myTaste.fi

Tietoja minusta

Oma valokuva
Äiti ja vaimo, henkinen hippi, viherpiipertäjä, mökkihöperö, lukutoukka, lankahörhö, kipuilija, metsässäkulkija, ilon ja valon etsijä

lauantai 26. tammikuuta 2013

Sukkia (yllätys!)

Tervepä taas!
Viikko taas vierähti lauantai-iltaan, joten yritänpä hiukan kirjoitella ja laittaa kuvia viikon varrella valmistuneista jutuista. Ja muuten vaan jakaa ajatuksia kanssanne! Mitäs muuta sitä meikäläinen olisi työn ohessa puuhaillut kun neulonut sukkia. Omat pitsiset pitkät sukat valmistuivat, näissä nyt ei ole mitään muuta uutta kuin väri hiukan erilainen, seiskaveikasta siis nämäkin.
Sanokaas miksi muuten tämä bloggeri joskus kääntää nämä kuvat ikäänkuin nurinniskoin? En jaksa näitä alkaa enää vääntelemään joten suokaatten anteeksi. Idea tuosta kuitenkin näkyy. Ja napit tietysti laitoin myös nyt kun niitä on reilusti varastossa.

Ja tämäkin kuva tietysti ylösalaisin. Laitan tähän linkin ohjeeseen, siellä on ainakin kuva oikeinpäin ;) klik.

Pikkuiset Lise-Lotetkin tuli tehtyä Novitan Woolista.




Lapasia olen tekemässä näille pariksi, mutta nyt näyttää uhkaavasti siltä että lanka loppuu, joten pitääpä kipaista hakemassa yksi kerä Woolia lisää. Vauvoja on tulossa tässä ihan pikapuoliin sekä myöhemmin keväällä lähipiiriin, joten kyllä ne loputkin langat käytettyä tulee.
 Lise-Lotten bongasin aikoinaan Kardemumman talo -blogista, missä on paljon ihania neulemalleja. Sukan ohje oli aikaisemmassa postauksessani, mutta laitan tähän vielä linkin, klik. Malli on kiva ja helppo ja onnistuu vaikka ei olisi aiemmin pitsineuletta neulonut.

Uhosin että kokeilen seuraavaksi näitä piirakkasukkia Novitan sukkalehdestä, tällainen on lehden kuva:
Minä hiukan yksinkertaistin tuota mallia ja tein sukan takaosan sileää, oli tarkoitus pelkästään opetella tuo pitsikuvio.
Tein turhan leveän joustimen, lehden ohjeen mukaan sitä olisi pitänyt tehdä vain 2 cm. Ja oivalsin liian myöhään, että jos joustin olisi ollut kapeampi, niin kuvio olisi vetänyt etureunaa kivasti alaspäin. Mutta näistä tuli nyt prototyypit, ja ihan ok sellaiset:
Ja napit tietty taas koristeeksi.
Oli muuten tosi kiva malli neuloa, aion tehdä heti toiset perään, ja varmaan teen nyt samanlaiset kuin lehden ohjeessa.

Nutrailut on loppusuoralla, saas nähdä lopetanko huomisen jälkeen vai sitkeilenkö alkuviikosta vielä pari päivää. Paino ei ole pudonnut kuin muutaman kilon, mikä on ollut pieni pettymys. Isäntä on ollut lomalla ja hoidellut koirien lenkityksen, joten liikunta on ollut parin zumbatunnin varassa. Tänään koirat viettivät laatuaikaa nuorenparin kanssa, kun me olimme koko perhe shoppailemassa. Olivat olleet jäällä ja metsässä riehumassa, ja kotiin tullessa pienimmäinen Ronja oli ollut yhtä lumipalloa. Keli oli nyt sellainen, että lumi tarttuu jalka- ja mahanaluskarvoihin. Jospa minäkin huomenna pääsisin kunnon lenkille!

Kuluneella viikolla tuli tutustuttua ennennäkemättömään taidemuotoon, kävimme nimittäin katsomassa Pähkinänsärkijä-balettia venäläisen Moskovan baletin kruunu -ryhmän esittämänä. Hienoa nähdä, miten tarinaa voi kertoa tanssin keinoin, väriä ja pukuloistoa riitti ja Tsaikovskin musiikki on on ihanan kepeää kuunneltavaa. Ei meistä sittenkään tainnut tulla tämän taidemuodon hartaita harrastajia. Musikaalit on aina olleet meidän perheen mieleen, ja nyt on paikat varattu joululahjamusikaali Hairiin, mitä odotan innolla!

Iltana muutamana olen nautiskellut Anna-Leena Härkösen kolumneista. Anna-lehden kolumnit on koottu mainioksi kirjaksi "Laskeva neitsyt". Tästä, kuten muistakin Härkösen kirjoista olen löytänyt itseni ja omat ajatukseni moneen kertaan. Ihan kuin joku fiksu ihminen (Anna-Leena?) olisi sukeltanut aivoihini ja pukenut sanoiksi siellä liikkuvia ajatuksia. Esim. sisustusjutuista kertova kolumni "Unelmien piilopaikat" kolahti ihan täysin. Minäkin ihailen sisustuslehtien, -kirjojen ja -blogien kauniita kuvia, mutta pidän niitä samalla hyvin epätodellisina ja todelliselle elämälle vieraina.Lastenhuoneissa näkyy vain muutama huolella valittu, uusi lelu ja mahdollisesti kiharatukkaiset, rimssuhelmaiset, puhtaat lapset. Yhteiseen kotiin on aikanaan tuotu sekä miehen että naisen oman elämän tavaroita, mutta hiljalleen ne miehen tavarat on sieltä vähin äänin kadonneet, ensin kaappeihin ja sitten kierrätykseen. Meillä on myös Anna-Leenan kanssa yhteistä se, että sisustetaan minkä sisustetaan ja sitten saa olla. Minä elelen täysin onnellisena 15 vuotta vanhassa talossa, joka ei juuri remppaa ole tehty sen 15 vuoden aikana muutamaa pakollista tapetointia lukuunottamatta. Sain aikanaan valita materiaalit itse, ja ne miellyttävät vieläkin, vaikka eivät enää olekaan trendikkäitä. Minussa on myös hiukan ekoihmistä, eli en halua remonttia remontin vuoksi, jos kohde on vielä suht siisti ja toimiva. Sitä paitsi remontti on mielestäni epämukavaa. Ja kallista. Matkustan mieluummin nekin rahat. Sohvan tehtävästä olemme miehen, teinin ja koirien kanssa luultavasti samaa mieltä: sen tehtävä on olla mukava.

Monesta muustakin asiasta olen Anna-Leenan kanssa pitkälti samaa mieltä. Yksi juttu meillä ei kohtaa: Anna-Leena on aina ollut laiha eikä liho millään, vaikka kuinka söisi. Kateuden pihinää. Tosin sekään ei kuuleman mukaan ole aina mukavaa: tikkujalka on vapaata riistaa, tuntemattomat ihmiset (fanit?) tulevat huomauttelemaan, että sopisi syödä enemmän.

Kakkuja en ole nyt tehnyt, enkä muitakaan herkkuja. Tällaisen jääkakun tein jäädykevuoa´assa terassin pöydälle koristeeksi. Vettä, karamelliväriä ja havunoksia vuokaan ja pakastimeen jäätymään. Muutama oksa ja punatulkku koristeeksi.
Eipä ole ainakaan kaloreita! Ihanaa pyhäpäivää ja mukavaa tulevaa viikkoa!









sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Koirakurittomuutta

Elämä on täynnä valintoja, mietiskelin tässä eräänä iltana, kun yritin turhaan vallata itselleni sijaa omasta sängystäni. Veera rötkötti vieressä, peitto oli sen alla, ihan pienen kulman sain kiskottua itselleni. Pinja makasi jalkopäässä niin etten saanut jalkoja suoraksi. Viereiseltä tyynyltä kuului harras kuorsaus. Mies oli työvuorossa, kuorsaaja oli Ronja.

Käväisi kyllä mielessä, että miten ihmeessä tähän on tultu. Ensimmäinen yhteinen koiramme, edellisestä elämästäni mukana tuomani lapinkoira Ruska eleli miltei yksinomaan ulkosalla. Toki se pakkasilla tuotiin sisään, mutta ei mennyt kauaa kun se tuli levottomaksi, ja halusi takaisin ulos. Lapinkoiran paksu turkki on tukala sisätiloissa.

Kun Ruskasta aika jätti, vierähti pari koiratonta vuotta, kunnes ensimmäinen kääpiösnautserimme Siru tuli meille 7-viikkoisena pentuna. Silloin olin vielä sitä mieltä, että koiran paikka on lattialla, ei sohvalla eikä sängyssä. Siru olikin varsin kuuliainen koira tässä suhteessa, kuten kaikessa muussakin. Sohvalla tai nojatuolissa istujan syliin se kyllä hyppäsi mielellään. Menetimme Sirun sen ollessa ainoastaan 4-vuotias. Sillä oli ilmeisesti syntymästä saakka ollut munuaiskeräsairaus, joka aktivoitui steriloinnin jälkeen, ja koira jouduttiin lopettamaan ainoastaan viikon sairastamisen jälkeen.

Olimme murheen murtamia, kun löysimme sitten netti-ilmoituksesta suursnautseri Bertan, joka etsi uutta kotia. Bertta oli loistokoira, joka tuli kuitenkin luoksemme vaan käymään, vaikka muuta luulimme. Bertta ehti olla meillä vain 3 viikkoa, kun se menehtyi vatsalaukunkiertymään. Ajoimme tuhatta ja sataa eläinlääkäriin, mutta emme ehtineet ajoissa, vaan koira menehtyi automatkalla sinne.

Näiden menetysten jälkeen olimme aivan lohduttomia, mutta päätimme, että pentu on otettava heti, tai muuten emme uskalla enää ikinä ottaa koiraa menettämisen pelossa. Eikä mennyt montaa päivää, kun Ronja tuli taloon. Tytär oli tietysti suruissaan menetettyjen koirien vuoksi, ja annoinkin luvan nukkua yhdessä Ronjan kanssa. Monta vuotta Ronja nukkuikin tyttären vieressä. Kunnes, en ole ihan varma miten, se jotenkin kummasti on muuttanut meidän vanhempien sänkyyn. Eikä se edes pääse sinne itse, vaan tarvitsee nostoapua.

Vuoden päästä Ronjan tulosta se sai "pikkusiskon", kun Pinja tuli taloon. Siinä vaiheessa peli taisi olla menetetty. Pinja on ollut alusta asti liimautunut minuun, eikä läheisriippuvuudessaan voi nukkua missään muualla kuin jalkopäässäni. Sillä on kyllä ikioma patja sänkyni vieressä, täysin turhaan. Pinjalla on taito hivuttautua hiirenhiljaa sänkyyn ilman että kukaan siihen herää. Usein yöllä hätistän sen tiehensä, kun en saa jalkojani suoristettua. Turhaan, seuraavan kerran herätessäni koira on taas jossain jaloissa. Pinjaa on ihan mahdoton sulkea mihinkään tuon läheisriippuvuuden vuoksi. Jos laittaa sen makuuhuoneesta pois ja oven kiinni, se itkee ja raapii ovea niin kauan että hermo menee ja ovi avataan.

Noiden kahden pentuajat olisivat luku sinänsä. Muutama nahkasohva tärveltyi Pinjan hampaissa, se silppusi matot ja järsi makuuhuoneen seinistä tapetit ja levyt. Pinja ei millään meinannut oppia sisäsiistiksi, vaan lorotteli surutta isot lammikot laminaatille, jossa on vieläkin jäljellä muistoja noista ajoista. Ronja tyytyi pienempiin tihutöihin. Se järsi kännyköitä, kaukosäätimiä ja mm äipän silmälasit se rouskutti hajalle. Kaikki missä oli rakkaiden ihmisten hajua, kelpasi.

Veeran löysimme tuolta riisenipalstalta. Meillähän oli jo kahta kokoa snautsereita, ja pitihän se kolmaskin koko olla että sarja oli täydellinen. Veera on niitä koiria, joita ei ihmisen kohdalle kovin montaa kertaa elämässä osu. Se hallitsee hermonsa joka tilanteessa, tulee toimeen kaikkien koirien ja ihmisten kanssa, sitä voi lenkittää ilman hihnaa. Kiitos kuuluu edelliselle omistajalle, joka on kouluttanut sen niin hyvin, ja onhan se myös hieno luonne jonka kanssa ei tarvitse vääntää mistään asiasta. Yksi pahe sillä on, se on nimittäin perso kaikelle ruoalle, eikä voi vastustaa kiusausta, jos jotain syömäpuolta on jossain näkyvissä. Varmaan useimmat lukijat on kuulleetkin sen edesottamuksista, se on syönyt kokonaisia kuivakakkuja, pellillisen pizzaa, lärvilaudan raakan grillista, 600 g rasiallisen oivariinia. Roskikset se on tonkinut useamman kerran ja pääsi kerran jopa tyhjentämään jääkaapin (silloin ovi oli varmaan jäänyt rakoselleen).

Kuten kuvasta näkyy, Veera on täynnä rakkautta, eikä se aina sylinkaipuussaan oivalla, että on aika suuri koira. Näistä suursnautsereista on sanottukin, että ne ovat maailman suurimpia sylikoiria.

Veera oli meille tullessaan hyvätapainen ja hyvin kasvatettu. Meillä se on hiukan "tyhmistynyt", kuten vanhempi poikani asian ilmaisi tullessaan vähän pitemmän ajan jälkeen käymään. Eli on oppinut haukkumaan ovikelloa ja sisääntulijoita. No, ei ehkä pelkästään huono juttu, Veeran haukku on sen verran kumea että kutsumattomat vieraat ymmärtävät, että suuremmanpuoleinen hurtta on ovella vastassa. Meille tullessaan se ei pitkään aikaan tullut makuuhuoneeseen ollenkaan, vaan katseli kunnioittavasti ovelta. Voi aikoja, voi tapoja...äkkiäkös se oppi, että tuollahan nuo kaksi muutakin tuntuvat majailevan.
Joten nyt noita vaihtelevankokoisia vieressänukkujia on sitten kolme. Minä olen meillä iltaunisin, ja hankkiudun sänkyyn kauan ennen isäntää. Pinja hyppää samantien jalkopäähän, ja Ronja tulee rapsuttelemaan sängyn laitaa,että josko minäkin pääsisin sinne. Ja Veera ihmisrakkaana on myös oppinut hyppäämään viereen, pää samalle tyynylle, niin kiinni kylkeen kuin ikinä pääsee. Siinäpä se valintatilanne sitten on: hätistänkö koirat pois ja levittäydyn ihan omassa yksinäisyydessäni unten maille. Vai tyydynkö ahtauteen ja nautin vieressänukkujien onnellisesta tuhinasta ja lämmöstä.
Pinjan kanssa ei tarvitse valintoja tehdä, luultavasti nukun sen loppuiän jalat koukussa. Ronjan suhteen joudun kovettamaan sydämeni, kun kuorsaus alkaa, silloin ei nimittäin nuku kuolleetkaan. Jos jotenkin onnistun nukahtamaan kuorsauksesta huolimatta, isäntä kantaa sen nukkumaan tullessaan pois tyynyltään, jolloin Ronja aina protestoi varsin äänekkäästi. Veeran tulee jossain vaiheessa kuuma, jolloin  se vaihtaa maisemaa ihan vapaaehtoisesti, yleensä olkkarin nahkasohvalle. Mutta tähän on tultu, kun tälle porukalle antaa pikkusormensa, se valloittaa talon, makuuhuoneen ja sängyn, puutarhakin on muuttunut koiratarhaksi. Silti suren jo nyt sitä, että näistä kaikista on joskus luovuttava, koira elää yleensä vähemmän aikaa kuin isäntäväkensä. Ronjalla ja Pinjalla on hyvässä lykyssä vielä kymmenenkin vuotta edessään. Veera täytti jo 7, joten se alkaa olla jo ikäneito. Toivoa sopii, että se pysyy terveenä ja elinvoimaisena vielä monta vuotta. Vielä ei ole ikääntymisen merkkejä näkyvissä, onpa tainnut Veera tyhmistymisen lisäksi myös nuortua meille tulonsa jälkeen, kun on noiden kahden sähikäisen kanssa elellyt.
Nämä kuvat eivät ole ihan tuoreita ja varmaan jo aikaisemmin julkaistuja, pahoittelut siitä. Olivat kuitenkin niin hyvin aiheeseen sopivia että päätin käyttää niitä siitä huolimatta. Tänään on nautittu lauhtuneesta kelistä ja tehty kunnon lenkit je leikitty riehakkaita lumileikkejä. Sitten kun oli koirat kunnolla väsytetty, oli helppo lyhennellä kynnet ja tehdä pientä trimmausta, lähinnä pohjavillaa poistin.

Elämäntaparemontti sujuu mallikkaasti, ja vaaka näyttää alenevia lukemia. Liikuntaakin on tullut ihan mukavasti. Neulerintamallakin tapahtuu, omat sukat tulivat valmiiksi, ja tänään olen sitten harjoitellut niitä piirakkasukkia Novitan sukkalehden ohjeen mukaan. Ihan muutama ärräpää pääsi aluksi, mutta aika äkkiä tuo ohje tuli tutuksi. Palaillaan näihin, kunhan hommat edistyy.

Kivaa viikkoa!





lauantai 19. tammikuuta 2013

Haaste

Pilvi haastoi lukijansa, joten vastaan samantien noihin 11 kysymykseen minusta. Pitää sitten jossain vaiheessa keksiä lisää kysymyksiä ja haastaa muita.
11 asiaa minusta
1. En juuri koskaan katsele telkkaria ja olen näinollen pihalla useimmista tv-ohjelmista.
2. Olen intohimoinen dekkareiden lukija, tykkään varsinkin kotimaisista. Reijo Mäen Vares on ehdoton suosikkini.
3. Olen erittäin iltauninen, enkä juuri koskaan valvo kymmentä pitempään. Aamut ovakin minulle parasta aikaa.
4. Olen herkkä ja itken helposti, esim. kaunis musiikki kirvoittaa helposti kyyneleitä.
5. En juuri koskaan sauno kotona, mökillä sensijaan joka ilta.
6. Olen aika pedantti ja inhoan epäsiisteyttä.
7. Inhoan myös myöhästelyä, joskin itse myöhästyn usein kymmenisen minuuttia töistä, vaikka herään ajoissa. Onneksi on liukuva työaika.
8. Puolitoista vuotta sitten en osannut neuloa sukkaan kantapäätä.
9. Nuorempana olin intohimoinen ompelija, ja ompelin jopa toppahaalarit pojille. Nykyään teen lähinnä jotain vaatteiden korjailua ompelukoneella.
10. En välitä pastaruoista, perunaa sen olla pitää.
11. Vaikka olen järjestyksen ihminen, kaappini ovat jatkuvasti sekaisin.
_________________
Haastajan kysymykset:
1. Lempi vuodenaika ? -Kesä, siihen liittyy niin monia mukavia asioita kuten mökkeily, asuntovaunuilu ja tietysti kesäloma!
2. Lemppari biisi/-t ? -Vaihtelee, tällä hetkellä taitaa olla Lana Del Reyn Summertime sadness, on ollut meillä zumbassa jäähdyttelybiisinä ja on aivan ihana!
3. Tärkein ihminen ? -Lapset ja perhe, sisältää myös uusperheen ja lasten kumppanit. Ja tietysti pikkuprinsessat. Ystäviä unohtamatta.
4. Ihminen/ihmiset ketä ihailet ? Mieheni ja lapseni. Kaikki loistavia ihmisiä. Erityistunnustus vanhemmalle pojalleni, joka on jaksanut sitkeästi yrittää kohti tavoitettaan. Kaikille se oma oksa taitaa sitten lopulta löytyä.
5. T-paita vai toppi ? -T-paita, helteellä toki toppi.
6. Suorat vai kiharat hiukset ? - Olen saanut  syntymälahjana kiharat, joten miksi taistella vastaan? Suoristusrautakin on kyllä kovassa käytössä.
7. Elokuva vai kirja ? -Kyllä kirja vie voiton kotioloissa. Elokuvat katson mieluiten elokuvateatterissa.
8. Toiveammatti ? -Taidan olla toiveammatissani. Joskus toivon, että olisin opiskellut enemmän ja olisi näin ollen enemmän mahdollisuuksia edetä urallaan.
9. Jos saisit 1000 euroa, mihin kuluttaisit ne ? -Matkustaisin johonkin, missä en ole ennen käynyt. Ja ostaisin kivan matkapuvuston mukaan, jos rahat riittäis.
10. Maat missä haluat käydä ? - Kenia ja Tansania
11. Paljon kavereita vai muutama ystävä ? Muutama ystävä. Tai ehkä molempi parempi.

perjantai 18. tammikuuta 2013

Elämäntaparemonttia

Tervehdys taas hektisen viikon jälkeen! Olen pahoillani, tästä on tulossa postaus ilman kuvia, eipä ole ollut mitään kuvattavaa. Omat sukat ovat vielä puikoilla eikä niissäkään mitään uutta, samaa pitsimallia mitä parit aikaisemmatkin. Ja vähäksi aikaa ehdottomasti viimeiset sitä sorttia, seuraavaksi jotain ihan muuta! Yhtään kakkua tai muuta herkkua en ole värkännyt vaan olen pysytellyt tiukasti pussiravinnossa.

Nutraus on sujunut mallikkaasti, nälkä, päänsärky tai heikotus eivät ole vaivanneet. Puntari on värähtänyt aavistuksen verran alaspäin, eli suunta on oikea, nutrauksen jälkeisiä lukemia en vielä ryhdy veikkaamaan. Kaksi viikkoa olisi siis tavoitteena tällä erää, sitten katsotaan tilannetta uudestaan. Kiireiselle pussikuuri on oiva vaihtoehto, lounas ja päivällinen valmistuvat hetkessä, ja kun on päätöksen tehnyt niin ei tule sitten kiireessä napsittua mitään epäterveellisiä välipaloja.

Liikuntaakin on viikkoon mahtunut. Koirien lenkitys on kyllä tällä viikolla jäänyt muiden harteille kiireiden vuoksi, ja tänään oli sen verran pakkasta että kipaistiin vaan pikainen lenkki töiden jälkeen. Maanantaina zumbailtiin tunti vanhassa, tutussa seurassa, eilen sitten starttasi oman kylän viiden zumbatunnin sarja. Täytyy kyllä sanoa, että pikku pettymys oli tämä uusi zumbatunti. Oli ehkä lähempänä perusaerobicia kuin kunnon zumbaa. Tai ehkä meillä vaan on rima liian korkealla, kun ollaan kohta kolme vuotta zumbailtu mahtavan Evattaren tahtiin. Hiki tuli kuitenkin ja hengästyi, ja sehän on pääasia. Luultavasti tuolla toisellakin tunnilla käydään aina kun aika myöten antaa, mutta maanantain tunnista ei kyllä luovuta!

Elämäntaparemonttiani on kestänyt jo pitkään, ja sen tavoitteena on terveys, arjessa jaksaminen ja hyvä olo. Mihinkään missin mittoihin en ole pyrkimässä, se ei olisi edes realistinen tavoite kun olen koko ikäni ollut pyöreä. En kuitenkaan ole pahoillani, jos hyvä olo näkyy myös päällepäin. Fibro pistää polvilleen aina silloin tällöin, kun säryt oikein jylläävät. On ollut päiviä, jolloin liikkumaan lähteminen on ollut sula mahdottomuus, ja pelkkä vessaan meno on ollut kunnioitettava suoritus. Näitä päiviä on kuitenkin ollut viime aikoina yhä harvemmin, ja vaikka kivut ja uupumus rassaisivat lähtiessä, niin yleensä liikkumisen jälkeen on kuitenkin pirteämpi ja kivuttomampi olo. Olen myös iloinen siitä, että joskus seurannassa olleet kolestroli- verenpaine- ja sokeriarvot ovat nyt olleet normaalit enkä ole tarvinnut niihin lääkitystä.

Tänään olin mielestäni hyvinkin reippaana, aamuseitsemältä ennen töihin lähtöä laittamassa petivaatteita pakkaseen tuulettumaan. Mutta naapurin isäntäpä pisti paremmaksi ja lähti avantoon! Minäkin olen muutamia vuosia sitten hoitanut fibrokipuja avannossa, mutta sittemmin se on jäänyt ihan vaan saamattomuuden vuoksi. Mökillä kyllä olen uinut niin pitkään syksyllä ja aikaisin keväällä kuin vaan mahdollista, ja olipa meillä viime talvena siellä vähän aikaa avantokin. Siellä on kuitenkin aina ollut sauna kuumana ja henkivartija laiturilla vahtimassa.  Tänään tuo ajatus ei sitten antanutkaan rauhaa, vaan kypsyttelin sitä pitkin työpäivää. Iltasella sitten puin uikkarit, kylpytakin ja toppatakin päälle, hyppäsin autoon ja huristin joenrantaan, missä kylän avantouintipaikka on. Kokemus oli huikea ja aika pelottavakin. Laituri oli jäinen ja liukas, valkoinen höyry nousi joesta. Pakkasmittari näytti kotona 25,9 miinusastetta. Mutta kun olin sinne asti päässyt, niin päätin etten jänistä. Eikun avantotossut jalkaan ja hyinen pulahdus jokeen. Henki tuntui salpautuvan mutta kyllähän se mahtava endorfiiniryöppykin sieltä tuli. Täytyy kyllä myöntää että kotiin tullessa oli sormet ja varpaat tönkköjäässä, vaikka oli kuivat käsineet ja toppakengät mukana. Olo on nyt raukea ja kuitenkin jotenkin virkistynyt. Luulen että ensi yönä on luvassa hyvät unet. En vielä tiedä jatkanko avantouimarin uraani, luultavasti otan ainakin sen turvamiehen mukaan ja ehkä tuota pakkastakin voisi olla vähän vähemmän. Jännittyneenä odotan nyt, onko jo yhdellä pulahduksella vaikutusta särkyyn. Jos on, niin varmasti jatkoa seuraa. Nyt on ollut kyllä muutenkin vähän helpompi jakso särkyjen suhteen, kun on ollut kuivat pakkassäät kostean kesän ja syksyn jälkeen.

Viikonlopun olen nyt rauhoittanut liialta ohjelmalta. Huomenna tiedossa pientä kyläilyä, sunnuntaiksi ei vielä muuta suunnitteilla kuin lepoa ja säiden salliessa ulkoilua. Voipi olla että teen tänne pitkästä aikaa koirapostauksen. Tuon kolmikon touhuista voisi tehdä ihan oman bloginkin, ihan tavallinen arki niiden kanssa on täynnä hassuja pikku juttuja. Viime yön valvoskelin Ronjan kanssa, paukkuarka reppana oli pelästynyt, kun isäntä käytti koirat pihalla ja pakkanen paukahti sähkötolpassa. Yöllä sitten talo eli ja nurkatkin vähän paukahtelivat, ja sehän oli Ronjan mielestä tosi vaarallista ja vaati ehdottomasti äipältä suojelua. Mutta palaillaanpa näihin ihan kuvien kanssa myöhemmin. Nyt toivottelen Oikein Ihanaa Viikonloppua!

tiistai 15. tammikuuta 2013

Nyt se alkoi...!

Heips ja tiistaita!

Onpas ollut uuvuttava tämä viikon alku. Viikonloppu oli niin täynnä tapahtumia ja tunteita, että palautuminen edellisestä viikosta taisi jäädä vähiin, ja siksi kai väsyttää. Nyt on hiukan hellitettävä tahtia ja panostettava myös lepoon ja rentoutumiseen.

Tytin sukatkin sitten valmistuivat ihan sopivasti, kun on pakkasiakin luvassa. Sen verran on nyt vielä kiirusta tiedossa että vasta viikonloppuna ehditään näitä viemään ja samalla pikkuprinsessoja katsomaan.Vähän mietin, että miten tuo pitsineule mahtaa harmaana toimia, mutta ihan kivasti toimii. Vai mitä?





Laitoin sitten napitkin, nehän voi ottaa pois tai vaihtaa jos ei tykkää.

Teki mieli tehdä itsellenikin tällaiset, joten ostin beigeä seiskaveikkaa ja ryhdyin tuumasta toimeen. "Hiukan" jo kyllästyttää tämä pitsimalli, kun olen tätä tehnyt jo monen monituisiin sukkiin. Toisaalta olen iloinen, kun malli tuntuu helpolta ja vähän tylsältäkin, kun muistelen, miten takkusin mallin kanssa ensimmäisiä sukkia tehdessäni. Keskittyminen ei saanut herpaantua hetkeksikään, tai tuli purkutuomio. Seuraavaksi voisi alkaa takkuamaan jonkun ihan uuden mallin kanssa. Ostin vihdoin Novitan sukkalehden itselleni, jos vaikka kokeilisi sieltä niitä piirakkasukkia.

Ihmetyttiköhän ketään tuo otsikko, että mikä alkaa...? Hiukan mietin, että paljastanko täällä suunnitelmani, mutta päätin sitten avautua aikeistani. Eli suunnitteilla olisi pari viikkoa mennä näillä:
Nyt ei voi sitten livetä kun on tehnyt asiasta julkisen. Eli saa tulla potkaisemaan, jos näette minut syömässä jotain epäkelpoa parin seuraavan viikon aikana.
Viitisen kiloa olisi kiva saada hävitettyä, eikä haittaa vaikka kymmenenkin menisi, tosin siihen pitää varata vähän enemmän aikaa. Mutta tiedän, että viisi kiloa on mahdollista saada lähtemään parin viikon nutrauksella. Otan sen nyt ensimmäiseksi tavoitteeksi, ja katsotaan sitten sitä jatkoa. Olisi se kiva voida ostaa vähän pienempi mekko tulevan kesän rippijuhliin!

Seuraan saa liittyä, jos joku innostuu! Pari ekaa päivää on kamalia, mutta sitten helpottaa. Tänään on ollut jo pieni päänsärky kaverina kuin esimakuna tulevasta. Mutta yritetään kestää. Kahvista en aio luopua, ja syön ehkä myös hiukan hedelmiä ja vihanneksia. Voi olla että huomenna laskeudun sen verran pehmeästi, että syön yhdellä aterialla jääkaapissa valmiina olevaa kanakeittoa, ja muut korvaan noilla nutreilla.Nyt ei sitten ole odotettavissa minkäänlaisia leivonta- tai ruokapostauksia, toivottavasti valmistuvia neuleita kuitenkin.

Kaikenlaiset tsempitykset ja kannustimet on nyt tarpeen, joten olkaahan hengessä mukana! Eilen jo aloitettiin viikko liikunnallisesti zumballa, jatkuu torstaina. Tänään ainoastaan hyötyliikuntaa pikku siivouksen merkeissä.

Eli varoituksen sana, täällä voi olla tiedossa pientä terveysterrorismia tulevissa postauksissa (yritän kuitenkin pysyä kohtuudessa sen suhteen). Fiiliksiä projektin edistymisestä nyt sitten ainakin.

Reipasta ja terveellistä viikon jatkoa!






sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Kevätverhoja

Lupasin esitellä Jotexin paketin sisällön, kun se tulee.  Ja tulikin ihan parissa päivässä kun otin pikatoimituksen. Eteisen ja keittiön mattoja en ikävä kyllä saanut, kaikki kivat oli lopussa. Olen monesta kaupastakin katsellut mutta nyt ei oikein mikään kolahda. Vanhoilla mennään kunnes sopivat kävelevät vastaan.

Näitä valkoisia solmiamisnauhaverhoja on nyt alakerrassa joka huoneessa, saas nähdä milloin kyllästyn. Eipä näissä hinta hirvitä jos tulee tarve vaihtaa, Jotexin koko paketti maksoi alle 40 e.

Memories-verhot makuuhuoneeseen:






Ikkunasta näkyy vähän talvista maisemaakin. Ja meikäläisen Rellun perä.

Molempiin työhuoneisiin tällaiset:

Näissä viehätti tuon kuvion akvarellimaisuus.

Muutama peltinen ompputaulukin tuli pakettiin tilattua, näillä ei ollut hintaa kuin pari euroa.

Taulut lähtevät varmaan mökille, ovat ihan selvästi sinne tarkoitettuja.

Palaillaan taas, mukavaa sunnuntaita!







lauantai 12. tammikuuta 2013

Härkäviikot?!?

Heippa ja lauantaita!
Arki on nyt sitten alkanut ihan pitkän työviikon merkeissä. Työ on vienyt paljon aikaa ja energiaa, joten kovin paljon valmista ei ole syntynyt, jotain pientä kuitenkin.

Viikonloppu alkoi surujuhlan merkeissä, tyttären kummisedän hautajaiset oli tänään. Juhla oli lämminhenkinen, kaunis ja rakkaudentäyteinen ja siitä jäi kaunis muisto. Kiitokset vielä omaisille.

Härkäviikoissa mennään, mutta meillä ne eivät vielä ole toden teolla alkaneet, siitä nuo otsikon kysymysmerkit. Huomenna saan nimittäin vieraakseni ystävän nuoruusvuosiltani. Ihanaa ja jännää! Kolmisenkymmentä vuotta vierähti niin ettei ole tavattu, mutta facebookin ihmeellinen maailma tuo ystäviä yhteen. Jääkaapissa odottaa porkkanakakku huomista kahvittelua:

Tämä on Kirsin ohje ja niin ihana, että jaan sen tähän muidenkin iloksi:

Porkkanakakku:
4 munaa
2 dl juoksevaa margariinia
4 raastettua porkkanaa
2,5 dl sokeria
1 tl soodaa
1 tl leivinjauhetta
1 tl suolaa
1 tl kanelia
4 dl vehnäjauhoja

Kuorrutus:
100 g maustamatonta tuorejuustoa
50 g voita
1 tl vaniljasokeria
1 rkl sitruunamehua (oman maun mukaan)

Sekoita munat, juokseva margariini ja paorkkanaraaste. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet. Kaada voideltuun irtopohjavuokaan. Paista 30-40 min 175 asteessa, varo paistamasta liian kuivaksi. Sekoita ja pehmeä voi ja muut kuorrutuksen aineet keskenään ja levitä täysin jäähtyneen kakun pinnalle. Ripottele pinnalle puolukoita koristeeksi.

Puolukat vielä puuttuvat, lisään ne sitten juuri ennen tarjoilua.

Tein vielä suolaisen piirakan, sekä näitä Tytin ohjeella tehtyjä mahtavia suolapähkinäpipareita. Laitahan Tytti ohjetta blogiisi, jos olet sitä mieltä että sen voi jakaa, vai haluatko pitää salaisuutena. Nämä ovat todella suussasulavia:
Neulerintamalla ei ole kovin paljoa valmista tullut. Neuloin ja huovuttelin toisetkin "tontun tumput", tässäpä näitä kaksin kappalein:





Toiset tein vaihtelun vuoksi kaksivärisiksi. Poitsu lupasi tulla huomenna kotiuttamaan toiset näistä, toiset saa posti kuljettaa toiselle pojalle Tampereelle. Tasapuolinen pitää olla!



Nyt olen aloitellut Tytin tilaamia harmaita pitsisukkia, toinen on valmiina, toinen alkutekijöissään.




Eiköhän se toinenkin siitä pikapuoliin valmistu. Näissä on nyt vartta se 30 senttiä, enempää ei oikein näillä silmukkamäärillä voisi tehdäkkään, vaan pitäisi aloittaa varsi isommalla määrällä silmukoita ja kaventaa sitten. Muuten tulisi liian tiukka varsi.

Ensi viikosta on tulossa toivottavasti liikunnallinen. Meillähän on tuo vakkarizumba maanantaisin, sen lisäksi alkaa tässä lähellä torstai-iltaisin zumbatunti, johon ajattelin myös mahdollisuuksien mukaan osallistua. Saas nähdä miten ehtii ja jaksaa, kun iltavuoroakin pitää välillä tehdä. Mutta zumba on kyllä niin mahtavaa, että vaikka lähteminen on välillä tervanjuontia, niin tunnin jälkeen on niin hyvä fiilis että se kannustaa voittamaan väsymyksen ja lähtemään uudestaankin.

Leppoisaa sunnuntaita ja pirteää viikkoa!






lauantai 5. tammikuuta 2013

Peremec-piirakat ja jättiläisen lapaset

Heips! Viikonlopussa taas, kolmipäiväinen työviikko olikin ihan sopiva. Ensi viikolla sitten arki alkaa toden teolla. Tänään sain kunnian olla alennusmyyntishoppailuilla kahden nuoren neitosen kanssa. Hirveästi ei mukaan tarttunut, torkkupeitto ja yksi neule, ja kaikenlaista pientä arkartelutarviketta. Neitien kasseihin päätyi vähän enemmän tavaraa. Shoppailin enemmän tuolta Jotexin kuvastosta, tilasin solmiamisnauhaverhoja vähän joka huoneeseen kun olivat nyt halpoja. Tekisi vielä mieli tilata kunnon räsymatot eteiseen ja keittiöön, kun olen lopen kyllästynyt noihin duftattuihin...onhan niissä toki hyvät puolensa, helppo pestä ja kuivuvat nopeasti. Edesmennyt äitini harrasti kangaspuilla kutomista, olisi minustakin ihanaa tehdä mattoja ja muitakin tekstiilejä itse,mutta eipä onnistu näillä nivelillä, joten pitää tyytyä ihan ostomattoihin. Pitääpä sitten esitellä saalis kun paketti saapuu, luultavasti jo ensi viikolla.

Joskus reilu 30 vuotta sitten emäntäkoulussa tehtiin peremec-piirakoita (lausutaan "pärämäts"), turkkilaisia jauhelihatäytteisiä piiraita. Ystävä oli näitä värkännyt, joten minäkin innostuin, ja googlettamalla löytyi montakin ohjetta. Taitavat taas olla muotia nämä tataarien herkut, enkä yhtään ihmettele, hyviä ovat, ja suht helppoja tehdä jos ei pelkää tuota öljyssä keittämistä. Taikina oli varsin helppoa käsitellä.

Ensin taikina:
1/2 kg vehnäjauhoja
1/2 tl suolaa
1 rkl voita
1 kananmuna
3 dl lämmintä maitoa

Sekoittelin yleiskoneessa, jaoin 20 osaan ja kaulitsin pyöreiksi.

Täyte:
400 g naudan jauhelihaa
1 sipuli
1 1/2 dl vettä
suolaa, valkopippuria

Nämä sekoitetaan ja jaetaan piirakoiden keskelle.
Sitten rypytetään vähän niinkuin karjalanpiirakat, mutta pyöreiksi.

Laitoin paistinpannun pohjalle kuumenemaan muutaman sentin öljyä, ja piirakat sinne paistumaan ensin tuo lihapuoli alaspäin.

 Eivät pala kovin helposti, joten ihan rauhassa voi paistella. Sitten käännetään lastalla ja paistetaan toinenkin puoli.
Valmiit piirakat maistuvat turkkilaisen jugurtin kanssa syötynä.
Näitä myydään kuulemma Tampereella nakkareilla sinapin ja ketsupin kanssa. Mielestäni niiden kanssa sopii kuitenkin jokin hapan, smetana tai juuri tuo turkkilainen jugurtti. Tataarit kuulemma syövät myös punajuuren ja suolakurkun kanssa.

Käyvät iltapalaksi, pikkuateriaksi, evääksi...ovat tosi täyttäviä, yksi kerrallaan riittää hyvin. Voisin kuvitella että kävisivät hyvin myös brunssille, lisäksi ei varmaan tarvisi muuta kuin jotain makeaa ja teetä, kahvia ja kuoharia. Näin jossain ohjeessa myös vegeversion, jossa täytteeseen käytettiin soijarouhetta. Unohdin muuten taikinasta tuon munan, eikä koostumus kärsinyt yhtään, joten silloinhan kuorikin olisi vegaaninen, jos oikein ymmärrän.

Pitääpä tässä yhteydessä esitellä muuten uudet ruokaohje- ja leivontakansiomme, jotka on vihdoin laitettu ajan tasalle ja järjestykseen. Kauan tätä suunnittelin ja tuskailin epämääräisten reseptiröykkiöiden kanssa.
Tämä ei varmaan tarvitsisi edes tätä tekstiä, kuva kertoo kaiken:
Mutta helpottaa kyllä kummasti kun ohjeet on järjestyksessä oikein välilehtien kanssa. Haaveilen, että minulla olisi joskus "keittiöläppäri", josta löytyisi sekä omat että netin ruokaohjeet. Sitä odotellessa...

Sain sitten huovutetut lapasetkin tehtyä. Huvittavaa kyllä, miten isot ne olivat ennen huovutusta. Sakset on tässä mittasuhteita näyttämässä:
Oikein jättiläisen lapaset. Tungin muovipusseja sisälle, myös peukaloon ja kiinnitin niitä yhdellä pistolla sieltä täältä, etteivät karkaa pesukoneessa. Huom! tässä kannattaa käyttää puuvillalankaa, villalanka huopuu kiinni, tämänkin irrottamisessa sai käyttää hampaita.
Ohjeessa varoitettiin, että lapaset ovat pesukoneesta otettaessa "muodottomat möykyt", ja melkoisen epätoivoiselta näyttikin:
Mutta kun aikani niitä muotoilin ja venyttelin märkänä, niin niistä tulikin ihan käypäset ja luulisin että juuri sopivan kokoiset:
Eli tervetulemas vaan mamman luo lapastenhakureissulle, poitsu!

Hiljalleen on joulutavaroita korjailtu pois, eilen lähti kuusikin. Jotain toki pitää jättää loppiaisenkin ratoksi, valoja ainakin. Leppoisaa loppiaista ja hyvää pyhää!










keskiviikko 2. tammikuuta 2013

Uuden vuoden alkutaipaleella

Erinomaisen mainiota alkanutta vuotta kaikille lukijoilleni! Joulun pakkaset vaihtuivat sitten uuden vuoden loskaan. Taas pitää  opetella kirjoittamaan uutta vuosilukua, juuri kun sen edellisen oli oppinut. Mutta tästä sitä lähdetään taas eteenpäin porskuttamaan, ja mikä mukavinta, kevättä kohti! Minun vuodenvaihteeni sujui kovasti rauhallisissa merkeissä miehen ja koirien kanssa mökkeillen. Meille oli riittämiin juhlaa löylytellä mökkisaunassa ja paistella kiukaalla HK:n sinistä. Mökillä kun ei juurikaan rakettien pauketta kuulu, niin koiratkin ottivat rauhallisesti. Eivät edes tajunneet pelästyä, kun olimme pihalla leikkimässä keppileikkejä, ja kuului aika kova pamaus. Eivät varmaan miellä mökkiympyröissä noita ääniä mitenkään vaarallisiksi, toista olisi ollut kotona.

Äidin pikku prinsessa täyttää tänään viisitoista vuotta. Mihin ne vuodet oikein ovat hurahtaneet? En sure taakse jäänyttä lapsuutta, vaan iloitsen joka päivä kauniista ja lahjakkaasta tyttärestäni (kuten myös jo maailman myrskyissä matkaavista komeista ja sielukkaista pojistani). Ihan kunnon juhlatkin vietettiin, etuajassa sunnuntaina, ja tässäpä näitä lupaamiani kakkukuvia.

Voileipäkakku oli harjoittelukappale rippijuhlia varten.
Siitä tuli todella iso, joten syömistä riitti. Moka, minkä tein, näkyy tässä kuvassa, eli kuorrutuksesta tuli liian löysä ja se valui vadille. Sitä piti sitten fiksailla vähän väriä. Myös tuo koristelu on vähän niin ja näin, rivit vinksallaan. Mutta maku oli omasta - ja kommenttien perusteella myös vieraiden - mielestä kohdallaan. Tein tarkat muistiinpanot ja kirjasin ylös mikä onnistui ja mikä ei, joten sitten osaan toivottavasti seuraavalla kerralla korjata virheet.

Täytekakku meni mielestäni ihan nappiin:
Tein silikonisydänvuoassa suklaakakkupohjan, ja se oli niin helppo ja hyvä että ohjetta pukkaa tässä:

Suklaakakkupohja
4 munaa
2 dl sokeria
1 dl juoksevaa margariinia (käytin voisulaa)
1,75 dl vehnäjauhoja
1,5 tl leivinjauhetta
1 dl kaakaojauhetta

1. Voitele ja jauhota kakkuvuoka
2. Vaahdota munat ja sokeri
3. Lisää margariini vaahtoon
4. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää varovasti ed.
5. Paista uunin alaltasolla, 175 asteessa n. 45 min tai kunnes kakku on kypsä

Tästä ohjeesta tulee 2-kerroksinen kakku, jos haluat 3  kerrosta, tee 1 1/2 -kertainen annos.

Kostutin marjamehulla, väleihin laitoin kermavaahtoa, banaania ja vauvojen persikkasosetta. Kuorrutus kermavaahdolla, nuo koristeruusut ja -lehdet löysin valmiina kaupasta, kertovat sitten sen että kakku on suklainen sisältä. Tämä taitaa myös olla rippijuhlakakun prototyyppi.

Lisäksi tarjoilin jo aikaisemmin esittelemääni kuorrutettua suklaakakkua, kinkkupiirakkaa (jonka ohje myös löytyy aikaisemmasta postauksesta), sekä joulupullia ja -pipareita.

Kivat oli juhlat, tyttö sai ihania lahjoja joista iso kiitos juhlaväelle!

15-vuotias arvostaa ihan riihikuivaa, joten sitä sitten löytyi myös iskän ja äipän lahjakuoresta. Mutta pitihän sukatkin päivänsankarille tehdä. Niinpä tein tutulla pitsisukkamallilla pitkävartiset nappisukat:

Näistä tuli aika kivat, ja voisinpa kuvitella että teen näitä vielä lisää. Jujukerhosta tuli lähetys kaikenmoisia ihania nappeja, joita voisi alkaa näihin neuleisiin hyödyntää.

Seikkailijapoikani pyysi tekemään huovutetut lapaset, joten ostin pari kerää Huopanen-lankaa ja ryhdyin tuumasta toimeen. Tekovaiheessa lapanen kyllä muistuttaa enemmän kommandopipoa. Mutta ehkä näistä sitten pesukoneessa pyörittämisen jälkeen tulee oikean kokoiset. Poika kyllä toivoikin isoja, että mahtuu toinen lapanen alle. Saamansa pitää!
Laitan sitten kuvaa tänne kun lapaset valmistuvat. Kaikkea pitää kokeilla!

Lomat on sitten lomailtu, ja sorvin ääreen palailtu. Reipasta alkuvuotta kaikille!