja pehmeä ja pysyy hyvin lattialla, vaikka koirat ottaisivat vauhdikkaitakin spurtteja. Isäntä antoi sille vielä kunnon lumipesun hangessa, on kyllä sen verran painava että minä sitä tuskin ulos kuljettelen.

Kierrätysideaa on nyt siis toteutettu ihan huolella, ja koko helahoidon yhteishinnaksi jää n. 150 e. 

Pikku tuunaus vielä, osoitekirjani oli laukussa kuskaamisen jäljiltä niin kulahtanut, että tein siihen uudet kannet:
Kuva taas kyljellään, mutta katselkaa vaikka pää kallellaan...
Neulomisrintamalla on ollut aika hiljaista, olen lepuutellut noita käpäliä tässä samalla kun olen kotona huilaillut. Yhdet piirakkasukat piti kuitenkin kummitytölle väkästää. Hän oli todennut, kun oli minun tekemäni sukat jalassa, että on "ihanaa ja tosi ystävällistä kun tädit tekee pienille lapsille sukkia". Johan siinä kummitädin sydän suli ja pinkit piirakkaiset lähtivät postissa neidille.

Ensi viikolla on sitten talviloma minulla ja tyttärellä, toivoa sopii että tauti olisi silloin ohitse. Perheelle hiljainen mutsi tietysti sopii ihan hyvin. Muistan aina, kun pojat olivat pieniä, ja olin viikon verran ilman ääntä. Kun sitten ääni oli palannut ja sitä korotin jälkikasvua ojentaakseni, niin nuorempi kysyi viattomasti: "Äiti, koska sulle tulee taas sellainen ääni että voit vaan kuiskata?". Joopa joo. Kääntäkää vielä veistä lihassa.

Mutta tänään tosiaan aurinko jaksoi paistella suuren osan päivää pitkästä, pitkästä aikaa! Kyllä se piristää ihmisen mieltä ihan valtavasti pitkän pilvisen ja hämärän jakson jälkeen. Aurinkoista loppuviikkoa, pysykäähän terveenä!





sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Lukemisia pyhäiltaan

Heippa ystävät!

Ystävänpäivä tuli ja meni ilman että kävin mitään täällä toivottelemassa. Toivottavasti kaikilla oli ihana ystävänpäivä!Muutaman kortin sain aikaiseksi kummilapsille:

 Viikko on ollut ihana ja kiireinen. Zumbailtu on parikin tuntia, yksi päivä meni seminaarissa pohtien syntyjä syviä ihan työhön liittyen - se on muuten välillä tosi antoisaa! Seminaaripäivän päätteeksi ehdin kiertää peräti kuusi kirppistä, ja löytöjäkin tein! Kevätpaitoja, laukun sekä kauan etsityn eteisen maton!

Veerakin halusi kuvaan!


Matto on reilun kokoinen eikä siinä näy mitään käytön jälkiä. Väritys on ihan omiaan meidän eteiseen, ei kaikki kurajäljet näy. Ostin vielä samaa kuosia kapeamman maton joka päätynee asuntovaunuun.

Mieleni teki kirjoitella vähän noista päivieni pääasiallisista sisällöistä eli kirjoista. Olen aina lukenut paljon, kirjastoon töihin päädyin sattumalta kun pyydettiin sijaiseksi, ja työn ohessa sitten kouluttauduin alalle. Pidän työstäni kovasti, mutta en ole ihan varauksetta suositellut sitä muille. Työllisyystilanne on huono, väkeä vähennetään ja töissä olevat ovat sitten kovilla kun väkeä ei ole missään riittävästi. Ja palkat ovat aivan onnettomat. Eli kyllä täytyy pitää kirjoista ja asiakaspalvelusta että tätä työtä jaksaa.

Minä olen dekkareiden suurkuluttaja. Kotimaisista luen lähes kaiken mitä kirjastoon hankitaan.




Pidän myös pohjoismaisista naisdekkaristeista, esim. Anna Jansson, Åsa Larsson, Camilla Läckberg. Mutta eivät kotimaiset naisetkaan jää yhtään huonommiksi. Leena Lehtolaiset olen lukenut kaikki, joskaan tästä viimeisimmästä Hilja Ilveskero -trilogiasta en ihan niin paljoa pitänyt kuin aikaisemmista.

Herkkuja esittelypöydällä

 Outi Pakkanen on aina ollut "ihan hyvä", mutta uusin, "Julma kuu" -nimeltään oli ihan omaa luokkaansa. Todella tiivistunnelmainen dekkari parisuhdeväkivallasta. Pakkanen oli tässä joteinkin uudistunut, muistaakseni vaihtanut kustantajaa? Tässä yhteisniteessä on vähän vanhempaa tuotantoa:
Eppu Nuotio on monilahjakkuus, näyttelijä ja lastenkirjailija, ja kirjoittanut myös mainion dekkaritrilogian:
Kannattaa lukea. Jännityksen lisäksi myös mielenkiintoisia ihmissuhdekoukeroita.

Varsin miehiseksi mielletyn Reijo Mäen kirjat olen lukenut kaikki, ja pidän niistä valtavasti. Kaikki ovat hyviä, mutta Jussi Vares tietysti omaa luokkaansa. Myös elokuvista olen pitänyt, vaikka onkin vienyt aikaa mieltää Antti Reini Varekseksi, olin pitkään sitä mieltä että Vares on Juha Veijosen näköinen. Vaikka kirjat ja elokuvat ovat paikoin aika rankkojakin, ei Vareksen maailmaan sisällepääsy ole ollut minulle vaikeaa. Kaveripiiri ja kantapaikat ovat tulleet tutuksi, ja rankkojen juttujen väliin ujutettu huumori on aivan mahtavaa! Viinaan ja naisiin menevä etsivä on jotenkin hyvin inhimillinen ja todentuntuinen.
Tietokirjojen parissakin viivähdän usein pitemmänkin tovin, vaikka harvoin niitä luenkaan kannesta kanteen. Elämäkertahyllyssä on monia todella mielenkiintoisia kirjoja, aiheet ihan laidasta laitaan. Myös puutarha-, sisustus-  ja eläinkirjoja tulee selailtua. Mutta jostain syystä kirjoja hyllytellessä juutun usein tähän kohtaan:
Käsityökirjojen anti on tätä nykyä ihan mahtava, ja uusia kirjoja tulee valtavasti. Niitä on ihana selata vaikka ei koskaan ehdi (eikä osaa) toteuttaa kuin murto-osan ideoista.


Elämäkerroista on juuri nyt työn alla tämä:
Aikanaan, kun lapset olivat pieniä, luin Anna Wahgrenin Lapsikirjaa kuin Raamattua. Ihailin tämän yhdeksän lapsen yksinhuoltajaäidin kasvatus- ja selviytymismetodeja. Felicia Feldt on hänen tyttärensä, joka tuo sitten esille toisenlaisen totuuden: äiti oli alkoholisoitunut ja väkivaltainen ja kohteli usein julmasti lapsiaan. Miehet vaihtuivat ja perhe vaihtoi asuinpaikkaa ja usein paikkakuntaakin puolen vuoden välein. Aikuinen tytär on käynyt läpi masennuksen ja kipuilee omissa ihmissuhteissaan. Joka asialla on näköjään kaksi puolta, ja oikea totuus on kai sitten jossain näiden kahden tarinan välimaastossa.

Kirjallisuuspiirissä on seuraavana aiheena "kirja johon palaan" tai "kirja josta olen erityisesti pitänyt". Valinta ei ollut minulle vaikea:
Eeva Kilpi oli suuri herättäjäni vuosia sitten. Luin sekä runot että romaanit kannesta kanteen. Erityisesti kirjoissa viehättää kirjailijan rakkaus luontoon. Tätä Naisen päiväkirjaa ei alunperin ole tarkoitettu julkaistavaksi, vaan se on kirjailijan päiväkirjamaista kerrontaa erään kesän ajalta, kun hän maaseutupaikassaan kirjoittaa kirjaa. Kirja on varsin rehellinen ja on varmaan vaatinut siviilirohkeutta julkaista se. Siinä kuitenkin kerrotaan ihan olemassaolevista ihmisistä, kirjailijan pojista ja miniöistä sekä menneistä ja senhetkisistä miessuhteista. Tämä kirja on ollut yksi "kesäkirjoistani" ja olen lukenut sen lukemattomia kertoja kannesta kanteen.

Ja tässäpä toinen "kesäkirja":
"Mitään suviyötä pohjolassa tuskin onkaan; on vain viipyvä, viipyessään hiukan himmenevä ehtoo, mutta siinä himmeydessäkin on tuo sanalla sanomaton kirkastuksensa. Se on suviaamun aavistus, joka lähenee." Tässä kirjassa on ihan kaikki. Siinä synnytetään, kuollaan ja rakastutaan, laitetaan lautoihin ja rautoihin. Sitä suvea odotellessa...

Tässäpä vielä yksi pikku tuunaus. Tämä avainkaappi kävi ahtaaksi meidän avainarsenaalillemme, ja sai väistyä. Ajattelin, että mökillä sitä tarvittaisiin, sinne voisi tallettaa aitan, puuvajan ja asuntovaunun avaimet. Mutta sinne se oli ihan väärän värinen:
Niinpä vaihdoin kuviopaperin lasin alle ja maalasin kaapin valkoiseksi. Tuli ihan passeli mökille:




Viikonloppu alkaa kallistua kohti loppuaan. Eilen olimme koko perhe katsomassa loistavaa Hair-musikaalia Lahden hienossa teatterissa, ja sen jälkeen vielä syömässä hyvin. Luksusta! Nyt on kiusana vaiva, joka minuun harvoin iskee, nimittäin flunssa. Kurkku on todella kipeä ja hengitys hankalaa. Tietysti sen piti iskeä juuri silloin kun töissä on erityisen hankala tilanne. Pitää vaan yrittää pysyä tolpillaan. Varasin kuitenkin työterveyslääkärin huomiseksi, jospa olisi lääkekuurin paikka. Mukavaa viikkoa, pysykää te terveinä!

Ystävykset sohvannurkassa










perjantai 8. helmikuuta 2013

Viikon puuhailuja

Perjantai-ilta, eikä kyllä haittaa yhtään. Ihanaa päästä vähän huokaisemaan työntäyteisen viikon jälkeen. Tunnelmat on onneksi paljon paremmat kuin viikko sitten, ja yhtä ja toista on tullut puuhattua viikon varrella. Aloitetaan vaikka tärkeimmistä eli ruokajutuista. Nutrailuthan on nyt ohi, tulosta ei tullut ihan toivottua määrää mutta jotain kuitenkin. Jatkamme miehen kanssa terveellisesti ja mahdollisimman vähähiilarisesti. Tein alkuviikosta mainion kanakeiton, ja päätin tallettaa ohjeen tänne myöhempää käyttöä varten. Se kun on ihan oma reseptini.





Kermainen ja juustoinen kanakeitto

1 paketti (hunajamarinoituja) broilerin rintaleikkeitä
vettä, kasvisliemikuutioita
2 pussia herne-maissi-paprikaa (pakaste)
1 paketti Koskenlaskijaa
1 purkki kolmen juuston ruokakermaa
ripaus vehnäjauhoja
cyrrya, paprikajauhetta, viherpippuria, juustokuminaa

Keitä rintaleikkeet kanaliemessä kypsiksi. Siivilöi liemi, paloittele broileri ja lisää palat takaisin liemeen. Sulattele sekaan Koskenlaskija. Lisää pakastevihannekset. Sekoita vehnäjauhot kerman kanssa tasaiseksi suurukseksi ja lisää keiton sekaan. Keittele vielä viitisen minuuttia. Mausta makusi mukaiseksi.

Ihan kevyt keittohan tämä ei ole kun on kermainen ja juustoinen, mutta oikea pakkaspäivän lempeä lämmike tämä on. Ja kohtalaisen vähähiilarinen. Paranee vaan lämmittäessä, kuten keitot yleensä.

Sunnuntaina meille tulee ruokavieraita, ja jälkkärikahville tein tällaisia muffinseja:


Ihan perus muffinitaikina, päälle samaa kuorrutetta kuin mokkapaloihin, koristeeksi tähtinonparelleja. Nythän noita tähtiä on muutenkin joka paikassa koristeena niin miksei sitten myös leivonnaisissa! Trendikästä ;).

Ja sitten vähän neuleita! Innostuin piirakkasukista, ja kehittelin niistä "pikkutyttöversion".


Sukat vähän isommalle ja peukuttomat Lise-Lotte -lapaset pienemmälle neidille.

Tämä setti matkasi Veeran entisille kotikonnuille, sinne kun odotellaan kevätvauvaa. Ja pitihän isoasiskoakin muistaa.

 Parit sukat ajattelin vielä tehdä, ja sitten on kai parasta uskoa että nyt on syytä pitää taukoa. Fysioterapeutti sanoi, ettei ikinä ole tavannut niin ärtsyjä hermoja kuin meikäläisen käsissä. Ja kaikkea muutakin kummallista niistä löytyi, paksuuntuneita kanavia, arpikudosta ja ihmeellisiä ritinöitä ja rutinoita. Olin yhteydessä sairaalaan, ja sanoivat että leikkaus menee luultavasti pääsiäisen jälkeen. No, ehkäpä sitten kevään kynnyksellä on valoisampi olo toipua. Kovin suuria odotuksia ei tuon leikkauksen suhteen ole, mutta tehdään nyt kaikki mitä voidaan. Tuo neulominen ei sinänsä haittaa, pinne etenee siitä riippumatta omaa tahtiaan, mutta kädet oireilevat ja kipuilevat sitä enemmän mitä enemmän niitä käyttää ja rasittaa. Eli pitänee siirtyä kirjojen maailmaan.

Muutama pikku tuunaus viikon varrelta: vanhaan vesikelkkaan löysin kirpparilta luistimet rekvisiitaksi.

Asiaankuuluva kyltti löytyi ihan koti-Salesta:
Pelastin joskus näitä Riihimäen Lasin isoja tölkkejä isän ja äidin kellarista, ja ne ovat olleet kaikenlaisessa käytössä. Enimmäkseen niissä on kesällä ollut lupiineja. Olen hiukan arastellen niitä käyttänyt ja vaalinut, kun ovat nykyään ihan rahanarvoista tavaraa ja niillä on tunnearvoakin. Yläkerrassa on muutama tölkki esillä, nyt kaivoin loputkin kaksi kaapin kätköistä.

Pohjalle hiekkaa, sitten kynttilät ja pitsinauha kaulan ympärille. Toisessa killuu kaarnasydän ja tuon metallisydämen kaivoin joulukoristelaatikosta. No joo, ehkä vähän liian söpöä meikäläisen makuun mutta menköön nyt vähän aikaa näin. Suolakurkkuja ja punajuuriahan näissä kuuluisi olla.

Kyllähän helmikuussa vielä kynttilän valoa kaivataan!

Vai mitä?




Eilen oli Ihana ilta isolla Iillä. Ihanien nuorten Ihana konsertti tyttären koululla, missä yllättäen törmättiin Ihaniin ystäviin. Kotimatkalla tuli kännykkään Ihania uutisia, poikavauva oli tullut maailmaan!

Ja kotiin tultua meille oli järjestetty oikein kunnon ylläri, eli ohjelmassa oli Ihana Iso Iltasiivous:


Roskiksen sisältö paljastaa kaikenlaista...


Vastassa oli sotkun lisäksi kolme iloista hännänheiluttajaa, joille oli ihan mahdotonta olla vihainen. Mikäs sen mukavampaa iltakymmeneltä kuin heittää matot ulos, imuroida ja pestä lattia. Taas tuli oppirahoja lisää maksettua, edes Veeruska ei saa roskisvaunua vedettyä ulos, jos se on kunnolla työnnetty kiinni. Fiksuinta tietysti olisi viedä roskat mennessään ulos lähtiessään. Eipä käy elämä tylsäksi näiden petojen kanssa. Pinja on nyt onneton, sillä on valeraskaus. Missä pennut, nyyh nyyh?!? Ruoka ei maistu ja itkettää, sänkyjäkin pitää vähän petailla uudestaan. Voi olla että Pinjan sterilointi tulee ajankohtaiseksi tässä kevään aikana.

No mutta päätetäänpä postaus vähän kauniimpaan kuvaan:

Kaunista viikonloppua!