Hae tästä blogista

Tietoja minusta

Oma kuva
Elämäniloa ja maailmantuskaa. Valosta varjoon - ja takaisin. Tervetuloa matkalle mukaan!

tiistai 15. tammikuuta 2013

Nyt se alkoi...!

Heips ja tiistaita!

Onpas ollut uuvuttava tämä viikon alku. Viikonloppu oli niin täynnä tapahtumia ja tunteita, että palautuminen edellisestä viikosta taisi jäädä vähiin, ja siksi kai väsyttää. Nyt on hiukan hellitettävä tahtia ja panostettava myös lepoon ja rentoutumiseen.

Tytin sukatkin sitten valmistuivat ihan sopivasti, kun on pakkasiakin luvassa. Sen verran on nyt vielä kiirusta tiedossa että vasta viikonloppuna ehditään näitä viemään ja samalla pikkuprinsessoja katsomaan.Vähän mietin, että miten tuo pitsineule mahtaa harmaana toimia, mutta ihan kivasti toimii. Vai mitä?





Laitoin sitten napitkin, nehän voi ottaa pois tai vaihtaa jos ei tykkää.

Teki mieli tehdä itsellenikin tällaiset, joten ostin beigeä seiskaveikkaa ja ryhdyin tuumasta toimeen. "Hiukan" jo kyllästyttää tämä pitsimalli, kun olen tätä tehnyt jo monen monituisiin sukkiin. Toisaalta olen iloinen, kun malli tuntuu helpolta ja vähän tylsältäkin, kun muistelen, miten takkusin mallin kanssa ensimmäisiä sukkia tehdessäni. Keskittyminen ei saanut herpaantua hetkeksikään, tai tuli purkutuomio. Seuraavaksi voisi alkaa takkuamaan jonkun ihan uuden mallin kanssa. Ostin vihdoin Novitan sukkalehden itselleni, jos vaikka kokeilisi sieltä niitä piirakkasukkia.

Ihmetyttiköhän ketään tuo otsikko, että mikä alkaa...? Hiukan mietin, että paljastanko täällä suunnitelmani, mutta päätin sitten avautua aikeistani. Eli suunnitteilla olisi pari viikkoa mennä näillä:
Nyt ei voi sitten livetä kun on tehnyt asiasta julkisen. Eli saa tulla potkaisemaan, jos näette minut syömässä jotain epäkelpoa parin seuraavan viikon aikana.
Viitisen kiloa olisi kiva saada hävitettyä, eikä haittaa vaikka kymmenenkin menisi, tosin siihen pitää varata vähän enemmän aikaa. Mutta tiedän, että viisi kiloa on mahdollista saada lähtemään parin viikon nutrauksella. Otan sen nyt ensimmäiseksi tavoitteeksi, ja katsotaan sitten sitä jatkoa. Olisi se kiva voida ostaa vähän pienempi mekko tulevan kesän rippijuhliin!

Seuraan saa liittyä, jos joku innostuu! Pari ekaa päivää on kamalia, mutta sitten helpottaa. Tänään on ollut jo pieni päänsärky kaverina kuin esimakuna tulevasta. Mutta yritetään kestää. Kahvista en aio luopua, ja syön ehkä myös hiukan hedelmiä ja vihanneksia. Voi olla että huomenna laskeudun sen verran pehmeästi, että syön yhdellä aterialla jääkaapissa valmiina olevaa kanakeittoa, ja muut korvaan noilla nutreilla.Nyt ei sitten ole odotettavissa minkäänlaisia leivonta- tai ruokapostauksia, toivottavasti valmistuvia neuleita kuitenkin.

Kaikenlaiset tsempitykset ja kannustimet on nyt tarpeen, joten olkaahan hengessä mukana! Eilen jo aloitettiin viikko liikunnallisesti zumballa, jatkuu torstaina. Tänään ainoastaan hyötyliikuntaa pikku siivouksen merkeissä.

Eli varoituksen sana, täällä voi olla tiedossa pientä terveysterrorismia tulevissa postauksissa (yritän kuitenkin pysyä kohtuudessa sen suhteen). Fiiliksiä projektin edistymisestä nyt sitten ainakin.

Reipasta ja terveellistä viikon jatkoa!






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi ilahduttaa, kiitos siitä!